torstai 27. heinäkuuta 2023

Helsinki 2.-9.7.2023, osa 1

Vihdoin ja viimein! Eihän tästä ole kuin reilu kaksi viikkoa kun pääsin kotiin. Mutta nyt! Itseä niskasta kii ja hieman tarinointia lomareissulta... Luvassa muutaman lauseen tylsää kerrontaa sekä kuva tai pari per päivä.

Matkalle läksin tosiaan heinäkuun alussa, sunnuntai 2.7. oli eka matkapäivä. Olin matkaliput junaan varannut ja maksanut jo aiemmin, yöjunan makuuvaunuun, joten ei muuta kuin ajoissa asemalle ja junaa odottamaan. Viime vuotisen junahäslingin vuoksi mietin aluksi mitä tänä vuonna sattuu junan kanssa. Viime kesänähän (kesäkuun lopussa 2022) juna jämähti Tampereen asemalle ratatyömaan viivästyksien takia. Mutta ainoa huono/negatiivinen juttu tänä kesänä oli se, että makuuvaunu oli letkan eka vaunu. Eli tiesi luvattoman pitkän matkan tuntuiselta vaellukselta (tiedättehän laukkujen raahaamista lähes 10 vaunun pituisen matkan). Varsinkin polvivammaisena matka oli todellakin hiostava. Mutta hyttiin ja vaunuun pääsin hengissä. Jeee!

Matka sujui ihan hyvin, sain unenpäästä kii ihan soppelisti. Aamusta joskus seiskan aikana päätin kävästä aamiaisella. Iski hintakriisi! Olisin syönyt nk. puuroaamiaisen, mutta puuroa ei tällä kertaa ollut tarjolla. Sen sijaan tee, leipä ja tuoremehu... Mutta se hinta! Lähes kymppi! Alle vitosen olisin itse kyseisestä velottanut, mutta minkäs voi. Maksoi mitä maksoi, maha kurni täytettä.

Helsinkiin päästiin ihan aikataulun mukaan, vartin yli ysin oltiin päärautatieasemalle. Hieman ratikoiden aikatauluja ja reittejä piti tutkailla ennen asuinpaikkaan matkaamista. Olin varannut Katajanokalla sijaitsevasta Eurohostellista majapaikan, ja sinne piti päästä. Olin jo ladannut HSL:n mobiilisovellutuksen ja siihen viikon verran matka-aikaa, joten piti vain löytää oikea ratikka ja pysäkki, jolla pääsis majapaikkaan. Muutaman ratikanvaihdon ja parin ratikkapysäkin jälkeen pääsin majapaikkaan. En vielä päässyt itse huoneeseen, koska oli vasta 10. Huoneet luovutetaan pois klo 12 (mennessä) ja uudet asukkaat saa huoneen klo 14 jälkeen. Joten jätin matkalaukut hetkeksi hostellin hoteisiin ja läksin katselemaan nähtävyyksiä.

Hostellin vierestä kulkee pari ratikkalinjaa (4 ja 5), joten hyppäsin nelosen ratikkaan ja suuntasin kaupungille. Mitään erityistä paikkaa ei ollut mielessä, kunhan jossain saisin kulutettua aikaani ennen huoneen luovutusta. Hyppäsin eräällä pysäkillä pois, tarkoituksena palata jo takaisinpäin. Mutta pysäkki sattuikin olemaan Luonnontieteellisen museon pysäkki. Päätinpä poiketa sisällä, jos ei muuta niin kahvilla. No kahvin jälkeen päätinkin käväistä itse museon puolella. Kumman paljon väkeä oli liikenteessä, paljon lapsiperheitä liikenteessä. Koska liikenteessä oli paljon ihmisiä, niin en sen kummemmin jäänyt mitään yksittäistä kohdetta ihmettelemään. Introvertti kun olen...

Museokäynnin jälkeen suuntasin ruokailemaan, josta sitten suunnistinkin majapaikkaani. Tässä kohtaa voisinkin katkaista kertomuksen ja säästellä loppuja juttuja seuraaviin merkintöihin. Ei kaikkea kerralla, makeaa mahan täydeltä niin kuin sanotaan...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti