sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Pitkää ikää ja maittavaa unta

Näköjään nyt sunnuntaina (21.3.21) tulee kuluneeksi kuukausi edellisestä merkinnästä. On siis aika päivitellä kuulumisia ja katsastaa tapahtumia. Mitään kummempia ei kait ole tapahtunut, mutta kait sitä aina jotain kerrottavaa löytyy... Ja kas, päivämäärä näyttäisi olevan symmetrinen. Ainakin jossain mielessä.

Mistä aloittaisi? Josko aloittaisi knoppitiedolla? Olisi tarjolla luonnontietoa, biologiaa ja historiaa. Tiesittekö, että Darwinilla oli kilpikonnia, joista ainakin yksi eli 2000-luvulle asti?

Tässä yksi päivä lueskelin jotain evoluutioteorian historiaa käsittelevää artikkelia. En muista tarkalleen mitä kaikkea artikkelissa kerrottiin, ja sitä paitsi minun englannin taidolla osa tiedosta taisi mennä ohi ihan kokonaan. Mutta muutama knoppitieto jäi artikkelista mieleen.

Englantilainen luonnontieteilijä Charles Darwin (1809-1882) on evoluution tunnetuin tutkija, jonka aihetta käsittelevä Lajien synty -teos julkaistiin 1859. Darwin teki tutkimusmatkan HMS Beaglella 1830-luvulla eteläiselle pallonpuoliskolle. Palatessaan Darwilla oli mukanaan kilpikonnia. Näistä yksi, Harriet eli vuoteen 2006 asti. Iäksi on arvioitu 175 vuotta.

Kaivelin hieman lisätietoa vanhimmista kilpikonnista. Joissain lähteissä mainitaan vanhimman kilpikonnan eläneen yli 250-vuotiaaksi (Adwaida-kilpikonna Intiassa) tai jopa yli 300-vuotiaaksi (Afrikassa). Iltalehden artikkelin perusteella tällä hetkellä vanhin elossa oleva kilpikonna on ilmeisesti Saint Helenalla elävä Jonathan (n. 190 vuotta vuonna 2021). Wikipedian artikkeleiden (englanniksi, suomeksi) perusteella pitkäikäisimmät eliöt ovat mikro-organismeja, jotka voivat elää tuhansia tai jopa miljoonia vuosia.

Siirrytäänpä luonnosta hieman arkisempiin aiheisiin. Tällä viikolla olen "shoppaillut" ruhtinaallisesti. Ainakin rahallisesti. Rahaa on palanut yli tonni, vaikka olen ostanut vain pari tuotetta...

Mulla on psoriasikseen piikitettävä lääkitys, jonka hinta taitaa pyöriä jossain 3300 euron tietämillä ilman alennuksia. Onneksi Suomessa on käytössä lääkekatto, joten lääkkeestä piti maksaa "vain" kuutisensataa euroa. Ja nyt tästä lähtien loppuvuoden ajan reseptilääkkeet maksavat pari euroa. Lääke on kolmen kuukauden välein pistettävä lääke, ja nyt ensi viikolla pitää pistää seuraava piikki. Onneksi ei tarvitse kovin usein olla piikittelemässä.

Mitäs muuta minä ostinkaan? Niin juu, sängyn! Vanha sänky alkaa olemaan jo tiensä päässä. Jouset osittain löystyneet ja osa alkaa puskemaan kankaista ja patjoista läpi... Onhan se jo kait kymmenisen vuotta vanha sänky. Aika siis uusia sänky. Minkäslaisen sängyn hankin? 120cm leveän jenkkisängyn, joka maksoi 750 euroa. Viitisensataa enemmän mitä alkujaan suunnittelin, mutta viitisensataa vähemmän mitä olisi maksanut ilman tarjousta/alennusta. Joten voinee olla tyytyväinen? Kyseessä on siis Jyskin Gold C35 -sänky. Toivottavasti takaa makoisat unet moneksi vuodeksi.

Aluksi suunnittelin parinsadan luokan sänkyä, joko jenkki- tai runkopatjasänkyä. Mutta juteltuani myyjän kanssa päädyin hieman paremman (hinta)luokan sänkyyn. Tuntui hieman tukevammalta ja korkeuskin täsmäsi paremmin omia mittoja. Ja tosiaan, toivottavasti säilyy paremmin ja pitempään kuin halvempi sänky.

Mulla ei taida tällä kertaa olla muuta, joten seuraavaan kertaan siis!