tiistai 26. toukokuuta 2020

Uutta blogia ja hieman muutakin höpinää

Tällä viikolla säät ovat olleet... No minun mielestäni KUUMAT! Jos pukkaa 20 asteen lämpöä, niin on se hieman tuskaista alle 10 asteeseen tottuneelle. Tälle päivälle luvattu parinkymmenen asteen helteitä, ensi viikolle myös. Onneksi(?) välissä on muutama päivä, jolloin on 10-15 astetta...
Käväsin tuossa viime viikolla autoilemassa. Pysähdyin sitten hieman katselemaan maisemia, samalla tuli kuvattua lyhyt pätkä videota Kelujoen virtauksesta. Paikka on lähellä Kitisessä sijaitsevan Kelukosken patoa. Video löytyy YouTubesta, mikäli haluatte sen nähdä.

Kevään edetessä edessä on pakollisia toimenpiteitä, jotka pitää tehdä ennen varsinaista kesän alkua. Sain varattua tälle viikolle renkaiden vaihdon. Kesärenkaat vaihdetaan siis alle. Liikkeessä. Itse en ala värkkäämään ja vaihtamaan katumaasturin alle renkaita. Varsinkaan kun minulla itselläni ei ole välineitä: ei ole sopivia mutterinvääntimiä, tunkkikin taitaa olla tarkoitettu vähän keveimmille massoille jne.

Mutta mitä muuta? Aloitin uuden blogin, keräilyyn keskittyvä blogi löytyy Keräilijän kertomaa -nimellä. Päätin keskittää sinne kailli keräilyyn liittyvän jutun... Ehkä selkiyttää hieman. Tai sitten ei? Kuka tietää...

perjantai 22. toukokuuta 2020

Luonnostelua, julkaisematonta materiaalia, lukemattomia merkintöjä

Tutkailin tuossa blogin tilastoja. Oikeastaan vain tekstien lukumäärä. Tekstejä näyttäisi olevan lähes tuhat, joista luonnoksia tusinan verran. Aloinkin miettimään...

Mietiskelin mitä tekisin luonnoksille. Pitäisikö käydä tekstit lävitse? Tutkailla onko mitään julkaisukelpoista.

Osa teksteistä sais varmaan laittaa suoraan roskikseen, sen verto huonoja. Jee, itsevarmuutta!

Mutta tosiaan, osa teksteistä eivät ole enää ajankohtaisia. Päättyneitä tapahtumia jne. Suurin osa luonnoksista taitaa liittyä parin talven takaisiin töihin. Kirjallisuutta tai kirjoittamista ja eri kurssitarjontoja käsittelin osassa kirjoituksia... Tuskin päättyneet kurssit ovat enää maininnan arvoisia?

Anyway... Lähden tästä vielä hetkeksi torkkumaan (kello on jotain 3 yöllä tätä tekstiä kirjoittaessa).

Niin, juu! Pari juttua merkinnän lopuksi, päivän kevennykseksi...

Kirjastonhoitaja esitteli kirjastoa lehden toimittajalle:
-Meillä täällä on lukemattomia kirjoja...

Ja uutisvirrasta poimittua:

STT kertoi uutisessaan kuinka ihmiset ovat ottaneet haltuun netin verkkopalvelut ja -näyttelyt. Eri museoiden nettisivujen ja -näyttelyiden kävijämäärät ovat kasvaneet nyt kevään aikana. Kannattaa lukassa artikkeli ja tutustua jutussa mainittuihin paikkoihin. Vaikutti tutustumisen arvoiselta!

Aiemmin kerroin ilmiöksi nousseesta taideteosten uudelleenluonnista, eli ihmiset luovat ja tulkitsevat teoksen uusiksi. BoredPanda-sivusto uutisoi kyseisestä ilmiöstä... Kannattaa tsekata, mielenkiintoisia uudelleenluotuja teoksia!

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Sekalainen merkintä hakukoneoptimoinnista

Pari merkintää sitten mainitsin hakukoneoptimoinnin. Taisin luvata tarkempaa tekstiä aiheesta. No tässäpä sitten ollaan...

Mistä termi juolahti mieleeni? Mietiskelin eräs päivä missä kaikkialla olen ollut töissä ja mitä kaikkea on kuulunut työnkuvaani. Olen opiskellut tietotekniikkaa amk:ssa, joten sitä kautta osa töistä on liittynyt tavalla tai toisella tietotekniikkaan tai tietokoneisiin. Muistui eräs lyhytkestoinen kesätyö, johon kuului kotisivujen päivitys. Helppo homma, sivuilla valmis pohja ja helposti omaksuttava käyttöliittymä (eli se mitä ja miten tietoja lisätään tai muokataan nettisivuilla). Tosin hieman vanhempaa versiota, joten kaikkia nykyajan kotisivujen graaffisia yms ominaisuuksia sillä ei voinut tehdä.

Mutta entä itse hakukoneoptimointi? Sivujen päivittämisen ohella kotisivuja olisi voinut myös optimoida hakukoneita varten. Mutta sillä kertaa ei tarvinnutkaan paneutua asiaan työrupeaman lyhyyden vuoksi. Ja itse asiassa hyvä niin, sillä ei minun tietotaidoilla välttämättä olisikaan voinut optimoida sivuja. En tiedä nimittäin juuri mitään hakuoptimoinnista. Opiskelin aikoinaan laitteistopuolella, ja kokemus nettisivuista on vähäistä.

Mutta mitä kaikkea tiedän asiasta? Perusasiat hallussa... Kuten nimikin varmaan kertoo, hakukoneoptimoinnissa kotisivut rukataan niin, että hakukoneet löytävät sivut ja ennen kaikkea sivujen sisällön hyvin. Sivujen optimointi hakukoneita varten. Eli enemmän tuloksia hakusivuilla, enemmän käyntejä kotisivuilla.

Miten sivuja optimoidaan? Mitä pitää huomioida optimoinnissa? Hyviä kysymyksiä... Itse sivut pitää olla selkeät, jäsennelty luontevasti. Selkeät hakusanat ja sivun sisällön kuvailut hakukoneita varten (hakusanat voivat olla "piilossa" eri tiedostoissa, eli ei näy kotisivuilla käyville ihmisille). En mene sen kummemmin itse sivuston sisällön tai ulkoasun muokkauksien kuvailuun. Liian aikaavievää ja laiskuus iski.

Mutta itse sivuston ja sivun sisällön muokkauksen lisäksi hakukoneoptimointiin vaikuttaa myös ulkoiset jutut eli linkitykset sivuille. Mitä enemmän sivuille on linkkejä, sen paremmin hakukoneet löytävät sivuston. Eli enemmän linkkejä, enemmän näkyvyyttä ja enemmän käyntejä sivustolla. Eli mainontaa kehiin!

Mainonnasta ja linkityksistä esimerkkinä voisi käyttää blogia. Olen pitänyt blogia jo kymmenisen vuotta, pääblogin (tämä blogi) lisäksi myös muutama muu tiettyyn aiheeseen keskittyvä blogi (esim. sähkö). Miten olen hoitanut blogin hakukoneoptimointia?

Käytän Blogger-alustaa, joka on Googlen omistama palvelu. Joten siitä ei tarvitse kovin paljon stressata. Näkyvyys Googlen hakutuloksissa tulee ikään kuin "kaupantekijäisenä". Mutta teksteissä ja postauksissa pitää muistaa itse tekstin lisäksi käyttää aktiivisesti (ja johdonmukaisesti) näitä nk. hakusanoja. Ainakin Bloggerissa on ominaisuus, jolla tekstin sisältöä kuvataan eri hakusanoin ja tnnistein. Esimerkiksi tähän merkintään sopii esim. tekniikka/teknologia, blogi ja kotisivut. Asia- ja hakusanojen lisäksi olen linkittänyt blogiani myös muualle. Somelinkkien (FB, IG) lisäksi olen linkittänyt teksini Blogit-sivustolle.

Eli siinä mielessä blogin näkyvyys linkityksien avulla on onnistunut. Näkyy kivasti kävijämääriä mittaavissa tilastoissa. Mielenkiintoistsqw

Aiheesta muualla
Hakusanaoptimointi (WP)
10 vinkin muistilista hakukoneoptimointiin, matter.fi
Hakukoneoptimointi lyhyesti, nettibisnes.info
Mitä hakukoneoptimointi (SEO) on, Digimarkkinointi

Tällanen merkintä tällä kertaa. En tiedä oliko päätä tai häntää, mutta tulipahan raapustettua...

Alkuperäinen kuva ja idea: Ilta-Sanomat

perjantai 15. toukokuuta 2020

Sodankylä-linkkejä

Pikainen tynkäpäivitys tähän väliin...

Tarkastelin blogiani, niin sisältöä kuin ulkoasuakin. Halusin lisätä muutaman Sodankylä-aiheisen linkin, eli linkkivinkkiä Sodankylästä. Mutta mietin mihin ne sijoittaisin niin, että ne löytyisi vaivatta. Helposti löydettävissä, eikä "katoaisi" muiden merkintöjen sekaan?

Yksi vaihtoehto olisi ollut sivun jompaan kumpaan laitaan eli sivubanneriin. Mutta sivubannereissa on jo tarpeeksi dataa, menee ahtaaksi. Ja sitä paitsi, ne ei taida näkyä blogin kevyemmässä mobiiliversiossa. Sitten muistin sivun ylälaidassa olevat "välilehdet". Sieltä löytyy mm. Blogi-, Tietoa- ja Sodankylä-otsakkeet. Työpöytäversiossa kaikki samalla rivillä, mobiiliversiossa alasvetovalikossa.

Sopivin paikka Sodankylä-linkeille on Sodankylä-osio, johon olen kerännyt muutenkin infoa kotikunnastani. Samalla tuli päivitettyä hieman inforuutuakin. Edellinen olikin viitisen vuotta vanha.

Mitäs kaikkea minä linkitinkään infosivustolle? Katsotaas...

Sodankylä-linkit
Linkkivinkkejä eli poimintoja Sodankylä-aiheisista sivustoista

Kunnan kotisivut
Kunnan Facebook-sivut

Osallistuva Sodankylä FB:ssä

Sodankylän ilmoituskanava (FB)
Sodankylän kansalaiskanava (FB)

Sompion kirjasto, kolmen kunnan yhteinen kirjasto
Kirjasto FB:ssa
Sompion kirjapaimenet, kirjaston blogi

Matkailu
VisitSodankylä, Sodankylän matkailu
FB, IG

VisitSompio
Luosto

Mediaa, musiikkia, historiaa
Sodankylän historiaa (1893-1967) kunnan sivuilla
Sodankylän historiaa -ryhmä FB:ssa

SodisTV - videoita Sodankylästä (FB-ryhmä)
SodisRock - musiikkia Sodankylästä (FB-ryhmä)

torstai 14. toukokuuta 2020

Viikon 20/2020 turinoita

Eletään jo keskiviikkoa, kun kirjoitan tätä merkintää (taitaa merkinnän julkaisu tosin olla vasta torstaina). Ja edellisestä merkinnästä pari viikkoa... Klassinen aloitusmantra: kuluupas tuo aika nopeaa. Mihin tämä aika kuluu, vaikka mitään ei tekiskään!

Mitä on tapahtunut? Pitää laittaa mietintämyssy päähän... Ei ole nimittäin tapahtunut mitään erikoista. Ainakaan minulle itselleni. Perus settiä, eli kotona oleskelua, ruokakaupassa käyntiä, kirjojen lukemista... Innostuin kyllä panostamaan hieman elektroniikkaan ja vapaa-aikaankin. Innostuin viime viikolla hieman shoppailemaan. Osittain pakon edestä ja osittain hetken mielijohteesta.

Olen pitempään vikonut puhelimen erästä "ominaisuutta". Puhelin vähän väliä valitti muistin vähyyttä. Puhelimen oma rajallinen muisti pirun vähäinen, ja aina tuli "Vapauta muistia" -tekstiä vaikka kuinka yritti turhaa tavaraa poistaa. Perjantaina kyllästyin ihan totaalisesti ja päätin hankkia uuden kännykän.

Perinteinen tarkistus netistä, minkä hintasta tavaraa olis tarjolla. Löysin sopivan luurin, niin muistin määrältä kuin hinnaltaan. Ja koska Sodankylästä löytyy ketjun liike, päätin ostaa luurin sieltä... *huokaus* Eihän ne hinnat netissä ja kivijalkakaupassa pidä yhtä. Vieläkään. Pari kymppiä oli hinta enemmän mitä netissä. Ei siinä, olin päättänyt ostaa puhelimen ja sen myös ostinkin. Taisin muutaman euron saada alennusta, joten ei voi valittaa. Ainoa harmitus oli se että tällä viikolla olis saanut kympin halvemmalla...

Olinkohan muuta? Kyllä minä viikonloppuna harrastin hieman nettishoppailua. Selailin pitkästä aikaa Discshop-sivustoa. Lie milloin viimeksi ostanut ja tilannut levyjä, ihan siis uutena uutena. Kirppikseltä olen kyllä pari levyä käytettynä, mutta uutta lie milloin viimeksi. Tosiaan, mukaan tarttui pari kokoelmaboksia. Piti tilata Star Wars eli Tähtien sota -elokuvaboksi ja Game of Thrones -sarjan kaikki kaudet. Onpahan tekemistä... Tähtien sota -sarjassahan on nimittäin 9 elokuvaa ja GoT-sarjaa on tehty kahdeksan kautta.

Käväsin tossa saunassa ja mieleen juolahti eräs tietotekniikan termi. Oikeastaan ja tarkemmin ottaen internettiin ja kotisivuihin liittyvä termi: hakukoneoptimointi. Eli lyhyesti selitettynä sivuston rukkaaminen, niin että sivu(t) löytyvät helposti esimerkiksi Googlen hakutuloksista kärkipaikoilta. Mutta taidan jättää aiheen syvällisemmän käsittelyn seuraavaan merkintään.

Muut höpinät

Viikonloppuna pari julkkista siirtyi manan majoille. Näyttelijä Ritva Valkama kuoli perjantaina 8.5. Ja lauantaina 9.5. uutisoitiin muusikko Little Richardin poismenosta.

Lisää voi lukea vaikkapa IS:n artikkeleista: Ritva Valkama ja Little Richard.