sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Viikon 51/2018 höpinät

Meinasi jäädä tämän viikon höpinät kirjaamatta. Yks kaks viime yönä huomasin, etten ole tällä viikolla kirjannut blogiin mitään kummempaa...

Hulinaa ja vilskettä tällä viikolla. Nimittäin ensi viikolla, tarkemmin sanottuna maanantaina eli huomenna on jouluaatto. On pitänyt tehdä jouluvalmisteluita ja muuta vastaavaa. Ruuat pitänyt ostaa, taloa ja pihaa koristella... Kummasti loppuviikkoa kohden ovat kaupat olleet ihan täynnä, porukkaa käynyt ostamassa tarvikkeita joulua varten.

Mitä tällä viikolla olen tehnyt? Kaikkea ja en juuri mitään. Joulua tosiaan sen verto valmistellut, että joulun perusruokatarvikkeet hankittu viikon aikana. Laatikot, rosollit, leivät... Kaikki valmiina, ei itse osaa kummemmin valmistaa laatikoita jne.

Joulukortteja (tai lahjoja) en ole tänä vuonna(kaan) sen kummemmin laittanut. Sen verto huono noitten korttijuttujen kanssa. Mutta laitetaas tätä kautta silto onnittelut.
Kuvapohjan lähde: Pixabay

maanantai 17. joulukuuta 2018

Tiedote (muistiinpanoja)

Olen ollut kansalaisopistolla töissä pari viikkoa. Oikeastaan jo pitempäänkin, mutta nyt uusin rupeama alkoi joulukuun alussa. Toimenkuvaani kuuluu mm. tiedonhankinta ja tiedotteiden laatiminen. Päätin kerätä taustamateriaaliksi tietoa tiedotteesta, millainen (hyvän) tiedotteen tulisi olla jne.

Millainen on tiedote
- lyhyt, ytimekäs, selkeä
- maksimipituus A4

Tärkein asia alussa. Ingressi eli jutun alku/johdantokappale (jutun yleiskuvaus) kertoo tiedotteen keskeisimmän asian tiivistetysti parilla lauseella. Leipäteksti eli alkukappaleen jälkeen tuleva varsinainen teksti syventää asiaa ja kertoo jutun aiheesta tarkemmin.

Tiedotteen (ja tekstin) tulisi olla selkeä ja helppolukuinen, ja tekstin tulisi mahtua A4:lle. Vaikka tiedote olisi kohdennettu pelkästään toimittajalle (taustamateriaaliksi), juttu tulisi kirjoittaa niin, että se olisi mahdollista jopa julkaista (painetussa) mediassa sellaisenaan. Juttua kirjoittaessa tulisi pitää mielessä mistä kertoo ja kenelle siitä kertoo, eli kohdeyleisön mukaan kirjoitusasu jne.

"Tiedotteessa olisi hyvä noudattaa uutisen rakennekaava, eli ensin pääasia, sitten sitä koskevat lisätiedot ja lopuksi taustatiedot." Kirjoittajan ABC: Tiedote

Linkit
Millainen on hyvä tiedote, STT
Kirjoittajan ABC-kortti: Tiedote,  Suomen virtuaalikeskus


Kesken, täydennetään matkan varrella!

perjantai 14. joulukuuta 2018

Huomioita maailmalta ja muita höpinöitä (uutiskatsausta)

Mitä yhteistä on Norjalla ja Suomella? Ja mitä eroa on Norjalla ja Suomella? Sama vastaus käynee molempiin kysymyksiin. Kyseessä siis Miss Universum -kilpailu ja siihen osallistuneiden henkilöiden asuvalinnat. Molempien maiden edustajat ovat vuorollaan (eri vuosina) pukeutuneet kansallispukuun, kohua ovat herättäneet se kenen kansallispukuun. Eli saamelaisten puku. Se miten otettu vastaan, riippunee katsantakannasta. Pari vuotta sitten suomalaisen pitämä puku herätti negatiivisia tunteita, tänä vuonna norjalaisen pitämä puku herätti positiivisa tunteita. Tosin asiaan on vaikuttanut onko puku aito. Ja kuka sitä pitää. Onko henkilöllä sukujuuria Lapissa jne.

Asiasta kertoi Hesarin Nyt-liite.
Lähde: Yle

Näin loppuvuodesta on tapana summata kuluneen vuoden tapahtumia ja ilmiöitä. Googlen top3-haussa esiintyvät presidentinvaalit, Airiston Helmi sekä tuhkarokko.

Tarkempaa tietoa vuoden suosituimmista hakusanoista löytyy mm. Staran jutusta sekä Ylen artikkelista.

Vuodenvaihde näkyy myös somessa. YouTube julkaisee vuosittain Rewind-videon, jossa pääosassa ovat vuoden suosituimmat videot/ilmiöt/tubettajat/yms. Stara uutisoi kuinka video on saanut enemmän negatiivista palautetta kuin positiivista palautetta. Ihmiset ovat ihmetelleet miten tietty suosittu käyttäjä tai ilmiö ei olekkaan päässyt videolle jne.

Uutisia hieman kotimaasta, tarkemmin sanoen asiaa työhön/työllisyyteen ja työmarkkinoihin liittyvistä jutuista.

Luin aamulla Ylen uutisen nk. työkuntotodistuksesta. Etelä-Suomessa menossa kokeilu, jossa keskiössä on todistus nk. terveellisistä elämäntavoista, työkuntoon liittyviä asioita. Jonkinlainen (positiivisten) elämäntapojen aktiivisuustodistus? Heräsi jonkinlainen wtf-fiilis. Eli onko kyseessä jonkinlainen turhake, tekeekö lapulla loppujenlopuksi mitään? No sen näkee sitten...

Uudistuksia pukkaa, Suomessa on menossa jos jonkinlaista sote- ja maakuntauudistuksia. Eräs muutos koskee kuntien järjestämiä työllistämispalveluita. Tulevaisuudessa kuntien järjestämien mm. työllisyyttä tukevien palveluiden ja niihin liittyvien työpajojen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta maakunnille. Pelkona on, että palvelut (työpajat) loppuvat joistain kunnista kokonaan. Asiasta kertoo Yle (13.12.2018). Rahoituspoliittinen kysymys, tietty rahamäärä jaossa niin onko riittävästi kaikkien toimintojen pyörittämiseen.

Muut uutishuomiot
Oletko käynyt kauppaa virtuaalisilla rahoilla? Oletko saanut niistä mahdollisesti voittoa? Virtuaalirahat (bitcoinit yms) ovat verotettavaa tuloa, asiasta kertoo Yle.

Parasta ennen- ja Viimeinen käyttöpäivä -merkinnät sekä hävikki ylittävät säännöllisesti keskustelujen ja uutisten kynnykset. Eräs kyläkauppias möi vanhentuneita ruokia, määrättiin uhkasakkoa ja myyntikieltoa (elintarvikkeiden osalta). Asiasta kertoi Yle.

Muut höpinät
Virallisesti olen kait työttömän statuksella eri järjestelmissä, vaikka olenkin töissä. (Siis tarkemmin sanottuna työkokeilussa.) Hieman nurinkuriselta tuntuukin saada työkkärin sivuilta työpaikkailmoituksia. Mol-sivustona aiemmin tunnetun palvelun/sivuston, jossa ilmoitetaan vapaista työpaikoista, ominaisuutena on nk. työpaikkavahti. Eli eri kriteereiden perusteella lähettää listan potenttiaalisesti kiinnostavista paikoista (sähköpostilla). Muistaakseni olen aktivoinut paikkavahdin aikaa sitten, mutta jostain syystä vasta nyt syksyllä olen alkanut saada ilmoituksia järjestelmästä.

Onko hakupalvelu ja ilmoittelujuttu olleet passiivisessa tilassa tähän asti? Vai onko vasta nyt alkanut tulemaan hakukriteerejä vastaavia vapaita työpaikkoja järjestelmään? Mene ja tiedä...

En ole vielä tässä vaiheessa tarttumassa kyseisten ilmoitusten työpaikkoihin, kun on vielä kesken tämä nykyinen työrupeama. Ja tarjolla olleiden työpaikkojen kriteerit eivät vastaa osaamistani. Tai siis ennemminkin osaamiseni ei vastaa hakukriteerejä. En osaa kieliä (englanti ei ole sujuvaa ja ranskaa en osaa); minulla ei ole merkonomin papereita tai muutakaan talouspuolen tutkintoa; asun keskellä Lappia, josta on vähän vaikea lähteä tekemään Kemiin tai Nuorgamiin pienipalkkaisen ja lyhytaikaisen työsuhteen sihteerinhommia.

Näköjään Tankavaarassa olisi mielenkiintoinen työ vapaana ens keväästä lähtien. Kultamuseo etsii johtajaa, vakanssi olis maaliskuusta 2019 alkaen. Paikka olisi lähellä, historian ala vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mutta ei minusta ole johtajaksi, lisäksi puuttuu tarvittava kokemus ja koulutus...


PS. Tänään perjantaina (14.12.2018) avoimet ovet Seita-säätiöllä ja iltapäivällä kirjastossa kirjanjulkaisua.

tiistai 11. joulukuuta 2018

Tapahtumia yms (vko 50/2018)

Tilannepäivityksiä niin töistä kuin muistakin menoistakin?

Töissä olen paneutunut kansalaisopistojen kurssitarjontaan. Jälleen vai vieläkin? Eletään niin kalenterivuoden kuin lukukaudenkin loppua, joten vuodenvaihde tuo... jotain. Opistolla syksyllä alkaneet (koko vuoden) kurssit jatkuvat, mutta keväällä alkaa uusiakin kursseja. Verkkokursseissa alkaa pari uutta tietotekniikan kurssia (3D-grafiikka ja -pelikursseja sekä ohjelmointia), joista olen hieman infoa etsiskellyt. Nyt joulukuun aikana ilmestyy paikallislehdessä juttua opistossa, jonka yhteydessä käsittääkseni julkaistaan myös tiedote kevään kursseista. Kainalojuttu taitaa olla termi kyseiselle lisäjutulle. Mutta siitä sitten myöhemmin...

Opistolta ilmestyy lähiaikoina eräs kirjanen, jonka julkkareita vietetään perjantaina 14.12.2019 kirjastolla. Siellä ajattelin piipahtaa...
Sompion kirjasto / FB
Perjantaina 14.12. järjestetään myös avoimet ovet Seita-säätiöllä.

perjantai 7. joulukuuta 2018

Linkkivinkkiä ja terveystiedotteita

Sodankylässä terveyskeskuksen ajanvarauskäytäntöjä muutetaan. Tulevaisuudessa homma hoidetaan nk. hoitotarvearvioinnin kautta. Eli soitto tk:n (ajanvaraus)numeroon, jonka jälkeen hoitaja tekee arvionsa "jatkoonpääsystä". Asiasta lisää kunnan tiedotteesta.

Seita-säätiöllä järjestetään pe 14.12. avoimet ovet.

Linkkivinkki: Lyhytelokuvia
Revontuli-opistolla on alkamassa 3D-grafiikkaan liittyvä kurssi, jonka johdosta olen etsinyt hieman lisäinfoa Blender-ohjelmistosta. Ilmeisesti suunnattu pääasiassa 3D-grafiikan tekemiseen, mutta pystyy tekemään myös animaatiota. Softaa on käytetty ainakin parissa lyhytelokuvassa.

Elokuvat
Elephants Dream
Big Buck Bunny
Sintel
Tears of Steel

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Sekalaisia merkintöjä ja pohdintoja, vko 49/2018

Henkilöllisyyden todistaminen
Oletko todistamassa henkilöllisyyttäsi? Millä ja miten todistat olemassaolosi viranomaisille ja muille sitä tiedusteleville? Kaivatko kenties esille lompakkosi ja sieltä ajokortin? Ensi vuoden alusta (2019) asia ei olekaan niin yksinkertaista. Uutisten mukaan (Yle 4.12.2018) ajokortti ei kelpaa virallisissa yhteyksissä henkilöllisyyden todentamiseen. Tähän kelpaavat vain passi ja henkilökortti.

Mietityttää... Eikö tämä tilanne luo jonkinlaisen oravanpyörän? Saadaksesi passin, sinulla pitää olla jo passi. Tai henkilökortti. Jos ei ole kumpaakaan? Hakee siis ensimmäistä kertaa passia tai/ja henkilökorttia?

Tapahtumia
Keskiviikkona 5.12. eli tänään järjestetään/järjestettiin Sodankylässä joulunavajaiset. Kuulopuheiden perusteella myöhäinen ajankohta, sillä olen kuullut jo viikko pari sitten järjestetyistä joulunavauksista. Ja loogisestihan avaushan voisi sijoittua kuun alkuun eli viime viikonloppuun. No ehkäpä huominen itsenäisyyspäivä on syynä avajaisten sijoittumiseen tälle päivälle.

Itsenäisyyspäivästä kun puhe, niin televisiossa näytetään varmaan Tuntematon sotilas -elokuva. Mutta mikäköhän filmatisointi on tänä vuonna esitysvuorossa? Edvin Laineen vuoden 1955 sovitus, Rauni Mollbergin vuoden 1985 sovitus vai kenties Aku Louhimiehen elokuva vuodelta 2017?

Musiikillisia tapahtumia mainitakseni hotelli Sodankylä järjestää Krouvissa tänään jamit. Taidan skipata sen tällä kertaa.

Muut
Tilastollisia ihmettelyitä jälleen kerran. Piikki jälleen eilisellä. Kysymys: Mistä johtuu ero grafiikan/käyrän ja kävijälaskurin/taulukon välillä? Sivujen katseluja grafiikan mukaan viitisenkymmentä ja taulukon mukaan reilu 100. Lähes 60 kävijän ero?
Yleistilasto ke 5.12.2018

Joulutunnelmaa
Törmäsin uutisen, jossa kerrotaan suosiota saaneesta piparista. Siis suosittu joulupipari maailmalla jutun mukaan. Eli kyseessä (rumat) jouluvillapaitapiparit. Keksit siis leivotaan paidan mallisiksi ja koristellaan teemaan sopivaksi. Ideaa?

maanantai 3. joulukuuta 2018

Jouluun on aikaa...

Kuis pitkä aika siihen jouluun onkaan? Joulukuu alkoi nyt viikonloppuna, joten siinä mielessä erittäin lyhyt aika. Itse jouluaattoonhan on aikaa... ööö, 21 päivää? Pitäis varmaan alkaa suunnittelemaan joululahjalistan laatimista ja lähettämistä Joulupukille.

Pitäisköhän koristella kämppä jouluksi? En ole sen kummemmin edes aatellut koristelua tai koristeita. Missäköhän ne edes on? Niin harvoin käytössä, ettei muista edes mihin pakattu. Toisaalta... En ole kovin hyvä koristelemaan, joten jäänee erittäin vähäiseksi koristelut.

Töllöstä tuli viikonloppuna Independence day 2. Pitkästä aikaa sekin tuli katottua. Kas, perinteinen The Joulukalenteri pyörähti töllöön, kun aloitin kirjoittamaan tätä merkintää. Sub-kanavalla näyttäis pyöriä. Oli myrskyisä ja synkkä yö... Tuleekohan muilta kanavilta joulukalenteriohjelmia?

Onkohan mulla tallessa nuo DVD-levyt? Olen joskus aikoinaan ostanut niin leffat kuin sarjankin itselleni, mutta äkkiseltään en muista missä levyt fyysisesti tällä hetkellä ovat.

Olikohan muuta? Työt alkoi nyt maanantaina. Tai no oikeastaan näitä työvoimapoliittisia työkokeilujuttuja. Samaa hommaa kuin syksylläkin, eli kansalaisopistolla sisällöntuotantoa etc. Nyt pitäisi perehtyä kevään atk-kursseihin ja niiden sisältöön, josko jonkinlaista tiedotetta pukkais jossain vaiheessa.


Muut huomiot ja sen sellaset, eli linkkejä ja uutisia
Liukas keli, autot liukastelee ojaan. Esimerkiksi teurasauto ajoi uutisen mukaan ojaan lauantain aikana. Viikonlopun aikana sää oli lämmin mutta epämiellyttävä, nimittäin plussan puolella lämmöt. Sulatti lumet ja liukasti reitit ja raitit...

Viikonloppuna pärähti hälytykset päällensä. Pelastusviranomaisten yleisen vaaran hälytysmerkki, tai oikeastaan sen koesoitto pärähti soimaan väärään aikaan. Normaalisti soi arkena puoliltapäivin, nyt viikonloppuna iltapäivästä. Asiasta kertoo mm. Ilta-Sanomat (2.12.2018). Se on muuten julmetun kuulonen hälytys, kun lähettyviltä kuulee. Kauemmas se ei olekkaan niin julmettu. Välimatkaa koti- ja hälytyspaikan välillä on kolmisen kilometriä, joten sillä matkalla ääni vaimenee jonkin verran.

PS.
Mikä on koulutusaste? Välillä kyseistä tietoa udellaan ja kysellään, aina pitää miettiä mikäs se minun koulutus olikaan annetussa kategoriassa. Peruskoulu on perusaste, lukio ja amis on keskiaste, amk kuulunee johonkin korkeakouluasteeseen. Ylemmät ja alemmat termit jaottelee vielä joissain tapauksissa koulutusta lisää.

Tilastokeskuksen sivuilta löytyy selkeä taulukko koulutusasteista.

PS/Edit

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Etsitään inspiraatiota!

Jostain kumman syystä viime aikoina inspiraatio on ollut hieman kadoksissa. Tai ei varsinaisesti inspiraatio, lähinnä syksystä ja pimenevistä illoista johtuvaa väsymystä. Ja blogin suhteen ei ole yksinkertaisesti sopivia aiheita löytynyt. Tai sellaisia aiheita joista voisi kirjoittaa jotain mielenkiintoista. Mistäköhän löytyis aiheita blogiin?

Pari aiheentynkää on pyörinyt blogitekstien luonnoksissa, joten käsitellääs net alta pois.

Lähde HS / sarjakuvat
Olisiko perinteisen ikäkriisin paikka? Lukiessani Hesarin sarjakuvia törmäsin Viivi ja Wagner -sarjikseen, joka osui ja upposi. Kuinka nopeaa aika onkaan menny? Kun tätä vuosisataa on pian aikaa kulunut jo kohta 20 vuotta.
Lähde Yle 11/2018

Kierrätystä kehiin! Eli muovin (ja myös muiden kierrätettävien jätteiden) keräilyverkosto laajenee. Mutta mihin jäte kulkeutuu täältä Lapista ja mitä niille tehdään? Tällä hetkellä lähin paikka taitaa olla Oulussa, jossa sekajäte poltetaan lämpövoimalassa. Rovaniemelle on suunnitelmissa jätteenpolttolaitos (ts. laitos joka pystyy polttamaan sekajätettä).

Pitkästä aikaa käväsin perjantaina pubivisassa. Hiljaista oli, vaikka onkin pikkujouluaika. Olikohan 4 vai 5 ryhmää? Ei siinä, mukavampi tunnelma kun ei ole paljoa älämölöä. Miten sijoituin kisassa? Olin kolmas, jeee! Ja kisailussa oli pari väliarvontaa. Kisailukysymyksenä oli Näsinneulan korkeus, arvaukseni (135m) osui lähimmäksi. Väärin meni metrillä. Voitoksi viinivälinesetti. Pitänee varmaan opetella juomaan viiniä.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Töitä, töissä ja muuten vain hengailemassa

Päivittelin tuossa juuri CV:täni eli ansioluetteloani. Kaikilla sanan tasoilla. Tai ainakin parilla eri tasolla tuli päiviteltyä ansioluetteloani. Päivitin sisältöä eli lisäsin pari juttua ja viilailin ulkoasua hieman paremmaksi. Päivittelin eli ihmettelin ansioluettelon ulkoasua, hieman myös sisältöäkin. Onkohan tarpeeksi hyvä? Emmätiiä...

Olen saattanut tehdä klassiset virheet kirjoittaessani CV:tä. Kovin ovat mainostaneet persoonallisuutta, erottuvuutta (erotu joukosta) ja ytimekkyyttä asiakirjaa kirjoittaessa. Mun lanketti ole mitenkään persoonallinen, tasasen harmaa Wordilla naputeltu perus asiakirja. Ja vaikka työ- tai opiskeluhistoria ei ole pitkä, olen joutunut vastoin parempia (siis "parempia") neuvoja venyttämään tekstin kahdelle sivulle. Ohjehan on tosiaan max 2 sivua. No sen suhteen ollaan vielä rajoissa.

Käytännön syistä piti jakaa tiedot kahdelle sivulle. Ensimmäisellä sivulla opiskelu/opinnot, toisella sivulla työskentely/työkokemus. Helpompi ja selkeämpi jaottelu. Yhden sivun malli on... no, liian ahdas ja tunkkainen. Ja jos tulee lisättävää joko opintoihin tai työpaikkoihin, on se helpompi muuttaa tai lisätä, kun tietää kumpaa sivua käyttää.

Tähän väliin vinkki-vinkki! Jos ja kun aihe tekstissä vaihtuu, käyttäkää (pakotettua) sivunvaihtoa! Wordissa löytyy sivunvaihto ja varmaan muistakin kehittyneemmistä tekstinkäsittelyohjelmista. Miksi sivunvaihto? Jos on tehnyt sivunvaihdon perinteisemmällä tyylillä eli rivinvaihdolla (enter), ja myöhemmin alkupään tekstiin tulee lisää tekstiä, on loppupään asettelut päin honkia...
Wordin sivunvaihtokomennot.
Pakollinen maininta joulusta tähän väliin? Jouluun on... Ööö, kuukausi? Aiheeseen liittyen eräs huomio. Kävin tässä yks päivä kaupassa ja pysähdyin lemmikkiosastolle. Huomasin, että koiria ja kissoja on myös muistettu. Oli nimittäin myynnissä joulukalentereita lemmikeille 😂
Käväsin pitkästä aikaa kirppiksellä. Lie milloin viimeksi käynyt... Lokakuussa? Ei mitään erikoista, ainakaan mitään mikä olis minua kiinnostanut. Paitsi pari DVD-settiä, Stargate Atlantis -sarjan pari eka kautta. Ehtiskö katsoa viikonlopun aikana?

Huomioni kiinnittyi pariin kirppispöytään. Onkojan niillä jokin ikuisuusdiili menossa? Aivan kuin samat kirjat, ankka-taskarit ja levyt pyörisi siellä kuukaudesta toiseen... Kannattais pitää taukoa ja tuoda uudelleen myyntiin vaikka tuossa joulua ennen. Joululahjoja etsivät ihmiset ostavat herkemmin tavaraa.

Ja hintoja kannattaa tarkistaa. Esimerkiksi 90-luvun loppuunluetusta ja repeytyneestä Aku Ankasta ei kannata pyytää neljää euroa. Max euro, niin son myyty alta aikayksikön.

tiistai 13. marraskuuta 2018

Puhelimia ja muita mietintöjä

Mikäköhän siinä on, että minulle soittavat remontteja kauppaavat myyjät? Tämän vuoden aikana on soittanut ainakin katto-, lvi- ja ilmastointiremppakauppiaat. Ja viimeksi soitti ikkunakauppias. Piankos ne ovat lopettaneet kaupustelut, kun olen ilmoittanut etten ole omistaja. Ja sitäpaitsi edellisen viiden vuoden sisällä tehty ikkunoita lukuunottamatta kaikki muut suuremmat rempat, joten eipä niille kauppiaille jää pahemmin kaupusteltavaakaan.

Mainoksista tulikin mieleen. Mitä kaikkea on mainostettu tai yritetty kaupata?

Vuosien varrella on kaupattu jos jonkinlaista tavaraa. Ja eri medioiden kautta. Puhelimen kautta ovat yrittäneet kaupata partahöylää ja boksereita. Ja nuo rempat toki lisäksi... Sähköpostiin on useamman vuoden ajan lähettäneet mainoksia lainoista ja "lääkkeistä". Onneksi sähköpostin roskapostisuodatin toimii (lähes) moitteettomasti.

Vuosia sitten sain sähköpostiin mainoksen, joka otsikoitu englanniksi "Haluatko näyttää 20 vuotta nuoremmalta". Ainoa ongelma oli, että olin 18v. =D

Erikseen ovat nämä feissarit eli nämä kadulla näitä lippulappuja jakavat tyypit. Perus ihmisoikeus/eläinsuojelu/maailmanparantajaviherpiipertäjiä... Ainoastaa kerran olen meinannut "servata" erään feissarin. Oli paasaamassa kolmannen maailman ihmisoikeuksista. Tuli puhetta syntymätodistuksista. Sen verto agressiivisesti oli kerjäämässä avustuksia, että meinasin kysäissä onko feissarilla itsellään syntymätodistusta (mukana). Sen asian suhteen suomalaiset ovat samassa asemassa kolmannen maailman kanssa. Syntymätodistuksiahan ei Suomessa ole käytössä (siinä mielessä kuin asia esitettiin). Ei ole minullakaan syntymätodistusta, koskaan ole sitä saanut ja koskaan en ole sitä tarvinnut. Virkatodistus tosin ajaa saman asian, ja sen saa tilaamalla maistraatista tai srk:sta.

Pirukauta kun tulee hieman puskista ja nurkan takaa toimet, jotka ei ole oikein mun alaa ollenkaan. Päivällä piti lähtä kuskiksi. Ajopeli ei ollut tällä kertaa auto vaan traktori. Isä oli jostain hankkinut vanhan traktorin, joka piti roudata kotipihalle. Ja kun käytännössä ajokokemus rajoittuu pelkästää autoon ja traktorin  osalta kokemus jää täyteen nollaan (mitä nyt joskus kyytillä ollut). Hinauksella onneksi mentiin, joten ei tarvinnut muuta kuin rattia käännellä. No, traktori on nyt kotipihalla, joten hengissä siis selvittiin...

Loppukevennyksenä voinee mainita erään lähestyvän juhlapyhän kunniaksi erään jokavuotisen ilmiön: adventtikalenterit! Kauppoihin ovat saapuneet perinteiset jouluun liityvät "krääsät", ja näihin kuuluvat perinteiset joulukalenterit. Löytyy niin suklaalla kuin ilmankin, vuosien varrella on ollut niin lelu- kuin karkkikalentereitakin. Tänä vuonna yllätyin, kun juomaosastolta löytyi myös kalenteri! Yllätyin, kun Koff oli myös lanseerannut jouluisen pakkauksensa...

Missä suomenkielen sanassa on 24 A-kirjainta? Kaljakorissa...

torstai 8. marraskuuta 2018

Videoita ja vapaa-ajanviettoa

Saattaa olla hieman harhaanjohtava otsikko, videoita ja vapaa-ajanviettoa, mutta paremmin ei kenties voisi merkinnän sisältöä kuvailla. Otsikkoa miettiessäni pohdin mitä käsittelisin merkinnässä. No tylsänä ihmisenä laitoin just sen mitä aionkin käsitellä tekstissä... Joku muu tai jossain muussa tilanteessa olisi voinut kehitellä kiinnostavamman otsakkeen, mutta mennään tällä.

Kaverin käväs lokakuussa paikkakunnalla, ja kävimme kylillä. Kuulumiset vaihtamassa ja ihmettelemässä maailmanmenoa. Sattumalta intin porukka oli myös liikenteessä. Hieman raskaammalla kalustolla tosin. Pari tankkia ajoi keskustan läpi kohti kasarmia. Kuvasin videonpätkän tapauksesta. Lyhyt video löytyy YouTubesta.

Vaikka armeijapaikkakunnalla koko ikäni asunut, harvemmin tulee silti nähtyä vastaavaa. Tankit ym raskaampi ja jämerämpää kalusto on jäänyt näkemättä. Yleensä olen nähnyt armeijan liikuvan miehistönkuljetusajoneuvoilla. Eli jalkaisin, pyörällä tai Sisun lavalla (maastokuorma-auto Wikipediassa).

Selasin juuri nettikauppoja ja netissä toimivia kauppoja. Olen himoinnut jo pitempään (tämän syksyn ajan?) erästä retropeliä. Nimittäin Nintendo classic mini -peliä. Pitäisikö hankkia?

Muut huomiot
Olen kerännyt puhelimen kirjanmerkkeihin aiheita, joita voisi käydä läpi. Kerääntynyt taas ruhtinaallisesti, kohta liiankin paljon. Pari viimeisintä linkkiä käsittelee eri valvontaelimiä. Toinen on Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) ja toinen Julkisen sanan neuvosto (JSN) Valvovat mitä mediassa sanotaan tai mainostetaan, onko hyvien tapojen mukaisia jne. Miksiköhän näihin tahoihin törmäsin? Lueskelin sosiaalista mediaa käsittelevää keskustelua (okei, myönnän, luin blogijuoruihin keskittyvää juorupalstaa). MEN oli antanut langettavan lausunnon jostain bloggaajan tekstistä, ei ollut tarpeeksi selkeästi merkinnyt mainos/yhteistyötekstiä.

Linkit (Wikipedia)
MEN
JSN

maanantai 5. marraskuuta 2018

Viikon 44/2018 kuulumisia

Tarkoitus oli kirjoittaa ja julkaista merkintä aikaa sitten. Mutta sattuneista syistä hieman aikataulut venähtivät.

Väsymys. Ikävä ja suru. Asiat, jotka lienee päällimmäisenä mielessä tällä hetkellä. Pitemmän prosessin kohta, jonka alku ja loppu jossain kaukana. Mutta pitäähän se jossain vaiheessa tarttua toimeen ja prosessoida ikäväänsä.

Torstaina oli hautajaiset. Äiti kuoli lokakuun alussa, hautajaiset olivat sitten marraskuun alussa.

perjantai 26. lokakuuta 2018

Sekalaisia merkintöjä ja huomioita

Takapihan talvinen maisema 25.10.2018
Kävin kirjastossa, pysähdyin pitkästä aikaa tutkailemaan sarjakuvaosaston tarjontaa. Sattumalta huomasin Luupäät-sarjakuvat. Tai oikeastaan nk. kokoomateoksen Luupäistä. Aiemmin teokset ovat ilmestyneet (suomeksi) yhdeksänä eri mustavalkoisena sarjakuvakirjana. Nyt kirjat ovat julkaistu kolmessa osassa, yhteen niteseen siis kolme aiemmin erikseen julkaistua kirjaa. Ja vieläpä väreissä! Jeee! Varasinpa samantien sarjan muutkin osat....
Kirjastosta mieleen. Sompion kirjasto julkaisi FB:ssä päivityksen runoutta ja poistokirjoja koskien. Ovat tekemässä, tai siis tarjoavat mahdollisuuden tehdä runoutta vanhoista kirjoista. Eli repimällä tai saksimalla sanoja poistomateriaalista ja liimaamalla ne paperille luodaan sanataidetta.

Onko sanataide oikea termi tällaisesta tuotoksesta? Luulisin... Kirjasto taitaa käyttää tässä yhteydessä termiä Runograffiti.

Taiteesta mieleen. Tulipahan tehtyä viime viikolla taidetta itsekin. Leikkaa-liimaa-periaatteella tehty teos, lehdistä etsittiin materiaalia joka kuvaisi millainen tuleva voisi olla. Ilmeisesti kyseessä on unelmakartta. On olemassa toinenkin termi, mutta valitettavasti muisti alkaa hatastamaan...

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Viikon 42/2018 sekalaisia merkintöjä

Selailin sosiaalista mediaa ja törmäsin erääseen tapahtumaan, Tänä vuonna teen jouluostokseni Sodankylästä. Olisiko ideaa? Syksyn aikana monesti on keskusteluissa käyty pienten paikkakuntien elinkeinoelämän muutoksia, eli kuinka kivijalkakaupat selviävät vähenevien asiakasmäärien suhteen.

Syksyn edetessä alkavat nk. flunssakausi. Joka vuosi sama juttu... Nimittäin flunssapiikin aika ja niiden kanssa vekslaaminen. Yle uutisoi rokotusten alkavan nyt lokakuussa. Jos minä nyt tiedustelisin paikallisesta terveyskeskukseta tiedustelisin tarkempaa aikataulua, perinteiseen tapaan vastaus olisi ettei henkilökunta tiedä asiasta vielä mitään. Eli vaikka virallisesti olisikin jaossa, ei ne flunssarokotteet ole Sodankylässä jaossa vielä pitkään aikaan. Marraskuun alussa, jossain sosiaalisen median kanavalla mainittiin.

Hieman hämäävää mainontaa. Törmäsin Kelekkamessut-tapahtuman mainokseen sosiaalisessa mediassa. Tapahtuman logossa oli tyylitelty Kelekka 2019 Messut. Olikos tämä nyt tämän vuoden vai ensi vuoden mainos?

Ostakaa hyvä koulu! Nimittäin huomasin erään sivukylän koulun olevan jälleen myynnissä. Sattasen koulu on jälleen myynnissä Huutokaupat.com-sivustolla. Aiemminhan koulu on ollut myynnissä Kiertonet-sivustolla. Ilmeisesti ei ole mennyt kaupaksi viidellä tonnilla... Niin, ja jos ette huomannut ironiaa, niin kouluhan on purkukuntoinen.

Jeee! Viikonlopun odotetuin ohjelma on kenties putous. En ehtinyt katsoa live-lähetystä, joten uusinta pitää katsoa sen sijaan.

Muut uutiset
Pitäiskö kaivaa joku Paasilinnan teos ja lukaista? Arto Paasilinna menehtyi alkuviikosta 76-vuotiaana.

Kaivosyhtiö hankkimassa kalustoa parilla miljoonalla. Uutisen mukaan Kevitsan kaivokselle tulossa 17 autoa. Jos on niitä julmetun isoja rekka-juttuja, niin taitaa alkaa jossain vaiheessa aikamoinen ralli kun niitä kuskataan kaivokselle...

Linkit
Kelekkamessut Lapin Messut -sivustolla

Sattasen koulu loppuu Sodankylässä, Yle 11/2014
Sattasen koulu myydään 5200 eurolla?, Sompio

Kirjailija Arto Paasilinna on kuollut, Yle 15.10.2018

perjantai 12. lokakuuta 2018

Viikon 41/2018 turinatuokio

Eletään perjantaita, viikko lähenee siis loppuaan. Samalla päättyy kuukauden harjoittelujakso opistolla. Kovin äkkiä aika on kulunut, kuin siivillä. Vastahan se oli kesä ja vastahan minä aloittelin harjoittelun... Vielä olisi ensi viikolla uravalmennuksessa viikon pituinen jakso, jonka jälkeen olen jälleen kerran virallisesti työtön.

Tai no työtön ja työtön. Ilmeisesti jonkinlaista jatkoa olisi tiedossa, hieman koulutusta ja harjoittelua tiedossa. Mutta siitä myöhemmin lisää, kunhan saan itsekin jotain lisäinfoa asiasta.

Mutta asiaan! Mitä tällä viikolla on tapahtunut? Kaikkea ja ei juuri mitään. Laiskottelumoodi iski näin loppuviikkoa kohden. Sovitut työt ovat paria juttua vaille valmiit, muutama juttu kaipaa vielä viimeistelyä. Mutta ne ovatkin tosiaan käytännössä palautusta vaille valmiit. Eräs kurssisisältöön liittyvä asiakirja on nyt kirjoitushetkellä kielioppitarkistusta ja lähetystä vaille valmis.

Keskustelimme töissä julkaisualustoista ja eri medioista. Lähinnä eri kuvanmuokkaustavoista ja niihin liittyvistä asioista. Mitä ja minkälaisia media- ja julkaisualustoja tai kuvanmuokkausohjelmistoja käytetään, mitä ohjelmia on käytössä ja mitä on käyttänyt. Eräs keskusteluissa noussut ohjelma/alusta on Canva-niminen nettisivusto. Taisi olla toinen kerta tämän syksyn aikana kun kuulen kyseisestä palvelusta/sivustosta. Aiemmin elokuussa järjestetyllä työkkärin työnhakukurssilla Canva mainittiin CV:n ja ansioluettelon tekemisen yhteydessä. Ja tällä viikolla tosiaan mainittiin puhuttaessa mm. kuvanmuokkauksesta ja tiedotteiden tekemisen eri välineistä.

Pitänee paneutua hieman sivuston tarjontaan.

Pikaisen tutkailun perusteella Canva on... no, graafiselle alalle suunnattu. Itse en ehkä osaa käyttää kyseisiä (esimerkki)malleja esimerkiksi omassa sosiaalisessa mediassa. Ehkä liian värikkäitä (ja monimutkaisia, kompleksisia) minun makuuni. Pidän enemmän yksinkertaisemmasta julkaisutavasta.

Muut maininnan arvoiset asiat
Keskiviikkona 10.10. vietettiin Aleksis Kiven päivää.

Tällä viikolla paikallislehti Sompio täyttää (täyttänyt?) vuosia, peräti 40 vuotta. Perjantaina 12.10. hotelli Sodankylässä, 50 vuotta, järjestetään asiaan liittyen tapahtumia. Esimerkiksi illalla hotellilla esiintyy Happoradio. En tiedä olenko menossa, tuskinpa. (Sen verto porukkaa, ettei sosiaalisesti rajoittunut tykkää olleskaan...)

Seita-säätiön mediapaja julkaisi onnitteluvideon (YouTube) jossa lukijat lähettävät onnitteluterveisiä lehdelle.

Perjantaina kuulemma järjestetään LähiTapiolan ja PiritaDesignin (muutto)avajaiset. Ovat muuttaneet tiloihin, joissa ennen oli Seppälä (siis tämä vaateketju, joka meni konkkaan). Pitäisikö käydä kakkukahvilla?

Yle uutisoi Turun yliopiston lääketieteenopiskelijoista, jotka aikovat ryhtyä "taisteluun huuhaata vastaan. Tavoitteena on kouluttaa sukupolvi, joka pystyy haastamaan julkisuudessa leviävät uskomukset ja tarjoamaan vastalääkkeeksi tutkittua tietoa." Tästä muistui mieleen 1980-luvulla perustettu Skepsis-niminen tieteellinen yhdistys, jolla taitaa olla sama tavoite. Virheellisten uskomuksien ja väittämien tutkiminen ja väärän tiedon leviämisen estäminen. Taisin vast'ikään mainitakin järjestön jakamasta Huuhaa-palkinnosta. Nimittäin eräs opisto Etelä-Suomessa on saanut palkinnon järjestämiensä kurssien ansiosta. Kyseiset kurssit kuuluvat nk. rajatiedon piiriin, ei-tieteelliseen kategoriaan, mutta kursseja mainostettiin tieteelliseltä pohjalta.

Linkit
Canva (kotisivut)
Kuulu-sivuston blogimerkintä Canvasta

torstai 11. lokakuuta 2018

Tietotekniikkaa kirjastossa ja kurssisuunnitelmaa

Digi-illan mainos
Sodankylässä Sompion kirjastossa järjestettiin Digi-iltapäivä lokakuussa (10.10.2018). Kirjasto järjesti tapahtuman yhteistyössä Sodankylän nuorisovaltuuston nuorison kanssa. Tapahtumassa nuorten opastuksella jaossa erilaisia tietopaketteja digiasioihin liittyvissä aiheissa (netti, tabletti, älylaite).

Kansalaisopistossa (Revontuli-opisto) järjestetään tietotekniikan kursseja, suurin osa kursseista on yksilöopetukseen keskittyviä kursseja. Opistolla on opetusta kolmen kunnan alueella (Enontekiö, Kittilä, Sodankylä), mutta Sodankylässä ei tällä hetkellä näyttäisi olevan yhtään tietotekniikkaan keskittyvää kurssia. Kurssin paikka? Eikun suunnitelemaan!

Millainen kurssi olisi? Mitä kaikkea kurssi pitäisi sisällään?

Useimmilla apua tarvitsevilla lienee hallussaan perustaidot ja tuntuma mitä kaikkea laitteella voi tehdä. Esimerkiksi laskujen maksu voi sujua ongelmitta, mutta muu käyttö on hakusessa. Mitä kaikkea muuta laitteella voi tehdä? Opetuksessa voidaan keskittyä mm. tekstinkäsittelyn ja taulukkolaskennan perusasioihin, miten tekstiä muotoillaan ja miten se tallennetaan (kannettava tietokone). Älylaitteissa (kännykkä, tabletti) voidaan perehtyä sosiaalisen median käyttöön, eri ohjelmiin (aplikaatiot) ja niiden käyttöön. Lehdet, Whatsapp, Yle Areena... Pikainen katsaus vaikkapa kameraan, kuvaukseen ja kuvankäsittelyyn.

Kurssi voidaan toteuttaa yksilö- tai/ja ryhmätapaamisena. Mikäli isommalla ryhmällä on saman aihepiirin kysymyksiä tai ongelmia, voidaan aluksi järjestää vaikka yhteinen alkuinfo/neuvonta, jonka jälkeen syvennytään yksilötasolla ongelmiin (yksilöopetus).

Aika ja paikka? Kenties kerran tai pari viikossa vaikkapa kirjastossa, opetusajan ollessa pari tuntia. Syys- vai kevätlukukausi?

Suunnittelu jatkuu joskus jossain muodossa...

maanantai 8. lokakuuta 2018

Viikon 40/2018 kuulumisia

Erinäisten viikonlopun tapahtumien johdosta blogitekstin julkaisu siirtyi myöhemmäksi. Kahden vaiheilla olin julkaisenko ollenkaan, mutta sama kait se on julkaista kun on tekstikin jo valmiina.

Perjantaina alkoi satelemaan lunta. Onhan säätiedotukset jo koko viikon lupaillutkin loppuviikoksi kylmää ja sateista säätä. Autoon kannattaisi laittaa talvirenkaat alle. Valitettava totuus on kyllä se, että sesongista johtuen kumikorjaamolla vaihtoajan saa vasta ens viikolle. Eli tämä viikonloppu ainakin pitää ajella varoen...

Pari asiaa kierrätyksestä tähän väliin?

Monella paikkakunnalla sähköromun keräys on keskitetty nk. ser-paikkaan. Ihmiset saavat siis tuoda vanhat sähköllä toimineet romunsa kyseisiin paikkoihin jatkokäsittelyä varten. Sodankylässä hommaa hoitaa Seita-säätiön Ekoterminal, johon saa tuoda sähköromujen lisäksi myös pieniä määriä kierrätysmetallia. Muut roskat ja romut pitää viedä nk. siirtokuormaus- ja hyötyjäteasemalle (Lapeco Pohjois-Suomessa).

Ärsytys! Tai ainakin itseäni ärsyttää välillä ihmisten tietämättömyys ja eteenkin välinpitämättömyys. Tänäänkin aamusella hallin edustalla odotti iso kasa sinne kuulumatonta tavaraa. Lastenvaunut, keittiönpöydän tuoleja, polkupyörää, lastentuolia... Hei haloo! Ne kuuluu aivan jonnekin muualle. Esimerkiksi käyttökelpoiset kalusteet voidaan vaikka myydä kirppiksellä tai lahjoittaa ne eteenpäin. Facebookista(kin) löytyy ryhmiä, joissa voi myydä tavaroita. Tai peräti lahjoittaa ilmaiseksi, jos ei raha ole pääasia.

Olen seurannut ajankulukseni tavararallia, koska tällä hetkellä työskentelen kansalaisopistossa (kuukauden työharjoittelu), jonka toimipiste sijaitsee samassa rakennuksessa kuin ser-piste. Kaikenlaista tavaraa täällä kyllä liikkuu...

Asiasta ideaan. Pitäisikö tänne perustaa jonkinlainen kierrätysyritys? Yritys, johon voi viedä käyttökelpoisen tavaran. Samalla periaatteella toimiva kuin esimerkiksi SPR:n Kontti. Lähin vastaava taitaa olla Rovaniemellä. Bisnesidea jollekin, saa jatkokehitellä ideaa.

Muutama merkintä tältä viikolta (viikko 41/2018)

Viimeinen viikko harjoittelusta lähtee tänään (ma 8.10.18) käyntiin. Lähes kuukausi siis puurrettu kansalaisopistossa. Toimistohommia, tietojen etsintää, tekstin ja sisällön tuottoa... Sisällöntuottoon kuuluvaa tekstiä varmaan ilmestynee jossain vaiheessa niin sosiaaliseen kuin painettuunkin printtimediaan. Aikataulua en vielä tässä vaiheessa osaa sanoa artikkeleiden osalta, mutta ilmestynee nyt syksyn aikana muodossa tai toisessa.

Pitänee perua tälle viikolle varattu renkaidenvaihto. Tilasin/varasin viime viikolla kumikorjaamolle ajan renkaidenvaihtoon. Mutta suunnitelmat muuttuivat viikonlopun aikana ja sain vaihdettua renkaat muualla. Eli ei tarvitsekaan ens keskiviikkona käydä liikkeessä renkaita vaihdattamassa... Sää onkin viikonlopun aikana muuttunut erittäin talviseksi. Yöllä pakkaset lie 10 asteen paikkeilla, päivällä pari astetta pakkasta. Ja lunta maassa sopivan paljon.

Kas, tänään on palindromipäivä. Eli päivämäärä lyhyessä muodossa (8.10.18) muodostaa näköjään "peilikuvan".

Tarkistin sähköpostia, ja oli tullut mainos englantilaisista merkeistä. Kyseessä Harry Potter -aiheinen merkkisarja. Aloin miettimään onko Suomessa vastaavia merkkisarjoja. Onhan täällä(kin) julkaistu erilaisia merkkisarjoja, joissa kunnioitettu tai juhlistettu mm. eri elokuva-alan henkilöitä. En kuitenkaan äkkiseltään osaa nimetä onko jonkin elokuvan tai elokuvasarjan pohjalta tehty suomalaista merkkiä...

torstai 4. lokakuuta 2018

Vapaa-aikaa, muutama uutinen ja muita höpinöitä

En tiedä mistä aatos juolahti mieleen, mutta aloin etsimään lisätietoa popcornista. Olisiko ollut jossain sosiaalisen median syötteessä jokin popcorniin liittyvä merkintä.... Vai onko sanan oikea suomenkielinen termi ja kirjoitusasu k- ja i-kirjaimella? Popkorni? En tiedä, vierasperäinen sana ja kirjoitusasu ainakin omalla kohdalla vakiintumaton.

Mutta asiaan! Googlen hakutuloksista bongasin tammikuulta 2018 MTV:n uutisen, jonka mukaan "paukkumaissi" itsessään on terveellistä. Lisätyt mausteet (suola ym) ja valmistusmenetelmässä käytetty rasva tekee poppareista epäterveellistä. Itseä huvitti artikkelissa eräs asia. Jutun yhteydessä oli popcornia käsittelevä video, jossa tehdään poppareita eri makuisena. Käytetty mauste/lisäaine on pekoni! "Katso videolta, miten saat popcorniin uutta potkua pekonilla." Ristiriitaista?

Kun popcornit mainittu, mieleen juolahti elokuvat. Onhan popparit perinteisesti ollut elokuvaillan ruokaa... Mieleen tuli elokuvateatteri Lapinsuu ja vastaavasti siitä elokuvissa käynti. Voisi joku päivä käväistä pitkästä aikaa leffassa. Lapinsuussa näyttäisi pyörivän tällä hetkellä tai lähiaikoina pari mielenkiintoista leffaa. Seuraavat pari leffaa näyttäisi olevan kotimaisia elokuvia, mm. Olavi Virrasta kertova leffa.

Yritykset ja sijainti kartalla

Pitkästä aikaa eksyin Google Maps -sivustolle, tarkoituksena linkittää artikkeliin/juttuun erään tahon sijainti kartalla. Samalla eksyin tutkailemaan muuta ympäristöä, mitä muita yrityksiä tai tahoja lähialueelta löytyy. Hämmästys oli suuri! Keskustan alueelta löytyi ainakin kourallinen yrityksiä, joiden yhteystiedot ovat päin honkia! Osa yrityksistä oli lopettanut toimintansa, osa oli muuttanut, osassa oli tullut muita muutoksia (omistajanvaihdoksesta johtuvia nimenvaihtoja tms)...

C'moon hei! Eikö yrityksien kannattaisi pitää (yhteys)tietonsa ajan tasalla?

Nykyaikana suurin osa tiedosta on netissä. Suurin osa asiakkaista hakee tietonsa netistä. Potenttiaalisia asiakkaita, tiedättehän... Eikö silloin pitäisi olla enemmän aktiivinen tietojensa saatavuuden ja paikkansapitävyyden suhteen? Mikäli kartta ohjaa asiakkaan väärään paikkaan, se on yritykselle menetetty asiakaskontakti ja sitäkautta menetetty ansio.

Päivän knoppitieto

Kolottaako kahvihammasta, onko makiannälkä? Tänään (4.10.) vietetään korvapuustipäivää. Lainaten Wikipedian artikkelia: "Suomessa vietetään kansallista korvapuustipäivää vuosittain 4. lokakuuta. Tapa on lainattu Ruotsista, jossa on vietetty Kanelbullens dag -päivää vuodesta 1999 lähtien."

Uutisvirrasta poimittua

Luin tuossa ruokkiksella syyskuussa 2018 julkaistua Uusimaa-lehden artikkelia tekijänoikeuslaista. Mielenkiintoinen artikkeli siitä saako artikkelia jakaa. Tarkemmin sanoen milloin ja miten artikkelia saa jakaa. Lehtiartikkelit, jutut ja niiden sisältö on tekijänoikeuslain alaista materiaalia, joten niitä ei niin vain voi jakaa miten sattuu. Kuvakaappauksia ym. ei saa jakaa somessa jne. Ei pitäisi kriminalisoida itseään (ja vielä vähemmän tunnustaa?), mutta olen itsekin sortunut tekijänoikeuslain rikkomiseen. Olen surutta jakanut mm. blogissa eri artikkeleiden kopioita/kuvakaappauksia. Mutta puolustukseksi voinee laskea sen, että olen pyrkinyt merkitsemään lähteet jokaiseen mahdolliseen artikkeliin...

Laki sallii tietääkseni vielä nk. lainauksen, eli tekstissä kunnollisin lähdeviittein voi viitata johonkin artikkeliin. (Kyseessä siis nämä lyhyet katkelmat lainausmerkeissä ym.)

Muut höpinät

Kylmenevän ilman johdosta maa on kuurassa ja tiet alkavat olemaan jäiset ja liukkaat. Lähiaikoina pitää siis vaihtaa renkaat autoon, kesärenkaiden tilalle talviversiot. Pitänee varmaan jossain vaiheessa käyttää autoa kumikorjaamolla...

Ihmettelin, että tilastojen hakusana-osiossa oli numero- ja kirjainyhdistelmä 744kk m. Pari ensimmäistä hakutulossivullista ei valottanut asiaa ollenkaan, kunnes eräs merkintä selvitti syyn osumalle. Olin tehnyt huhtikuussa 2014 merkinnän, jossa käsiteltiin kuinka kauan kestää ajallisesti tienata tietty summa (lotossa oli voittona 39 miljoonaa euroa). Olin lyhentänyt merkinnässä joitain lukuja käyttämällä kirjainta k, jolla siis merkitään tuhansia (kilo eli 1000). Sattumalta oli sama lukumäärä kyseessä... Hakusanan m-kirjain jää tässä vaiheessa vielä arvoitukseksi.

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Sekalaisia turinoita ja terveisiä

Alkujaan tämän merkinnän olisi pitänyt olla jonkinlainen artikkeli- tai blogitekstin pohja töitä varten. Iski klassinen itsekriittisyyden vaihe, eli hylkäsin idean ja aloin tekemään täysin uutta tekstiä. Joitain elementtejä, ideoita tai sanakäänteitä, tulen käyttämään kyllä jossain muussakin yhteydessä. Aika näyttää miten, milloin ja missä muodossa... Tekstin sisältö syntyi edellisen parin viikon aikana, jolloin etsin tietoa muiden opistojen kurssitarjonnasta. Mitä muissa opistoissa opetetaan, montako kurssia esimerkiksi tietotekniikan osalta järjestetään. Lisäksi tulevaa ajatellen toimenkuvaan ja tehtävänantoon kuuluu sisällöntuotanto eli jo mainitsemani juttu/artikkeli jossain vaiheessa.

Harjoittelijan terveiset opistolta!

Kesä 2018 Lapissa oli yli sadan vuoden mittaisen mittaushistorian toiseksi lämpimin, viimeksi yhtä lämmin ajanjakso oli 1930-luvulla (LK 3.9.2018). Lämpimän kesän jälkeen on vuorossa paluu arkeen ja takaisin työelämän pariin. Syksyn saapuessa alkoivat myös koulut ja Revontuli-opistokin on aloitellut toimintaansa kesätauon jälkeen. Opinto-opas julkaistiin elokuussa (painettu versio jaossa elokuun puolessavälin), ja kursseille ilmottautuminen alkoi 20. elokuuta.

Klassinen aloitus, eli lyhyt esittely alkuun. Olen mm. sähkö- ja tietotekniikka-alaa opiskellut  sodankyläläinen. Työttömyysjakson jälkeen pääsin Revontuli-opistoon kuukauden harjoitteluun. (Virallinen termi taitaa olla työkokeilu.) Olen olen ollut työharjoittelussa kirjoittamishetkellä pari viikkoa, joten kuukauden harjoittelusta on jäljellä vielä pari viikkoa.

Kuinka vaikeaa onkaan kirjoittaa virallisempaa tekstiä, vaikka olenkin pitänyt (kirjoittanut) omaa blogiani jo vuosien ajan.  Olen kirjoittanut blogia keväästä 2010 alkaen, mutta tekstit ovat olleet vapaamuotoisempia, epävirallisia voinee sanoa. Aloin pohtimaan ja miettimään erästä asiaa. Voikohan sitä oppia kirjoittamaan asiatekstiä? Eri kansalaisopistojen kursseihin kuuluu kirjallisuus- ja kirjoittamiskursseja, useammastakin opistosta löytyy niin sosiaalisen median (blogit) kursseja kuin itse kirjoittamiseenkin liittyviä kursseja. Järjestää Revontuli-opistokin kirjoittamiseen keskittyviä kursseja. Vuosittain Sodankylässä on järjestetty yhteistyössä Lapin kirjallisuusseuran kanssa järjestettävillä Sodankylän kirjoittajakursseilla. Lainatakseni kirjoittamisen kurssikuvausta: "opetuksen tavoitteena on tukea jokaisen kirjoittajan omaa ääntä ja luovuutta". Olisikohan näistä kursseista apua kirjoittamiseen? Kenties...

Syksyn 2018 kurssitarjonnassa on tällä hetkellä tarjolla kaksi kirjallisuuteen liittyvää kurssia, Runokurssi ja Elämänkertakirjoittamisen työpaja. Runokurssilla ilmoittautuminen on päättynyt 20. syyskuuta ja Elämänkerta-työpajassa ilmoittautuminen päättyy lokakuun alussa.

Mitä olen tehnyt kansalaisopistossa? Mitä kuuluu harjoittelujaksolle? Toimistohommia, yleistäen. Olen tutkinut muiden opistojen kurssitarjontaa, mitä muissa opistoissa järjestetään. Painopiste on ollut tietotekniikassa. Josko jotain kursseja tai niiden sisältöä voisi opettaa myös täälläkin. Lisäksi sisällöntuottaminen on osa harjoittelujaksoani. Eli blogin päivittämistä, artikkeleiden suunnittelua ja kirjoittamista ynnä muuta vastaavaa. Tämä teksti onkin osa sisällöntuottamista.

Muiden opistojen blogeja
Olen etsinyt inspiraatiota, kirjoittamisen tueksi olen etsinyt muiden opistojen blogitekstejä. Mistä ja miten on kirjoitettu, millaisia blogeja muilla opistoilla on. Eri opistot pitävät blogeja vaihtelevasti, osa julkaisee tekstejä lähes viikottain ja osa kerran pari vuodessa. Osalla löytyy merkintöjä kursseilla tehdyistä töistä, osa blogeista keskittyy lähinnä pohdiskelevan tekstin tuottamiseen.

Löysin muutaman erinomaisen sivuston, joihin on panostettu erittäin paljon. Esimerkiksi Helsingin työväenopiston käsityöopetuksen Opistosta käsin -blogi on erinomainen esimerkki hyvin toteutetusta blogista. Selkeä ja asiapitoinen rakenne ja sisältö, päivitetään aktiivisesti.

Toisena esimerkkinä käytän Wellamo-opiston blogeja. Sivustolta löytyy omat blogit eri kursseille tai aihekokonaisuuksiin. Löytyy musiikkiin keskittyvä, pari käsityöblogia, lasitöiden nettinäyttelyä sekä sanataiteen opiskelijan blogi. Asiallinen kokonaisuus, vaikka julkaisutahti ei olekkaan yhtä aktiivista kuin esimerkiksi Opistosta käsin -blogissa. Eri blogialustoilla toteutettuna blogit antavat hieman sekavan kuvan, kokonaisuus tai yhteneväisyys on hieman hakusassa. Muuten sivustot ja merkinnät olivat hyvät ja asialliset.

Löysin Jokiläänin ääni -blogin, enkä oikein osaa hahmottaa millainen blogi on kokonaisuudessa. Julkaisutahti on hiljainen, viimeisimmät merkinnät ovat vuoden pari vanhoja.

Päivän knoppitieto
Vantaan työväenopisto on saanut 1990-luvulla Skepsis-yhdistyksen jakaman Huuhaa-palkinnon.


Edit 7.1.2019: Sanamuotojen ja tunnisteiden viilausta

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Viikon 39/2018 kuulumisia

Se alkaa olemaan syyskuu lopuillaan, ens viikolla alkaa lokakuu.

Mitä kaikkea on tällä viikolla tapahtunut? Ei mitään kummempaa... Perisuomalainen tapa vastata, vai mitä? Toinen viikko työharjoittelussa oli ja meni. Toimistohommia ja tiedonhakua, tekstin suunnittelua ja taustatietojen selvittelyä... Jos jossain vaiheessa sais jonkinlaista tekstintynkää aikaiseksi. Ilmeisesti olisi paikallislehteen juttua tulossa kansalaisopistosta. Ja opiston blogiakin pitäis päivitellä... Että sellaista siellä harjottelussa. Hitsi kun ei ole kirjoitustaitoa, ainakaan en oo mitään virallisempaan paikkaan kirjoittanut. Hieman eri asia kirjoittaa asiatekstiä lehteen kuin vapaampaa tuotosta omaan blogiin...

Viikolla on useampana päivänä ollut pakkasta. Tai siis yöllä. Parina yönä ollut aamulla ikkunat niin jäässä, että pitänyt kraapata pitempään enne ko päässy liikenteeseen...

Uutisvirrasta napattu: lappilainen eläinlääkäri lähtee Lähi-itään kamelilääkäriksi. Asiasta kertoo mm. Maaseudun tulevaisuus. Yks päivä kuuntelin Ylen radiojuttua kyseisestä lääkäristä, joka kertoi matkansa taustoista ym. Kamelibisnes alueella on alueella miljoonabisnes. Eteenkin kauneuskilpailuun panostetaan suuriakin summia. Kauneuskilpailujen voittosummat liikkuvat kymmenissä miljoonissa?!?! Huh huh...

Menee päivät sekaisin. Tai siis päivämäärät... Alkuviikosta oli markkinat, maanantaina ja tiistaina. Olikos se nyt 24. päivä? Olihan se tieten... En sen kummempaa ostanut, perinteiset markkinalakut. Tosin eipä siellä kovin paljoa myyntiä ollutkaan, ei ainakaan minua kiinnostavaa.

Olikohan muuta? Ei tässä kait kummempia, josko vielä iltapalaa ennen kuin lähtee yöpuulle...

perjantai 28. syyskuuta 2018

Sekalaisia merkintöjä: Puhelimeen vastaaminen

Vuosien saatossa blogin arkistoihin on jäänyt yksi jos toinenkin merkintä luonnosasteelle. Idean synnyttyä olen aloittanut merkinnän kirjoittamisen, mutta koskaan en ole kaikkia merkintöjä saanut muokattua julkaisuvalmiiksi. Kävinkin vihdoin ja viimein luonnostekstit läpi, raakkasin kylmästi kaikki "turhat" pois. Tekstien ajankohtaisuus oli ja meni aikaa sitten. Luonnosasteelle jäi vielä muutama teksti, jotka uskon saavani jonkinlaiseen julkaisukuntoon. Eräs teksteistä on puhelinetiketti, johon paneudunkin nyt tässä blogimerkinnässä. Aihe ja merkintä eivät ole itsessään kovin vanhoja, ei ole ajallisesti pitkään roikkunut luonnoksena muitten joukossa. Itse asiassa aihe on tältä syksyltä, elokuun loppupuolelta.

Kuinka vastaat puhelimeen? Tai vastaavasti kuinka soitat puhelun? Miten puhut tai keskustelet eri tilanteissa? Pari kysymystä, jotka heräsivät tässä yhtenä päivänä...

Tilastoissa liikenteen lähteissä ja hakusanoissa oli uutena terminä puhelinetiketti. Hhmmm, mielenkiintoista... Juttelin nimittäin jokin aika sitten ystäväni kanssa puhelinkeskustelun käytännöistä, miten esimerkiksi puhelimeen tulisi vastata. Sattumaa vai tarkoituksellista? Kuka tietää.

Mitä keskustelimmekaan puhelinetiketistä? Pari viikkoa sitten etsin harjoittelupaikkaa, ja otin yhteyttä pariin potenttiaaliseen työnantajaan. Etsin erään yrityksen kotisivuilta yhteystiedot, pirautin saman tien henkilölle. Miten vastattiin puhelimeen? Sukunimellä! Normaalia, jos kyseessä olisi yksityishenkilö. Mutta jos on yrityksen kotisivuille listattu numero, tulisi puhelimeen vastata tyyliin Yrityksen nimi, Etunimi ja Sukunimi. Ei tarttis sitten varmistella onko soittanut oikean yrityksen henkilöstölle!

Soitin pariin muuhunkin firmaan, ja niissä kyllä vastattiin asiallisesti (Se ja se lehti, toimittaja X puhelimessa).

Tuli mieleen. Onko työpaikallasi perehdytetty puhelimen käyttöön? Muistui pari lyhyempää työpestiä, joissa jouduin vastaamaan puhelimeen. Toinen oli kirjasto ja toinen oli erään tapahtuman tapahtumatoimisto. Molemmissa käytiin läpi mitä ja miten homma hoidetaan, eli perehdytys käytiin läpi.

tiistai 25. syyskuuta 2018

Kansalaisopistossa töissä

Olen kuukauden työharjoittelussa kansalaisopistossa, työkkärin uravalmennukseen kuuluva osio. Toimenkuvaani kuuluu mm. tietojen etsintä toisten (kansalais)opistojen kursseista. Eli mitä kursseja muissa opistoissa järjestetään, painopiste tietotekniikassa. Ensimmäinen viikko takana, toinen viikko aluillansa.

Olen käynyt Kansalaisopistot.fi-sivustolta löytyviä opistoja läpi, kaikenkaikkiaan parisataa opistoa. Lähes kaikki opistot ovat Suomessa. Eräs opisto yllätti sijainnillaan. Nimittäin Sofiaopisto sijaitsee Espanjassa. Opistossa kurssitarjonta noudattelee perinteistä kurssien jaottelua: on kieliä ja käsitöitä, taidetta ja kädentaitoja löytyy joka lähtöön. Suurimman kurssitarjonnan kattaa kielet. 50 kurssia lähes sadasta kurssista. Eli yli puolet kurssitarjonnasta on kielten opiskelua. Suurin kieliryhmä luonnollisestikin on espanja 45 kurssilla. Sijaitseehan opisto Espanjan Aurinkorannalla. Sijainti näkyy myös muissakin kursseissa. Nimittäin esimerkiksi taide- ja käsityökursseilla on otettu huomioon paikallinen kulttuuri. Taidetta Malagassa; Bilbao, paljon muutakin kuin Guggenheim; Kulttuurimatka Tangeriin; Madrid, kulttuurin kehto. Muutama kurssi, joissa paikallisuus otettu huomioon...

Kiinnitin huomiota Pohjois-Suomessa sijaitsevien opistojen kielitarjontaan. Vaikka opistot sijaitsevatkin nk. saamelaisalueella, kieltenopetuksessa se ei näy. Harvassa on saamen opetus. Onkohan vetovastuu muilla kouluilla?

Tuntuisi, että Suomessa kurssitarjonta on homogeenisempaa. Suurimmassa osassa opistoja kurssitarjonta on samanlaista, samankaltaisia kursseja joka paikassa. Rannikkoseudulla korostuu toki ruotsinkielisyys. Ummikkosuomalaisena vaikea kahlata läpi ruotsinkielistä kurssimateriaalia...

Huomioni kiinnittyi elokuva-alan koulutukseen ja kursseihin, kun asun paikkakunnalla, jossa järjestetään kesäisin elokuvafestareita. Vain parilla paikkakunnalla kokoontuu elokuvakerho (mm. Järvenpää, Saarijärvi). En ole huomannut kotipaikkakunnalla elokuva-alaan liittyvää toimintaa. Useammalla paikkakunnalla järjestetään muutamia perustason kursseja videoeditoinnista ja -julkaisuista, mutta syvällisempää kurssia ei taida juuri missään olla.

Usealla paikkakunnalla on otettu huomioon Suomen itsenäisyyden juhlavuosi (Suomi100-teema). Tai ainakin itsenäisyyden ajan tapahtumia. Suuremmilla paikkakunnilla historia-kursseilla on  luentoja, jotka liittyvät esimerkiksi itsenäisyyden alun aikaan, miten Suomi itsenäistyi jne. Suomen sisällissota -nimellä tunnetut tapahtumat ovat ollaat usealla opistolla Historia ja yhteiskunta -osion kursseissa.

Nyt kun Kansalaisopistot-sivuston lista on käyty läpi, voinee tehdä hieman yhteenvetoa kurssimäärien osalta. Eli hieman dataa tiedossa... 180 opistoa, joilla tietotekniikkaan liittyviä kursseja lähes 3500 kappaletta.

Osa kursseista tuotti hieman hankaluuksia, "harmaata aluetta" niin sanoakseni. Onko esimerkiksi kaikki (digi)valokuvaukseen tai videointiin kuuluvat kurssit tietotekniikkaa? Osa opistoista on listannut esimerkiksi editointiin liittyvät kurssit tietotekniikan alle, osa taas taide-osioon. Olenkin noudatellut samaa jaottelua näiden kurssien osalta. Mikäli kurssilla käsitellään puhtaasti tietokoneella tehtävää editointia (nk. photoshoppaus), olen laskenut kurssit tietotekniikkaan. Vastaavasti "kameran kanssa kikkailut" (kameran säädöt, valotus jne) olen jättänyt pois luvusta.

Poimintoja kursseista
Törmäsin pariin mielenkiintoiseen kurssiin. Joko nimi tai sisältö vaikutti mielenkiintoiselta, tai peräti omanlaatuiselta, hauskalta.

Levottomat kotonakulkijat ja muut kummittelijat, Tampere, 4h
https://opistopalvelut.fi/tampere/course.php?l=fi&t=25494Esivanhemmillemme tuonpuoleinen henkimaailma oli vahvasti läsnä kuoleman lähestyessä, kuoleman hetkellä ja sen jälkeen. Tutustumme menneiden sukupolvien ihmisille tärkeisiin kuoleman ennnusmerkkeihin ja siihen, mitä he ajattelivat tapahtuvan ihmisen kuollessa. Paneudumme niin ikään muinaissuomalaisten käsityksiin kummituksista ja kummittelun moni-ilmeisistä syistä.

Kummituksia ja räyhähenkiä, Ylöjärvi, 2h
https://opistopalvelut.fi/tampere/course.php?l=fi&t=25536Luento käsittelee kansanomaista tarina- ja uskomusperinnettä, joka liittyy erilaisiin kummituksiin, aaveisiin ja räyhähenkiin. Luennolla paneudutaan vanhoihin arkistoaineistoihin Ylöjärven seudulta ja erityisesti Martinin piruihin, joka sai paikallishistoriallisena tapauksena aikoinaan laajalti huomiota Suomessa.

Tylsän valokuvauksen työpaja, 7h, Hiiden opisto
https://www.opistopalvelut.fi/hiidenopisto/course.php?t=8209
Työpajassa opetellaan kuvaamaan tylsiä valokuvia kuvaustehtävien avulla sekä kuuntelemalla tympeitä ja mitäänsanomattomia alustuksia seuraavista aiheista: - Kuva kuin elämä - opi näkemään tylsyys ympärilläsi - Kuvasommittelun tylsät mahdollisuudet - Ankeutta värisävyillä - beigen ja harmaan ikuinen liitto - Huono valaisu ja lattea kontrasti - Lyhyt johdatus betoniestetiikkaan Välineinä osallistujat käyttävät omia digikameroita tai kännyköitä. Työpajassa myös katsellaan aikaansaannoksia ja saadaan huonoja neuvoja.

Pokemon Go - taskuhirviöitä ympärillämme, 2h, Hyvinkään opisto
https://www.hyvinkaa.fi/hyvinkaan-opisto/yleisluennot/yleisluento-25.10.-pokemon-go--taskuhirvioita-ymparillamme/
https://www.opistopalvelut.fi/hyvinkaa/course.php?t=6451
Pokemon Go -peli toi Pokemonit uudelleen pinnalle vuonna 2016. Peli nousi ilmiöksi ja liikuttaa edelleen valtavia määriä pelaajia ympäri maailmaa. Tule luennolle kuulemaan, mistä paljon huomiota saaneessa pelissä oikein on kysymys! Luennolla käsitellään Pokemonien historiaa 1990-luvulta alkaen, Pokemon Go -pelin idea ja teknologia sen taustalla, mitä pelaaminen on käytännössä sekä ilmiötä yleisemmin. Luennon jälkeen ymmärrät paremmin, mitä esimerkiksi lapsesi tai lapsenlapsesi kännykällään metsästää ja mitä ovat puhelimien kanssa puistoihin kokoontuvat ihmisjoukot, jotka hetken päästä hajoavat.

Pimeän uhka? Kirkkonummen kansalaisopisto
Retki vie sinut syksyisen metsän pimeään syliin! Joka saattaa tuntua pelottavaltakin, mutta avaa sitten aisteille upean ja erilaisen maailman luonnossa. Retkellä tutustutaan luonnossa kulkemiseen ja olemiseen hämärällä sekä pimeällä, käyttäen sopivasti nykyaikaisia valaisimia, otsalamppuja ja taskulamppuja. Harjoitellaan valaisinten käyttöä fiksusti niin, ettei sokaista itseä eikä toisia. Kokeillaan oikeaa pimeässäkin olemista ja ihmisen näköaistin hämmästyttäviä kykyjä. Turvallisesti ryhmässä, vaikkakin siellä villin, öisen luonnon sisässä! Huipennuksena koetaan nuotiopiirin ikiaikainen lumo makkaranpaistoineen.

Jokiläänin kansalaisopistolla on muutama mielenkiintoinen kurssi. Huomioni kiinnittyi Sipulitietä Suure-Jaaniin -retki Viroon, taide/kulttuuri- ja historiapainotteinen matka. Nimi herätti huomioni... Lisäksi nyt tänä vuonna ilmiöksi noussut hyönteisten käyttö ravintona (länsimaissa) on saanut oman Potkua sirkoista! -kurssinsa.

Muutkin opistot järjestävät kulttuurimatkoja niin kotimaassa kuin ulkomaillekin. Osa matkoista on teatterimatkoja naapurikuntaan, osa on nk. virtuaalimatkoja. Esimerkiksi Naantalin opisto järjestää Neiti Marplen ja komisario Morsen maisemissa -luennon, jossa kieltenopettaja Heli Hukkasen johdolla matkataan Oxfordin ja Readingin ympäristöissä, kaupungissa ja maaseudulla.

Useammalla opistolla on sama kurssi (etä)luentona tai verkkokurssilla, järjestäjänä ilmeisesti Jyväskylän yliopisto.
Onko tämä taidetta? Katsaus nykytaiteeseen
Jyväskylän kesäyliopiston välittämällä verkkoluennolla filosofian tohtori Liisa Väisänen luo katsauksen nykytaiteeseen. Luento on Jyväskylän ikääntyvien yliopiston tarjontaa.

Teknologia, turvallisuus ja tulevaisuus
Ikääntyvien yliopiston yleisluentosarjassa: "Teknologia, turvallisuus ja tulevaisuus", Esko Aho, entinen pääministeri.

Maininnan arvoiset kurssit:
- Yleisöluento: Ekomummo ("Edustusrouvasta ekomummoksi - Marketta Horn kertoo ekoelämästään Saarijärven Mörkökorvessa. Miten järkiinsä tullut ihminen voi elää?"), Järvi-Saimaan kansalaisopisto - Kuningatarjooga, KanTo kansalaisopisto (ex Kannuksen kans.op.)
- Sekokuoro Ruisrääkät - laulutaidottomien kuoro, KanTo kansalaisopisto (ex Kannuksen kans.op.)

maanantai 24. syyskuuta 2018

Töitä ja töissä

Alkujaan piti julkaista viikonloppuna, mutta kiireiden vuoksi siirtyi myöhemmäksi...

Tilastot-osiossa on listattu haun avainsanoja, eli millä hakusanoilla blogiin on löydetty. Olen ihmetellyt pari päivää erästä hakusanakombinaatiota. Miten sijoitan itseni historiaan? Kuulostaa aivan historian tai filosofian yo-tehtävältä. Voisi melkeinpä tarttua joskus aiheeseen ja pohdiskella (ja kirjata) asiaa syvällisemmin.

YO-kirjoituksista mieleen. Tänään (pe 21.9.2018) taitaa olla abeilla kirjoitukset meneillään. Tai riippuen luku- ja julkaisuaikatauluista, niin menneet. Vuorossa taitaa olla aineet, jotka itse kirjoitin aikoinaan reaali-nimikkeen alla. Miten se nykyään muuten suoritetaan? 15 vuotta sitten mentiin kokeeseen, jossa vastattiin kahdeksaan eri kysymykseen. Pitääkö se nykyään olla valittuna / tiedossa ennakkoon mikä aihe/aine kirjoitetaan? Emmätiedämistäänmitään...

Linkkivinkki: Syksyn 2018 koepäivät Ylioppislastutkinto.fi-sivustolla

Pitkästä aikaa töissä. Tai no, termi taitaa olla työkokeilu. Uravalmennukseen kuuluva kuukauden mittainen harjoittelu. Näitä työkkärin juttuja ja toimenpiteitä työttömyyden minimoinniksi... No on tämä parempaa hommaa kuin nämä kuinka kirjoitan cv:n - jutut. Ja halavatun paljon mielenkiintoisempaa!

Tarkemaa työelämän analyysia ja kuulumisia myöhemmin.

Lopuksi kirkollisia uutisia. Tai siis kirkottomia uutisia. Kiihtelysvaaran kirkko paloi viikonloppuna maan tasalle.

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Statistiikkaa, euroja sekä muita höpinöitä

Ärsyttääkö ketään jokin tietty lause tai sana? Varsinkin kun ei ole kieliopillisesti edes oikein käyttää. Missään.

Puhuu mies, jonka teksti on kieliopin painajainen?

Eräs ärsyttävimmistä sanoista on taasen. Aaargh! Ja toinen ärsytys on Orpo-sanan taivutus. Siis nimenomaan tän sukunimen taivutus. Miksei sitä voi taivuttaa samanlailla kuin sanaa orpo?! Esimerkiksi orvolle vs. Orpolle?!!?

Mitäköhän suunnittelin otsikkoa kirjottaessani? Ei pitäisi pitää kovin pitkiä välejä ja taukoja kirjoittamisessa. Saattaa unohtua mitä oli aikonu kirjottaa...

Niin, juu... Euroja ja tilastoja, eli Eurobilltracker-asiaa. Sivustolla seurataan miten eurosetelit liikkuvat maailmalla. Ite olen muutaman vuoden seteleitä kirjannut sivustolle. Listasin perjantaina parit setelit ja heti tuli osuma. Tusinan verran tainnut tulla osumia tähän mennessä.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Luontoa ja pari huuhaa-juttua

Tuli käytyä Luostolla. Yritysvierailuja, liittyen työkkärin uravalmennuskurssiin (taisin joskus kuvailla kuinka kirjoitan CV:n -kurssiksi). Koska aikaa jäi vierailujen välissä, pyörähdimme lähellä sijaitsevan lammen rannalla. Ahvenlampi? Paikallistieto ei ole minun vahvin alue. Muutama kuva taltioitui kännykän kameraan...
 
Loppuviikosta käväsin pikaisesti Alariesto-galleriassa. Näytteillä oli "Huuhaa" Innasen teoksia. Hauskoja teoksia, kannattaa käydä katsomassa. Taitaa hieman tuottaa ongelmia kääntää teosten nimiä englanniksi, sen verto ominaista ja omanlaatuista kielenkäyttöä niin itse taiteilijalle kuin suomalaisille kansakuntana. Naureskelemme niin Ruotsille ja ruotsille, oman käänteen tuo suomenruotsalaiset. Miten kääntää jotkin asiat niin, että alkuperäinen sanoma välittyy myös käännöksessä? Erään teoksen nimi on Porvoon svenska talande Bättre-Andersson, joka oli käännetty Swedish-speaking Bättre Andersson from Porvoo -nimeksi. Onnistunut käännös?
Keskiyön hirmuinen suokalmukki, 1991
Lisää kuvateksti
Multian iloiset ihmissudet, 1993
Ensimmäinen suomalainen nousee
ylös turvesuosta
, 1997
Tuupovaaran yössä, 1989
Porvoon svenska talande Bättre-Andersson, 1992
PS. Juha Vuorinen on johonkin Juoppohullun päiväkirja -teokseen sisällyttänyt kohtauksen, jossa päähenkilöt käyvät Huuhaa Innasen taidenäyttelyssä. Vai oliko peräti niin, että törmäsivät kadulla? Lisäksi Vuoriselta on ilmestynyt Tuupovaaran tuijottaja -novellikokoelma. Innasella on tehnyt useita teoksia, joiden nimet viittaavat Tuupovaaraan.

torstai 6. syyskuuta 2018

Lämmintä pittää

Syyskuussa julkaistu uutinen kesäkuusta. Tai siis paremminkin syksyllä julkaistu juttu kesän lämpöjaksosta. Lapin kesä oli mittausjakson toiseksi lämpimin kesä, asiasta kertoo Lapin Kansa (4.9.2018) jutussaan. Sodankylässä sijaitsevassa Tähtelässä on mitattu ja tutkittu yli 100 vuotta niin säätä kuin avaruutta, siitä nimikin. Mittaushistorian aikana edellisen kerran yhtä lämmin, tai siis lämpimämpää oli 1930-luvulla.

Tähtelässä sijaitsee Ilmatieteen laitoksen lisäksi (tai paremminkin myös tai yhteistyössä?) Oulun yliopiston alaisuudessa toimiva Sodankylän geofysiikan observatorio.

Mitä muuta? Jälleen kerran. Työkkärin kurssit jatkuvat. Tai oikeastaan uravalmennus. Kävimme tänään Luostolla yrityksiin tutustumassa. Kas kun en tiedä mitä pitää sisällänsä muuta. Hyppäsin mukaan vähän niin kuin yllättäen. Varasijalla kun olin. (Ja työkkärin aktivoinneista ei parane olla pois jos suunnitelmiin on sellaista toimintaa kirjattu.) Ja kaiken lisäksi nuha vaivaa vielä... Nokka tukossa, ääni kadoksissa ja sitä rataa.
Pinssikokoelma

Kävimme tosiaan tutustumassa Luoston alueen yrityksiin ja palveluihin. Poikkesimme nk. krääsäkauppaan eli matkamuistokauppaan. Matkaan tarttui pinssi. Muutaman vuoden ajan olen ostanut pinssin vierailemista paikoissani, eli siis eräänlainen turistimuisto. Lapinukko neljäntuulenhattu päässä. Mietin milloinka tästä älähdetään. Nämä alkuperäiskansalaisethan ovat olleet tarkkoina mitä ja miten heitä (tai heidän kulttuuriaan tai vaatetustaan) esitellään muulle maailmalle.

Ja kulttuurin parista toiseen. Käväsin pitkästä aikaa elokuvissa. En ole tainnutkaan käydä leffassa sitten elokuvajuhlien. Käväsin katsomassa Megalodon-elokuvan. Ihan mukavasti oli porukkaa, vaikka olikin keskiviikkopäivä. Reilusti meni 10 rikki. Tusina? Ihan hyvin festariviikon jälkeiseksi ajaksi. Ja viime viikolla kuulemma oli Mielensäpahoittajaan jonoksi asti väkeä. Ei paha, ei paha...

Olikhan muuta? Ei kait tällä kertaa.

Niin, juu... Kouluasiaa, asiaa koulusta. Valtuusto päätti rakennuttaa kokonaan uuden koulun Sodankylästä. Asiasta uutisoi Yle. Naapurikunnissakin pohditaan uusien koulujen rakentamista. Pelkosenniemellä on ehdotettu uuden koulun sijainniksi Pyhää. Asiasta voi lukea vaikkapa Ylen uutisista täältä (4/2016) ja täältä (8/2017). Itse asiassa kuuntelin radiota tässä vähän aikaa sitten (alkuviikosta?), jolloin viimeksi uutisoitiin Pyhälle sijoittuvan koulun selvittelystä. Silloin pälkähti mieleen, että miksei kunnat lyö hynttyitä yhteen...

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Viikkouutiset vai viikon uutiset

Se on näköjään vierähtänyt viikko edellisestä merkinnästä. Siispä kerätäänpä uutiset tai ainakin kuulumiset kuluneen viikon ajalta. Oli tarkoitus kirjoitella jo eilen (la 1.9.), mutta pari muuttujaa kuten sanotaan.

Olin pari viikkoa nk. työllisyyttä edistävässä toiminnassa, kuten näitä työnhakuvalmennuskursseja taidetaan virallisesti kutsua. Tuttua hommaa, kuinka ansioluettelo ja hakemus kirjoitetaan ja muuta vastaavaa. Pirun tylsää asiakirjojen teknisen toteuttamisen osalta. Kun olen vuosia näpytellyt Office-paketin tekstinkäsittelyä ja taulukkolaskentaa, niin asiakirjat valmiit nopeaan tahtiin. Ainoa ongelma on sisältö. Emmäosaakehuaitteäni!! Ollenkaan! Näihin hakemuskirjeisiinhän pitää kehua itseään maasta taivaisiin, osaan sitä ja sitä ja olen paras niissä ja niissä asioissa. Ei osaa, ei luonnistu...

Ja nuhakin iski loppuviikosta. Vuotava nokka, kipeä kurkku, kuumeinen olo... Perjantain olin suosiolla kotona. Onneksi nyt alkaa hieman helpottamaan.

Puhelimen muistikortti kosahti tässä jokin aika sitten ja kaikki kuvat hävisi puhelimesta. Ei siinä mitään, tuskin mitään tärkeää, ajattelin aluksi. Mutta nyt kun blogia aloin kirjoittamaan, niin tajusin että olihan siellä pari kuvaa jotka ois voinut jäädä puhelimeen (lähinnä salivuorojen aikatauluja). Ja pari kuvaa, jotka oli tarkoitus liittää blogiin jossain vaiheessa. Onneksi tietokoneelta löytyy vielä varmuuskopiot.

Tilastojen aika? Blogin kävijämäärässä jälleen piikki, korkea sellainen. Olen aiemminkin maininnut samasta ilmiöstä. Normaali kävijämäärä päivässä jää alle 20. Oisko maksimi 15 kävijää/päivä? Nyt näytti tulleen ennätyksellisen sadan kävijän piikki. Hitsi kun puhelin ja epätarkka skaala/kuva, niin tarkkaa kävijämäärää en osaa sanoa... Klassinen kysymys ja ihmettely: Miksi ja mistä?

Toinen ihmettely tilastoissa on maat joista vierailtu. Klassiset kävijäpiikit vuorottelevat idän ja lännen välillä, Venäjä ja Yhdysvallat vierailevat säännöllisesti tilastoissa. Mutta mikä ihme on tuntematon alue? Terra incognita -termi tuli mieleen...
Mikä maa, mikä valuutta?
PS. Facebookki muistelee vanhoja, sivustolta löytyy Tänä päivänä -osio. Vuosi sitten olin kaverilla muuttoapuna...
PS/Edit
Ai niin... Kenelle muulle on tullut viestiä Bloggerilta? Koskien kommentointia... Tuli nimittäin pari viestiä. Toisen avasin, koska oli varsinaisissa viesteissä. Toista en avannut, koska Hotmail oli suodattanut sen roskapostiin.

sunnuntai 26. elokuuta 2018

"Olemme päivittäneet yhteyksiämme alueellanne..."

Kovia poikia nuo puhelinoperaattoreiden asentajat. Jos nimittäin uskomme puhelinkauppiaiden mainospuheita, on operaattori päivittämässä yhteyksiään vähintään viikottain.

Joka kerta kun ovat kauppaamassa uutta puhelin- tai nettiliittymää, niin myyntipuheeseen kuuluu lause "Operaattori on juuri päivittänyt yhteyksien nopeutta alueellasi" tjsp. Kumma... En muista milloin viimeksi olen nähnyt asentajaa kiikkumassa tolppaan. Ja lähin masto on näköetäisyydellä kodistani.

Se on sunnuntai. Ei mitään erikoista... Viikon olen ollut eräällä kurssilla ja vielä ens viikko olis jäljellä. Eli näitä surullisenkuuluisia työkkärin Kuinka kirjoitan cv:n -kursseja. Taitaa lukea työkkärin tiedoissa, jotta oon työllisyyttä tukevassa toiminnassa tjsp. No, joutenolon voittaa. Mutta kyllä oikeat työt kelpais ennemmin. Jos sopivia olis tarjolla. Emmä näillä käsillä välttämättä mitään lakanapyykkiä tai leipätaikinaa ala vääntämään. On nimittäin psoriasis, jota hilseilytaudiksikin kutsuttu. Pyykki saattaisi olla pölyisempää kuin tullessa ja kasvisateria saattaisi saada tarpeettoman proteiininlähteen.

Ja edellinen mutka kuntoutustutkimuksessa Oulussa rajasi muutaman muun(kin) ammatin pois. Juurikin nämä mun astmat psorit ym.

Mutta se siitä... Mitä muuta? En ole ehtinyt käymään vähään aikaan liikuntahallilla, tän kurssin vuoksi olen estynyt klo 9-16 välisen ajan. Ja olen käynyt yleensä kahesti viikossa hallilla, yleensä maanantaisin ja torstaisin viimeistään kolmelta... No joku toinen kerta sitten...

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Viikonlopun sekalaiset 18/19.8.2018

Miten saadaan enemmän klikkauksia blogiin? Miten saa kävijälaskurit nousemaan? Mainitaan jokin "pinnalla" oleva asia. Kuten esimerkiksi muumimukit. Merkintä, joissa kerroin muumimukeista (rajoitettu erä jne), niin kyseinen merkintä sai kolmisenkymmentä klikkausta, kun muissa merkinnöissä kävijämäärä 10 paikkeilla. Jeee!

Miten voikaan innostua jostain näinkin vähästä =D

Mihin tämä aika menee? Selailin sosiaalisen median ilmoituksia, vastaan tuli ilmoitus tulevista venetsialaisista. Venetsialaisethan järjestetään elokuun vikalla viikolla, "veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla; pidetään myös veden, tulen ja valon juhlana". Eli nehän on siis ensi viikolla! Se on siis syksy...

Olikohan ens viikonloppuna myös PiitsiPubin terassikauden päätökset? Mistäköhän luin asiasta? Tais olla Sompion menopalstalta. Vois melkeimpä käväistä...

Uutiskatsaus tähän väliin? Kofi Annanin kuolemasta puhuttu koko päivän. Genovan siltaturmasta puhuttu mediassa koko viikon.

Häiritsevä nimi, sekoitan aina Geneven ja Genovan. No, samanlainen ongelma taitaa olla Itävallan ja Australian enkku-nimillä, Austria vs. Australia.

Muistit vuonna '07
Mitäs muuta tällä viikolla tapahtunut? Tänään tilttas puhelin. Heitti ittensä pois verkosta. Ja sitten loppui muisti. Siis puhelimen ulkoinen sellainen. Muistikortti ja kännykkä eivät tulleet enää toimeen keskenään. Kuvien tallennuksessa oli eka häikkää, jonka jälkeen ei tunnistanut ollenkaan muistia. Ostin uuden muistikortin käydessäni lauantaina kylillä ruokakaupassa. Ans kattoo sitten miten nämä atk-laitteet tulevat toimeen...

Lueskelin muuten digikuvaamiseen keskittynyttä opasta vuodelta 2007 (inspiraatiota hakemassa). Esiteltiin kameran varusteissa, jossa mainittiin muistit. Alle gigan muisteja suurin osa mainituista. Nykyään puhutaan kymmenien gigojen muisteista. Muistin määrä kasvanut, ei voi muutakoihmetellä.

Olikohan muuta? Työkkärin ilmoitukset tehty, joten seuraavia tehtäviä kohti. Olis synttäreillä käynti tiedossa, joten sinne siis seuraavaksi...