perjantai 5. huhtikuuta 2024

Ääntä kohti! Keräilypohdintaa ja muuta sekalaista

Käväsin viime keskiviikkona kirjastossa töiden merkeissä, digineuvontaa asiakkaille. Asiakasta odotellessa päätin tutustua kirjaston poistomyyntiosaston antimiin. Kirjastohan poistaa teoksia, kun ne ovat "tulleet tiensä päähän", eli joko niitä ei lainata paljoa tai niiden kunnossa on jotain vialla (yleensä sivu tai pari revennyt tai suttaantunut). Silmäni osui erääseen teokseen, äänikirjaan oikeastaan. Uusi tuttavuus minulle, en ole kuunnellut pahemmin kirjoja. Ainakaan CD-levyltä.

Hankin keskiviikkona ensimmäisen äänikirjan. Kyseessä on Arto Paasilinnan teos Liikemies Liljeroosin ilmalaivat. Voisi sanoa, että lykkyä eli onnea matkassa... Kokoelmani täydentyi uudella teoksella. Tai siis teoksella, jota ei vielä ole kokoelmissani. Olen keräillyt Paasilinnan teoksia vuosien ajan, ja äänikirjat vielä puuttuivat kokoelmistani täysin. Siis tähän asti. Nyt on se(kin) osasto korjaantunut.

Mitäköhän mun kokoelmista löytyy? Taitaa löytyä suurin osa romaaneista, painetussa muodossa siis. Karkeasti arvioiden 2/3 romaaneista löytyy kirjahyllystä. Käsittääkseni Paasilinnalta on ilmestynyt kolmisenkymmentä romaania, joten kymmenkunta teosta taitaa puuttua. Pitää tarkistaa luvut jossain vaiheessa, etten puhu ihan puutaheinää.

Kokoelmani sisältää siis yli 20 Arto Paasilinnan romaania. Lisäksi kokoelmiini kuuluu ainakin yksi sarjakuvateos, joka pohjautuu Paasilinnan teokseen. Kyseessä on Hannu Lukkarisen piirtämä Karvainen kamaripalvelija, joka perustuu teokseen Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija. Pitäis vielä hankkia saman tekijän Ronkoteus -teos (Lentävä kirvesmies).

Arto Paasilinnan teoksista useampi on filmatisoitu. Esimerkkinä voisi heittää vaikkapa Hurmaava joukkoitsemurha ja Onnellinen mies, jotka taitaa löytyä Yle Areenasta. En ole varma löytyykö itseltäni fyysisenä versiona (levyllä) vai muistelenko väärää elokuvaa... Muutama Paasilinna-elokuva ja -dokumentti löytynee kuitenkin jostain arkistoista.

Loppuun vielä muutama pohdinta ja kysely. Suosituimmista kirjoista julkaistaan nykyään lähes poikkeuksetta jonkinlainen äänikirja. Mutta missä formaatissa ne nykyään julkaistaan? Jossain vaiheessa äänikirjat julkaistiin CD-levyillä. Nykyään kaikki taitaa olla sähköisessä muodossa? Ja vaatii internet-yhteyden saadakseen kyseisen äänitiedoston omalle laitteelleen.

Pikainen kurkistus ja tarkistus äänikirjoja tarjoaville sivustoille:
- Nextory-sivustolla 37 Paasilinnan teosta
- Storytel-palvelussa näyttäisi olevan 53 kpl Paasilinnan teosta, usealla kielellä
- Elisan kirjapalvelusta löytyy monta kirjaa ja usealla kielellä


Tässäpä tämä kirjallinen merkintä, joten seuraavaan kertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti