maanantai 16. joulukuuta 2019

Ajankulua ja aikaa kuluu?

Edellisestä merkinnästä on... Kas, 10 päivää. Pitänee siis päivittää ja päivitellä blogia. Olen kyllä aloittanut merkinnän kirjoittamisen aikaa sitten, mutta lopulliseen muotoonsa saattaminen vie oman aikansa. Ja eikös niissä suosituimmissakin blogeissa ja teksteissä ole jokin aikataulu, tyyliin kerran viikossa julkaisevat tekstiä? Samaan jos itsekin pyrkisi.
***  ***  ***   ***
Vuosi alkaa käymään vähiin, elämmehän jo joulukuuta. Tästä johtuen on syntynyt pieni tarve kalenterin päivittämisestä. Siispä metsästämään kalenteria.

Olen vuosia käyttänyt Ajaston Timex-kalenteria, jossa voi vuosittain hankkia vaihdettavat kalenteripaketit. Eli siis sellainen kansiojuttu... Tänä vuonna olin ajoissa liikenteessä ja kysäisin paikallisesta kirjakaupasta ens vuoden (2020) vaihtokalenteripakettia. Lyhykäisyydessään vastaus oli "ei ole ja ei tule". Omituista... En ole varmaan ainoa, jolla kyseistä kalenteria on? No, omassa vallassaan tilaako vai ei. Kalenterin hankinta siirtyi vaan muualle.

Kaupat karsiintunut luonnostaankin vähiin. Viereisessä toimistotekniikan kaupassa ei nimittäin ole ollut sopivia kalentereita vuosiin (eri firman kalentereissa, joiden täyttöpakettien rei'itykset ei täsmää minun kalenteriin). Tässä vaiheessa katseeni siirtyi nettiin, mutta jostain syystä en alkanutkaan tilaamaan kalenteria netistä. Eri paikoissa eri hinnat (hinnat vaihtelevat 10 ja 20 euron välillä), ja pitäis vielä luoda tilausprofiilit ja kaikkea. Ja eikä tuosta Postistakaan koskaan tiedä milloin toimii ja miten.

Käväsin alkuviikosta tuossa lähikaupassa ostoksilla. Piti ostaa kyniä ja tusseja, eli ihan muuta kuin kalentereita. Mutta kas, kalenterit oli samassa hyllykössä muiden toimistotarvikkeiden kanssa. Löytyi eri kalentereita ja päätinpä napata samantien yhen kalenterin. Mitä sitten vaikka täytyisikin vaihtaa ihan kokonaan uuteen kalenterijärjestelmään...
***  ***  ***   ***
Aiemmin taisin kertoa (liikkuvan) kuvan historiasta, eli kerroin ja linkitin Finna-palveluun (museoiden tietokanta, esim. kuvia ja leffoja löytyy tätä kautta yms). Tämänkertainen linkkivinkki jatkaa hieman samalla aiheella.

Yleisradion Elävä arkisto on kertonut hallussaan olevasta tehostekokoelmasta. Tehoste- ja taustaääniä on äänitetty vuosien aikana käytettäväksi esimerkiksi radion kuunnelmissa tai elokuvien taustaääninä. Oli se sitten kävelyä jalkakäytävällä tai linnunlaulua luonnossa, niin arkistosta löytyy. Eli eri produktioissa tarvittavia äänitehosteita on jaossa Ylen freesound-sivuston profiilissa.

Eli jos tarvitset esimerkiksi jossain videoeditissä tai kuunnelmassa (tausta)ääntä, niin käykääs koluamassa Ylen antimia.
***  ***  ***   ***
Olikohan muuta? Jouluun on reilu viikko aikaa. Yhtään en ole tehnyt jouluvalmisteluita. En ole koristellut paikkoja, en ole hankkinut jouluruokia, en ole lahjoja ostanut. No muutaman lahjan perheelle voisi kävässä ostamassa tällä viikolla. Ja jos viikonloppuna ostaisi muutaman joululaatikon ja pari muuta jouluateriaan liittyvän jutun. Esimerkiksi joulupuuroa varten puuroriisiä? Muuta en sen kummemmin aio ostaa.

Kaivelin muuten eilen kansioitani. Löysin vanhan äikän kirjoitelman/esitelmän peruskouluajoiltani. Peruskoulun vikalla luokalla piti tehdä äikässä vähän laajempi kirjallinen esitelmä. Aiheen sai valita itse. Itse olin valinnut aiheeksi saunan. Vois lukaista jossain vaiheessa esitelmän oikein ajatuksen kanssa. Ja pitäiskö kirjoittaa uusiksi, päivitetty versio aiheesta? Onhan tässä parissakymmenessä vuodessa sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, jopa saunan osalta.

Minkälaisen arvostelun ja arvosanan sain esitelmästä? Tais olla C+ eli 7½ jollain mittarilla. Ei paha? Muutama tekninen virhe sivuasetteluiden ym. kanssa ja muutama kielioppivirhe, ei sen vakavampaa. Sisällöllisesti kait ihan ok teksti. Ja viittaukset pitäis varmaan kans kattoa läpi. Mutta se on sitten sen ajan murhe...

perjantai 6. joulukuuta 2019

Liikkuvaa kuvaa, historiaa ja muita jorinoita

Tiistaina digiopastuksessa eräänä aiheena oli paikallishistoria ja netistä löytyvät historia. Esimerkkinä käytettiin Sodankylän historiaa verkossa -sivusto sekä Facebookista löytyvä Sodankylän historiaa -ryhmä. Aloin muistelemaan joskus verkosta löytynyttä Lokan ja Porttipahtaan tekojärvien rakentamiseen liittyvää asiaa. Olinko nähnyt erään dokumentin Ylen Elävässä arkistossa? Tosin ymmärtääkseni Elävän arkiston ohjelmat löytyvät (myös) Yle Areenasta. Jokin tekninen toteutus?

Hakemani ja muistelemani ohjelma oli Hukutettu maa, joka löytyy mm. Tekoaltaat mullistivat sompiolaisten elämän -artikkelista.

Itse asiaan! Pari päivää sitten huomasin uutisvirrasta erään uutisen (mm. Iltalehden uutinen), jonka mukaan Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (Kavi) julkaisee sisältöään netissä. Hakusivusto löytyy Finna-hakupalvelun kautta. Finnasta löytyy keskitetysti kaikki historiallinen aineisto, mitä Suomesta voi hakea (siis materiaali, joka on digitoitu ja indeksoitu). Elävän kuvan eli videot yms. löytyy sitten täältä (elonet.finna.fi). Eli hieman jaoteltu sisällön mukaan, mikä onkin järkevää. Jos tietää hakevansa esim. vanhoja elokuvia, niin etsii kohdennetusti tietoa tietystä paikasta.

Taidetta(ko?)
Huomasin erään taideuutisen Iltalehden sivuilta, jonka keskiössä oli erään teoksen myyntiä. Seinään jesarilla teipattu banaani? Hinta 110 tuhatta euroa? Mitä ihmettä?! Olkootkin tarina ja tausta mikä tahansa, niin ihmetyttää kyllä paljon mitä kaikkea sitä myydäänkin taiteena... Ei ummarra...

TV:tä ja sarjoja
Olen seurannut paria sarjaa Yle Areenasta. Vuosien ajan olen seurannut esimerkiksi brittiläistä Hiljainen todistaja -sarjaa. Taustatietojen mukaan jo vuodesta 1996 (kertoo Wikipedia), Iltalehden artikkelissa hieman lisää infoa. Uudemmista sarjoista olen jäänyt koukkuun Game of Thrones -sarjaan... Olen odotellut milloin uusin (ja viimeinen) 8. tuotantokausi ilmestyisi, ilmeisesti nyt joulukuussa 2019. Vastaavasti olen odotellut milloin Doctor Who palaa takaisin.

Viimeisin seuraamani sarja on Sorjonen. Uusin, kolmas ja viimeinen tuotantokausi alkoi nyt loppusyksystä. Jostain syystä jäänyt koukkuun sarjan kerrontaan ja aiheisiin.

Olikohan muita sarjoja, joita vois esitellä? Ei tule nyt sen kummemmin mieleen... Ehkä joku toinen kerta...

Tilastoihmettelyt
Tässä blogissa on näköjään käyntejä ollut näköjään reilut 58.300 kpl, rekisteröityneiden seuraajien määrä pysynyt samana (3 kpl).

Perinteiseksi ihmettelyn aiheeksi nousee jälleen tilastoissa näkyvä erikoisen korkea piikki. Miten yhtenä päivänä voi olla 75 kävijää, kun muina päivinä kävijät jää alle kymmeneen? En tiedä...

perjantai 29. marraskuuta 2019

Kauas on pitkä matka

Kenellä on käytössään auto? Kuka uskaltaa tunnustaa käyttävänsä tuota syntistä ja suurinta ilmastonpilaajaa?

Törmäsin sosiaalisessa mediassa erääseen uutiseen. Oikeastaan jaettu artikkeli (IL 23.11.2019) oli näkökulma, kolumni. Kyseisessä jutussa kritisoitiin autoilua, kuinka yksityisautoilu on täysin turhaa. En kiellä asiaa, mutta toisin kuin jutussa, näillä lakeuksilla auto on välttämätön!

Jos et satu asumaan käytännössä työpaikalla (tai parin kilometrin säteellä), ei sitä pääse millään muulla keinolla työmatkoja taittamaan. Julkista liikennettä ei ole, jota pystyisi hyödyntämään. Talven keliolosuhteet (ja välillä teiden huolto) hankaloittavat esimerkiksi pyörän täysimittaista hyödyntämistä. Haluaisinkin arvon toimittajan (ja miksei muutkin asiaa puntaroivat) muuttamaan Kehäkolmosen ulkopuolelle, (muuttotappio)paikkakunnalle alueen syrjäisimmälle alueelle ilman autoa, vaikkapa vain pariksi viikoksi. Katsotaan miten elämä sujuu ilman autoa...
***  ***  ***  ***
Tänään (pe 29.11.2019) vietetään joulunavajaisia. Ja samaan aikaan on myös nk. black friday eli kulutusjuhlista suurin jolloin kaikki tavarat kaupoissa on "tarjouksessa". Nyt pettää muisti, en nimittäin osaa sanoa sattuuko avajaiset ja "alepäivä" samalle päivälle tai edes samalle viikolle joka vuosi...

Joka tapauksessa. Tänään on kylillä vilskettä ja vipinää. Ja hotellilla taitaa olla illalla vielä Hausmyllyn keikka. En ole kylläkään menossa keikalle. Väsymys ja vanhuus! Ei jaksa roikkua ja riekkua kovin myöhään kylillä.

Uutisvirrasta poimittuna: postilakko on päättynyt. Postinjakelijat siirtyvät ilmeisesti uuden tes:n piiriin, vaikutuksista palkkaan en kyllä osaa sanoa (siitähän ne taisi tapella, heikkeneekö jotkut asiat.) Eipä tuo minun arkeeni juurikaan vaikuttanut. En ole töissä postissa (enkä varmaankaan koskaan tule olemaankaan), postissa ei tule muuta kuin laskuja (niilläkään ei ole kiire).

Mistä huomasi postilakon loppuneen? Heti seuraavana päivänä (aamupostissa peräti) laatikko täynnä mainospostia. Totta ne kerralla lykänneet koko viikon mainospostin. Vastaavasti eilen ei tullut paikallislehteä, joka olisi pitänyt jakaa joka talouteen tämän viikon torstaina. Ei ole kuulunut vielä(kään)...

Kuukausi vaihtuu pian. Eli virallisesti joulu alkaa, jee! Josta tulikin mieleen, adventtikalenteri pitäis hankkia. Ja ens viikolla on sitten ittepäisyyspäivä perjantaina.

Siitä tulikin mieleen. Siirtyi monennenko kerran digiopastuksen vika kerta. Olen itse käymässä Kittilässä maanantaina, jonka vuoksi opastus siirtyi myöhemmäksi. Alkujaan oli torstai, mutta torstai on itsenäisyydenpäivän aatto ja kirjasto sulkeutuu klo 15. Siirto siis toiseen ajankohtaan. Eli pakitetaan pari päivää, eli tiistaina on molemmat ryhmät...


Tässä tällä kertaa kaikki, seuraavaan kertaan siis!

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Luontoa, lintujen ruokintaa ja muita höpinöitä

Kuinka monella on ulkona lintulauta? Kuinka moni ruokkii ulkolintuja talvisin? Luin nyt aamusella Ylen artikkelia, jossa kerrottiin mm. lintujen ruokintapaikan sijoittamisesta. Aloin miettimään onko oma lintulauta oikealla paikalla. Perinteinen paikka, olohuoneen ikkunan "alla". Kait se on oikea paikka, ainakin omasta mielestä...

Olen kyllä huomannut, että osa linnuista/lintulajeista on aika nirsoja. Nimittäin ainakin yksi lintulaudalla käyvä lintu ei kelpuuta kuin osan jyvistä. En tosin ole varma mikä on linnun laji ja mikä ruokalajeista on se suurin herkku. Nimittäin käytän seosta, jossa on kolmea tai neljää eri ruokalajia/jyvää.

Tosiaan, osa linnuista on nirsoja ruuan suhteen. Aiemmin mainitsemani lintu nokkii jyviä kauan aikaa ennen kuin löytää oikean jyvän. Ja osa muista jyvistä samalla maahan. Ketkä ovat sitten maassa keräämässä jyviä? Aivan oikein, jyrsijät. En itse tosin ole huomannut yhtään myyrää tai hiirtä vielä ruokailemassa. Ehkä hyvä niin.

Luonnosta kun puhe. Nyt tällä viikolla alkoi säät lämpenemään. Tänäänkin (ke 20.11.19) lämpötila nousi pari astetta plussan puolella. Aaargh! Nyt pitäis olla pakkasta vähintään... Emmätiiä, 10 tai 15? Joka tapauksessa saisi olla selvästi kylmempää kuin nyt!

Kävin tyhjäämässä kompostiastian. Olikohan jossain tuotteessa tavaraa enemmän kuin olisi pitänyt olla? Nimittäin oli ilmaantunut riisinjyvän kokoisia matoja kompostiastiaan (siis se sisällä oleva astia, johon keräämme päivän kompostijätteen ennen kuin viedään itse varsinaiseen kompostiin). Saattoi tosin olla niitä klassisia jauhomatoja. Vaarattomia otuksia. Tutkin ja puhdistin nimittäin tässä eilettäin nimittäin pikaisesti jauhokaapin sisältöä. Löytyi jauhopussi, jonka päiväys oli mennyt reilu vuosi sitten. Ehkä tullut siitä...

Lukiessani päivän aviisia, aloin pohtimaan kuinka se Posti-lakko vaikkuttaakaan elämään käytännössä. Kummasti jäänyt kaipaamaan esimerkiksi pääkaupunkiseudun lehtiä. Nimittäin kirjastossa tai sotkussa käydessä luen paikallisen (pohjoissuomalainen) Lapin Kansan lisäksi Helsingin Sanomat. LK ilmestyy aamujakelussa (varhaisjakelu?), mutta HS tulee tänne ilmeisesti normi päiväpostissa. Emmätiiä, jotenkin tylsä hetki, kun ei voi lukea mitä kaikkea missäkin tapahtuu.

Mutta eiköhän se ollut tällä kertaa tässä tämänkertainen kirjoittelu. Nimittäin ei enempää aiheita mielessä

lauantai 16. marraskuuta 2019

Pikaiset kuulumiset ja uutisvirrasta poimittua (vko 46/2019)

Näköjään jälleen viikko kulunut edellisestä merkinnästä ja postauksesta. Klassinen "kuluupas aika nopeaa" sopinee tähän hyvin.

Mitäpä tänne kuuluu? Ei kait kummempia, samaa arkista ahertamista. Maanantait ja tiistait varattu digiopastukselle, muina aikoina jotain muuta. Pääasiassa valmistelen tai suunnittelen tulevia opastuksien sisältöä.

Yskä on vaivannut. Tai oikeastaan yskän jälki- ja eteenkin sivuvaikutukset. Nimittäin jossain vaiheessa yskin sen verto rajusti, että kylki kipeytyi. Onkohan joku lihas revähtänyt? Toivottavasti ei kuitenkaan kylkiluita ole poikki.

Tylsyys meinasi vaivata eilen perjantaina, joten suuntasin puolenpäivän jälkeen ajelulle. Tais oikeastaan olla yhen jälkeen? Joka tapauksessa... Ihmettelin miksi liikenteessä on paljon porukkaa. Autoletkoja ajamassa kohti Rovaniemeä. Sitten muistin kuulleeni alkuviikosta Ylen uutisen, jonka mukaan tällä viikolla olis intin harjoitus täällä pohjoisessa. Soltut palaamassa kotiin?

Uutisista tulikin mieleen. Tällä viikolla ei ole muuta postia oikein tullut kuin uutisia. Nimittäin aamulla on jaettu Lapin Kansa, silloin tällöin joku lasku. Mutta Posti Oyj:n jakamaa päiväpostia ei ole tällä viikolla jaettu. Eikä varmaan ensi viikollakaan... Ja jos lakko jatkuu, niin siinähän vierähtää sitten kuukausi. No, puhelinlaskua kummempaa en odotakkaan. Ja jos onkin tulossa, niin saakoot odottaa.
*** *** *** ***
Tutkailin blogin tilastoja, viikon tarkastelujaksolla käydyimmissä postauksissa oli eräs julkaisu Alariesto-galleriasta. Yks kaks tuli mieleen... Viime talvena, vuosi sitten oli projekti liittyen museogalleriaan. Jos käsitin oikein, liittyi projekti jotenkin museon/gallerian interaktiiviseen esittämiseen tjsp. Onko siitä kuulunut mitään? Onko sitä edes mainostettu missään? Outoa, perin outoa...

Olen aiemminkin kritisoinut hiljaiseloa. Hei haloo! Pitäkää ääntä! Mainostakaa niitä halvatun palveluita ja juttujanne, ettei ne pölyty jossain komeron nurkassa...

perjantai 8. marraskuuta 2019

Son talvi ja kylmäkin on...

Hiljaista kirjoitusrintamalla, blogimerkintää nimittäin ei olekkaan tullut reiluun viikkoon. Tarkoitus oli viime viikon kirjoittamattomuus korjataankin nyt.

Alkaa nuo ilmat kylmenemään, pakkasta on ollu parina päivänä kylmenemään päin. Aiemmin ollut -10 asteen paikkeilla, nyt yhden viikonlopun aikana parisenkymmentä astetta pakkasen puolella. Viime yönä tais pudota -25 asteen paikkeille. Aamulla ysin aikoihin tosin oma mittari näytti -15 astetta.
*** *** *** ***
Laitoin pari viikkoa sitten digiopastuksen materiaalin jakoon. Ei tarvitse välttämättä aina olla paperikopioita jakamassa... Materiaali löytyy täältä (OneDrive-palvelu).

Pari sovellusta vois esitellä mitä olemme digiopastuksessa käyneet.

Älylaitteisiin on ladattavissa pari turvallisuuteen liittyvää sovellutusta/ohjelmaa. Ohjelmat ovat Porokello ja 112-sovellus. Molemmat ohjelmat käyttävät paikannusta, joten puhelimen (eli älylaitteen) GPS-paikannus pitää olla myös päällä. Ja riippuen laitteen paikannustavoista (laitteen "sielunelämää", jonka yksityiskohtia en tiedä), myös mobiilidata tulisi olla myös päällä.

Porokello on suunnattu autoilijoille. Nimensä mukaisesti Porokello varoittaa tiellä ja teillä olevista poroista. Mikäli tiellä on poroja (ja joku on kirjannut ne järjestelmään), Porokello alkaa hälyttämään niistä.

112-sovellus on paikannuksen sisältävä sovellutus/ohjelma, jonka avulla hälytyskeskus tietää avuntarvitsijan koordinaatit. Eli sovelluksen kautta tehdyn 112-soiton aikana välittyy hälytyskeskukselle soittajan koordinaatit.
*** *** *** ***
Olikohan muuta?

Olen käyttänyt Porokelloa pari kertaa. Muutaman kerran olen ajanut Sodankylän keskusta - Torvinen -väliä, autoa lämpimäksi jne. Onkohan tuossa matkaa n. 30 km suuntaansa? Samalla olen testannut miten Porokello toimii. Hieman hakusessa on ollut toiminta ja sen periaate. Ensimmäisellä kerralla hälytti kolme kertaa paikassa jossa ei ollut poroja. Toisella kerralla tilanne oli toisin päin, ei hälyttänyt paikoissa jossa oli poroja. Kumma...

Ja nuo ulkomaalaiset turistit. PRKL! Niitten kanssa saa olla kans varovainen. Jälleen kerran oli lauma turisteja vilkkaasti liikennöidyn päätien varressa, räpsivät kuvia viereisellä pellolla. Iesus senthän! Siinä jää märkää länttiäkään, kun tukki- tai malmirekka läsäyttää turistin kumoon...

Ei ole ensimmäinen kerta. Viime talvenakin tuossa lähiristeyksessä olevalla huoltoasemalla bussilastillinen kiinalaisia(?) läks räpsimään auringonpaisteista talvimaisemaa. Uskaliaimmat käytännössä keskellä nelostietä selfietikut ojossa! Aaarrgghh!!


Että sellaista ja tällaista tällä kertaa. Seuraavaan kertaan! Meitti lähtee kolaamaan kotipihaa lumesta!
*** *** *** ***
PS. Poiminta uutisista
Yle uutisoi Sodankylän kunnalle annetusta lahjoituksesta. Lions Club lahjoitti 20 tonnia käytettäväksi kuntalaisten hyväksi. Valita pitäisi joko esteettön kalastuspaikka tai ulkokuntosali. Kumpaan sijoitetaan?

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Sekalaisia merkintöjä (vko 43/2019)

Aika vilahtanut jälleen kuin siivillä, ei sitä ajankulua oikein välillä hahmota. Vastahan se oli maanantai? Vasta pähkäilin ostanko maanantain Ilttiksen (ristikoiden vuoksi) vai jätänkö ostamatta...

Vaikka aika kului nopeasti, mitään mieleenpainuvaa ei tällä viikolla tapahtunutkaan. Erittäin tylsä viikko siinä mielessä. Samalla vanhalla rutiinilla mentiin. Maanantaina ja tiistaina oli kansalaisopiston digiopastusta. Maanantain luennon aihe tosin vaihtui lennossa pankista puhelimen muistiin ja ohjelmiin. Tiistaina opiskeltiin terveyspalveluiden käyttöä (labra-ajat).

Muisti on kuin kanan lento! Tiistainahan oli syntymäpäivät! Enpä minä sitä kovin paljon mainostanut, ei sitä tällä iällä paljon jaksa juhlia =D

Loppuviikko menikin ihan kotihommien parissa. Ens viikon digiopastuksen materiaalin viimeistelyä ja pihahommia. Parina päivänä on satanut lunta, niin pitkästä aikaa päässyt (lue joutunut) lumihommiin. Inhoan isoa pihaa ja märkää lunta! Plussan puolella nimittäin ollut tähän asti. Vasta nyt viikonloppuna alkanut pakastamaan...

Mitäs vielä? Sain nyt pari päivää sitten vaihtorahoissa erikoiseuron. Sen verto kiiltävä, että tuskin ollut kierrossa kovin paljon/kauaa. Tais olla aiheena Eino Leino? Nyt viikonloppuna olis ollut pari tapahtumaa hotelli Sodankylässä. Laiskuus iski, en jaksanut lähteä minnekkään...
** ** ** ** **

Infoa pankkitoiminnoista
Nyt syksyllä on tullut muutoksia pankkimaksamiseen. Nk. tunnuslukulistat eivät enää (pelkästään) täytä direktiivejä turvallisesta maksamisesta. Eli pitää olla joko tunnuslukusovellutukset tai muu vastaava tunnistautuminen (tunnuslukulistan lisäksi) laskuja maksaessa tai verkko-ostoksissa jne.

Olen Nordean asiakas, sain itse asiassa vasta vähän aikaa sitten Nordean tunnuslukulaitteen ja sain asennettua puhelimeen tunnuslukusovellutuksen. Mobiilipankkisovellusta en ole vielä asentanut, ja tuskin asennankaan (olen hieman skeptikko sen suhteen).

Pitäisi opetella (sisäistää) vielä asiat, ennen kuin opettaa niitä muille. Mitenköhän onnistuu?

Muihin viranomaispalveluihin (Kela, työkkäri, Kanta) olen viime talvesta lähtien käyttänyt mobiilitunnistautumista ja mobiilivarmennetta. Kannattaa tutustua, ei tarvi vekslata moneen kertaan pankkitunnareiden kanssa....

Helsingin Sanomat:
Sähköinen tunnistautuminen verkossa on myllerryksessä – näillä tavoilla nettikauppojen ja muiden palveluiden käyttö onnistuu

maanantai 21. lokakuuta 2019

Syyslomaviikon terveiset!

Just... Unohdushan se kävi! Tai laiskuus. Tai molemmat. Suunnitelmat kuiten muuttui. En nimittäin syystä tai toisesta julkaissutkaan tätä päivityste viime viikolla. Loppuviikosta alkoi nuha hieman vaivaamaan, lisäksi digiopastuksen diaesityksien kanssa (aiheena pankkipalvelut) hieman aikaavievää hämminkiä. Mutta tässäpä sitä nyt ollaan!

Tällä Viime viikolla on vietetty syyslomaa. Vanhaan hyvään aikaan taidettiin tuntea nimellä perunannostoloma. Osassa kouluja lomaa on vietetty tällä viikolla (vko 42/2019), osalla se on vasta ensi viikolla. Pituuskin kait vaihtelee parista päivästä koko viikon kestävään lomaan.

Mitenkä omalla kohdalla tuo syysloma? Vedän kansalaisopistossa parina päivänä digiopastusta, joten sillä perusteella lomaa "vain" nuo pari päivää. Lopun aikaahan olen virallisesti työtön, ja työttömillähän ei ole virallisesti lomaakaan... Muutenhan kansalaisopistossa vietetään syyslomaa koko viikko.

Mitäs olen tällä viikolla tehnyt? En juuri mitään. Lomaillut koko rahan edestä. No sen verto työjuttuja olen tehnyt, että olen selvitellyt digiopastukseen liittyviä juttuja. Eli olen etsinyt tietoa näistä pankkipalveluista. Kuinka nämä uudet kirjautumisjutut toimii jne.

Alkuviikosta iski jonkinlainen "vimma". Ostosvimma nimittäin. Ostin nimittäin uudet kengät ja uuden läppärin. Vanha läppäri alkaa vetelemään viimeisiä, nimittäin akku ei kestä ollenkaan ja näyttö on aika huonossa kunnossa. Ja vanhat kengät... No ne ovat itse asiassa jossain hukassa. En tiedä edes mihin oon ne hukannut. Mutta nekin on ollut sellaisessa jamassa, että nekin olis pitänyt uusia jossain vaiheessa.

Torstaina ja perjantaina järjestettiin Arsome-tapahtuma, jossa työpisteperiaatteella esiteltiin tuotoksia. Eli taidetta (mm. korut, kirjat, kuvat, runografiti) ja musiikkia. Hitsi kun ei hoksannut kuvia räpsiä... Tapahtumassa kyllä otettiin kuvia (ja paljonkin) muiden toimesta, mutta ite en hoksinut kameraa käytellä.

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Terveyttä, rokotteita ja muita höpinöitä

Opetan kansalaisopistossa digitaitoihin liittyviä juttuja, ja eräs aihekokonaisuus on terveyspalvelut. Eli Kanta-sivuston palvelut, labra-ajan ja röntgenajan varaaminen jne. Etsiskelin tietoja kyseisistä palveluista, taustatietoja opetuksen tueksi, kun aloin pohtimaan omaa terveyshistoriaa. Milloinkas kävinkään viimeksi röntgenissä?

Muistini mukaan olen käynyt kuvattavana vain pari kertaa edellisen 30 vuoden aikana. 1990-luvulla käsi murtui luistelutapaturmassa (kaaduin käden päälle), jolloin piti käsi kuvata. Sen jälkeen olenkin tiennyt kumpi on vasen ja oikea. Tällä vuosituhannella piti keuhkot kuvata. Sairastan psoriasista, jossa käytössä immuniteettia heikentävä lääkitys. Ennen lääkityksen aloittamista piti tutkia onko keuhkotautia (olikohan keuhkokuume vai tuberkuloosi). Ei ollut, ei ainakaan lääkitystä estävää tautia. Lisää tubista ja biologisesta lääkkeistä voi lukea vaikkapa TAYS:n sivuilta. Suosittelivat rokotetta, jonka kävinkin ottamassa. Olikohan kyseessä BCG-rokote? En muista, aikaa sen verto ettei muista.

LK 12.10.2019
Rokotuksista tulikin mieleen. Alkaa olemaan se aika vuodesta, kun flunssarokote alkaa olemaan ajankohtainen. Pitäis käydä sekin ottamassa, kunhan alkavat jakamaan. Ja samalla vois tuon tetanuspiikinkin ottaa, eli jäykkäkouristusrokotteen. Antavatkohan ne sitä minulle? Viimeksi saanut joskus 10 vuotta sitten. Ovat muuttaneet ohjeistusta, ennen tehosterokotus annettiin 10 vuoden välein ja nykyään taitaa olla 20 vuoden välein. Mutta voinee vedota tuohon alentuneeseen immuniteettiin...

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Uutisvirrasta poimittua ja muita höpinöitä

Pitkästä aikaa tännekin tekstiä. Viimeksi tainnut kirjoittaa merkintää pari viikkoa sitten. Pari aihetta blogimerkintään on ollut mielessä, mutta jostain syystä ei ole ollut aikaa paneutua merkinnän kirjoittamiseen. Mistä sitä kirjoittaisi tällä kertaa? Josko ainakin pari poimintaa uutisvirrasta alkuun...

Mistä aloittaisi? Josko terveyteen liittyvistä asioista? Tai no ei välttämättä terveysuutisia, mutta terveys tavalla tai toisella on yhteinen tekijä uutisissa. Syyskuun lopulla apteekkiin yritettiin murtautua, poliisin tiedotteen mukaan tekijät saatiin kiinni (lähes) välittömästi apteekin läheisyydestä. Ei mennyt kauaakaan, kun terveyskeskuksessa kärähti. Uutisen (Yle) mukaan syynä valaisimen kärähtäminen. Pari kolme päivää taisi olla tk "kiinni", eli ei-kiireellisiä-potilaita ei otettu vastaan. Ja eikä kyllä vastattu puhelimeenkaan...

Sairaalasta mieleen. Sodankylän uuden sairaalan eli hyvinvointikeskuksen nimi on valittu. Nimeksi valikoitui Sopukka. Asiasta kertoi mm. Yle.

Terveydestä talouteen. Sodankylän kunta joutuu hieman kiristämään vyötä. Uutisen (Yle 8.10.19) mukaan budjetit (tjsp) 3 miljoonaa miinuksella, jonka johdosta ei uusia investointeja jne.

Muut höpinät

Tällä viikolla taidetaan viettää vanhustenviikkoa. Lueskelin VTKL:n aihesivua, jossa mainitaan tapahtuman pääjuhlan olleen Sodankylässä viime sunnuntaina (6.10.19).

Viime lauantaina käväsin kylillä vähän kattelemassa maailman menoa. Krouvissa järjestettiin syksyn eka stand up, jonka jälkeen oli jamit. Ihan mukava kävässä pitkästä aikaa kattelemassa standupia. En ole tainnutkaan käydä kylillä sitten heinäkuun...

Tällaista tällä kertaa. No sen verto vielä, että pikku hiljaa talvi tuloillaan. Pari kertaa yrittänyt sataa luntakin...

perjantai 27. syyskuuta 2019

Tilastollista ihmettelyä ja muita höpinöitä

Blogitilastoja ihmetellyt pariin kertaan. Tilastodiagrammiin on ilmestynyt omituisia lukuja. Tai no omituisia ja omituisia. Kävijämääriä näyttävässä diagrammissa ei näytetä aina kokonaisluvuilla, vaan välillä näkyy desimaalilukujakin. Itsessään varmaan ihan ok, matemaattisesti ihan oikein. Mutta voiko ihminen olla esimerkiksi 4,3? Omituista...

Aivan kuin olisin tulossa kipeäksi. Syysnuha? Yskä, hieman tukkoinen olo, paikkoja ajoittain jomottaa... Saattaa johtua kylmenevistä ilmoista, ei ole tainnut vähään aikaan ulkolämpötila noussa yli 10 asteen lie milloin viimeksi.

Paikkojen jomotus saattaa tosin osittain johtua ergonomiasta. Olen nimittäin istunut tietokoneella normaalia enemmän. Olen käynyt läpi opetus- ja opastusmateriaalia läpi, mitä käyn läpi seuraavassa digiopastuksessa. Ensimmäisillä kerroilla on käyty läpi mm. (äly)laitteiden perusteita ja ohjelmien latausta ja päivittämistä. Ensi kerralla taitaa olla vuorossa tiedostojensiirto ja viranomaispalveluita.

Teksti jää tällä kertaa hieman lyhyeksi, tyngäksi... Kello on lie kuinka paljon ja vois mennä jo nukkumaan =)

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Sekalaisia merkintöjä (vko 39/2019)

Lääkkeet ja lääkkeiden hävittäminen

Jokainen meistä käyttää elämänsä aikana lääkkeitä (tavalla tai toisella). Päänsärkyyn otetaan kipulääkettä jne. Törmäsin jossain uutissyötteessä kyselyyn lääkkeiden käytöstä ja niiden hävittämisestä. Eli mitä teette lääkkeille, joita ette käytä (vanhentuneet tai muuten ylijääneet) jne.

Muistuksena päätin tarttua aiheeseen. Eli hieman infoa... Ylijääneet lääkkeethän tulisi viedä apteekkiin, josta ne viedään asianmukaisesti hävitettäväksi. Tietojeni mukaan apteekkiin toimitetut lääkkeet hävitetään polttamalla. Näin taataan se, ettei luontoon pääse yhtään sinne kuulumatonta kemikaalia.

Luontoon joutuu (tai päätyy) jonkin verran lääkejäämiä mm. jätevesien mukana. Osa lääkeaineista ei "imeydy" ihmisruumiiseen, vaan ne poistuvat kehosta esim. virtsan mukana. Huolimatta korkeatasoisesta jätehuollosta ja tehokkaasta puhdistamisesta, osa lääkeaineista pääsee luontoon. Mitä lääkeaineet tekevät luonnolle? Esimerkiksi hormonivalmisteet voivat vaikuttaa vesistöissä elävien käyttäytymiseen tai tuoda kaloille vastakkaisen sukupuolen piirteitä (US 14.6.2013 ja Yle 29.11.2015).

Linkit
Ympäristövaikutukset lääkkeen elinkaaressa, Fimea (2016)
Luonnon puolesta, Terveydeksi / apteekki.fi (30.5.2016)
Ympäristölle pahat lääkejäämät, Avainapteekit (6.6.2017)
Hävitä lääkejätteet oikein, apteekki.fi
Vanhat lääkkeet poltetaan, Yle Akuutti (5.4.2011)

Digiopetus

Kirjastossa alkoi viime viikolla kansalaisopiston digiopastus, jossa ihmisiä opastetaan ja neuvotaan digitaalisten laitteiden käytössä. Älylaitteet (kännykkä ja tabletit) ovat keskiössä, läppäreittenkin saloihin paneudutaan jonkin verran. Aiheita on mm. internet, viranomaispalvelut, eri sovellutukset päivityksineen ja latauksineen ja niin eespäin.

Aloin tuossa miettimään... Pitäisikö laittaa tännekin joitain päivityksiä aiheista? Blogiin jonkinlaisia tietoiskuja käsiteltävästä aiheesta? Pitänee harkita.

Muut aiheet

Sodankylässä järjestettiin syysmarkkinat maanantaina ja tiistaina (23.-24.9.19). Pikaisesti käväsin, vaikka eipä mulla sieltä mitään ostettavaa ollutkaan. Paitsi metrilaku.

maanantai 23. syyskuuta 2019

Historiallisia ajanjaksoja ja muita höpinöitä

Eri tieteissä (historia, geologia, biologia) pyritään jaksottamaan ajankulua eri aikakausiin. Ajanjaksot ja -kaudet määritellään ja jaotellaan niille tyypillisten piirteiden tai/ja tapahtumien perusteella. Esimerkiksi käytössä olleet materiaalit ja työkalut ovat historiassa saaneet omat nimetyt aikakautensa. On pronssi- ja rautakaudet, saviesineiden koristelutyyli ja -tapa on antanut nimensä kampakeraamiselle kaudelle. Esihistorian erottaa (nyky)historiasta kirjoitustaito. Suuret mullistukset ja tapahtumat ovat merkittävässä osassa joissain aikausien määrittelyissä. Esimerkiksi liitukauden lopulla tapahtuneet mullistukset lopettivat dinosaurusten aikakauden.

Dinosauruksien sukupuuton syistä kiistellään. Oliko sukupuuton johtaneet tapahtumat (mm. ilmastonmuutos) pelkästään tulivuorenpurkauksista johtuvia vai maapallolle iskeneet taivaankappaleen syytä. Vai kaikkien syiden summa.

Lueskelin Ylen artikkelia (6.6.2013), jossa käsiteltiin metallinetsintäharrastusta. Kyseisessä artikkelissa esitettiin nykyajalle humoristisessa mielessä nimeä kaljakeraaminen kausi. Nimittäin ominaista metallinetsinnässä on metalliromun (mm. kaljapullojen korkit) suuret määrät.

Virallista geologista termiä nykyajalle ollaan vasta pohtimassa. Ihmisen toiminnan vaikutus luontoon (ja geologiaan) on sen verto suuri, että tämän johdosta aikakauden nimetään todennäköisesti ihmisen aikakaudeksi.

Lainaus Uusi Suomi -sivuston artikkelista vuodelta 2016:
Uusi geologinen epookki, ihmisen aikakausi eli antroposeeni, alkoi noin vuonna 1950, esitti virallinen asiantuntijaryhmä maanantaina kansainväliselle geologian IGC-kongressille Kapkaupungissa.

Antroposeeni on toistaiseksi epävirallinen, kiistelty käsite. Sen toteaminen geologiseksi tosiasiaksi tarkoittaisi sitä, että ihmisen toiminnan katsotaan muuttaneen koko maapallon luontoa ja geologiaa perusteellisesti ja vaikuttavan kaikkeen geologisen luonnonvoiman tavoin, kertoo tutkija, paleobiologian dosentti Jussi Eronen Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitokselta.
Hieman mietin ajankohdan määrittelyä. Mikä olisi sopiva alkamiskohdan ominainen piirre tai tapahtuma aikakaudelle ja sen alulle... Määritelläänkö aikakauden käännekohdaksi maatalouden alkaminen joskus 10 000 vuotta sitten tai kenties teollisen vallankumouksen alku parisataa vuotta sitten? Vai olisiko nk. atomiaika eli atomipommien kehittäminen ja keksiminen sopiva merkkipaalu aikakaudelle?

Linkit
Wikipedia
- Maan historia
- Maailman historia
- Antroposeeni

Yle
Tiedeykkönen: Antroposeeni, uusi geologinen aikakausi, on alkanut – nyt ihminen mullistaa maapalloa (Yle Areena, radio-ohjelma, 10.11.2017)

maanantai 16. syyskuuta 2019

Digiopastusta kirjastossa syksyllä 2019

Ilmat viilenevät, illat tummuvat ja ruska on vallannut puut. Syksyn saapuessa Revontuli-opistossa alkaa pikkuhiljaa myös opetus. Tänään (ma 16.9.19) alkaa kirjastossa klo 16 digiopastus, jossa käydään läpi eri digilaitteita ja niiden käyttöä. Eli jos on ongelmia esimerkiksi kännykän tai/ja tabletin kanssa, niin mukaan vaan. Opastuksessa käydään läpi itse laitteiden käytön lisäksi mm. nettijuttuja (yhteydenpito, s-posti, media jne).

Linkit: Sompio-lehden juttu
Kurssikuvaus opinto-oppaassa

tiistai 10. syyskuuta 2019

Hyvää lukutaidon päivää!

Uusimmat hankintani
Alkujaan tämä merkintä oli tarkoitus julkaista viimeistään viime sunnuntaina. Mutta aikataulullisista syistä ehdin vasta nyt editoimaan ja julkaisemaan tekstin...

Sunnuntaina 8.9.2019 vietettiin kansainvälistä lukutaitopäivää. Tapahtuma on YK:n (unesco) 1960-luvulta lähtien pitämä päivä, jolloin keskitytään lukutaidon merkitykseen mm. tasa-arvon ja koulutuksen suhteen. Samana sunnuntaina järjestettiin aiheeseen liittyvä, Lasten ja nuorten liiton organisoima #ReadHour-tapahtuma, jolloin ihmisiä rohkaistiin lukemaan tunnin ajan klo 19 lähtien.

Voisi varmaan itsekin kertoilla omista lukujutuista tähän väliin? Opin lukemaan perinteiseen tapaan 1990-luvun alussa peruskoulussa parin ekan vuoden aikana tavaamalla aapista. Ikuisesti piirtynyt muistiin punakantinen Weelin+göösin aapinen, jossa seikkaili Onni ja Enni -nimiset karhut. Olikohan tokan luokan vastaava kirja vihreäkantinen? Varmaankin...

Varsinainen lukutoukka en ole koskaan ollut. Nuorempana en muista lukeneeni kovin innokkaasti. Paitsi jotain Aku Ankkaa. Varsinainen lukuharrastus alkoi kehittymään joskus yläasteikäisenä, jolloin aloin lukemaan esimerkiksi Arto Paasilinnan teoksia tai kirjastosta lainattuja scifi- ja fantasiakirjoja. Esimerkkinä voinee mainita Douglas Adamsin Linnunrata-sarjan tai Tolkienin teoksista Taru sormusten herrasta -sarja.

Mitä luen nykyään? Samoja kirjoja ja samantyyppisiä teoksia olen lukenut nykyäänkin. Paasilinnan romaaneista olen tainnut lukea suurimman osan. Ja kerännytkin lähes kaikki. Ja pari muutakin kirjasarjaa olen kerännyt lähes kokonaan.

Kirjakeräilystä olen kirjoittanut muutaman merkinnän aiemminkin. Viimeisimmät kirjahankinnat olivat Pokkaristo-sarjaan kuuluvia teoksia (Vitsikirja, Värssyjä) sekä Paasilinnan Auta armias ja Jäniksen vuosi. Kaikki kirppislöytöjä.

Olikohan muita maininnan arvoisia kirjoja, joita löytyy kirjahyllystäni? Klassisia sarjakuvia löytyy, joita varmaa jokaiselta löytyy (Aku Ankka, Tex Willer). Kirjoista voisi mainita myös Loru sorbusten herrasta (Tolkien-parodia) sekä Vernor Vingen Taivaan syvyydet -teos (joka itseoikeutetusti odottaa yöpöydälläni lukuvuoroaan).
Linkit
Nuori.fi
YK:n lukutaitopäivään liittyvä sivu
MTL:n Read Hour -sivu

Ja muihin aiheisiin!

Ensi viikolla alkaa eräs kansalaisopiston kurssi, jossa olen yhtenä vetäjänä. Kansalaisten digineuvontaa, eli periaatteessa atk-opastusta erilaisten digitaalisten laitteiden ja ohjelmien parissa.
Opiston kurssioppaasta

Niin, juu... Sosiaalista mediaa selatessa huomasin mainoksen/maininnan tän päivän teemasta. Päivän teemana on itsemurhien ehkäisyyn paneutuva teema. Lisää voi lukea vaikka Mieli-sivuston tapahtumaosiosta.
Kuvakaappaus Jodelista


tiistai 3. syyskuuta 2019

Kirjojen keräily (Pokkaristo, Mystiikan maailma, Paasilinna jne)

Kävin tuossa läpi kirjahyllyäni, pientä inventaariota tein. Olen keräillyt paria eri kirjasarjaa vuosien ajan, passiivisesti tosin. Eli ostan kirjan kun törmään sellaiseen kirpputorilla tai muualla myynnissä (halvalla).

Eräs keräilemäni sarja on Kariston julkaisema Pokkaristo-sarja. Sarjassa on ilmestynyt kirjoja 1990-luvulta 2000-luvun alkuun. Kirjoja on ilmestynyt kolmessa eri kategoriassa (Runot ja mietelmät; Klassikot; Kodin kirjat), jotka erottavat toisistaan kansien eri värityksestä. Yritin etsiä tietoa kuinka monta kirjaa Pokkaristossa on julkaistu, mutta jostain syystä en löytänyt kattavaa listausta mistään. Hieman sieltä täältä löytyi hajatietoja eri kirjoista.

Pikaisesti laskeskelin, että kokoelmassa olisi 17 eri teosta. Tällä viikolla löysin muutaman kirjan lisää, jotka toivottavasti tulevat sitten loppuviikosta.

Pokkaristo-kokoelma
Kariston POKKARISTO-sarja

Vihreät kannet (”Runot ja mietelmät”)
Näin olen kuullut / Axel Fredenholm
Laulun lahja / Eino Leino
Elämänmyönteistä viisautta / Norman Vincent Peale
Runokirja

Puuttuvat
Profeetta / Kahlil Gibran
Värssyjä*
Geishan maailma - Tarua ja totta (Ilmari Vesterinen)*

Ruskeat kannet (”Klassikot”)
Pyhä kauhu / Ambroce Bierce
Kellariloukko / Fedor Dostojevski
Päällystakki / Nikolai Gogol
Erämaan kutsu / Jack London
Päivällisvieras ja muita kertomuksia / Marcel Proust
Kapteeni taivaassa / Mark Twain

Violetit kannet (”Kodin kirjat”)
Sivistyssanasto
Kotitietokone (Marita Ruokolainen)
Horoskooppikirja
Unikirja
Keittokirja
Entten tentten
Maailman satuaarteet

Puuttuvat
Vitsikirja*


PS.
Keräilykohteisiin kuuluu myös Arto Paasilinnan romaanit sekä Lademann-kustantajan Mystiikan maailma -kirjasarja. Niistä muissa merkinnöissä.

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Sekalaisia merkintöjä, elo-syyskuun vaihde 2019

Lueskelin viikonlopun lehteä, kun huomasin artikkelin lasten liikkumisesta ja liikunnasta. Oikeastaan jutussa pureuduttiin erään paikkakunnan liikuntatarjontaan. Jutussa kerrottiin äidistä, joka oli huolissaan liikuntaharrastusten vähyydestä. Keskiössä lähinnä liikuntaa tarjoavien paikkojen/tahojen määrää ja vähyyttä.

Hieman ihmetytti artikkelin valitsema kohde. Voiko sanoa kohde? Tapa, jolla juttu kirjoitettu ja mihin se kohdistuu. Jutussa käsiteltiin pelkästään kansalaisopiston tarjontaa. Heräsi kysymys... Järjestääkö Kittilässä liikuntaa muut kuin opisto? Eikö paikkakunnalla ole liikuntajärjestöjä, jotka järjestäisi liikuntaa?

Vaikea sanoa mikä tilanne on Kittilässä, voin verrata asiaa vain oman kokemuksieni ja oman kotikunnan kautta. Sodankylässä on ainakin kolme tai neljä liikuntajärjestöä, joiden kautta voi harrastaa liikuntaa. Löytyy jääkiekkoa, jalkapalloa, lentopalloa. Sosiaalisessa mediassa pari järjestöä on aktiivisesti mainostanut mm./esim. jumppaaikatauluistaa ja muista aktiviteeteistaan. Lisäksi kunnan liikuntapalvelulla on omat liikuntaohjelmansa. Mikä on siis tilanne naapurikunnassa? Onko heidän liikuntaharrastukset vain ja ainoastaan kansalaisopiston kurssien varassa? En osaa sanoa...


Pari tapahtumaa elo-syyskuun vaihteesta kenties?

Elokuun viimeisellä viikolla vietetään venetsialaisia. Venetsialaisia on juhlittu kauden vaihtuessa kesästä syksyyn. Wikipedian mukaan veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla; pidetään myös veden, tulen ja valon juhlana.

Eilen vietettiin (myös) Suomen luonnon päivää. Päivää vietetään siis elokuun viimeinen lauantai. Samaan aikaan järjestettiin myös Suomen Ladun Nuku yö ulkona -tapahtumaa.


Viikon aiheet olivat tässä tällä kertaa. Aion lähteä tästä kohta kauppaan ja sen jälkeen elokuviin. Lapinsuussa näytetään Crawl-elokuva. Ilokseni huomannut, että lähiaikoina ovat näyttäneet useampaa elokuvaa päivän aikana. Aiemmin näytöksiä/elokuvia oli yksi per päivä.

perjantai 23. elokuuta 2019

Knoppitieto: Luonnonantimet

Mikä on maailman kalleinta maustetta? Mistä hajuvesien raaka-aineita saadaan? Maistuisiko juoma, joka on valmistettu suoliston läpikäyneistä kahvinpavuista? Olen törmännyt muutamaan kasvi- ja eläinmaailman erikoisuuteen, jotka päätin koota yhteen merkintään...

Kalleimmat mausteet
Maailman arvokkaimpina mausteina pidetään sahramia ja vaniljaa. Sahramin kilohinta erään uutisen mukaan (MTV 11.11.2015) liikkuu 2 000 ja 14 000 euron välillä. Vaniljan kilohinta liikkuu tuhannen euron paikkeilla. Vuonna 2018 Ylen uutisen mukaan vanilja maksoi 600 euroa. Hintaa on nostattanut kasvatusalueella riehuneet myrskyt, jotka tuhosivat osan sadosta.

Molemmat ovat erittäin työläitä kasvattaa, kasvatus on pitkälti käsityöpainotteista. Kasvit mm. pölytetään käsin ja kerätään käsin. Lisäksi mausteita kasvatetaan alueilla, jotka ovat herkkiä luonnonmullistuksille (trooppiset hirmumyrskyt etc).

Mausteista ja niihin liittyvistä asioista voi lukea vaikkapa Helsingin Sanomien artikkelista (24.8.2019).

Hajusteita kaskelotista
Hajuvesituotannossa tuoksut saadaan luonnosta, pääsääntöisesti kasvimaailman puolelta. Mutta myös eläinmaailman tuotoksia hyödynnetään hajuvesien valmistuksessa. Esimerkiksi ambra on kaskelotin suolistossa syntyvä erite, jota hyödynnetään hajusteissa ja niiden valmistuksessa. Ambran syntymekanismia ei tunneta täysin sen harvinaisuuden takia.

Uutisen mukaan vuonna 2006 eräästä 14-kiloisesta ambrasta maksettiin neljännesmiljoona.

Lisää voi lukea vaikkapa Ylen artikkelista.

Saisiko olla kuppi kuumaa?
Maailman kallein kahvi on Kopi Luwak -kahvi. Kilohinta kahvilla on artikkelin (Helsingin uutiset 11.11.2011) mukaan 300 euroa.

Kahvipavut eivät ole käyneet läpi normaalia syntyprosessia. Normaalista poiketen kahvimarjat ovat sivettikissojen syömiä ja paskantamia papuja. Eli pavut ovat kulkeutuneet eläimen suoliston läpi ennen kuin ne päätyvät kahviteollisuuden pariin.


Paska homma, mutta näin se maailma pyörii?

Edit: Lisätty Hesarin mausteartikkelilinkki

Viikko 34/2019 (19.-25.8.2019)

Mikäköhän pyrähdys tilastoissa jälleen on käynyt? Blogin kävijälaskuri on viime aikoina tasoittunut normaaleihin uomiinsa. Tusina per merkintä? Blogin oman tilaston mukaan viime viikon aikana ilmestyi jonkinlainen tilastopiikki. Perin outoa, aina yllättää...

Muutama sana elokuvista ja kirjallisuudesta. Viikon sisään on televisiossa esitetty Frank Abagnalen omaelämänkerralliseen kirjaan perustuva elokuva Ota kiinni jos saat. Olen lukenut kirjan ja katsonut elokuvan, molemmat erittäin viihdyttäviä ja mielenkiintoisia. Paha vain, etteivät kaikilta osin vastaa toisiaan. Ärsytys! Elokuvan eräät tapahtumat eivät vastaa kirjan tapahtumia lähellekkään. Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa lääkärinammatin, miten hän päätyi esittämään lääkäriä. Abagnale toimi jonkin aikaa "lääkärinä". Kirjassa Abagnale tutustui naapurissa asuvaan lääkäriin, jonka kautta Abagnale päätyi lääkäriksi. Elokuvassa Abagnale oli tapaamassa juhlissa loukkaantunutta vierasta, ja hoitajan kautta sai tietää virasta ja sai lääkärinvakanssin. Olikohan muita vastaavia? Onhan niitä, mm. opettajan virka ja muita vastaavaa. Mutta pitänee lukaista vielä kirja jossain vaiheessa muistin virkistykseksi.

Voinee vielä vinkata vielä kirjafilmatisointi, joka ei vastaa ollenkaan alkuteosta: World War Z, joka "perustuu" Max Brooksin teokseen Sukupolvi Z: Zombisodan aikakirjat. Kirjan tapahtumat sijoittuvat "sodan" jälkimaininkeihin, elokuvan tapahtumat sijoittuvat itse sota-aikaan... Vaikea selittää, lukekaa ja katsokaa leffa niin ymmärrätte. Ei lähelläkään toisiaan.

Ja muihin asioihin!

Luin juuri Ylen uutista Sodankylän koulurakennuksista. Kunta on laittanut myyntiin pari koulurakennusta. Näyttäisi olevan myynnissä reilu kuukauden. Meneeköhän kaupaksi? Aikasempien vuosina kunnalla on ollut myynnissä (koulu)rakennuksia, jotka eivät ole menneet kaupaksi ensimmäisellä (eikä välttämättä toisellakaan) yrittämällä. Viimeksi möivät Sattasen koulun, joka saatiin myytyä vasta kolmannella kerralla. (Ja hinta oli huomattavasti pienempi kuin ensimmäisen kierroksen korkein tarjous.)

maanantai 19. elokuuta 2019

Sanasta kiinni, kirjallisuutta ja muuta höpinää

Selailin nettiä, lueskelin jotain BoredPanda-sivuston outojen asioiden listausta. Jostain kumman syystä törmäsin termiin "juorupeili". Kyseinen laite kiinnitetään ikkunanpieliin, jolloin katsoja näkee laajemman alueen (nk. kuoleet kulmat). Ruotsiksi juorupeili on "skvallerspegel", tanskassa vastaava on ilmeisesti "gadespejl". Laitetta ei pidä sekottaa niihin virallisiin liikennepeileihin, joita joskus näkee teiden varsilla.

Päivittelin sanaista listaa, eli toisessakin blogissa merkintää painotekniikkaan liityvästä sanastosta. Tai oikeastaan painoteknisestä historiasta. Tiesittekö, että painohistorian alkuaikojen painettuja kirjoja kutsutaan inkunaabeleiksi? Eli ennen 1500-lukua painettu kirja on inkunaabeli, eli kehtokirja.

Törmäsin kehtokirja-termiin viimeksi Kansalliskirjaston Instagram-tilillä. Kansalliskirjaston kokoelmissa on useita eri aikakausien teoksia. Osa teoksista on erittäin vanhoja ja kyseiset teokset vaativat erikoisempaa säilytystä. Eräässä päivityksessä kirjoille oltiin hankkimassa (uusia) säilytyslaatikoita.

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Tapahtumia ja poimintoja uutisvirrasta (vko 33/2019, 12.-18.8.2018)

Kisapaikan reksiviittaa
Mihin tämä aika menee näin nopeaa? Vastahan se kesä alkoi...

Selailin somea, kun törmäsin uutiseen Sodankylän Tankavaarasta. Viime viikollahan järjestettiin Tankavaarassa kullanhuuhdonnan MM-kisat. Uutisessa (Yle) kerrotaan kisojen tuloksista, Suomi sai kolme mestaruutta.

Minähän kävin seuraamassa kisoja viime viikon torstaina. Aiemmin en ole kullanhuuhdontakisoja seurannut, vaikka joka vuosi järjestävät suomenmestaruuskisat. Asian korjaamiseksi (ja hetken mielijohteesta) käväsin seuraamassa yhden erän verran. Mielenkiintoinen tapahtuma. Olis voinu seurata pitempäänkin, mutta en hoksannut aiemmin lähtä...
Sodankylässä rakennetaan uutta terveyskeskusta. Avajaisia aikovat pitää tammikuussa 2020 eli valmista pitäis olla nyt puolen vuoden päästä/sisällä. Terveyskeskus? Hyvinvointikeskus-nimellähän rakennusta on kutsuttu tähän asti (vaikkakin sairaalan toimintojahan se pyörittääkin). Sosiaalisessa mediassa julkaistiin tiedote nimikilpailusta, eli rakennukselle haetaan nimeä. Ainoa ehto on se, että nimiehdotus ei saa olla Sodankylän hyvinvointikeskus. Edellisessä nimeämiskisassahan liikuntahallin nimeksi valittiin liikuntahalli...

Kisasta voi voi lukea kunnan sivuilta ja Lapin Kansan uutisesta.
Kilpailun FB-julkaisu
Olikohan muita uutisia?

maanantai 12. elokuuta 2019

Viikko 32/2019 (5.-11.8.19)

Unohtui viime viikolla julkaista merkintä. Julkaistaanpa se sitten nyt. Pahoittelen mahdollisia aikamuotovirheitä tekstissä.

Kaupankäynnin erikoisuuksia
Kaikille lienee tuttua huutokaupan perusteet, eli miten kauppaa käydään huutokaupassa. Myyjä asettaa tuotteen myyntiin (pohja/lähtöhinnalla tai ilman), jonka jälkeen asiakkaat eli huutajat "kilpailevat" tuotteesta ilmoittamalla x euroa (edellistä huutoa korkeamman huudon/hinnan).

Huuto.net-sivustolla on käytössä korotusautomaatti. Mikäli kohteessa on useampi huutaja, kyseinen korotusautomaatti nimensä mukaan korottaa huutajan tarjouksia automaattisesti tiettyyn ennalta asetettuun hintaan asti. Sinänsä kätevää, ei tarvitse itse olla koko aikaa vahtimassa onko joku toinen tehnyt tuotteesta oman huudon ylittävän tarjouksen. Siinä tosin piilee eräs juju. Piirre, jota itse en oikein ymmärrä tai sisäistä täysin.

Olen tehnyt eräässä kohteessa tarjouksen eli olen huutanut tuotetta. Samasta tuotteesta on kilpailemassa toinenkin huutaja, jolla on käytössä korotusautomaatti. Tekemäni huudon jälkeen korotusautomaattia käyttävän huutajan huuto on voittavana huutona. Mutta samalla summalla!? Mistä tämä kuiten johtuu? Tämä logiikka ei oikein aukene minulle. Eikö sen pitäisi tehdä minun huutosummaa suurempi tarjous, että se olisi "voittava" huuto? En ymmärrä...

Lainatakseni Usein kysytyt kysymykset -osion vastausta:
3. Ilmoituksessa näkyy kaksi samansuuruista tarjousta, mistä on kysymys?

[...]käyttäjällä on käytössään korotusautomaatti. Korotusautomaatti toimii nettihuutokauppojen yleisen toimintalogiikan mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että aikaisemmin asetettu korotusautomaatti ohittaa myöhemmin samalle summalle tehdyn tarjouksen.
Lisätietoja ohjataan ohjesivuston Osta heti ja huutokauppa -osiosta. Ja näköjään ajallistakin epäilyttävyyttäkin löytyy noissa huutoajoissa (aika jolloin huuto tehty): Kellonaika, jolloin huuto tehty?

Muut asiat
Katselin tässä vähän aikaa sitten erään influensserin (eli vaikuttaja, kuten ilmeisesti suuressa maailmassa somettajia kutsutaan) somepäivityksiä. Pari kohtaa hieman huvitti... Voi raukkaa jos toivoi postin kulkevan 24/7-periaatteella, ei täällä Pohjolassa lehdet tule kuin maanantaista lauantaihin. Ja Helsingin Sanomat kulkee postin mukana. Postihan tulee kolmena päivänä viikossa, eli viikonlopun Hesarit tulee vasta seuraavalla viikolla...

Tankavaarassa on menossa kullanhuuhdonnan maailmanmestaruuskilpailut. Olikohan ne koko tämän viikon? Anyway... Käväsin eilen torstaina katsastamassa tapahtuman. Hetken mielijohteesta päätin käväistä ajelulla ja päädyin Tankavaaraan. Ihmistä ja vilinää mukavasti. Mielenkiintoinen tapahtuma, vaikka seurasinkin vain viimeisen erän... Vois käydä toistekkin.

perjantai 2. elokuuta 2019

Sekalaisia huomioita, vko 31/2019

Olenkohan jo ihmetellyt (nuorison vaate)muotia? Ei varsinaista muotia, mutta en osaa muuhunkaan kategoriaan sitä laittaa... Eli kyseessä kännykät. Mihin nuoriso laittaa kännykkänsä? Taskuun. Mutta mihin taskuun? Perstaskuun, eli takataskuun. Onko järkeä? Istut alas, niin mitä tapahtuu? Riski laitteen rikkoontumiseen erittäin suuri.

Aikoinaan kritisoitiin sitä, kun miehet laittoivat lompakkonsa takataskuunsa. Varsinkin nuoriso tuntui olevan kauhuissaan kuinka kyseinen tapa näytti iljettävältä. (Ainakin minun mielestäni nuoriso oli eniten kritisoimassa.) Ja mitä samat henkilöt nykyään tekee? Samaan taskuun tunkemassa lompakon sijaan kännykkää?

Ja muihin asioihin...

Viime lauantaina (27.7.2019) käväsin Piitsipubilla. En suinkaan viettämässä kaunista päivää, vaan katsomassa standuppia. Kesäpojat 2 -kiertue oli esiintymässä pubilla. Iikka Kivi, Saku Torssonen ja Tommi Ylimäinen vetivät parin tunnin keikan. Onkohan kaikki jostain Oulun seudulta? Joku tais olla Kemistä ja joku oli alkujaan jostain muualta... Mutta keikka oli erinomainen, huvittava. Iikka Kivi oli porukasta kaikkein sujuvasanaisin, muitten huumori ei itelle oikein auennut. Muuten keikka oli kyllä odotuksettäyttävä.

Sain haltuuni erikoiseuron jostain vaihtorahoista. Tällä kertaa kyseessä oli risurahana tunnettu kolikko vuodelta 2004. Eräiden lähteiden mukaan (IS 9.11.2016) kolikon arvo olisi 10-kertainen eli 20 euron arvoinen.

Mistä saan erikoiseuroja? Kuinka tunnistaa sellaisen? Itse olen kolikkoni haalinut suoraan kierrosta, yhtään erikoiseuroa en ole suoraan ostanut mistään keräilyliikkeestä. Aina kun saan vaihtorahoissa erikoiseuron, laitan sen sivuun ja talteen. Pikaisella vilkaisulla näkee onko kolikko säilyttämisen arvoinen. Vuosien saatossa silmä on harjaantunut näkemään onko kolikossa jotain "erillaista". Suomalaisissa kolikoissa kuva-aiheina ovat vaakunaleijona, lentävät joutsenet ja hilla(nkukka). Mikäli kolikossa on jokin muu kuva-aihe, syynään kolikon tarkemmin. Jos sattuu olemaan erikoiseuro, niin talteen.

Paljonko erikoiseurot maksavat? Lähtö/myyntihinta on pääsääntöisesti on ollut nimellisarvo tuplaten, eli vajaalla viitosella saa kierrossa olleen kolikon. Parempikuntoiset (yleensä "suoraan pakasta") maksavat vähän enemmän. 5-10 euroa?

Seuraavaksi kulttuuritapahtumien pariin. Elokuu alkoi ja samalla alettiin viettämään Sompion suvi -nimistä tapahtumaa. Aiemmin tunnettu myös Sodankylä-viikko(i)na. Hieman hämmästellen lueskelin ohjelmakattausta. Itse asiassa pieni huolestuminenkin alkoi painamaan. Pari hassua tapahtumaa? Eniten edustettuna vaikuttaisi olevan Tankavaarassa järjestettävät kullanhuuhdontakisat oheistapahtumineen. Kulttuuria sekin, mutta olisin toivonut enemmän tapahtumia myös keskustan alueella/-lle. Kirkonkylällä asuvana Luosto nuorten klassisenmusiikintapahtumineen tai Tankavaara kultatapahtumineen on ehkä liian kaukana.

Huomenna lauantaina (3.8.19) järjestetään Nilimellassa watercrossit, eli moottorikelkoilla rällätään vesikossa. Pitäskö käydä? Illalla ehkä?

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Opiskellaanko?

Käväsin pitkästä aikaa työkkärin sivuilla (siis nykyään virallisesti TE-palvelut), tarkistamassa onko omissa tiedoissa mitään uutta ja oisko mitään mielenkiintoista tarjolla.

Ei ollut mitään erikoista työpaikkojen suhteen. Perinteiset myyntiassistentti-haut (eli suomeksi puhelinmyyjät) olivat pääosassa. Sivuilta löytyy myös koulutusehdotuksia. En tiedä millä kriteereillä tai algoritmeillä (-rytmeillä?) ehdotukset ovat tehty, mutta aina jaksaa hämmästyttää.

Tarjolla olisi pari koulutusta, jotka... No ovat erittäin osuvia ja mielenkiintoisia, sanotaan näin. Rekkakuskia minusta ei saa kirveelläkään, hitsaamista voisi harkita. (Jos terveys olisi yhtään parempi, iho/psoriasis ei kestä kovin paljon noitten töiden juttuja.) Mutta nuo kotouttamiskoulutukset jaksavat aina hämmästyttää. Ei ole nimittäin eka kerta, kun noita kursseja näkyy noissa koulutusjutuissa.

Vaikutanko minä kuinka paljon ulkomaalaiselta? Vai onko nuo ehdotelmat kaikille samat, siis ehdottaa kaikille taustoista riippumatta? En tiedä...

Huomasin tuossa yhden ilmoituksen kohdalla kielten taitotasot. Onko samat kuin peruskoulussa olleet (olevat) tasojutut? Peruskoulussa on puhuttu A- ja B-kielistä. Ja tarkemmin tarkastellen taitotasoja on kolme tasoa (A/B/C) ja jokaisessa vielä eri lisätasoja. Aalto-yliopiston sivuilta löytyy tarkemmat kuvaukset taitotasoista.

torstai 25. heinäkuuta 2019

Helsinki 2019, day 3 (ke 17.8.), day 4 (to 18.7.), day 5 (pe 19.7.)

Päivät Helsingissä ovat olleet hektisempiä mitä odotin. En ole päässyt päivittämään blogiakaan, kun tuntuisi että aika ei riitä. Ohjelmaa on ollut aamusta iltaan, ja se on hyvä. Ei käy aika pitkäksi.

Keskiviikkona käväsin päivänmutkin ulkomailla. Erään pitkäaikaisen ystäväni houkuttelemana kohteeksi valikoitui Tallinna ja vanhakaupunki. Kaveri kokeneempi Viron-reissaaja, joten hän sai toimia oppaana. Reissu oli erinomainen ja mielenkiintoinen. Reissussa ei ollut valittamista ollenkaan.

Pari maininnan arvoista juttua ja huomiota (Vanhasta) Tallinnasta:
  • Betonista tehdyt esteet eli betoniporsaat ovat saaneet muunlaisen muodon, esteet ovat muotoiltu linnuiksi.
  • Matkailijoille oli myynnissä useammassakin paikassa matkamuistoja, joiden sisältöä voisi kuvailla sanalla turistikrääsä. Voisi pahoittaa mielensä (ja sen teinkin), kun näin Muumi-figuurit ja joulupukki/tonttu-ukot...
  • Matkamuistona 5snt kolikosta tehty vanhankaupungin kuva
  • Maatuska-nukkeja oli useassa paikassa myynnissä, muutamassa paikassa panostettu ulkoiseen olemukseen paljon. Kuten esimerkiksi presidenttien kuvat nukeissa.

Torstaina (18.7.) oli vuorossa jälleen Helsinki ja museot. Käväsin Luonnontieteellisessä museossa ja Päivälehden museossa.

Pari knoppitietoa museoista?

Luonnontieteellinen museo (LuoMus) on sijoitettu 1800-luvulla rakennettuun rakennukseen, jossa on toiminut mm. poikakoulu, sotasairaala ja kadettikoulu. Luomus on erään erikoisen eläimen elinympäristö. Rakennus on rustohämähäkin ainoa tunnettu esiintymisalue Suomessa. Tämä myrkyllinen mutta ei vaarallinen hämähäkki on kulkeutunut kenties 1960- tai 70-luvulla Suomeen jonkun kuljetuslaatikon mukana. Hämähäkistä voi lukea lisää vaikkapa MTV:n tai Ylen uutisista (uutiset vuodelta 2016).

Päivälehti on nykyisen Helsingin Sanomien edeltäjä. Päivälehti ilmestyi vuosina 1880-1904, ja Hesari 1904 lähtien. Vuonna 2001 aloittanut Päivälehden museo sijaitsee rakennuksessa, jossa sijaitsi aikoinaan mm. Hesarin paino.
 
 

Olikohan muita käyntikohteita? Museoiden lisäksi kävin molemmat pääkirkot, lähtöpäivänä käväsin Kiasmasta vielä tuliaiset siskojenlapsille. Lisäksi aikaa kuluttaakseni poikkesin myös Oodissa, eli Helsingin uudessa keskuskirjastossa.
 
 

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Helsinki 2019, välipäivitys

Matka on onnellisesti saatu päätökseen, reissulta on kotiuduttu. Yhdeksän tunnin yöunet omassa pehmeässä pedissä tuntuu ruhtinaalliselta viikon reissailun jälkeen.

Blogin päivitys matkan osalta on vielä vaiheessa. Alkujaan oli tarkoitus kirjoittaa merkintä per päivä, kertoa kuluneen päivän tapahtumista. Valitettavasti ajallisesti, eli aikataulullisesti en ehtinytkään kirjoittamaan blogimerkintöjä silloin kun oli tarkoitus. Pahoitteluni siis siitä. Täydennän loppupuolen matkakuvauksen seuraavaan merkintään, kunhan pääsen tietokoneelle...

Mutta asia korjataan, kunhan olen kotiutunut kunnolla ja kunhan olen saanut purettua kaikki matkatavarat paikoilleen. Koneellisen matkalla syntynyttä likapyykkiä olen(kin) jo ehtinyt pyykkäämään.

Tässä vaiheessa voinee jo hyvissä mielin todeta reissun onnistuneen hyvin. Yli odotusten peräti. Kaikissa kohteissa tuli käytyä, missä suunnittelinkin. Nähtävyyksiä nähty, ystäviä tavattu, matkustettu pitemmälle kuin ikinä ennen. Onnistunut reissu siis.

Mutta tosiaan, blogimerkintää tulee tässä jossain vaiheessa. Joten pysykäähän kuulolla!

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Helsinki 2019, day 2 (ti 16.7.)

Aluksi vielä eilisestä juttua. Pari juttua jäi kirjailematta illasta, koska ehdin julkaista tekstin jo aiemmin päivällä.

Käväsin illalla vielä lyhyellä kävelyllä. Lyhyt ja lyhyt, vähintään puoli tuntia ja kilsa tai pari. Piti kellottaa matka, eli kuinka kauan menee kävellessä paikkaan X. Sovin ystävän kanssa tapaamisen keskiviikolle, piti tietää matkaan kuluva aika, ettei myöhästy. Mutta siitä sitten myöhemmin. Kellottamisen jälkeen päätin käväistä vielä lyhyellä kävelyllä. Päädyin kuvailemaan lähiseudun kirkkoja ja nähtävyyksiä. Kuviin tarttui mm. Uspenskin katedraali ja Helsingin tuomiokirkko sekä kunniavartiosto pressanlinnan vieressä.

En tiedä onko vartiostolla vartija 24/7 ympäri vuoden, mutta oli mies vartiossa oven eessä kun ohi kävelin ysin jälkeen. Näytti kyllä niin vahamaiselta, etten tiedä oliko nukke vai oikea solttu.

Kävelyretken aikana puhelimeen ilmestyi "hälytys". Säikähin jo että hälyttääkö mun saaneen jonku laakin. Ei onneksi! Onnittelun tapainen kymppitonnin rikkoutumisesta. Päivän aikana kertynyt yli 10 000 askelta. En tiedä miten luuri mittailee askeleita, saattaa olla enemmänkin.
Askelmittarin lukemat
Tänään tiistaina museoista vuorossa Ateneum ja Kiasma. Olisin käynyt jo eilen Ateneumissa, mutta olikin kii maanantaisin. Taidepainotteinen päivä siis. Vaikka Ateneum onkin keskittynyt vanhempaan aineistoon, on siellä myös välillä uudempaakin tuotantoa. "Uudempaa" tuotantoa, esimerkkiteos taisi olla 1960-luvulta (tekijä muistaakseni Kain Tapper). Teos oli reilun metrinen parkattu ja lovettu koivupölli. Mietin hetken, jos toisenkin. Mietiskelin missäs olenkaan nähnyt vastaavaa. No metsähommissa tietysti! Jos puut eivät ole menneet sellu-tai vaneritehtaalle, niin vastaavista pöllinpätkistä ollaan tehty rakovalkeat. Jatkomietinnän paikka ja ehdotus metsureille tai kaikille, joilla saha pysyy kädessä. Ammatinvaihto tiedossa? Alkakaa taiteilijoiksi. Työnkuva ja alkupään työt ei välttämättä muutu, mutta lopoutuotoksen voi myydä paperitehtaan sijaan taidemesenaatille.
Kuvia Ateneumista
Kiasma on keskittynyt uudempaan taiteeseen. Moderni taide oikea termi nykyajan taiteelle? Kuvien lisäksi liikkuvaa kuvaa, ääntä, sekatekniikkaa, installaatioita... Eräs mediassakin noteerattu taiteilija on Iiu Susiraja, jonka teoksia Kiasmassa näin. Kohuaherättäviä teoksia, se on totta.
Niin, juu... Poikkesin myös Postitalossa, jossa oli myö esillä urban explorer -ilmiöön perustuvia valokuva. Eli ihmiset kuvanneet autioituneita asioita. Mielenkiintoinen setti. Postitalossa asoidessa postitin pari korttia kotipuoleen. Lisäksi lähetin kortin myösitellekin. Oli nimittäin erikoisleiman paikka...

Mutta nyt nukkumaan! Kello paljon, ja huomenna aikanen herätys.