perjantai 14. kesäkuuta 2024

Kesäkuun 2024 pohdintoja, huomioita, merkintöjä...

Se on kesä nyt! Toukokuu vaihtunut kesäkuuksi, aika siis kirjoittaa kuukausittaista(?) blogimerkintää. Nimittäin/näemmä viimeksi merkintää kirjoittanut kuukausi sitten. Varmaan seuraavan kerran kuukauden päästä heinäkuussa? No katsotaan sitten...

Kesäkuussa Sodankylässä järjestetään elokuvajuhlat, Midnight Sun Film festival -nimiset festarit. Varmaan tiesittekin asian. Onhan festareita järjestetty 1980-luvulta lähtien, juhlia voi sanoa jo pitkäikäiseksi. Parina koronavuotena järjestettiin virtuaalisena, mutta nyt on jo palattu normaaliin fyysiseen juhlaan.

Selkeä kesän merkkihän täällä Sodankylässä on tosiaan festareihin valmistautuminen. Festareita aletaan valmistelemaan mm. sirkusteltan pystyttämisellä. Siis vanhalla, ennen sirkustelttana toimineen teltan pystyttämisellä. Nykyäänhän teltta on Kitisenrannan koulun pihalla festareiden käytössä elokuvien esityspaikkana. Teltassa näytetään mm. mykkäelokuvat.

Teltan pystytys on merkki kesästä, alueen valmistelu taitaa alkaa jo toukokuun puolella. Parin viikon aikana teltta on pystyssä ja valmis elokuvien esittämiseen.

Festareiden leffateltta kesäkuussa 2024

Tänä vuonna aloitin festarit keskiviikon kirppiskierroksella. Aloitin hieman erikoisemmalla kirppiksellä. Sodankylän kunnalla on festariviikolla kirppis. Tai no hintojen perusteella "kirppis". Myynnissä olevien taulujen hinnat olivat yli 20 euron hintaisia. Kirppishintoja? Itse olisin ollut valmis maksamaan vitosen luokkaa, aiheesta ja koosta riippuen toki.

Kunnantalolla myyvät koulujen vanhoja, käytöstä poistettuja karttoja, opetustauluja, kirjoja ja presidenttien muotokuvia. En tiedä onko nykyisin kouluilla enää seinillänsä presidenttien kuvia, mutta opetustaulut ja kartat ovat ainakin kadonneet nykyteknologian tieltä pois kokonaan. Kirjojen joukosta löysin muutaman kirjan parilla eurolla, mielenkiintoinen aihe (paikallis- ja henkilöhistoriaa) ja sopiva hinta kukkarolle...

Kunnan kirppiksen jälkeen suuntasin kirjastolle. Sopivasti samassa rakennuksessa ja välissä vain yksi ovi, sopiva siirtymä paikasta toiseen (monellakin siirtymä-sanan tasoilla). Kirjasto on järjestänyt monena vuotena festareiden aikaan poistettujen kirjojen poistomyynnin. Käväsin tarkastamassa millainen tarjonta on. No löytyihän sieltä muutama mielenkiintoinen kirja. Arto Paasilinnan romaani ja Harry Potter -sarjan viimeinen osa. Lapsenmielinen, kun luen Harry Potteria? Ehkä... Mutta kyllähän tuota nyt aikuiset voi lukea siinä missä nuorisokin.

Mitä muuta ostin kirjastosta? Sodankylän alueen historiaa käsittelevän kirjasarjan 1. osan. Aiemmin olen saanut toka osan, joten nyt täydentyi se(kin) kirjasarja. Muutama vuosi sitten kunta jakoi kirjasarjan toista osaa muistaakseni Sodankylän 130v. juhlan kynnyksellä.

Kirjaston jälkeen kävin helluntaiseurakunnan kirppiksellä. En ole aiemmin käynyt kyseisellä kirppiksellä, vaikka vuosia olenkin ajanut kirppiksen ohi. Ei ole koskaan "natsannut aikataulut". Kirppis ollut auki parina päivänä viikossa (eikä aina) ja kellonaikaan, jolloin en ole ollut liikenteessä. No nyt päätin käväistä, kun oli sopivasti auki ja reitin varrella. Mitään kummempaa en odottanut, mutta löytyi sieltä muutama DVD ja pari lasia. Mukavasti täydentyi sekin lasisarja... Nimittäin olen saanut joskus lahjaksi eräitä sinisiä laseja, ja olen täydentänyt silloin tällöin lasikokoelmaa kun olen löytänyt kyseisiä laseja lisää.

Keräilemäni lasit ja mukit.
Löytyykö muuten keneltäkään kuvan mukaisia laseja tai mukeja?


Kirppikseltä seuraavalle! Kotimatkalla poikkesin vielä Sinisarastuksen kirppiksellä. Sekin on ollut "epäsäännöllisesti" auki, koskaan aikataulut kohdanneet... Mutta nyt pääsin käymään kirppiksellä. Paljon olisi ollut mielenkiintoisia tavaroita, mutta kaikkeen ei ollut tarvetta. Muutaman DVD:n löysin, pari leffaa (mm. Riiviöt) ja muutama kotimainen sarja. Ja pari MitäMissäMilloin-kirjaa myös. Ei paha...

Mitä vielä? Ikäkriisiä hieman pukkaa. Tajusin juuri, että täytän tänä vuonna 40!

Tässä vähän aikaa sitten sedällä oli syntymäpäivät, ja samalla tuli juttua muidenkien iästä. Iskiköhän ikäkriisi sieltä?


Mutta tässä taisi olla tällä kertaa tämä merkintä, muita aiheita ei ole tällä hetkellä mielessä...

Niin, juu... Kirppiksistä mieleen! Lueskelin erästä Ylen uutista. Uutinen käsitteli kirpputoreilla myytäviä tuotteita, eteenkin lasten leluja, jotka ovat tilattu ulkomailta. Varsinkin EU:n ulkopuolelta tulleet tuotteet eivät välttämättä ole täysin turvallisia, ei täytä kaikkia kriteereitä. Esimerkiksi eräät tekstiileissä käytetyt kemikaalit ovat vaarallisia, varsinkin lapsille. Tulikin mieleen... Kiinnitättekö huomiota kirppiksien tuotteiden alkuperään kuinka paljon huomiota?

tiistai 14. toukokuuta 2024

Toukokuu 2024, sekalaiset merkinnät vol. n+2

Toukokuuta on eletty nyt pari viikkoa, onhan nyt 14. päivä (7+7). Fiilikset alkavat olemaan keväiset, vaikka lunta onkin vielä jonkin verran maassa. Pääsiäisen jälkeenhän satoi jonkin verran lunta, joten hieman on kevät ollut myöhässä. Ei onneksi kovin paljoa. Ainakaan minun mielestäni...

Mitä toukokuu on tuonut tullessaan? Ei kait mitään erikoista. Tai erillaista. Kuukausi on pääpiirteissään toistunut samalla kaavalla kuin aina ennenkin. Eli kansalaisopiston digineuvontaopastuksen loputtua sain päivän tai pari hengähtää, jonka jälkeen suunnitellaan armotonta kuittien pläräämistä sekä asennoidutaan intensiiviseen tietotekniikan ja taulukkolaskennan käyttöön.

Toukokuu tietää kuittisavottaa. Kaikki kuitit ovat kirjattava koneelle ja Excel-taulukkoon veroilmoitusta varten. Täällä pohjoisessa on siis tämä poroelinkeino ja -talous, jonka johdosta pitää vuosittain ilmoittaa menot ja tulot niin paliskunnalle kuin verottajallekin. Tämähän tarkoittaa tosiaan sitä, että (poro)vuoden aikana kerääntyneet kuitit pitää kirjata, mitä kaikkea on ostanut ja kuluttanut. Itsellä on riittänyt pelkät kuittien (ja ALV:n) näpyttely, mutta osalla porukkaa pitää kirjata esim. vielä ajopäiväkirjat pakettiautosta, mönkiästä ja kelkasta. Ja jos on myynyt jotain tai hankkinut jotain isompaa, niin... Menee hermot, vai mitä?

Toukokuu menee kuittien parissa. Kesäkuusta en vielä tiedä, heinäkuussa saatan piipahtaa Helsingissä.

Olikohan muuta? Niin, juu... Tietotekniikka! Muistakaa ottaa tärkeimmistä tiedostoista varmuuskopiot! Varmuuskopioiden tärkeyden totesin tässä viime ja toissaviikolla, kun vanha kone kosahti ja en päässyt käsiksi tiedostoihin...

Pari viikkoa sitten tosiaan kone rikkoutui, ilmeisesti virtalähteen rikkoutumisen vuoksi. No olihan kone kohta 15 vuotta vanha. Kas, huomasin kaavan. Vanha kone ostettiin, kun sitä edellinen kone rikkoutui (salama?).

Eräs ilta loppuviikosta aloin käynnistämään konetta, mutta ei enää käynnistynyt. Pikaisen analyysin eli koneen sisälle katsominen (siis koneen kotelon sisälle) ei tuottanut tulosta, en löytänyt mitään näkyvää selitystä. Ainoastaan kymmenen vuoden pölyt... Kiikutin seuraavana päivänä koneen huoltoon, joka lupasi tarkistaa masiinan (ja korjata, jos varaosia). Koska oli jo perjantai, niin en odottanut valmista kovin pian. Tutkimisen jälkeen korjaaja ilmoitti vian olevan virtalähteessä, ja tietää vasta maanantaina löytyykö virtalähdettä (edes) tukusta. Tiistaina vahvistus, ei virtalähdettä, uusi kone tilalle.

Niinpä uusi kone tilaukseen ja tiedot vanhasta koneesta/kovalevyltä. Laittoivat koneen käyttökuntoon ja asensivat parit ohjelmat. Ja kun nykyään ei enää ole levyasemia (nk. optinen asema eli DVD-asema), niin se piti ostaa erillisenä eli ulkoisena versiona. Vielä on levyllä niin tiedostoja kuin leffojakin. Ohjelmista ja ohjelmistoista piti ostaa vielä Office-paketti (Word, Excel, PowerPoint). Ei enää vanhat versiot kuulemma toimi nyt tässä uudessa järjestelmässä. Nyt on menossa Windows 11. Edellisessä koneessa tais olla 7-versio. Olisin asentanut Office2010-version koneeseen, kun sen asennusmediat löytyy vielä itseltäni. Mutta saamieni tietojen perusteella asennuksen aikana tulee useasti error-viestejä... Joten uudempaa versiota kehiin!

Olen tässä pari päivää käyttänyt uutta konetta. Ei ole valittamista, hieman totuttelua alkuun, mutta muuten ihan ok sujunut käyttö.


Ja tähän päättyy tämänkertainen merkintä, joten seuraavaan kertaan!

perjantai 3. toukokuuta 2024

Tapahtumia 2024, niin menneitä kuin tuleviakin

Vappuna (1.5.2024) järjestettiin Sodankylässä Pärinäpäivä. Ei taida olla virallinen nimitys, mutta itse ainakin sanon tapahtumaa Pärinäpäiväksi. Sodankylän alueen auto- ja moottoripyöräharrastajat järjestivät parin muun tahon kanssa vappukulkueen. Oli moottoripyöriä ja vanhoja autoja, sekä paljon seuraajia. En olisi uskonut, että vetäisi niin paljon väkeä...

Kuvasin tapahtumasta videon. Ei ehkä paras paikka kuvata, mutta parempaa en löytänyt. Mutta toivottavasti saa kuiten jonkinlaisen kuvan tapahtumasta.


Tulevista tapahtumista voisin mainita pikaisesti esim. kaikille tutun elokuvafestarit. Festarit järjestetään tänä kesänä 12.-16.6.24.

Kesällä järjestetään myös nelikymppisten kokoontumiset. Eli vuonna 1984 syntyneet sodankyläläiset kokoontuvat 27.7. PiitsiPubille menneitä muistelemaan. Tapahtumasta voi lukea FB:n tapahtumasivuilta.

Skannailin viime viikolla vanhoja luokkakuvia. Osan sain lähetettyäkin kaverille, jolta puuttui muutama kuva. Mutta nyt tällä viikolla kävi huono säkä. Tietokoneesta (pöytäkoneesta) särkyi virtalähde, enkä pääse käsiksi juuri nyt kyseisiin tiedostoihin. Kone on viety huoltoon, mutta menee pakostakin ensi viikkoon ennen kuin saan tiedostot käsiini (vanhat tiedostot vielä pelastettavissa/siirrettävissä, vaikka ei virtalähdettä koneeseen löytyisikään).

Luokkakuvasta tulikin mieleen... Kuvasin joskus ysärillä kuviksen tunnilla jotain VHS-kasetille. Digitoin videon joskus ja laitoin videon YouTube-kanavalleni (taitaa olla yksityinen, eli ei löydy hakutoiminnolla). Mutta tästä linkistä pitäis päässä katsomaan video.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Kauppoja, muttei lehmiä...

Päivityksiä aiempiin merkintöihin

Kaikki lienee kuullut lehmänkauppa-termin. Jostain juolahti mieleen, kun otsikkoa kehittelin. Termihän on eräänlainen (poliittista) vaihtokauppaa tarkoittava sanonta, jolla ei ole kovin imartelevat/hyvät/positiiviset tarkoitukset tai/ja mielikuvat. Lisää voi lukea vaikkapa Wikipedian artikkelista.

Mutta asiaan! Aiheena tosiaan kaupat. Kirjoitin yhden merkinnän tässä jokin aika sitten. Listasin Sodankylässä lopettaneita yrityksiä, taisin mainita myös parin yrityksen muuttamisaikeista. Tai ei ne enää mitään aikeita ole, vaan ihan konkreettisia toimia. Lukiessani paikallislehden uutisia paikallisyrityksistä eilen juolahti kirjoittaa pienehkö päivitys blogimerkinnän tietoihin.

Tokmanni rakentaa uudet tilat keskustan eteläosaan. Nyt on vahvistunut (ainakin mulle) toinen yritys, joka rakentaa ja muuttaa samalle alueelle keskustan etelälaitaan. Tokmanni ja KoneVasara rakentavat uudet myymälät/tilat samalle alueelle, missä sijaitsee terveyskesk hyvinvointikeskus (mehän ei sairasteta vaan voidaan hyvin?). Alueella on aloitettu jo puuston raivaaminen, joten rakentamaan päästään varmaan lumien sulattua (kesällä?). Tilat varmaan tulee olemaan "järkevämmät" kuin nykyiset tilat. Paremmat varastotilat, työtilat jne.

Ajelin eilettäin rakennuspaikan alueella. Tai siis lähettyvillä. Hieman rumaltahan alue näyttää vielä nyt kun puut kaadettu ja mitään "siivousta" tai rakentamista ei ole vielä ehditty tekemään.

Mainitsinkohan uusista yrityksistä? Keskustan alueelle erääseen vuosia tyhjillään olleeseen liikehuoneistoon on muuttanut uusi LVI-alan yritys. LVI Kemppi avaa ovensa nyt huhtikuussa. Toinen nyt keväällä aloittanut uusi yritys on matkailu- ja majoitusalalla toimiva yritys.

Aiemmin Sodankylässä toimi eräs majatalo. Lopetti toimintansa joskus, en tiedä edes milloin. Nyt tänä keväänä tiloissa on aloittanut uusi Sova-niminen majoitusyritys. Kotisivuja en vielä tähän hätään löytänyt, mutta linkataanpa sitten myöhemmin...

Ai niin -osaston huomio tähän viimeiseksi: Sodankylässä toimii Simonen-niminen kauppa, jolla on toimipaikat kahdessa osoitteessa. Tähän asti kahdessa osoitteessa. Itse kutsun maali-Simoseksi alkuperäisessä osoitteessa sijainnutta kauppaa, jossa on kaupattu maaleja ja muita remonttijuttuja (jos tietää Värisilmän, niin niiden tuotteet ja palvelut). Toisessa osoitteessa on ollut nk. vaate- tai muoti-Simonen, jossa on ollut myynnissä nimensä mukaan vaatteita jne. Pari vuotta sitten luopuivat vaatteiden myynnistä ja vaate-Simonen keskittyi IKH:n tuotteiden myyntiin.

Aiemmin maali- ja vaate-Simonen sijaitsivat eri osoitteessa. Ilmeisesti tämän vuoden alusta alkaen ovat sijainneet molemmat samoissa tiloissa. Pitänee varmaan opetella uusi, kuvaavampi nimi yritykselle. Remontti-Simonen?

Uusien liiketilojen raivattua aluetta


perjantai 5. huhtikuuta 2024

Ääntä kohti! Keräilypohdintaa ja muuta sekalaista

Käväsin viime keskiviikkona kirjastossa töiden merkeissä, digineuvontaa asiakkaille. Asiakasta odotellessa päätin tutustua kirjaston poistomyyntiosaston antimiin. Kirjastohan poistaa teoksia, kun ne ovat "tulleet tiensä päähän", eli joko niitä ei lainata paljoa tai niiden kunnossa on jotain vialla (yleensä sivu tai pari revennyt tai suttaantunut). Silmäni osui erääseen teokseen, äänikirjaan oikeastaan. Uusi tuttavuus minulle, en ole kuunnellut pahemmin kirjoja. Ainakaan CD-levyltä.

Hankin keskiviikkona ensimmäisen äänikirjan. Kyseessä on Arto Paasilinnan teos Liikemies Liljeroosin ilmalaivat. Voisi sanoa, että lykkyä eli onnea matkassa... Kokoelmani täydentyi uudella teoksella. Tai siis teoksella, jota ei vielä ole kokoelmissani. Olen keräillyt Paasilinnan teoksia vuosien ajan, ja äänikirjat vielä puuttuivat kokoelmistani täysin. Siis tähän asti. Nyt on se(kin) osasto korjaantunut.

Mitäköhän mun kokoelmista löytyy? Taitaa löytyä suurin osa romaaneista, painetussa muodossa siis. Karkeasti arvioiden 2/3 romaaneista löytyy kirjahyllystä. Käsittääkseni Paasilinnalta on ilmestynyt kolmisenkymmentä romaania, joten kymmenkunta teosta taitaa puuttua. Pitää tarkistaa luvut jossain vaiheessa, etten puhu ihan puutaheinää.

Kokoelmani sisältää siis yli 20 Arto Paasilinnan romaania. Lisäksi kokoelmiini kuuluu ainakin yksi sarjakuvateos, joka pohjautuu Paasilinnan teokseen. Kyseessä on Hannu Lukkarisen piirtämä Karvainen kamaripalvelija, joka perustuu teokseen Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija. Pitäis vielä hankkia saman tekijän Ronkoteus -teos (Lentävä kirvesmies).

Arto Paasilinnan teoksista useampi on filmatisoitu. Esimerkkinä voisi heittää vaikkapa Hurmaava joukkoitsemurha ja Onnellinen mies, jotka taitaa löytyä Yle Areenasta. En ole varma löytyykö itseltäni fyysisenä versiona (levyllä) vai muistelenko väärää elokuvaa... Muutama Paasilinna-elokuva ja -dokumentti löytynee kuitenkin jostain arkistoista.

Loppuun vielä muutama pohdinta ja kysely. Suosituimmista kirjoista julkaistaan nykyään lähes poikkeuksetta jonkinlainen äänikirja. Mutta missä formaatissa ne nykyään julkaistaan? Jossain vaiheessa äänikirjat julkaistiin CD-levyillä. Nykyään kaikki taitaa olla sähköisessä muodossa? Ja vaatii internet-yhteyden saadakseen kyseisen äänitiedoston omalle laitteelleen.

Pikainen kurkistus ja tarkistus äänikirjoja tarjoaville sivustoille:
- Nextory-sivustolla 37 Paasilinnan teosta
- Storytel-palvelussa näyttäisi olevan 53 kpl Paasilinnan teosta, usealla kielellä
- Elisan kirjapalvelusta löytyy monta kirjaa ja usealla kielellä


Tässäpä tämä kirjallinen merkintä, joten seuraavaan kertaan!

tiistai 19. maaliskuuta 2024

Yritetäänkö yrityksiä?

Tässä postauksessa ajattelin käsitellä hieman Sodankylän liike-elämää. Eli kauppojen tilannetta Sodankylässä. Eli Sodankylän kauppoja. Eli...

Kevään aikana olen seurannut liike-elämän liikkeitä Sodankylässä. Pääosin mieltäisin kehityksen positiiviseksi, parempaan suuntaan meneväksi ilmiöksi. Pari yritystä on lopettanut, mutta kokonaisuutena näkisin asian kuitenkin positiivisena, sanoisin että jää plussan puolelle.

Nyt puolen vuoden sisällä pari yritystä on lopettanut toimintansa Sodankylässä. Lopullisesti? Toivottavasti ei. Kirppis (Ekoaitta) lopetti vuodenvaihteessa, yrittäjäpariskunta keskittyi Lapinsuun pyörittämiseen ja kehittämiseen. Sitä se teettää, ei yksityisyrittäjä pysty repeämään moneen suuntaan. Mutta ilmeisesti kirppikselle on silti haussa yrittäjä, joka pyörittäis kirppistä jatkossa. Toivotaan parasta...

Toinen tänä vuonna lopettanut yritys on R-kioski. Tai siis Ärrän Sodankylän toimipiste lopetti toimintansa tässä pari kuukautta sitten. Ärrähän on vielä voimissaan, Sodankylän toimipiste nyt lopetti toimintansa syystä tai toisesta. Henkilökuntapulaahan Ärrä on potenut vuosia (ei tarpeeksi työntekijöitä joka vuoroon jne), jonka johdosta aukioloajatkin kärsivät enemmän tai vähemmän. Kenties Postin toimintojen siirtyminen S-marketista Ärrälle sotki lopullisesti paikan kannattavuuden? En tiedä...

Niin, juu! Kun mainittiin Posti! Postin palvelut siirtyivät nyt kevättalvella K-marketin haltuun. Vakaammalla pohjalla, ainakin aukioloaikojen ja tilojen suhteen. Ja kun K-market mainittiin, niin taisi kauppakin saada jonkinlaisen ykkössijan Keskon markettirankkingissa. Onnea siis siitä! Tais olla toinen vastaava palkinto parin vuoden sisällä. Pari vuotta sitten sai Lapin paras K-market -tittelin (uutinen Keskon sivuilla). Uusimmasta palkinnosta voi lukea paikallislehden uutisesta (maksumuurin takana).

Seuraavaksi ravintoloiden maailmaan!

Kevään aikana pari ravintolaa taisi tiedustella sosiaalisessa mediassa miten kehittäisivät toimintaansa ja minkälaisia toiveita asukkailla ja asiakkailla olisi. Pari varteenotettavaa ideaa taisi tarttua onkeen ja sodankyläläisten toiveet toteutua.

Kasarmin lähettyvillä sijaitsee upseerikerho. En tiedä onko milloin ollut kyseisessä toiminnassa viimeksi kyseinen rakennus, mutta kyseisessä paikassa on ollut nk. tilausravintola (häiden ja juhlien järjestämistä jne). Nyt keväällä aukesi tiloihin uusi ravintola, jota pyörittää sama yrittäjä kuin Luostolla sijaitsevaa Punakettuakin. Eli kyseessä on Sodankylän Upseerikerho -nimellä kulkeva ravintola, ilmeisesti buffet-periaatteella ainakin tässä vaiheessa. Ravintola löytyy ainakin Facebookista ja Instagramista. Taisi mainostaa jotain tapahtumiakin, tyyliin pääsiäisen musiikkitapahtumaa...

Linja-autoasemalla on toiminut muutaman vuoden ajan RuusuSuola-niminen ravintola. Ilmeisesti ovat hieman uudistamassa toimintaansa, tai ainakin laajentamista. Tällä hetkellä ravintola on nk. lounasravintola, eli arkisin päivällä ruokailu. Ehkä saisi ruokaa myös viikonloppuisinkin? Kuka tietää...

Mitäs vielä? Yksi kebab-ravintola on vaihtanut nimeään (ja omistajaa). Nimeä nyt en muista tähän hätään.

Seuraavaksi rakentamisen maailmaan. Lueskelin tässä yks päivä paikallislehteä. Eräs putkiliike mainosti palveluitaan, taisi sanavalinta olla tyyliin tulevaisuudessa myös paremmin/laajemmin Sodankylän alueella. Mietinkin onko reissumiehiä vai onko niillä jokin varasto täällä Sodankylässä. No pari viikkoa sitten asiaan tuli selvyys, kun ajelin keskustassa ja näin uuden kyltin katukuvassa. Pari vuotta sitten lopettaneen kultasepänliikkeen näyteikkunat teipattu umpeen ja yrityksen kyltti seinällä. Eli uusi yrittäjä paikkakunnalla. LVI Kemppi on nimensä mukaan LVI-alan yritys, jolla toimipaikan Rovaniemellä ja Kemijärvellä. Hieman kilpailua tällekin paikkakunnalle. Ei tainnut olla kovinkaan monta yritystä täällä (LVI-Iivari tainnut ostaa pois pari pienempää firmaa).

Seuraavan kaupan paikka? Tällä viikolla lueskelin sosiaalisen median syötteitä (olisiko ollut Sodankylän kansalaiskanava), jossa törmäsin uutiseen eräästä lähellä sijaitsevasta kaupasta. Tokmanni on saatujen tietojen mukaan rakentamassa (alkaa rakentamaan) uutta kauppaa eteläpuolelle keskustaa. Tällä hetkellähän Tokmanni sijaitsee kylän pohjoispuolella. Siirtyy siis viitisen kilometriä etelään. Ei ole enää lähikauppa. Siis minulle lähikauppa... Huhujen mukaan samalle alueelle nousisi myös erään toisen yrityksen uudet toimitilat. Mutta siitä minulla ei ole vielä tarkempaa tietoa, joten en sen kummemin ala siitä tarinoimaan. Luettuani paikallislehteä, niin huomasin artikkelin asiasta, eli pelkkä huhu ei uutinen siis enää ole.

Lyhyt katsaus Sodankylän liike-elämän pyörteisiin alkaa olemaan paketissa, joten lienee loppukaneettien aika: Seuraavaan kertaan!



Edit 20.3.24: Uutislinkkien lisääminen

perjantai 9. helmikuuta 2024

Ja tähän väliin Kirkollisia uutisia

Lähi-idässä syntyi väitteiden mukaan parituhatta vuotta sitten eräs heppu, josta puhutaan vieläkin. Tämän hepun elämä ja teot synnyttivät kristinusko-nimellä tunnetun uskontokunan. Vuosisatojen aikana (katolisen) kirkon viralliseksi kieleksi muodostui latina. Keskiajalla eli 1500-luvulla alkoi Martti Lutherin (1483-1546) innoittamana nk. reformaatio eli uskonpuhdistus. Eräänä ongelmallisena kohtana pidettiin kirkon käyttämää kieltä, liturginen kieli oli latina. Kansalaiset eivät ymmärtäneet kieltä, ja katsottiin uskon kuuluvan kaikille. Tavallisen talonpojan kuuluu saada uskonnonoppi omalla kielellään. Katekismus käännettiin ja jumalanpalveluksia alettiin pitää kansankielellä.

Lapin Kansa (pe 9.2.2024) uutisoi Karigasniemen kirkossa järjestetystä juhlasta. Helmikuun alussa (6.2.) vietetään saamelaisten kansallispäivää, johon liittyen kirkossa järjestettiin juhlallisuuksia. Valitettavasti joidenkien mielestä joiku ei ole sopiva kirkossa esitettäväksi, jonka johdosta (perus)koululaisten osuus poistettiin. Monella eri tasolla särähti. Ensimmäisenä itselle juolahti uskonpuhdistuksen vaatimukset... Eikö jumalansana ole tarkoitettu kaikille, omalla kielellä? 500 vuotta kulunut ja mitään/mikään ei ole muuttunut. Ja toisena onkin saamelaisten omat pyrkimykset oman kulttuurinsa edistämisessä ja vaatimukset omaan kulttuuriinsa.


Asiasta kun tuli puhe, saamelaisten kansallispäivä! Kävin kirjastossa keskiviikkona, olivat edellisenä päivänä pitäneet teemapäivän aiheena saamelaiset. Oli esillä saamenkielistä kirjallisuutta ja pari tehtävääkin näytti olevan vielä kirjastossa. Oli saamenlipun väritystä ja parin kysymyksen visaa saamelaisuudesta. Kirjastosta muuten löytyy oma osastonsa saamenkieliselle kirjallisuudelle. Joten, jos kieli on hallussa, niin tutustumisen arvoinen osasto. En ole tutustunut osastoon kuin pintapuolisesti, joten en osaa sanoa mitä kaikkea löytyy. Fiktiota eli romaaneja näytti ainakin olevan, kun viimeksi pikaisesti katselin hyllyjen kirjatarjontaa. Ja ihan uuttakin tuotantoa, pari käännöskirjaa ulkolaisilta rikos/jännityskirjailijoilta näytti olevan hyllyssä.

Sompion kirjaston lipputehtävä 6.2.2024

Edit 10.2.2024: Kuvan lisäys + maininta saamenkielisestä kirjallisuudesta

keskiviikko 7. helmikuuta 2024

Höpinää vaaleista ja elokuvista yms.

Sunnuntaina (28.2.24) järjestetään presidentinvaalit. Yhdeksän ehdokasta kilpaili kenestä tulee seuraava Suomen edustusmies. Tai nainen... Presidentin virkahan ei ole sidottu sukupuoleen.

Klo 21:45 äänistä on laskettu lähes 98% Vaalit-sivuston mukaan, ja kärkikaksikkoon on päässyt Haavisto ja Stubb (prosentteja 25-30%). Aloin naureskelemaan Haaviston kohdalla paria asiaa. Haavistohan on homo, joten siihen takerruin.

Jos Haavisto valitaan, niin...
  • Haavistohan on naimisissa (rekisteröinyt suhteensa). Tähän asti protokollaan on kuulunut herroitella ja rouvitella. Mutta mites tällä kertaa? Herra presidentti ja... Ööö, herra presidentin puoliso?
  • Venäjän kanssa saattaa tulla uusi ongelma. Venäjän lainsäädännön mukaan homous on tavalla tai toisella kriminalisoitu. Joten Venäjän lain mukaan Haavisto on rikollinen? Ei taida kannata suunnata matkoja itään...

Vaalien ekalla kierroksella kukaan ei saanut vaadittua vähimmäismäärää, joten vaalit menivät tokalle kierrokselle. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 11.2.24 ja ennakkoäänestys päättyi edellisenä tiistaina (6.2.24). Itse kävin äänestämässä ennakkoon viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä, hieman sattumalta. Kävin nimittäin kaupassa, tarkoitus käydä vain täydentämässä jääkaapin sisältöä. Mutta kaupan aulassa olikon äänestysmahdollisuus. Mikäs siinä, äänestämään! En edes muistanut ennakkoäänestystä.

Elokuvia sekä huomioita ja pohdintoja asioiden tiimoilta

Asiasta elokuviin. Yle esitti Anna joen virrata -elokuvan, joka kertoo Norjan Alta-joen patoamiseen liittyvistä tapahtumista. Paikalliset asukkaat, saamelaiset, luonnonsuojelijat... Pitää jossain vaiheessa katsoa leffa oikein ajatuksen kanssa. Elokuva nähtävissä Yle Areenassa.

Elokuva kertoo tosiaan Norjassa 1970- ja 80-lukujen taitteessa tapahtuneisiin juttuihin. Sähköyhtiö alkoi valjastamaan Altajokea energiatuotannon tarpeisiin. Samaan aikaan niin saamelaiset, paikalliset sekä luonnonsuojelijat aktivoitui ja alkoivat suojelemaan aluetta mm. protestein.

Joissain lähteissä tapahtumasarjaa kutsutaan nimellä Altan kiista.

Joidenkien mielestä tapahtuma on eräänlainen kulmakivi saamelaisuuden kansallisheräämisessä. Aloinkin miettimään miksei suomeksi löydy lähdemateriaalia. Itse en pahemmin ole löytänyt asiasta aineistoa. Edes Wikipediasta ei löydy tällä hetkellä artikkelia asiasta. Ruotsiksi ja norjaksi löytyy, englanniksi myös. Mutta ei suomeksi... Vaadin muutosta!


Taisi olla kaikki tällä kertaa tässä, joten seuraavaan kertaan!

lauantai 20. tammikuuta 2024

Lentäen olisit...

Pitääkö vanha mainoslause tulevaisuudessa paikkansa? Lentäen olisit jo perillä? Sen näyttää aika...

Kuvakaappaus
eräästä FB-julkaisusta

Pari viikkoa sitten uutisoitiin parin suomalaisen firman toimitusjohtajan vaihdoksista. Kuuntelin radiouutisia, jossa kerrottiin Finnairin uudesta nimityksestä (Yle 11.1.2024). Topi Manner siirtyy Finnairilta Elisan palvelukseen. Ja Kuusiston tilalle Finnairiin siirtyy Turkka Kuusisto. Jännintä tässä on Kuusiston edellinen työpaikka (tai siis pesti ennen Finnairia). Hän on nimittäin toiminut Postin toimarina.

Hei haloo! Voiko herkullisempaa tilannetta olla? Nimittäin irvailla Postin surullisenkuuluisasta maineestaan. Postilla kun on ollut hieman kyseenalainen maine hitaudestaan ja tavasta toimittaa postia. Milloin on myöhässä ja milloin hukassa tai toimitettu väärälle paikkakunnalle.

En ole pahemmin lentänyt, kerran olen eläessäni lentänyt lentokoneella (vielä kun Sodankylästä lennettiin). Mutta uskaltaakohan tulevaisuudessa lentää ollenkaan? Löytääkö kone perille Helsinki-Rovaniemi-välillä, ettei tee mutkaa vaikkapa Rooman kautta? Kestääkö lento normaalin pari tuntia, vai onko odotettavissa vaikkapa viiteen vuoteen venyvä matka-aika kuten sängyn tapauksessa (IL 12.11.2022)?

Keksisköhän itse vielä jotain irvailuja? Ei äkkiseltään tule mieleen... Ilta-sanomat / Taloussanomat on listannut artikkelissaan (12.1.24) lisää letkautuksia mitä ihmiset ovat keksineet Postin ja Finnairin tapauksesta. Kaikkea ne keksiikin...

Muut asiat

Olikohan mulla muuta mielen päällä? Ensi viikolla järjestetään vaalit. Tarkemmin sanoen presidentinvaalit. Niinistölle valitaan seuraaja... Pitäiskö käydä äänestämässä?

Tällä viikolla alkoi työt, vaikkakin vain yksi digineuvonta-aika olikin keskiviikkona. Ensi viikolla onkin jo kolme neuvonta-aikaa.


Mutta ei tässä muuta tällä kertaa, joten
Ensi kertaan!

perjantai 5. tammikuuta 2024

Mennyttä ja tulevaa sekä sekalaisia höpinöitä

Muisti on sitä mitä se on, tai ainakin ulosanti on hieman heikolla tasolla. Ei jaksa nimittäin aina aloittaa esim. blogitekstin kirjoittamista. Eli klassikkoaihe, kuinka pitää blogi elossa ja kuinka tuottaa mielenkiintoista(?) sisältöä. Siihen kun osaisi vastata...

Etiäpäin, sano mummo lumessa! Ja sanontaahan on muuten testattu, leikkimielisestä kokeilusta kertoo Pohjanmaan radio uutisessaan (Yle 18.1.2010). Hyvinhän he kulkevat 😀

Mistä aloittaisi? Pari aihetta mielessä, mutta en muista olenko kirjoittanut jo aiheesta. Mutta kertaus opintojen äiti?

Presidentti Martti Ahtisaari kuoli ja haudattiin tässä jokin aika sitten, päivä taisi olla sopivasti Martinpäivä jonkun nimipäiväkalenterin mukaan. Sopiva päivä siis. Itse en seurannut hautajaisia, jotenkin eivät aikataulut natsanneet.

Sää ja ilmasto

Vuosi vaihtui lähes viikko sitten. Vuodenvaihdetta (tammikuu) on yleensä pidetty kylmänä ajankohtana. Ja perinteiseen tapaan vuoden vaihtuminen toikin kylmät kelit. Paikoin mittari on painunut 30 ja 40 asteen pakkaslukemiin. Onneksi meillä ei ole ollut kuin 25 ja 30 asteen välillä, parin asteen heitolla.

Sodankylä sosiaalisessa mediassa

Tässä jokin aika sitten kirjoittelin Sodankylän fb-ryhmien tapahtumista. Eli Kansalaiskanava-nimisessä ryhmässä käytiin depattia eli väittelyä siitä kuka on mollannut eli haukkunut ketäkin. Ylläpitoon ja sen toimintaan kohdistuneen kritiikin johdosta ylläpito sulki kanavan. Tein merkinnän asiasta, johon oli tullut kommenttia. Joten nyt hieman päivitän kanavien kuulumisia, missä mennään jne.

Facebookissa toimiva Sodankylän kansalaiskanava on avoinna jälleen, ylläpito pyörtänyt päätöksensä. Kanava oli jonkin aikaa suljettuna, mutta erinnäisten vaiheiden jälkeen kanava avautui kaiken kansan käytettäväksi ja kommentoitavaksi (toivottavasti). Loppuvuodesta myös muissa ryhmissä tapahtui pieniä muutoksia. Puskaradio Sodankylä -ryhmä vaihtoi nimeänsä, uusi nimi on Sodankylä Areena. Aiemmin perustettu Sodankylän puskaradio on pysynyt samannimisenä.

Mitä muuta uutta? Tuoko vuodenvaihde jotain uutta tai mahtavaa? Vaikea sanoa. Elämä jatkunee samanlaisena omaa rataa. Työt eli digineuvonta-hommat kansalaisopistolla alkavat. Tai siis jatkuvat... Tammikuun puolessavälin tietämillä voi alkaa varata aikoja digineuvontaan ja ATK-opastukseen.

Muut huomiot

Tulipahan muutama termi ja tapahtuma mieleen... Tiedätkö mitä tarkoittaa aasiakas? Se on yhdistelmä kahdesta eri sanasta, aasi + asiakas. Asiakas yllättää mitä erikoisimilla toiveilla tai käytöksellä. Itse olen onnistunut välttelemään kyseiset ärsykkeet. Nyt tämän talven aikana olen päässyt todistamaan paria aasiakas-tilannetta

Täällä kaupoissa on edellisen parin vuoden sisällä tullut nk. pikakassat eli asiakaskassat eli itsepalvelukassat (IP-kassat). Asiakkaat saavat itse skannata tuotteet ja maksaa ne, ilman henkilökunnan läsnäoloa. Muutama sääntö ja poikkeus itsepalvelukassoissa on, ja nämä poikkeussäännöt ovat aiheuttaneet aasiakastilanteen jos toisenkin... IP-kassoilta ei voi ostaa esimerkiksi ale-tuotteita ("laputetut" tuotteet") eikä ikärajallisia tuotteita (viinat, tupakat jne). Kassa ei tiedä onko tuote alennettu ja väärinkäytöksien johdosta asiakas ei sitä voi kassaan "lyödä" alennettuun hintaan. Kaikkihan sen tekisi joka tuotteessa, jos pystyisi? Ja luonnollisesti IP-kassoilla voi maksaa vain kortilla.

Nämä ja kaikki muutkin ohjeet ovat kerrottu kassojen lähettyville sijoitetuissa infotauluissa.

Eihän ne kaikki asiakkaat ole sisäistänyt kyseisiä ohjeita. Eräskin kerta pariskunta selvitti asiaa henkilökunnalla varustetun kassan kanssa, varaten siis molemmat kassat. "Nämä leivät ovat alennuksessa! Miksi toi peri sitten meiltä täyden hinnan?" Kuten mainittu, IP-kassa ei tunnista ale-lappuja... Tätä pariskunta selvitteli kymmenisen minuuttia, ikuisuudelta tuntuva aika muille jonossa oleville. Ei oikein tuntunut sisäistävän asiaa.

Toinen aasiakas-tilanne sattui tällä viikolla. Asfalttiviidakon urbaanin sanonnan mukaan korvaan ja kassahihnalle ei saa laittaa kyynärpäätä pienempää tai varsinkaan laihempaa tuotetta. No mitäpä asiakas oli tehnyt? Pullonpalautuskuitti! Sitäpä siinä sitten pähkäilivät miten sen kuitin saisi pois sieltä hihnan välistä. Koska jonossa muita asiakkaita oli puolentusinaa, niin toista kassaa kehiin jonon purkamiseksi. Päätyivät siihen, että antavat rahana kuitin summan verran, että pysyy kassakirjat oikeassa. Ei tainnut olla kuin pari euroa, joten suuresta heitosta ei olis ollu kyse. Yrittivät poimia sitten myöhemmin koneen syövereistä panttikuitin....

S-kaupasta vielä! Oikeastaan S-pankista asiaa! Käväsin tarkistamassa tilin saldoa päri sitten, kun huomasin erään oudohkon asian. Tilille oli maksettu korkoa! Tileilleni ei ole maksettu korkoa lie milloin viimeksi. Ja silloikin muutaman vain muutama sentti, Tällä kertaa taisi tulla parin euron luokkaa...

Mutta kaikki tais olla tässä, joten seuraavaan kertaan!

maanantai 6. marraskuuta 2023

Sosiaalisen median kanavat Sodankylässä

Päivitelläänpä ensin tänne nuo uudet FB:n turinaryhmät, ja jossain vaiheessa sitten päivitetään kotisivujen linkit... Eli Facebookissa ollut Sodankylän kansalaiskanava on näillä näkymin lopettanut toimintansa (tai ainakin määrittelemättömän pituisella "jäähyllä"). Sen johdosta ryhmän keskusteluja jatkamaan on perustettu uusi ryhmä.

Lokakuussa 2023 paikallislehdessä uutisoitiin kuntapäättäjiin kohdistuneista, sosiaalisessa mediassa tapahtuvasta epäasiallisesta käytöksestä. Osa henkilöistä on jättäytynyt (osittain) pois somesta kyseisen toiminnan johdosta (uutinen). Kyseessä siis on Sodankylän kansalaiskanavalla esiintynyt some-kirjoittelu, joka ei ole ollut paikoin hyvien tapojen mukaista sisällöltään.

Koska keskustelu ja arvostelu sai uudet mittakaavat, päätyi ryhmän ylläpitäjä sulkea kanavan.

Tämän johdosta uudeksi "kansalaiskanavaksi" on perustettu uusi kanava, Sodankylän puskaradio. Tätä ei pidä sitten sekoittaa Puskaradio Sodankylä -kanavaan (edit: nykyään Sodankylä Areena), joka on perustettu jo pari vuotta sitten (samantyylisistä syistä muistaakseni).

Jotta sekoittaisin pakkaa vielä hieman Sodankylä-aiheisilla some-kanavilla, niin Sodankylän virallisempi keskustelu- ja ilmoituskanava on Osallistuva Sodankylä -ryhmä. Ryhmä on enemmän tai vähemmän sidoksissa Sodankylän kuntaan, vaikka virallinen kunnan tiedotuskanava se ei taida ollakkaan.


EDIT 5.1.2024:

Facebookissa toimiva Sodankylän kansalaiskanava on avoinna jälleen. Kanava oli jonkin aikaa suljettuna, mutta erinnäisten vaiheiden jälkeen kanava avautui kaiken kansan käytettäväksi ja kommentoitavaksi (toivottavasti). Loppuvuodesta myös muissa ryhmissä tapahtui pieniä muutoksia. Puskaradio Sodankylä -ryhmä vaihtoi nimeänsä, uusi nimi on Sodankylä Areena. Aiemmin perustettu Sodankylän puskaradio on pysynyt samannimisenä.

EDIT 21.11.2025:

Sodankylän puskaradio on arkistoitu (ilmeisesti moderaattorin puuttumisen takia), joten siellä ei julkaista enää mitään uutta. 

sunnuntai 29. lokakuuta 2023

Kinkkukiusausta, nakkikastiketta sekä muita höpötyksiä

Postaus ja merkintä, jonka kirjoittamisen aloitin jo syyskuussa. En valitettavasti päässyt otsikkoa ja ekaa lausetta pidemmäs. Ja nekin meni hieman uusiksi, kun tänään (su 29.10.23) aloin jatkamaan merkinnän kirjoittamista. Mutta perusidean, sen ahaa-elämyksen, tulen kertomaan merkinnässä, minkä johdosta läksin tätä merkintää kirjoittamaan alunperin.

Tein tässä eräs päivä kinkkukiusausta. Eli kinkkusuikaleista sekä suikalevihanneksista ja -kasviksista ja sipuli-perunapakasteesta kerrostin uunivuokaan sekoituksen, jonka maustoin (mauste)suolalla ja pippurilla. Sekaan heitin pari purkillista ruokakermaa. Toinen kermapurkki tais olla jonkin mausteruokakerma (pippuri?)... Käytän yleensä pelkästään suikalevihanneksia/kasviksi, mutta tällä kertaa lisäsin myös pakasteesta löytyneet Pirkan wok-vihannesten loputkin. Uunissa saa olla puolesta tunnista tuntiin, riippuu kuis nopeasti ovat kypsyneet (eli kuinka kauan jäisten pakasteiden kypsyminen kestää).

Kerrottuani kaverilleni kinkkukiusauksesta, huomasin reseptin olevan lähes identtinen erään toisen ruuan kanssa. Tai siis raaka-aineiden osalta lähes identtinen. Nimittäin kanakeiton kanssa! Kinkun sijaan kana(suikale) ja kerman sijaan vesi. Ja keitto toki keitetään levyllä. Ellei sitten hauduta uunissa (onko se silloin enää keittoa). Kas kummaa...

Tänään, juuri ennen kuin aloin merkintää kirjoittamaan, tekaisin nakkikastikkeen. Perus ruskeakastike, johon nakit ja mausteet (paprikajauhe, tomaattipyree). Löysin kaapista parasta ennen -päiväystä lähestyvän vihannes/wok-sekoituksen ja vajaan kinkkusuikalepussin, jotka heitin vielä kastikkeen mukaan.

Mitä turhaan jättää kaappiin "happanemaan" vajaita tuotteita, kun niitä voi käyttää esim. kastikkeiden tekemisessä, lisukkeena? Rohkeasti kokeilemaan, miten tylsähköstä peruskastikkeesta saa kasviksilla yms. hieman erillaisempaa!

Mitä vielä? Autoa käytin loppuviikosta korjaamolla. Syksyllä useammin tullut eräs vikakoodi, jonka syyn halusin selvittää ja korjauttaa. Ja koska auto menossa korjaamolle, niin samalla tuli tilattua nk. määräaikaishuolto (tai millä nimellä sitä kutsutaankaan). Viimeksi vuosi sitten käytetty huollossa, joten ainakin öljyt aika tarkistaa ja vaihtaa. Sehän taitaa noissa nesteissä olla just vuoden välein tarkistus?

Valitettavasti ongelma oli kadonnut, eli ei löytynyt vikakoodia tai sen aiheuttamaa ongelmaa. Mutta öljyt ja filtterit (öljy+polttoaine+ilma) vaihdettiin ja jarrut tarkistettiin (käsijarru kiristettiin). Olikohan muuta määräaikaishuoltoon muuta?

Mutta hieman itseironisesti naurahdin kun pääsin kotiin. Nimittän olihan siinä autossa, jota itse en ollut huomannut. Eli renkaan laakerit olivat sen verto huonossa kunnossa, että olivat ne vaihtaneet. Ongelma vaihtui toiseen, yksi ongelma katosi ja toinen tilalle... Laakerit vaihdettiin, öljyt ja suodattimet vaihdettu, pesunesteitä lisätty. Ikkunanpesunestettä nimittäin lisätty. Ja olivat jotain moottorinpesunestettä lisänneet, ehkäisemään mahdollisesti vikakoodin aiheuttamaa karstottumista tjsp.

Mutta minäpä tästä lähden nyt syömään!

torstai 28. syyskuuta 2023

Helsinki 2.-9.7.2023, osa 5

Milloinkahan päivittelin viimeksi Helsingin reissusta? Ja milloinkahan saan viimeisen osan kirjoitettua? Tämä taitaa olla viides osa ja toiseksi vika postaus Helsingin reissusta. Matkan tein heinäkuun ekalla viikolla eli kolmisen kuukautta sitten. Onko siitä jo kolme kuukautta? Nopeaa menee aika...

Viime merkinnässä kerroin torstain (6.7.23) tapahtumista. Torstainahan minä kävin tutkailemassa taidetta eli Edefeltin näyttelyssä Ateneumissa. Tällä kertaa vuorossa on perjantain tapahtumat, taidetta on tälläkin kertaa luvassa.

Perjantaina 7.7.2023 alkoi tavanomaiseen tapaan aamiaisella. Aamiaisen jälkeen odottelin vielä jonkin aikaa ennen kuin lähdin kiertelemään nähtävyyksiä. Kummasti jää luppoaikaa ennen kuin paikat aukeaa. Museot ym. aukeaa pääsääntöisesti klo 11 aikoihin ja aamupalan syön jo ennen ysiä... No nokosillahan siitä selviää.

Torkahdin aamiaisen jälkeen, jonka jälkeen läksin keskustaan ratikalla. Kätevä kulkea ratikalla, kun lähin kulkee käytännössä vierestä. Ja kun ei tarvi erikseen lipuista välittää, kun on sovellus ja viikon voimassa oleva lippu...

Perjantain museo- ja taidekohteeksi valikoitui nykytaiteen museo Kiasma. Tarkoitus oli käydä Kiasmassa jo alkuviikosta, mutta käynti siirtyikin perjantaille. En tiedä mikä "johdatus" oli, mutta tarkistaessani museon aukioloaikoja alkuviikosta, huomasin museolla olevan ilmainen sisäänpääsy kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Ja kas onnenkantamoista, kyseinen perjantai sattui olemaan nyt samaan aikaan Helsingin-reissuni kanssa.

Pari otosta Kiasman näyttelystä.


Kiasmassa oli meneillään (ja taitaa olla lokakuun 2023 loppuun) Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin näyttely. Tunnettu suomalainen piirtäjä ja taiteilija, luonut uraa ja tunnetuimpia suomalaisia taiteilijoita ulkomailla. Aloitteli uraansa Suomessa maailmansodan jälkeen, ja alkoi saada tunnettavuutta 1950-luvulta lähtien. Mielenkiintoinen ja yllättävän laaja näyttely. Piirrosten lisäksi niin haastatteluja, muistiinpanoja ja luonnoksia, työvälineitä ja muuta reksiviittaa... Kannattaa käydä!

Tom of Finland -näyttelystä Kiasman sivuilla.

Kiasmassa oli myös esillä muitakin töitä. Kiasmassa on meneillään marraskuun loppuun asti Dreamy-näyttely, jonka teoksiin (ainakin osaan) tutustuin Kiasmassa käydessäni. En tiedä minkälainen karma minua seuraa tai minkälaisia onnenkantamoisia reissullani saankaan... Törmäsin näyttelyssä nimittäin erään lappilaisen taiteilijan töihin. Kalervo Palsan töitä oli myös näyttelyssä mukana. Viime kesänähän törmäsin sattumalta Reidar Särestöniemen teokseen Nordean (pankki) kokoelmia esittelevässä näyttelyssä.

Kalervo Palsan teoksia Kiasmassa.

Mitäs vielä? Museossa käynnin jälkeen päätin kävässä hakemassa junaliput kotimatkaa varten. Sijaitseehan rautatieasema lähes naapurissa. Käväsin siis ostamassa liput Rovaniemen junaan. Hieman tulostusongelmia kuitin kanssa, mutta sain lipun silti ilman suurempia ongelmia. (Ongelmat lipun kanssa alkoivat vasta seuraavana päivänä lähdön koittaessa, mutta siitä seuraavassa Helsinki-merkinnässä.)

Rautatieasemalla sijaitsevassa VR:n lippumyymälässä on muuten esillä hieman rautateiden historiaa (VR:n ja Suomen historiaa). Parin vitriinin verran kuvia, lippuja, konnareiden eli konduktorien työvälineitä... Söpöimmät ehkä olivat lastenliput, eli lapsille kirjoitetut omat junaliput. Aawww, söpöjä, miksei munkin lippu voi olla noin värikäs -tilanne!

Viikonlopun eli paluumatkan tapahtumista ja sattumuksista sitten seuraavassa Helsinki-merkinnässä. Joskus tulevaisuudessa, vaikea sanoa vielä ajankohtaa. Ilmestyy kun ilmestyy 😁

perjantai 22. syyskuuta 2023

Kirjallista pohdintaa ja sekalaista höpinää sekä hieman kritiikkiäkin

Mistä aloittaisi? Vanhemmasta vai uudemmasta? Aikajärjestys oikein vai väärin? Kenties voisin aloittaa tuoreimmasta tapahtumasta, eli järjestys olisi uudemmasta vanhempaan. Mikäli ei iske väliin jonkinlainen ajatuksenvirtaa-tyyppinen välijuonne...

Josko kertailisi aluksi "shoppailusta" eli mitä on tarttunut mukaan eri kauppapaikoista...

Kansalaisopiston opetus on pyörinyt nyt kohta pari viikkoa, syyslukukausi taisi alkaa tosiaan syyskuun 11. päivä eli reilu 10 päivää. Itselläkin alkoi viime viikolla digiopastus, jonka johdosta piipahdin kirjastossa. Kirjastossa taitaa olla ympäri vuoden poistettujen kirjojen myyntihylly kirjaston aulassa. Tapani mukaan käyn myytävät kirjat pikaisesti läpi ennen oppituntien alkua. Yleensä en löydä mitään mielenkiintoista luettavaa, mutta tällä kertaa löysin muutaman kirjan. Ja kas, toinen kirjoista sattui olemaan keräämäni kirjailijan tuotoksiin.

Olen vuosia lukenut ja kerännyt Arto Paasilinnan teoksia. Onkohan Paasilinnalta ilmestynyt yli 30 kirjaa? Itselläni on karkeasti 2/3 Paasilinnan teoksista, suurin osa romaaneja (ilmestynyt fiktion lisäksi myös faktaa). Kirjastosta löytämäni kirja oli kokoelmateos, jossa oli kolme eri Paasilinnan teosta yksissä kansissa. Pitihän se saada kokoelmiini.

Tällä viikolla pyörähdin pitkästä aikaa kirppiksellä. Mukaan tarttui PMMP:n eräs levy sekä Anna-Liisa Haakanan eräs teos, jonka olen lukenu viimeksi... Öööö, yli 20 vuotta sitten? Kyseessä on paikallisen kirjailijan teos nimeltään Ykä yksinäinen. Haakanan pariskuntahan on sodankyläläinen kirjailijapariskunta, Veikko Haakana tosin on aikaa sitten jo edesmennyt. Tais molemmat olla aikoinaan opettajina jossain Sodankylän kouluista.

Pitänee lukassa kirja jossain vaiheessa. Muistin virkistämisestä voinee puhua. Jos en väärin muista, on kirja kuulunut äidinkielen kirjallisuuslistoihin (siis nämä äikän kirjalistat, jotka pitänyt lukea/tehdä esitelmä/keskustella yms jne tjsp). Ainakin täällä meilläpäin.

Mutta mistäs muusta minun pitikään vielä höpöttää? Ja esittää kritiikkiä? Tosiaan, kirjastosta! Tarkemmin sanoen koulu- eli oppilaskirjasto! Sodankylään on rakennettu uusi oppilaitos, peruskoulu, joka otettiin käyttöön vuosi sitten (eli syksyllä 2022). Ennakkotietojen, "mainospuheiden" perusteella koululta löytyy tilat peruskoulun lisäksi eri järjestöille, nuorisopalveluille/-työlle, koulutukseen liittyville jutuille, oppilaskirjastolle... Eli esim. nuorisotilat (seikkaillut vuosien varrella lie monessako paikassa), Revontuli-opiston kursseille tiloja, sekä kirjastolle.

Montako kertaa pitää mainita kirjasto? Monesti! Ilmeisesti minun ja suunnittelijoiden käsitykset kirjastosta eivät ole lähelläkään toisiaan. Pettymys!

Kävin töiden puolesta uudella koululla, opiston opettajien kokous. Samalla tutkailin koulun sisustaa, kun en aiemmin siellä ollut vielä käynyt. Silmiini sattui eteisaulassa pari hyllyä. Kirjaimellisesti, pari hyllyä! Voiko olla? Voiko tämä olla kirjastoksi kutsuttu alue?! Sieluni itkee verta! Sillä hylly- ja kirjamäärällä ei voi puhua muusta kuin... Jätänpä sanomatta, en halua sortua kiroiluun.

Koulu, jossa on yli 600 oppilasta. Kirjasto, jossa silmämääräisesti teoksia on kirja per oppilas. Mielestäni sais olla tuplaten, vähintään. Jossain on epäsuhdanne! Vaikka sanotaan, että tieto löytyy kaikki verkosta, ei se silti tarkoita sitä, että kaikki tieto olisi tavoitettavissa verkosta. Sähkökatko? Kaivuri kaivanut datakaapelin poikki ja netti alhaalla?

Aloinkin miettimään mihin ne aiemman koulun kirjat ovat kadonneet. Edellisessä koulussa oli vanha, käytöstä poistunut liikuntasali muutettu kirjastoksi. Pikaisen laskutoimituksen perusteella kirjoja ainakin nelinkertainen määrä... No toivottavasti tilanne paranee ajan myötä.

Koulun kirjasto


Hei muuten! Ajatus! Suunnattu lähinnä kustantajille ja koulukirjastoja hoitaville/hallinnoiville tahoille... Kustantajilla on varmaan varastoissaan "ylimääräisiä" kirjoja, joilla ei ole käyttöä. Kustantajat voisivat koota jonkinlaisen paketin (tarvi edes olla iso) ylimääräsistä kirjoistaan ja lähettää koulukirjastoihin. Pari kirjaa per kustantaja per aihe... Saisi kirjastot täydennystä, kustantajat mainosta jne.

Linkit, esitetekstistä saa kuvan minkälaista mielikuvaa markkinoitu uudesta koulusta
Tähtikunnan koulu Sodankylässä, Projektiuutiset 16.11.2022
Sodankylän monitoimikeskus / Tähtikunnann koulu, Sika Comfortfloor, referenssit 2022
Sodankylän monitoimikeskus, HSL Group

perjantai 15. syyskuuta 2023

Musiikkia ja muita höpinöitä

Onkohan otsikko kuinka hämäävä? En ole varma mitä kaikkea musiikki-kategoria pitää sisällään. Tai siis mitä kaikkea voi sisällyttää musiikkiin jne. Mutta katsotaan...

Kävin tänään perjantaina kaupassa, ja hetken mielijohteesta ostin erään tarjoustuotteen. Jo pitempään, vuosien ajan olen pohtinut pitäisikö ostaa kyseinen laite. Jos vain löytyisi halvalla pieni/kompakti laite... No nyt tällä viikolla Tokmannilla sattui olemaan laite tarjouksessa. Niinpä käydessäni kaupassa, päätin vihdoin ja viimein ostaa levysoittimen! Siis LP- eli vinyylilevyjä soittavan levysoittimen. Minullahan on jo CD-levyjä soittava laite, joten sitä en enää tarvitse.

Merkinnän laidassa ostamani Lenco-soitin, kuva härskisti kopioitu netistä.

Aikoinaan meillä kotona on ollut levysoitin, mutta valitettavasti loppuvaiheessa se ei soittanut (pyörittänyt) enää LP-levyjä. Moottori rikki tai löystynyt hihna? En osaa sanoa. Ja enkä oikeastaan tiedä mihin kyseinen soitin on joutunut. Oli siinä kyllä kasettisoitin ja radiokin taisi olla, joten niitä olisi voinut vielä kuunnella.

Aina ajoittain vuosien varrella olen pohtinut saisiko mistään levysoitinta tai olisipa soitin jolla voisi kuunnella LP-levyjä. Silloin tällöin nimittäin törmää esimerkiksi kirpparilla mielenkiintoiseen levyyn, jonka haluaisi kuunnella. Mutta aina on tyssännyt siihen, ettei ole soitinta. Vihdoin ja viimein törmäsin sopuhintaiseen soittimeen, joten sellainen piti sitten ostaa. Nyt pitää vaan jostain niitä levyjä hankkia...

Olikohan minulla muuta? Mistä voisi vielä kirjailla kuin soittimista? Ehkäpä itse musiikista tai levyistä?

Vaikka ysärin loppupuolella ja vuosituhannen vaihteessa vaikutti LP-levyjen olevan historiaa, niin levyille on silti kysyntää. Levyt eivät ole manauksista ja ennusteista huolimatta kadonneet mihinkään. Jopa uusia levyjä julkaistaan! Olisiko ollut jokin Maustetyttöjen levy, jonka olisin ostanut sen ilmestyessä, mutta ei ollut vielä levysoitinta... LP ei siis ole kuolemassa.

Enempää ei tällä kertaa ole mielessä mistä kirjoittaa, joten loppukaneetit eli Seuraavaan merkintään!

PS! Löytyi muutama älppäri ja pääsin kokeilemaan soitinta. Jeeee, toimii! 



sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Helsinki 2.-9.7.2023, osa 4

Hiljaa mutta varmasti, eli merkintä kerrallaan kohti Helsingin reissun viimeisiä päiviä... Onkohan "reissumerkinnät" saavuttaneet nyt puolenvälin? Keskiviikko käsiteltiin viime merkinnässä (osa 3), tässä merkinnässä käsitellään sitten torstain asiat. Sen jälkeen olisi pari päivää käsittelemättä, eli perjantain ja paluun (lauantai+sunnuntai) merkinnät. Laskinko oikein? 4 + 2 = 6? Puoliväli on siis merkintöjen suhteen saavutettu. Mutta nyt itse asiaan, eli Helsingin torsain 6.7.23 tapahtumiin!

En taida osata käydä muissa paikoissa kuin museoissa. Tälläkin kertaa eksyin museoon, taidemuseoon jälleen kerran. Aiemmin kävin Amos Rexin taidennäyttelyssä, nyt suuntasin Ateneumin näyttelyyn. Museossa oli tällä kertaa esillä Albert Edefeltin teoksia. Näyttäviä ja erinomaisia teoksia! Kävin katsomassa lähinnä Edelfeltin näyttelyn, en kiertänyt jokaista näyttelyhuonetta. Olisi vienyt kai koko päivän kiertää jokainen näyttelyhuone ja kerros.

Piti Wikipediasta muutama termi tarkistaa, mutta asiaan! Edefelt (1854–1905) edusti Suomen taiteen kultakautta (1880-1910) viime vuosisadan vaihteessa. Luonto- ja maisemamaalauksia, potretteja, historiamaalauksia...

Pari teosta kiinnitti erityisesti mielenkiintoni. Lapsen ruumissaatto vuodelta 1879 sekä pari vuotta myöhemmin maalattu Ristiäissaatto (1880) herättivät... Tunteet on ehkä väärä sana, kenties ajatuksia olisi sopiva sana kuvaamaan tuntemuksia. Varsinkin vierekkäin ripustettuna pistää pohtimaan niin taidetta kuin itse aihettakin eri kanteilta.

Eräs toinenkin maalaus herätti jonkinlaisen ahaa- tai oho-fiiliksen. Ateneumissa oli esillä eräs väritykseltään erikoinen maalaus, ainakin minun mielestäni. En muista otinko kuvaa teoksesta, ja nimeä en tietenkään enää muista. Mutta teosta lähestyessä en kiinnittänyt huomiota teoksen aiheeseen vaan lähinnä sen värimaailmaan. Pohdin ensin olenko kadottanut värinäön, onko valaistuksessa vikaa, onko teoksen sijaan ripustettu valokuva... Teos nimittäin oli mustavalkoinen maalaus. Harvemmin näkee yhtä "väritöntä" teosta.

Näemmä olin sittenkin napannut kuvan teoksesta, tosin nimikyltistä en kokonaan saanut kuvaa. Mutta teos kuvaa tapahtumaa kauppatorilta, ja päivätty vuodelle 1885.

Lopuksi vielä pari otosta, jotka nappasin näyttelystä. Osa on Edefeltin maalaamia... Ja olihan siellä Ateneumissa muitakin maalauksia ja teoksia kuin Edefeltin. Ateneumin kokoelmat kattaa kait jonnekin 1950-luvulle asti, modernin taiteen aikaan asti. Karkea jako Ateneumin ja Kiasman välillä onkin käsite nykytaide, eli uudempi taide Kiasmassa ja vanhempi Ateneumissa.

Linkit
Edelfeltistä maksettiin ennätyshinta, Yle 4.12.2017
Albert Edelfeltin harvoin nähty maalaus uudelle omistajalle yli 300 000 eurolla – ostajana tunnettu ahvenanmaalainen miljonääri, TS 30.3.2023
Albert Edelfelt -näyttely Ateneumissa, Lily 4.7.2023

Seuraava Helsinki-merkintä tulee sitten kun tulee, en osaa tarkemmin päivämääriä sanoa tähän hetkeen. Mutta perinteiset loppukaneetit tähän väliin eli lisään kuvia, kunhan olen saanut valittua ja editoitua sopivat kuvat.

keskiviikko 30. elokuuta 2023

Päivityksiä ja päivittelyä

Syksy saapuu, ilmat viilenee, lehtipuiden vihreys vaihtuu kohti ruskan värejä. Ei taida tänä syksynä lämpötilat pahemmin nousta yli 15 tai 20 asteen.

Mistä muusta huomaa syksyn saapuneen? Kansalaisopiston kursseille ilmoittautuminen on alkanut (ma 21.8.23). Opetan itse Revontuli-opistossa tietotekniikka, tarkemmin sanottuna digiopastusta (opastan ja neuvon esim. kännyköiden, tablettien ja läppäreiden käytössä). Mun kurssin opetus alkaa viikolla 37 eli 11.9. alkavalla viikolla. Tai siis aikoja voi varata tuosta päivämäärästä etiäpäin. Mehän sovimme asiakkaan eli oppilaan kanssa milloin opetus/ohjaus tapahtuu...

Olen päivitellyt lähipäivinä sivujani, niin blogejani kuin kotisivuanikin. Kotisivuilla päivitin lähinnä Opetus-osion päivämääriä (taitaa olla samat tiedot kuin tässä merkinnässäkin). Olenkohan muuta kotisivuilla päivitellyt? Lähinnä linkkejä silloin tällöin... Alkaa olemaan sillä mallilla, ettei tarvi mitään kummempaa lisättävää.

Tarkistin samalla kotisivun tilastot. Kukapa ei haluaisi tietää kuinka monta kertaa sivuilla on käyty... Kas yllätys, edellisen kuukauden aikana oli tilaston mukaan yksi käynti. Pitäisikö alkaa mainostamaan hieman enemmän sivuja? Niinhän sitä sanotaan, että mitä enemmän linkityksiä sivuille, sitä enemmän liikennettä. (Sivujen löytäminen ja saapuminen on vain osa totuutta, sen lisäksi pitäisi käsittääkseni sitouttaa, jäämään sivuille pitemmäksi aikaa. Ja lisäksi palaamaan useamminkin.) Mutta odotettavaa, sivut vielä "nuoret". Odotellaan ja katsotaan...

Päivitin pikaisesti myös Keräilijän kertomaa -blogiani. Pikainen tynkä-merkintä eräästä sosiaalisessa mediassa törmäämästäni postimerkkejä koskevasta merkinnästä. Minähän kerään postimerkkejä, ja seuraan paria aiheeseen liittyvää sivustoa. Huomasin eräässä Facebookin ryhmässä merkinnän kuinka posti on merkinnyt lähetyksen/kirjekuoren uudelleenlähetyksen tarrat. Käykääs katsomassa blogista...


Taisi olla tässä kaikki tällä kertaa, joten seuraavaan kertaan!

sunnuntai 27. elokuuta 2023

Helsinki 2.-9.7.2023, osa 3

Jeee, kolmas osa! Vasta elokuun puoliväli ja reissukertomuksessa edetty jo (lähes) puoleenväliin! Onhan tuosta heinäkuun reissusta kulunut vasta... Öööö, melkein puoltitoista kuukautta? No, eipä anneta pikku juttujen haitata menoa.

Keskiviikkona käyntikohteena oli Suomenlinna, tarkemmin sanoen Suomenlinnassa sijaitsevat Lelumuseo ja Sotamuseo. En ole käynyt Suomenlinnassa aiemmin, vaikka reissu suunnitelmissa (tai haaveissa?) onkin ollut jo pitempään. Aina Helsingissä käydessä pohtinut pitäiskö käydä... Lelumuseo on myös uusi tuttavuus, en tainnut edes tietää kyseisen museon olemassaoloa ennen tätä kesää. Sotamuseossa olenkin käynyt aiemmin, muistaakseni vuonna 2011 (oli jokin psoriin liittyvä kurssi). Sotamuseo sijaitsi aiemmin mantereen puolella, Liisankatu taisi olla osoite ja alue Kruununhaka.

Hieman taustaa kohteen valinnasta... Eli mistä sain idean käydä Lelumuseossa? Olin joskus keväällä nähnyt jonkinlaisen enneunen, jossa olin reissussa Helsingissä. Unessa eksyin johonkin ulkoapäin kivijalkakaupalta näyttävään "kauppaan", joka paljastuikin lelumuseoksi. Tai no, ei ollut pelkkää lelua, kun laajemmin Helsingin historiaa, lasten näkökulmasta toki. Unen nähtyäni piti oikein googlettaa onko Helsingissä kyseistä paikkaa. Kyllä! Ei vaan ollut "kivijalkakauppa" mantereen puolella vaan oikea lelumuseo saaressa. Tosin jotain totuudensiementä, kun oikea museo sijaitsee rakennuksen pohjakerroksessa eli nk. kivijalassa. Kysäisin vielä pääkaupunkiseudulla asuvalta ystävältäni onko Helsingissä Lelumuseota, ja vahvistusta sain sieltäkin.

En ollut tehnyt mitään aikataulua milloin käyn missäkin. Koska ystävälläni (ja hänen perheellään) oli sopivasti aikaa keskiviikkona käväistä Helsingissä, niin sovittiin tärskyt aamupäiväksi kauppatorille. Kauppatorin laiturista lähtee pari kertaa tunnissa lautta Suomenlinnaan. Aluksi hieman mietitytti miten matkalippujen kanssa käy. Lautta on osa HSL:n palveluita, johon käy mm. käyttämäni mobiililippu (viikon voimassa oleva lippu), enkä oikein ollut varmaa pääseekö porteista läpi miten kännykkälipulla. Mutta portit olivatkin pelkät laskuriportit (eli laskee matkustajat). Eli ei tarvinnut lippuja näyttää portilla. HSL:n sivuilla taidetaankin mainita, että mobiililippu näytetään tarvittaessa eli kun "smurffit" (lipuntarkastajat) sitä kysyvät.

Kuinkakohan kauan matka kesti? Vartin? Ei kovin kauaa, mukavasti sai katsella merellisiä maisemia ja arvailla mikä paikka on mikäkin ja missäpäin on mikäkin saari jne. Muutaman kerran olen matkustanut merellä, isommalla paatilla tosin, ja ensimmäisen kerran huomasi kuinka paljon merenkäynti eli aallokko vaikuttaa laivan tasapainoon. Aallokko hieman keinutti lauttaa, ja ekaa kertaa huomasin tuossa pienemmässä lautassa. VikingLinen isompien laivojen massaan tarvitsee tieten isommat aallokot keinuttamaan...

Päästyämme maihin päätimme kävellä ensimmäiseen kohteeseen rantareittiä pitkin. Toinen vaihtoehto olisi ollut keskemmältä saarta kulkeva reitti, mutta olisi ollut ylämäkeä (kipeä jalkani ja muut vaivat ei tykkää kovin paljoa nousuista). Katseltiin maisemia ja arvailtiin vanhojen rakennuksien tarkoituksia ja historiaa. Ja kuvailtiin lintuja. Joka mutkassa vastaan tuli kanadanhanhia... Niistä muutama kuva piti saada, kun olivat sen verto kesyjä.

Pian oltiinkin perillä Lelumuseolla. Viimeisessä mutkassa meinasin kaartaa väärään suuntaan, muistin katsoneeni ja tulkinneen karttaa väärinpäin. No onneksi paremmin kartalla olleet saivat käännettyä sisäisen karttani oikein päin.

Jossain kohtaa on kartta, johon merkitsin reitin museoille. Kartta röyhkeästi kopioitu jostain Suomenlinnan tai Sotamuseon sivuilta. Vihreä (oma lisäys) on alkumatka ja loppumatka takaisin noudattelikin sinisellä merkittyä reittiä (valmiina kartassa).

Pieni ja sympaattinen paikka! Asuinrakennuksen kellarikerrokseen 1980-luvulla perustettu museo, josta löytyy jos jonkinlaista lelua. Suosittelen käymään. Leluja 1800-luvun lopulta (mm. nuket ja tinasotilaat) aina 1900-luvulle loppupuolelle asti. En muista oliko tietokoneet/pelikonsolit vielä edustettuna, mutta robotit ja muut vastaavat taisivat edustaa teknisesti uusimpia innovaatioita. Ja kaikkien rakastamia Muumeja oli useammaltakin vuosikymmeneltä. Olisiko 1950-luvulta ekat figuurit (kts/vrt. Wikimedia)?

Mukavasti oli väkeä liikenteessä. En tiedä johtuiko paikan pienuudesta, mutta joutui peräti jonottamaan joka paikkaan. Museokierroksen jälkeen nautimme pullakahvit lelumuseon kahviossa. Pöytiintarjoilu (vaikka tilasinkin vain limsan ja pullan), kesti hieman asiakasmääristä johtuen... Mutta muuten ihan ok paikka.

Lelumuseon jälkeen suuntasimmekin Sotamuseoon. (Vai onko se museolle? Tää suomenkieli on niin vaikeeta jopa syntyperäselle!) Museot sijaitsevat fyysisesti ihan vierekkäin, mutta museolle piti siirtyä mutkan kautta. Koska Suomenlinna on nimensä mukaan linna eli linnoitus, on joka paikassa esteitä ja linnarakennelmia ja muureja, niin Lelumuseon ja Sotamuseon väliin jäi ainakin parin metrin paksuinen ja muutama sata metriä pitkä muurinpätkä.

Olen tainnutkin kertoa aiemmista vierailuista, joten siinä mielessä tuttu paikka. Aiemmin museo oli yhdessä rakennuksessa, nyt Suomenlinnassa museo on sijoitettu kahteen eri rakennukseen (entisiä maneeseja, termi tuttu ehkä paremmin hevospiireissä). Museon näyttelyt jaoteltu karkeasti kahteen eri "aikakauteen", sodan ja rauhan aikaan. Eli toisessa maneesissa käydään läpi Suomen sotahistoriaa (toiseen maailmansotaan asti) ja toisessa käydään Puolustusvoimia nykyään (tai miten on muotoutunut nykyisenlaiseksi) 1940- ja 1950-luvuilta lähtien aina nykyajan asepalvelukseen. Kenties eniten suosiota ja innostusta sai aikaan inttivarusteiden kokeileminen ja miltä inttirepun kantaminen tuntuu...

Sotamuseon jälkeen suunnistimme kohti satamaa/laituria, tarkoituksena matkustaa takaisin mantereelle. Sattumalta eräs käyntikohde sattui matkanvarrelle, johon pysähdyimme pikaisesti. Eli käväsimme Suomenlinnan kirkossa. Kirkko on rakennettu Venäjänvallan aikana, joten kirkko oli alkujaan ortodoksinen kirkko (ja vieläpä kasarmi/sotilaskirkko, koska Suomenlinna on ollut kasarmialuetta). Itsenäistymisen jälkeen kirkko saneerattiin luterilaiseksi kirkoksi 1900-luvun alussa. Näkyvin muutos kenties nk. sipulikattojen muuttaminen (vai voiko puhua poistaminen). Pihalla kirkkoa ympäröi hieman erikoisempi aita: vanhoista tykeistä/kanuunoista ja ankkuri(?)kettingistä tehty aita. Aikoinaan 1600- ja 1700-luvuilla käytössä olleista kanuunoista ja kettingeistä tehtiin aita kirkon ympärille 1870-luvulla.

Pohdimme jossain vaiheessa kuinka korkea kirkon tapulitorni on. Riippuen lähteestä, lähes 42 metriä (maanpinnasta) tai 54 metriä (merenpinnasta). Oli mittaustapa mikä tahansa, on tapulilla korkeutta. Kirkontorni toimiikin korkeutensa johdosta myös majakkana. Käsittääkseni majakan lähettämä valokuvio (mikä on oikea termi?) muodostaa H-kirjaimen tarkoittaen Helsinkiä. [Lähteet: Wikipedia ja Lokistories]

Hei muuten, mielenkiintoinen artikkeli: Kun Suomi itsenäistyi, Suomen­linnan kirkko pistettiin uuteen uskoon – HS pääsi näkemään, mitä entisestä on jäljellä (HS / Tuomo Väliaho, 25.6.2023; saattaa olla maksumuurin takana)

Kirkko sijaitsee puiston ympäröimänä ja tosiaan vähän korkeammalla kuin muu ympäristö. Ja siihen vielä portaat. Hieman haastava päästä kipeällä jalalla kirkon ulkorappuja pitkin. Ja rattaiden kanssa (kaverin parivuotiaalla tosiaan oli oma VIP-kuljetus...) Siellä hetken tutkailimme kirkkoa, jonka jälkeen suunnistimme laiturille odottamaan seuraavaa lauttaa. Puolisen tuntia saimme odotella seuraavaa lauttaa...

Ja jos joku Suomenlinnan talkkareista (eli hoitohenkilökunnasta) tai HSL:n huoltotiimistä lukee tätä tekstiä: Hankkikaa lisää penkkejä! Laiturialueella kaksi tai kolme penkkiä, ja asiakkaita odottamassa seuraavaa lauttaa useampi kymmenen (etteikö määrä menisi jopa yli 100).

Mitäs vielä? Lautalla takas mantereelle, hetkinen ratikkakartan ja -vuorojen tutkailua ja suunnistus lähimmälle ratikkapysäkille. Suunnistimme ja matkasimme kohti rautatieasemaa ja sen lähettyvillä olevaa (sushi)ravintolaa. Käytännössä juna-aseman ja Oodi-kirjaston välissä sijaitsee aasialainen ravintola, jossa kävimme syömässä. Kaveri perheineen tais keskittyä sushiin, kun itse keskityin buffetin muihin ruokalajeihin (en ole mikään suuri kalan ystävä).

Piti tarkistaa Googlen karttapalvelusta mikä ravintolan nimi oli. Ravintola tais olla Jufu, huono nimimuisti...

Ruokailun jälkeen matkakumppanit suuntasivat kohti kotiaan, ja minä suuntasin kaupan kautta kohti majapaikkaani.

Edit (1.9.23): Lisätty kuvia ja hieman lisäinfoa.





tiistai 8. elokuuta 2023

Magnetismia ja vanhoja autoja

Lappia halkoo valtatie, joka on saanut numerokseen 4. Tuo tie tunnetaan myös Jäämerentien nimellä (yhteen tai erikseen kirjoitettuna, molempi parempi). Johtihan se aikoinaan aina Jäämeren rannalle asti ennen kuin edellinen maailmansota ja silloinen Venäjä katkaisi ja vei Suomelta toisen käden. Vilkkaimmillaan tiellä liikkui satoja kuorma-autoja vieden tai tuoden tavaraa Liinahammarin satamaan, joka oli ainoita ympäri vuoden avoinna pysyviä satamia.

Nelostien varrella, jossain Sodankylän ja Ivalon välillä sijaitsee Magneettimäki-niminen paikka. Saariselän tietämillä sijaitsevalla paikalla on eräs hurjamaineisimmista pätkistä silloista 4-tietä (tietä on vuosien varrella siirretty ja paranneltu joiltain osin). Saariselän alue on tunnettua tunturialuetta, joten alueella on useita nousuja ja laskuja. Magneettimäen kohdalla on nousu, johon osa autoista hyytyi. Ei päässyt mäen päälle täydessä kuormassa jne. Ajateltiin, että mäessä on sen verto vahvasti magneettiset malmit, että ne imevät autojen voimat ja hidastivat vauhtia. Magneetteja ei alueella ole, vaan syy autojen hyytymiseen on tien nousussa (nousukulmassa) ja autojen silloisessa tehoissa. Autoissa ei ollut tarpeeksi hevosia eli tehoja jyrkkää mäkeä ylös. Varsinkaan liukkaalla kelillä ja täydessä lastissa.

Veteraani/museoautoja harrastavat järjestävät silloin tällöin erillaisia tempauksia. Esimerkiksi kuorma-autojen matkat tiettyyn kohteeseen ja tietyn aiheen ympärillä. Esimerkiksi Veteraanikuorma-autojen seura on järjestänyt reissuja vanhan Jäämerenreitin kunnioittaen ja reitillä kuormien kuskanneita muistaen jne. 1990-luvun alussa heräsi ajatus Magneettikentän tien museoinnista. Niin tapahtuikin vuonna 1993.

Tänä vuonna (2023) veteraanikuorma-autoilijat järjestivät museotien 30v. kunniaksi Rovaniemi-Magneettimäki-Rovaniemi -reissun, johon osallistui useampi vanhaa kuorma-autoa. Mennessä ja tullessa seurue pysähtyi Sodankylässä. Autot parkkeerattiin torille. Käväsinpä itsekin ihailemassa kyseisiä kuormureita. Oli vanhempaa ja oli nuorempaa kalustoa... Mielenkiintoisin kohde kenties oli eräs opetuskäytössä ollut kuorma-auto. Autojen joukossa nimittäin oli paikallisen autokoulun käytössä ollut kuorma-auto. Autokoulun loppuessa kuorma-auto siirtyi jonnekkin etelämmäs (ilmeisesti jonkun kierrätysyhtiön omistukseen).

Edit (12.8.2023):
Kannattaa lukaista Lapin Kansan artikkeli Magneettimäki ottaa yhä autoista mittaa Saariselällä – Jäämerentien huoltoliikenne oli logistiikan mestarisuoritus, ja nyt pohjoisten reittien merkitys korostuu taas (Kari Pitkänen, 12.8.2023), mielenkiintoinen juttu niin veteraaniautojen reissusta kuin Jäämerentien historiastakin. Tosin artikkeli on maksumuurin takana.

Linkit
Magneettimäen museotie 30 vuotta (Vetku ry, 23.7.2023)
Magneettimäki legendaarinen osuus vanhaa Jäämerentietä Uruspäällä, Kaunispään tunturin pohjoispuolella on nimetty Tiehallituksen toimesta tiemuseokohteeksi vuonna 1992. Miksiköhän? (Ammattilehti.fi, 12.7.2013)
Magneettimäki ja museotie (Saariselkä.com)
Teillä ja turuilla -blogi: Magneettimäki (25.12.2013)