keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Kesäkuun 2022 kuulumisia

Pitkästä aikaa, parin vuoden tauon jälkeen Sodankylässä alkaa elokuvajuhlat. Elokuvia neljässä eri esityspaikassa viiden päivän ajan 24/7-periaatteella. Paljon on siis toimintaa... Käväsin pyörähtämässä tuossa kylillä kauppareissun yhteydessä, hieman virittäytymässä festaritunnelmaan ja vähän "vakoilemassa" keskustan menoa. Onhan siellä vilskettä ja hälinää, Lapinsuun edessä pitkästä aikaa jonoa mutkaksi asti.

En tiedä vielä aionko itse sen kummemmin käydä festareilla. Jalka hieman vihotellut, ja uskaltaako sitä väenpaljouteen enää muutaman vuoden tauon jälkeen. Ehkä vois pyörähtää pikaisesti? Pubiteltat ainakin kiertämässä? =D

Mitä vielä? Kesä-heinäkuun vaihteessa lähden matkoille. Eli kesäkuun viimeisellä viikolla olen käymässä Helsingissä. Lähtö juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina. Viimeksi kävin.... Ööö, kesällä 2019? Pitkästä aikaa siis reissuun, jippii! Hieman vaihtelua arkeen.

Merkintä jää näemmä lyhyeksi, tynkä-merkinnäksi. Mutta eipä tässä enempää asiaa ollutkaan... Joten seuraavaan kertaan!

EDIT / LISÄYS:
Unohdus! Blogitilastot meinasivat jäädä pois kokonaan! Eli blogimerkintöjä yli 1000 kpl ja lukijoita/käyntejä lähes 76 500 kpl. Ei valittamista...

Blogin tilastoa, ke 15.6.2022

lauantai 28. toukokuuta 2022

Erinäisiä huomioita ja sekalaisia pohdintoja

Aloittelin tämän postauksen kirjoittamista vajaa kaksi viikkoa sitten, ennen kuin tiistain ja perjantain ennätyssuurten voittojen lottoarvonnat oli suoritettu. Pahoitteluni mikäli tekstisä löytyy ajallisia tai vastaavia epäjohdonmukaisuuksia. Pyrin kyllä poistamaan ja "ajantasaistamaan" mahdolliset epäloogisuudet, mutta 100-prosenttista onnistumista en lupaa.

Tiistaina 17.5. Eurojackpot-pelissä oli jaossa 92 miljoonaa euroa. Aika mukava summa jaossa, se kun osuisi omalle kohdalle... Tai oikeastaan. "Eurojaskassa" maksimivoitto voi olla 120 miljoonaa, se olis vielä riemukkaampi voitto kuin 92 miljoonaa. Noilla summilla elelisi ihan mukavasti loppuelämänsä ajan. Tiistaina ei löytynyt osumia, joten perjantain arvontaan ja pottiin summa nousi reilulla 10 miljoonalla eurolla ollen siis n. 106 miljoonaa. Ainakin ennakkotietojen- ja mainosten mukaan. Perjantaina nimittäin selvisi arvonnan jälkeen päävoiton olleen 110 miljoonaa. Kyseinen voitto meni ilmeisesti jonnekin päin Saksaa.

Lisää suurten summien voitoista voi lukea vaikkapa Ilta-sanomien artikkelista (21.5.22).

Laskeskelin ja pyörittelin ajankuluksi tuota 92 miljoonan summaa.

Suomessa elinajanodote on n. 80 vuotta. Parin vuoden tarkkuudella ja pyöristäen elinaikaa itsellä olisi jäljellä jotain 45 vuotta. Päiviä tuossa 45 vuodessa on 16 425. Mikäli itsekkäästi haluaisin tuhlata itsekkäästi lähes koko summan itse, pitäisi minun käyttää ja tuhlata 5 600 euroa päivässä. Ja tuosta 92 miljoonan summasta jäisi vielä 20 tonnia vielä perillisille jaettavaksi (poislukien "juoksevat kulut"). Sama homma muissakin teoreettisten jäljellä olevien elinaikojen kanssa... Eli jos elinaikaa olisi 40 vuotta (6 300 €/d) tai 50 vuotta (5 000 €/d), jäisi jäljelle muutama tonni.

Kuinka paljon pitää kuluttaa päivässä,
että lottovoitto olisi kulutettu elinaikanaan?


Olen muuten naureskellut muutaman kerran erästä lottovoittoa. Jokin vuosi sitten eläkeikäinen voitti lotosta 62 miljoonaa euroa. Missä ihmeen välissä ehtii kuluttaa voittojaan? Tai siis miten ajatteli voittonsa käyttää? Ei taida ehtiä kuiten kaikkea käyttää elinaikanaan. No ainakin jälkeläiset ja muut perilliset saavat olla hyvillään mahdollisesta perinnöstään.

Piti kaivella netin syövereitä, etten puhu ihan höpöjä voiton suhteen (piti tarkistaa ajankohta). Ilta-sanomat listasi elokuussa 2021 ilmestyneessä artikkelissa parisenkymmentä siihen mennessä Eurojackpot-lotossa voittanutta suomalaista.

Asiasta muihin sfääreihin. Ei ihan statosfääriin, vaikka sää seuraavaksi onkin puheenaiheena. Tai ainakin osana puheenaihetta.

Viime viikolla oli ohjelmassa renkaiden vaihto. Tai siis kesärenkaiden vaihto alle. Varasin alkuviikosta ajan renkaidenvaihtoon. Ajan sain parin päivän päähän eli keskiviikoksi. Hieman kuitenkin epäröin, tai ainakin hieman kahden vaiheilla. Nimittäin viime viikolla parina päivänä on satanut lunta ja/tai räntää. Mietitytti... Onkohan keli sopiva kesärenkaille? Mene ja tiedä, pakko ne oli kuitenkin vaihtaa. Tuo sää nyt on ollut ailahteleva, ettei oikein tiennyt onko seuraavan päivän sää kesäisen helteinen vai arktisen kylmä lumikuurolla.

Tällä viikolla sää sitten on hellinyt, alkuviikosta parinkymmenen asteen helteitä. Lähes pilvettömältä taivaalta aurinko paistanut, niin kyllä se mukavasti lämmittää (vaikka ei kovin korkealle lämmöt nousiskaan).

Asiasta muihin, eli pankki- ja talousasioihin.

Liityin viikolla Arinan asiakkaaksi. Vihdoin ja viimein? Vuosia miettinyt ja venyttänyt päätöksen tekoa, ja nyt tällä viikolla päätin sitten liittyä osuuskaupan asiakkaaksi. Saa sieltäkin kaiken hyödyn irti, vaikka en kovin usein käytäkkään kyseisen kaupan palveluita. Mutta sen verto kuiten, että kannatti liittyä... Ainakin lomaillessa ja reissatessa tulee useammin tulee käytettyä S-ryhmän palveluita. Josko se siitä sitten kartuttaa bonuksia.

Hieman kummastelin ja vieläkin ihmettelen erästä asiaa. Liittyessä asiakkaalle... anteeksi, (asiakas)omistajalle avataan myös pankkitili S-pankkiin. Miksiköhän? Esimerkiksi kilpailijalla Keskolla ei vastaavaa ole. K-ryhmän plussat ja muut edut hoidettu ilman pankkia. Itsellä ollut viitisen vuotta Plussa-kortti, ja ite olen saanut vitosen "plussasetelit" muutenkin. No, kaikilla oma tapansa...

No nyt pitää jatkaa kirjanpitohommia. Porotalouteen liittyviä kuitteja pitää naputella koneella verotusjuttuja varten. Itellä ei kyllä ole poron poroa, mutta muille pitänyt tehdä iät ajat... =D

perjantai 8. huhtikuuta 2022

Sekalaisia merkintöjä ja pohdintoja, vko 14/2022

Vihdoin ja viimein sain päivitettyä kotisivujen opetus-osion. Piti jo viikko-pari sitten päivittää, mutta ikuinen muut hommat häiritsi -(teko)syy siirsi ja siirsi päivitystä. Ei siinä, asia on vielä ajankohtainen. Ainakin ens syksyyn asti. Päivitin nimittäin kevään ja kesän opetuksesta. Tai siis... Opetusta ei kesällä, ja sen jotenkin muotoilin sivuille. Kevään kurssit alkaa olemaan taputeltu ja seuraavan kerran ATK:ta voi opiskella sitten syksyllä.

Selailin tuossa kalenteria, tutkailin ja päivittelin niin menneitä kuin tuleviakin tapahtumia ja tapauksia. Totesin kalenterin sivujen olevan aika ohkasia, näkyy seuraavan aukeaman teksti läpi. Eikä oikein uskalla käyttää nk. huomio- eli yliviivaustusseja. Olen käyttänyt toistuvissa merkinnöissä värikoodausta, selkeyttää ja näkee mitä asioita on milloinkin. Mutta kun sivut tosiaan ovat hieman ohuempia kuin tavallinen tulostuspaperi, ei oikein uskalla käyttää mitä tahansa väriä/kynää.

Millä nimellä sitä kalenterin tuunausta nyt oikein kutsuttiinkaan? Tee se itse -periaatteella (englanniksi do it yourself) taidetaan tehdä lähes mitä tahansa. Päiväkirjoja taidetaan tehdä bullet journal -nimityksen alla... Mutta onko journal, diary ja calender samoja asioita? Siis jos lontoonmurteella puhutaan... Eli onko päiväkirja ja kalenteri sama asia? Termien määrä on suuri ja vivahde-eroja on, ainakin muunkielisessä termistössä. Kaikille taitaa olla yhteistä se, että kirjataan ylös päivän (tai tietyn ajanjakson) tapahtumia ja tarvittaessa tuunataan/koristellaan sivut asiaan kuuluvalla reksiviitalla.

Minkälainen on oma suhteeni kalenteriin tai päiväkirjaan? Kalenteria olen käyttänyt lie kuinka kauan. Ensimmäiset kalenterit taisin hankkia lukioaikana, kun kokeet, kurssiaikataulut ja muut menot (mm. ajo/autokoulu) piti merkitä jonnekin muistiin. Tosin nuo kalenterit ovat joutuneet jonnekin jo aikaa sitten... Päiväkirjaa olen pitänyt pitempään kuin kalenteria, tosin en yhtä aktiivisesti. Käsin paperille kirjoittaen aluksi, myöhemmin kuvioihin tuli mukaan sähköinen versio eli blogi. Päiväkirjan koristeluun en ole kyllä ikinä hurahtanut, vaikka mahdollisuuksia siihen on ollut.

Lisää kirjojen ja kalentereiden tuunaamisesta voi lukea vaikkapa Ylen artikkelista.

Mitäs minun pitikään muuta kirjoittaa?

Tänään on perjantai. Ainakin kirjoitushetkellä, lukuhetkellähän päivä saattaa olla jokin toinen.

Viikonlopun tapahtumista piti kirjoittaa... Luostolla järjestetään pitkästä aikaa parin päivän mittainen Martin pilkki, lisää voi lukea vaikkapa Luosto.fi-sivustolta. Ilmeisesti alkaa nyt tänään (pe 8.4.) ja jatkuu huomenna lauantaina. Tänään taitaa olla reilun tunnin mittainen iltapilkki klo 18 alkaen, ja lauantaina itse päätapahtumat ja -pilkit. En ole itse tainnut kertaakaan käydä pilkillä kyseisessä tapahtumassa... Tuskin käyn tänäkään vuonna. Ainakaan tänään perjantaina.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Kevään tekemisiä ja pohtimisia

Kevät etenee... Öööö... En osaa valita sanamuotoa: omalla painollaa, omalla vauhdilla, vauhdilla, hitaasti, tavanomaisesti? Valitse luettelosta paras ja mieleisesi vaihtoehto. Sanavalinnasta huolimatta, vuodenaika on muuttunut talvesta kevääksi. Päivä päivältä aurinko paistaa korkeammalta ja pitempään, (päivä)lämpötilatkin alkavat olemaan plussan puolella yhä useammin ja pitempään. Jopa täällä Lapissa Napapiirin tuntumassa. Hankikelit kestää silti pitkälle kevääseen. Jos luontoon haluaa mennä, niin saa vielä kahlata polviaan myöten lumessa. Mutta ennustan, että parin viikon päästä saa kaivaa kumikengät esille ja käyttöön, ettei villasukat kastu. Yleensä pääsiäisen aikaan on jo sen verto loskakeli, että saa harkita vakavasti kumisaappaiden käyttöä.

Kun puhetta tuli pyhistä... Pääsiäinen on tänä vuonna (2022) maaliskuun puolessavälin, eli käytännössä jo parin viikon päästä. Pääsiäisviikon aloittava palmusunnuntai on tänä vuonna 10.4. eli juurikin parin viikon päästä. Pitkäperjantai taas on nimensä mukaan seuraavana perjantaina eli tänä vuonna päiväys on 15.4.

Viikolla puhuimmekin juuri erään asiakaan kanssa pääsiäisestä. Oikeastaan aiheena oli mihin asti vielä on digiopastusta. Olen siis opettamassa tietotekniikkaa (eli opastan digilaitteiden kuten tietokoneiden ja älypuhelimien käytössä) kansalaisopistossa, ja tänä keväänä digiopastusta on pääsiäiseen asti. Pitääkin muuten päivittää kotisivuja kevään opetuksen osalta. Kotisivuilla on osio, johon olen kerännyt opetuksen tueksi materiaalia ja päivämääriä ym. Ja pitäisi vielä täydentää muutamalla hakusanalla ja koodipätkällä sivujen html-koodia...

Lähde:
hotellin FB-julkaisu

Niin, vielä pääsiäisestä muutama sananen. Taidan jo tietää mitä teen pitkänäperjantaina. Sattasessa on järjestetty perinteisesti pitkäperjantain porokisat. Siellä vois käyä pyörähtämässä. Ja illalla järjestetäänkin pitkästä aikaa standup-tapahtuma hotelli Sodankylässä. Koronajutun takia edellisen parin vuoden ajan tapahtumat ovat olleet peruttuja, joten nyt olis aikakin käydä jossain "tuulettumassa"!

Jos ei tosiaan mitään kummempaa tapahdu seuraavan parin viikon aikana, niin pitänee lähtä katselemaan pääsiäisviikolla tapahtumia. Toivottavasti sää on kaunis ja terveys hyvä...

Linkit ja lisämateriaali
Milloin on palmusunnuntai, miksi silloin virvotaan? Lue tärkeimmät tiedot palmusunnuntaista, Kotiliesi 19.3.2018 (päivittyvä artikkeli)
Pääsiäinen, virvonta, palmusunnuntai ja pitkäperjantai Wikipediassa





perjantai 25. helmikuuta 2022

Wikipedia ja sanakirjat

Törmäsin tässä eräs päivä Ylen artikkeliin Wikipedian historiasta. Vuosituhannen vaihteessa perustettu Wikipedia on internetissä toimiva monikielinen tietosanakirja. Sivuston periaate nojautuu vahvasti vapaaseen tiedonvälittämiseen ja -muokattavuuteen: artikkelit ovat kaikkien luettavissa ja muokattavissa olevia artikkeleita.

Tosiaan... 20 vuotta sitten, helmikuussa 2002 avautui suomenkielinen Wikipedia. Ensimmäinen, englanninkielinen Wikipedia perustettiin/avattiin tammikuussa 2001. Wikipediaa kirjoitetaan lähes 300 kielellä, ja artikkeleita kaikissa Wikipedian kieliversioissa on yli 57 miljoonaa (tilanne 12/2021). Eniten artikkeleita luonnollisesti englanninkielisessä versiossa, suomalaisessa versiossa artikkeleita on yli puoli miljoonaa.

Kuis kauan olen itse sitten Wikipediaa muokannut? Tarkistelin omaa muokkaushistoriaa, ensimmäiset muokkaukset tein maalliskuussa 2006. Eli yli 15 vuotta olen artikkeleita muokkaillut. Harvemmin olen uusia artikkeleita aloittanut, painopiste on ollut pääsasiassa muokkauksissa eli esimerkiksi kieliopillisten (kirjoitusvirheet) korjaus ja päivämäärien lisäys tai muokkaus. Lisäksi lisäinfon lisääminen tai muokkaaminen esim. lehtijuttujen perusteella (päivittämistä lähinnä).

Olikhan mulla muuta kerrottavaa Wikipediasta? Kenties lopuksi vois heittää knoppitietonWikipediasta: erään väittämän mukaan kaikki artikkelit linkittyy tavalla tai toisella filosofiaan. Kyseessä siis linkkiketju, jossa lähtöartikkelista linkkejä seuraamalla pääsee filosofia-artikkeliin. Eli klikkaamalla artikkelin ensimmäistä varsinaista linkkiä ja niin eespäin pääsee filosofian artikkeliin. Asiasta voi lukea vaikkapa Tekniikan maailman artikkelista.

Linkit
Wikipedia Wikipediassa
Tietoa Wikipediasta

Tavallisena torstaiyönä 20 vuotta sitten avattiin uusi väylä tiedon valtatielle – suomenkielinen Wikipedia täyttää pyöreitä vuosia, YLE 21.2.2022
Suomen Wikipedia perustettiin 20 vuotta sitten, YLE Areena 22.2.2022

Verkon suosittu tietopankki on pian 20-vuotias – 10 faktaa Wikipediasta, MikroBitti 28.12.2020 ja Tekniikka ja talous 9.1.2021
Wikipedia täyttää 20 vuotta – tiesitkö nämä faktat internetin vapaasta tietosanakirjasta, itewiki 14.1.2021
Verkon tiedonhaun ykkösväline täytti 20 vuotta – yksi suomalainen on muokannut 70 000 artikkelia: "Paljon on vielä tehtävää", Helsingin Uutiset 25.1.2021

Salaliittoteoriat ja väärät ilmastoväitteet rehottavat – BBC kävi läpi eri kielillä tehtyjä Wikipedia-artikkeleita, YLE 19.11.2021
Wikipedia tieteen lähteenä – Ei kai nyt sentään? Onko se edes sopivaa?, YLE 9.2.2018

tiistai 22. helmikuuta 2022

Uutisvirrasta poimittua (vko 8/2022, eli helmikuu 2022)

Selailin ajankuluksi uutissivustoja, silmäilin otsikoita, josko jotain mielenkiintoista olisi tapahtunut. Paljon mahtuu uutista maailmaan... Pari otsikkoa ja uutista päätin jakaa täällä(kin).

Tämän viikon tiistain päivämäärä on 22. helmikuuta eli 22.02.2022 (ja jos lisää seuraksi kellonajan 20:22), joka muodostaa nk. erikoispäivämäärän eli palindromipäivän. Päivämäärä on kenties eniten suosiossa naimisiin menevien keskuudessa, onhan päivämäärä erittäin helppo muistaa. Asiasta voi lukea lisää vaikkapa Ilta-sanomien tai Nurmijärven uutisten sivuilta.

Lähde: YLE

Neuvost... Siis Venäjän toiminta Itä-Euroopassa on pitempään herättänyt huolenaiheita länsimaissa. Krimin niemimaan valtaus, miehittääkö Ukrainan jne... En taida sen kummemmin tässä perehtyä asiaan. Ajattelin pitäytyä kotimaan uutisissa.

Sodankylässä kunnanjohtajana vuosina 1968-93 toiminut Lasse Näsi on kuollut. Asiasta kertoi Yle.

Nyt eletään loma-aikaa, eli hiihtolomat ovat alkaneet pyöriä. Lomat ovat porrastettu kolmelle viikolle, eli viikolla 8 Etelä-Suomi, viikolla 10 pohjoinen Suomi, väliin jäävä Suomi siinä välissä.

Saariselällä ei tosin pahemmin voisi lomakausi startata. Nimittäin alueella toimiva ruokakauppa Kuukkeli paloi nyt alkuviikosta täysin. Tai pitäisikö puhua jo kauppakeskuksesta? Rakennuksessa ruokakaupan lisäksi Postin ja Alkon palveluita sekä muutakin toimintaa. Ilmeisesti lähimmät ruokakaupat ovat sitten yli 30 km päässä Ivalossa/Inarissa ja Sodankylässä. Sodankylän puolella Vuotsossa taitaa olla K-kauppa? Aiheesta voi lukea esimerkiksi Ylen artikkeleista (uutinen 1 ja uutinen 2).

Olikohan muuta? Lopuksi vois mainita eräästä Lappiin ja historiaan liittyvästä uutisesta. Ylen uutisista voi lukea vaikka Sturmbock-linjan kartoittamiseen liittyvästä uutisesta. Artikkeli kertoo toisen maailmansodan aikaisia sotapaikkoja kartoittaneen nuorukaisten löydöistä. Kannattaa tutustua myös Vaietut arktiset sodat -dokkarisarjaan, jossa on käsitelty kyseistä puolustuslinjaa (löytyy Yle Areenasta). Lisää voi lukea vaikkapa Wikipediasta tai Forgotten Fronts -sivustolta. Ilta-sanomien sivuilta löytyy artikkeli, jossa mm. mielenkiintoinen video linnoituksesta/juoksuhaudasta.


EDIT JA LISÄYS:
Sattui unohdus, ehdin julkaista blogimerkinnän ennen kuin muistin erään uutisen. Yle kertoi erään netissä toimivan sivuston synnystä. Wikipedia täyttää vuosia. Netissä toimiva tietosanakirja toimii monella eri kielellä, ja suomalainen Wikipedia-sivusto avautui helmikuussa 2002. Mutta asiasta (eli wikistä ja sanakirjoista) lisää sitten joskus myöhemmin...

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Päivityksiä blogeihin

Jee! Vuoden toinen merkintä! Tai oikeastaan viides, mikäli otetaan huomioon myös muut blogini.

Mistä päästäänkin itse asiaan, eli muissakin blogeissa päivityksiä. Muutaman lauseen päivityksiä, mutta päivityksiä kuitenkin. Käykääs lukemassa RePost- ja Sanasta kiinni -blogien merkintöjä. En taida kovin usein kyseisiä blogeja päivitellä, mutta silloin tällöin iskee "inspis" päivitellä blogeja...


Jäi merkintä hieman tyngäksi, mutta jääkööt! Tämä olikin ennemminkin mainostusta kuin varsinaista sisällöllistä blogin luontia.

torstai 20. tammikuuta 2022

Nyt sitä blogimerkintää kirjoittamaan!

Äääää! Nyt on lykätty jo tarpeeksi merkinnän kirjoittamista! Aika tarttua kynään (siis näppäimistöä naputtelemaan) ja sitä merkintää kirjoittamaan!

Edellisestä merkinnästä on kait puolitoista kuukautta. Aika siis kirjoittaa uutta merkintää. En ole jostain syystä ehtinyt tai jaksanut aloittaa kirjoittamista, vaikka olisikin ollut kirjoittamiseen muutama mehevä ajatus ja aihe. Mutta varmaankin ajankohtaisuuden vuoksi en ole sitten alkanut kirjailemaan niitä. Siis aihe menettänyt ajankohtaisuutensa (liian?) nopeaa, jotta siitä olisi voinut alkaa kirjoittamaan vaikkapa päivän päätteeksi.

Milloinkas minä muuten viimeksi merkintää kirjoitinkaan? Joulukuun 2021 alussa? Paljon on tapahtunut, vaikkakin itselle ei tuntuis tapahtuneen mitään erikoisempaa.

Joulu oli ja meni. Perinteiseen tapaan toisen sisaren luona jouluruoka, lahjojen jako ja sitä rataa. Samoten vuodenvaihde. Ei mitään uutta vanhaan tuttuun kaavaan. Koronarajoituksia ja -karanteeneja tosin sai kirota.

Joulun jälkeen olin pari viikkoa töissä kirjastolla. Kirjastolla järjestettiin jouluaiheinen pakopeli. Ihan mukavasti kävi porukkaa. Kaikki pelaajat tuntuivat olevan kaikenkaikkiaan tyytyväisiä peliin, vaikka pientä hiomista aina löytyy. Varsinkin kun ekaa kertaa kyseistä peliä Sodankylän kirjastossa pelattu.

Lähde: Sompio-lehti

Parit juhlat juhlittu nyt tammikuussa. Kolmella oli syntymäpäivät ja yhdellä oli rippijuhla. Menoa ja melskettä voisi sanoa. Porukkaa mukavasti liikenteessä (vaikkakin koronarajoituksia olikin). Juhlista kun puhe ja tarjoilu siinä ohessa, tulikin mieleen eräs termiin tai murresanaan liittyvä juttu mieleen. Onko se leipäjuusto vai juustoleipä? Siis se kiekkomainen, maidosta tehty tarjoiltava tuote...

Olikohan muuta? Loppuun voinee heittää kirppislöytöjä... Käväsin pitkästä aikaa kirppiksellä. Törmäsin muutamaan postimerkkipussukkaan, jotka piti ostaa. Kymmenkunta kotimaista ja samanverran ulkolaisia merkkejä. Lisäksi löysin pari nappia, joita olen etsiskellyt jo lie kuinka kauan erästä projektia varten. Eli omistan nk. kapteeninlakin, johon olen suunnitellut jotain lisäkoristelua. Koriste ehkä huono sana, mutta kuvaavin... Kun samoja lakkeja useampia, niin jotain jolla tekisi lakista hieman uniikimman, tunnistettavamman.

lauantai 4. joulukuuta 2021

Viikon 48/2021 kuulumisia

Marraskuu vaihtui joulukuuksi, eletään jo(?) neljättä päivää tätä kuuta. Aluksi ajattelin otsikoida postauksen tyyliin Joulukuun 2021 ekan viikon kuulumisia, mutta ei ole vielä täyttä viikkoa eletty. Joten mennään perinteisellä tyylillä...

Olenkohan tylsä? Tai siis olen huomannut, etten (aina) keksi mitään repäiseiseviä otsikoita. Turvaudun välillä tuttuun ja turvalliseen, ainakin otsikoiden suhteen. No, näillä mennään.

Viime ja tällä viikolla olen ollut työkkärin jollain kurssilla. Mikäköhän oikea termi on? Ei ole työllistämiskurssi, mutta kurssilla käydään läpi työllistämiseen tähtäävien toimintojen viilaamista. CV:tä ja hakemusta ja työllistämisen suunnitelmia ja... Kaikenlaista. Intensiivisempi kuin muutama vuosi sitten käymäni työkkärin 10 päivän kurssitus. Kävin siis vuonna 2018 jonkun vastaavan kurssin, eikä ollut yhtä... No sanottaisko toiminnallinen, syvällisempi. Jotenkin se kurssi tuntui olevan pelkkä läpihuutojutto. No ei siinä, sen kurssin jälkeen olikin jo toinen työllistämisjuttu. Ja sen johdosta olen nyt tuntiopettajana kansalaisopistossa (ei täyspäiväsenä tosin) tietotekniikkaan.

Asian vierestä, hieman karkasi muisteloihin. Takaisin siis nykyaikaan.

Olen viime aikoina viilannut CV:täni eli ansioluetteloani paremmaksi. Houkuttelevammaksi? En tiedä voiko minun opiskelu- tai työtaustallani CV:stä saada kuinka houkuttelevaa. Pätkätöitä ja -opiskeluita jne. No on se nyt sen verto päivitetty, että on tiivistetty yhden sivun mittaiseksi. Siis paperiversion, netissä oleva versio voikin olla pitempi (riippuen sivu- ja tulostusasetuksista). Aiemmin jaottelin kyseisen pamfletin kahden sivun mittaiseksi asiakirjaksi (mitä pidetäänkin maksimipituutena CV:lle). Yhdellä sivulla perustiedot ja opinnot, yhdellä sivulla työkokemus. Nyt sain tiivistettyä asiat yhdelle sivulle. Jos kiinnostaa, niin kotisivuilta löytyy CV-osio (ja pitäis löytyä tulostettava pdf-versiokin, jos osasin linkittää oikein).

Olikohan muuta työllistämiseen liittyvää? No keskiviikkona järjestettiin Redun Sodankylän toimipisteellä eli ammattikoululla opinto- ja rekrymessut. Siellä piipahdin pikaisesti katsastamassa mitä löytyy. Parilla pisteellä pysähdyin ja tiedustelin mm. parin koulun it- ja sähköalan koulutuksista (kesken kun ovat jääneet). Minkälaisia opintoja tarjoavat nykyään jne. Ei siinä mitään, voitin Tehyn arvonnassa bluetooth-kaiuttimenkin...

Ei ainakaan mikä turha käynti siis. Ja tulipahan halvat henkivakuutukset hankittua, eli ilmaiset heijastimet joka pisteeltä missä jaossa. Multa puuttuikin vielä kyseiset jutut. En kyllä ymmärrä mihin heijastimet aina katoaa. Liekö putoaa ja eikä huomaa katoamista? Ja tästä tulikin mieleen: ulkotakki pitäis pestä. Lie milloin viimeksi pesty.

Kylmä! Nyt viikonlopuksi pakkanen on kiristynyt mukavasti. Torstaina ja perjantaina lupailivat pakkasta 30 ja 35 välille, ellei peräti 40 astetta paikoin Pohjois-Suomea. Ennustukset ovat aina ennustuksia, joten aika näyttää putoaako noille lukemille. Viimeksi tarkistaessa mittari nimittäin ei ollut vielä edes -25 astetta. Tainnut olla 20 ja 25 välillä. No aika tosiaan näyttää kuis kylmä tästä viikonlopusta ja viikonvaihteesta tulee.

Jaahas... Lopuksi kohti tulevaa? Joulukuu kun on, niin vois alkaa tieten kohta jouluakin valmistelemaan. Tai no valmistelemaan ja valmistelemaan. Koristeita lähinnä mietin, jotain jouluista vois värkätä. Kenties muutama joulukoriste tjsp.

Seuraavaan kertaan siis!

tiistai 16. marraskuuta 2021

Kirjallisuutta, historiaa, digiä ja muita höpinöitä

Mistä aloittaisi? Uusimmasta vai vanhimmasta? Kenties voisi aloittaa viimeisimmästä tapahtumasta, eli toisin sanoen peruutusvaihdetta silmään.

Vihdoin ja viimein! Kauan on odotettu tätä tapahtumaa! Sotku eli sotilaskoti on avannut ovensa jälleen siviileille. Pari talvea tässä onkin odotettu, että pääsis nauttimaan sotkun munkkikahveista ja muusta tarjonnasta. Ei ole sotkun voittanutta! Hinnassa, tarjonnassa eikä tunnelmassa!

Kuvakaappaus sotkun FB-julkaisusta (16.11.21)

Kunnan ilmoitus kirjan jaosta
Viime viikolla käväsin kirjastossa, työn merkeissä tosin. Matkaan tarttui silti pari kirjaa, ihan omaksi sain ja mitään ei tarvinnut maksaa. Kyseessä oli Suur-Sodankylän historia -teoksista, jota kunta on jakanut ilmaiseksi kuntalaisille ilmeisesti eräänlaisena joululahjana. Asiasta voi lukea enemmän kunnan tiedotteesta (8.11.21). Pitihän se kirja tosiaan napata mukaan. Olikohan kirjassa kerrottu tosiaan Sodankylän alueen historiaa jostain 1700-luvulta 1900-luvun alkuun? Parinsadan vuoden historia, josko jossain vaiheessa jaksais lukea kannesta kanteen. Tällä hetkellä pelkästään selaillut ja pari "infolaatikkoa" lukassut kirjasta. Suur-Sodankylän historiakirjan lisäksi oli jaossa myös veteraanimartikkeli, jossa Sodankylästä sotiin 1918-45 välisenä aikana osallistuneiden sotilaiden tietoja yms. Pitänee lukassa sekin kirja jossain vaiheessa ajatuksen kanssa. Senkin kirjan lähinnä selannut, pari nimeä etsinyt/tarkistanut jne.

Olikohan muuta? Niin, juu! Pitikin muistuttaa tiedostojen varmuuskopioinnista! Törmäsin sosiaalisessa mediassa erääseen merkintään puhelimen kuvista. Missä kuvia säilytetään ja minne kannattaisi siirtää puhelimesta? Erinomainen kysymys!

Tiedostoista, oli kyseessä sitten asiakirjoista tai kuvista, kannattaa ottaa varmuuskopio. Eli tiedostot kannattaa tallettaa tietokoneen (tai puhelimen) lisäksi vaikkapa ulkoiselle muistille. Eli kopiot kuvista ja word-tiedostoista vaikkapa muistitikulle. Ja mielellään useammalle (jos ei kaikista, niin vaikkapa tärkeimmistä). Jos vaikkapa tietokone tai puhelin kosahtaa ja hajoaa lopullisesti, niin tiedostot ei katoa lopullisesti minnekkään. Tästä muistuikin mieleen, en olekkaan hetkeen ottanut varmuuskopioita tiedostoista.

Tähän väliin kaupallisia tiedotteita: Oulu on myymässä Ainola-nimellä tunnettua rakennusta. Rakennuksessa toimii tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseo, joka on toiminut rakennuksessa käsittääkseni 1900-luvun alkupuoliskosta alkaen. Ennen sotia, olisko 1930-luvulla rakennettu (jos muisti ei petä). Rakennuksessa museon lisäksi toiminut lisäksi myös ainakin kirjasto. Myynti-ilmoitus löytyy Huutokaupat-sivustolta. Hieman ristiriitainen juttu... Museota varten rakennettu ja lähes sadan vuoden historia. En tiedä sitten...

Loppukevennykseksi voinee mainita erään luontojutun. Kyseessä ei jäniskevennys, kuten eräässä visailuohjelmassa, vaan ihan kasvimaailman juttuja. En tiedä miten, mutta eräs kukka on alkanut pukkaamaan taimea. Tai siis erään kasvin viereen alkanut pukkaamaan uutta puskaa. En tiedä miten mahdollista, kun suurimmaksi osaksi tähän asti kasvit ovat tavalla tai toisella olleet huonolla hoidolla. Enhän minä ees kastele niitä säännöllisesti! Välillä hyvä jos hoksaan kastelutarpeen, kun multa alkaa olemaan tyyppiä Saharan aavikko...


keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Sekalaisia merkintöjä postista ja muusta

Tänään töiden puolesta tuli käytyä kirjastossa. Samalla "uusin" kortin, eli tiedot päivitin. Tai no ei niissä mitään päivittämistä ollut, kun mitään ei ollut muuttunut. Kirjastossa ilmeisesti kolmen vuoden välein päivittelevät tietoja, eli onko kirjastokortin haltia "aktiivisena".

Muutama sananen postista... Mainitsinko viime merkinnässä mitään Postista tai sen muutosta? No jos en maininnut, niin tässäpä asiasta info. Aiemmin Posti toimi S-marketin tiloissa, lie mistä lähtien (asiamiespisteenä). Nyt lokakuun aikana Posti muutti toisiin tiloihin. Saman tien/kadun varrella olevaan R-kioskiin. Hieman pienemmät tilat jne. Mistäköhän johtuu? En tiedä...

Jäi hieman tyngäksi, mutta jääkööt. Ehtiihän sitä lisää seuraavassakin merkinnässä!

perjantai 22. lokakuuta 2021

Sekalaisia merkintöjä, vko xx/2021 (18.-24.10.21)

Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroa... Eli jälleen kerran elämme sitä vuodenaikaa, jolloin kaupat alkavat pursuamaan jouluista krääsää ja tilpehööriä. Joulukalenterit ja (suklaa)konvehit ovat ilmestyneet parin viikon sisään, samaten myös glögit ja piparit. Ensin vaatimattomasti muutamalla eri merkillä ja lajilla, sitten kuin yhtenä rysäyksenä paikat täynnä joulua... Ärsyttävää? Jouluun on aikaa pari kuukautta? Nyt on vasta lokakuu!!

Välillä muuten törmää mitä erikoisempiin joulu- eli adventtikalentereihin. Perinteisten suklaakalentereiden lisäksi aiempina vuosina on ollut mm. olutkalenteri. Tänä vuonna huomasin puuro- ja lastenruoka-aiheiset kalenterit. Jännää...
Piltin ja Elovenan adventtikalenterit

Jälleen on kulunut aikaa hävyttömän paljon edellisestä merkinnästä. Kuukausi vierähtänyt edellisestä merkinnästä. Ettei vain olis enemmänkin? No ainakin kuukausi. Härkää sarvista! Nyt päätin kirjailla jonkinlaisen merkinnän!

Iski jonkinlainen "tyhjän paperin syndrooma". Mistäköhän kirjailisi kuulumisia? Mitä voisi kertoa?

Työasioilla kenties? Syyskuun ekalla viikolla alkoi kansalaisopiston toiminta, eli Revontuli-Opiston syyslukukausi alkoi. Ite olen digineuvonnassa, eli aiheena on tietotekniikka ja älylaitteiden käyttö. Tai siis opastus digilaitteiden käytössä. Koko lukuvuoden (lue talvi) kestävänä "kurssina" on yksilöohjaus (asiakkaan kanssa sovitaan 1½ tunnin opetuskerta). Ja syyslukukaudella (keväällä myös) on yksi digilaitteisiin liittyvä kurssi (kolmen oppitunnin juttu). Syksyn kurssi on loppunut, mutta sama kurssi vedetään keväälläkin. Ja yksilöaikoja saa toki varattua pitkin vuotta...

Päivän sää kenties seuraavaksi? Tai ainakin lähiaikojen. Lunta. Kaikkialla lunta ja kylmää. Eli tällä viikolla on satanut lumet maahan. Joutuu siis lumihommiin...

Mitä vielä? Jos olisin aiemmin merkinnän tehdä, niin olisin mainostanut Sodankylän kunnan "uloskantotapahtumia". Nyt pitää mainostaa vain yksikössä. Kunnalla on myynnissä pari kiinteistöä (koulu ja terveyskeskus), joista on jo aiemmin myyty irtaimistoa. Ilmeisesti tavaraa on jäänyt vielä sen verto, että jakavat nyt tavaroita ilmaseksi pois. Viikko sitten (pe 15.10.21) jakoivat koulun irtaimistoa, ensi viikolla (pe 29.10.21) on vuorossa taas sairaalan kalustoa. Ilmeisesti ihan perus toimistokalustoa, ettei siellä varmaan mitään erikoisempaa ole jaossa. Asiasta voi lukea enemmän vaikkapa kunnan tiedotteesta.

Harvaksi käy ruokapaikat Sodankylässä. Päivin Kammari lopetti toimintansa syyskuun lopussa. Tais olla jossain vaiheessa jonkinlainen kirppiskin, siis irtaimiston myyntiä. Valitettavasti en itse siellä ehtinyt käymään.

Lopuksi kenties eräänlainen päivän knoppitieto? Kirjastoon liittyen... Oletko tietoinen, että kirjastokorttikin vanhenee? Sain tänään viestiä sähköpostiin, että marraskuun 2021 aikana kortti vanhenee. Eli pitää kävässä jossain vaiheessa ihan fyysisesti kirjastossa paikanpäällä tietonsa päivittämässä. Muussa tapauksessa kortti lakkaa toimimasta ja tiedot poistetaan.


sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Sekalaisia merkintöjä, vko 37/2021

Voinee sanoa, että talvi kolkuttelee jo ovella. Lehtipuiden väritys on muuttunut vihreän sävyistä kirkkaisiin ruskan eri sävyihin ja ilmat ovat alkanut viiletä. Tällä viikolla saatiin ensilumikin... Oulun ja Kemi-Tornion alueella (eli länsikairassa?) satoi alkuviikolla lunta jopa niin paljon, että aurauskalusto lähti liikenteeseen.

Termin selitystä tähän väliin, eli knoppitiedon paikka? Ensilumi on vähintään sentin paksuinen lumikerros, mitataan havaintoasemilla aamukuudelta (ilmeisesti käytännön syistä alin mitattu on 2 cm). Ensilumen määritelmän kertoi Ylen artikkeli. Lisää tämän viikon lumisateista voi lukea mm. Ylen ja Maikkarin artikkeleista ja AGI:n jutusta.

Käväsin torstaina Rovaniemellä. Kulttuuria ja shoppailua... Eli käväsin pitkästä aikaa museoissa, historiaa ja taidetta. Kohteina olivat siis Arktikum ja Korundi. Milloin lie viimeksi käynyt... Torstaina oli sattumalta mahdollisuus käydä reissussa, niin päätin hyödyntää tämän mahdollisuuden. Arktikumissa oli esillä mm. maakuntamuseon kokoelmissa olevista täytettyjen eläimistä koottu näyttely. Mielenkiintoinen kokonaisuus. Itse parissa kohtaa mietin miten ovat saaneet "luonnolliseen ympäristöön" tai asentoon täytettävän eläimen. Esimerkiksi useampikin (pikku)lintu oli aseteltu lentävään asentoon...

Maakuntamuseon jälkeen käväsin Korundin taidenäyttelyssä. Tais olla kaks näyttelyä meneillään (kolmas oli rakenteilla). Toinen tais olla taidemuseon kokoelmista koottu näyttely ja toinen tais olla keramiikkaan keskittyvä näyttely. Voinee sanoa, että päivän piristyksenä päädyin kameramieheksikin taidemuseoreissulla... Eräs ulkolainen pyysi nappaamaan kamerallaa kuvan, kun poseerasi erään isomman taideteoksen vierellä. Mikäs siinä, ei estettä ja pari kolme otosta. Toivottavasti joku kuvista onnistui ja kelpasi.

Pitänee jossain vaiheessa kaivaa kuviakin reissusta, kunhan saan kuvat siirrettyä koneelle (ja editoitua blogiystävällisempään kokoluokkaan).

Mitäs vielä? Ensi viikolla alkaa Revontuli-opiston kurssi, digiopastus kirjastossa. Viime vuonna kyseinen kurssi ei toteutunutkaan korona-epidemian vuoksi, ilmottautuneita ei ollut tarpeeksi. Tänä syksynä ilmottautuneita oli just sopivasti, että kurssi voi alkaa...

Koronasta tulikin mieleen. Ens viikolla pitää käyä piikillä eli rokotuksella. Saan toisen koronarokotepiikin tiistaina. Toivottavasti ei aiheuta suurempia ongelmia.

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Sekalaisia merkintöjä, vko 34/2021

Kuinkakohan monesti olen aloittanut tämän merkinnän kirjoittamista? Mikä lie kirjoittajan blokki iskenyt. Viikon olen tätäkin postausta pantannut. Pariin otteeseen olen aloittanut uudelleen ja vaihtanut aloitusta. Jostain kumman syystä en ole päässyt puusta pitkälle. Mutta josko nyt pääsis ajatusta pitemmälle...

Kun kerta puut mainittiin... Käväsin ajelulla Luoston suunnalla. Fiilistelemässä millainen ilmasto on. Siis sää. Katsastamassa miten syys on alkanut. Onko puut ja lehdet alkaneet vaihtamaan väriään jne. Ei ole vielä täydessä väriloistossaan, mutta pikkuhiljaa lehtivihreä alkaa vaihtumaan ruskan eri värisävyille.

Ajelulla huomasin jälleen kuinka poroja on tienvarsilla suht paljon. Joten rakkaat autoilevat ystäväni, ladatkaa Porokello-sovellus (hälyttää teillä olevista poroista, mikäli hälytys on tehty). Hei muuten! Kaikilla ei ole välttämättä porokelloa, joten toisia tienkäyttäjiä voi varoittaa muullakin tapaa. Eli jos porojen lähettyvillä tulee vastaan muita autoja, niin voi väläyttää pitkiä valoja. Ainakin itselläni (Toyotassa) "valoviiksissä" on ominaisuus, että taaksepäin vetämällä välähtää pitkät valot (mutta ei jää päälle)....

Mitäs vielä? Ensi viikolla alkaa opetushommat Revontuli-opistolla. Tai siis itellä on digineuvontaa tällä hetkellä. Älylaitteet eli kännykät ja tabletit ja muut laitteet opetuksessa ja ohjauksessa. Siis neuvon niiden käytössä. Parin asiakkaan kanssa pitää alkuviikosta sopia opetusaika.

Muutama tapahtuma vielä loppuun. Tai siis huutokauppatapahtuma. Sodankylän kunta on myynyt nettihuutokaupassa käytöstä poistettuja rakennuksia (sairaala ja koulu). Nyt syyskuussa 2021 olis myynnissä rakennuksissa olevaa irtaimistoa. Ilmeisesti ainakin toimistopöytiä ja rosterikalusteita (olisko kyseessä siis metallisia keittiökalusteita). Vois kävässä katsastamassa mitä on tarjolla... Asiasta ilmoitettu kunnan sivuilla (sairaalan ilmoitus ja koulun ilmoitus).


sunnuntai 1. elokuuta 2021

Museoita, taidetta, kotisivuja, luontovideoita

Vihdoin ja viimein! Vuosia olen odottanut, toivonut, ihmetellyt! Museo-galleria Alariestolla on nykyään omat kotisivut (alariestomuseo.fi)! En osaa sanoa missä vaiheessa sivusto on avattu, mutta todennäköisesti kevään aikana? Tosin en ole kovin aktiivisesti seurannut asiaa...

Tosiaan, museolla on nyt omat kotisivut. Aiemmin museo oli netissä vain matkailuinfon sivuilla, mutta nyt asia on korjaantunut. (Vai voiko puhua korjaantumisesta?) Vielä museon kotisivut eivät ole mielestäni vielä täysin valmiit, kaipaa mm. lisätietoa/infoa ja kuvamateriaali. Esimerkiksi taiteilijan elämänkertaa ja (taiteellista) taustaa jäin kaipaamaan. Ja pari kirjoitusvirhettäkin on pujahtanut sekaan...

Pitäisi muuten käydä tutustumassa Alariesto-galleriaan, ovat uusineet näyttelyä. Näyttely ja paikka muutenkin uusiutunut, kun siirtyi Kauko Sorjosen säätiön alaisuuteen nyt viime talvena. Ilmeisesti uutena tullut kahvio ja kokoustiloja. En tiedä miten sijoittuvat rakennuksessa, mikäli kahvio ja näyttely on samassa kerroksessa. Mahtuuko olemaan samassa tilassa? Taulujen ja teoksien määrä kun on kaiken kaikkiaan käsittääkseni lasketaan yli sadassa (ei kaikki samaan aikaan näytteillä toki). Riittääkö tila yhdessä kerroksessa? No sen näkee sitten, kun käy joskus näyttelyssä...

Ja seuraavaksi luontoaiheden pariin! Takapihallamme asustelee jäneksiä, ja eräs tämän kesän (2021) poikasista on useamman kerran ollut ruokailemassa takapihan antimia... Pari kertaa olen päässyt lähelle kuvausetäisyydelle (lähelle ja lähelle, määritelmäkysymys). Editoin videot, eli monesta videosta yksi ja ylimääräisen tavaran poisto. Mikäli kaikki on onnistunut odotetulla tavalla ilman kommelluksia, niin videon pitäisi näkyä tuossa alhaalla. Jos ei näy, niin videoon pääsee tästä linkistä...

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Viikon 29/2021 (19.7.-) höpinöitä

Aiheen puolesta kenties tämän merkinnän olisi voinut kirjoittaa jo viime viikolla, kenties viikonloppuna. Mutta valitettavasti en jaksanut paneutua kirjoittamiseen. Mutta nyt päätin tarttua tilaisuuteen ja kirjoittaa merkinnän...

Mistä aloittaisin? Kenties terveysasioilla? Kesäkuun lopulla käväsin sairaal... hyvinvointikeskus Sopukassa (mehän voidaan hyvin jne). Kävin piikitettävänä, eli sain tän koronarokotteen. Seuraava rokotus olis syyskuussa. Ilmeisesti tarvitsee tehostepiikin 3 kuukauden päästä. Mediassa on väläytetty, että kolmaskin (tehoste)rokote olis paikallaan. Mutta tällä kertaa taidan tyytyä kahteen piikkiin.

Viime viikolla tuli käytyä Tankavaarassa. Voiko sanoa pitkästä aikaa? Oikeastaan... En muista milloin viimeksi kävin Tankavaarassa. Nuo korona-jutut ja rajoitukset ovat sotkeneet suunnitelmia jne.

Sen kuiten muistan, etten ole käynyt piiiiitkään aikaan aiemmin Koilliskairan luontokeskuksena tunnetussa paikassa. Kyseinen paikka on Tankavaarassa sijaitseva entinen metsähallituksen ja UKK-puiston infokeskus. Nykyään paikka/rakennus tunnetaan Sompio-talona. Joitain vuosia sitten paikka siirtyi Tankavaaran hallintaan. Näyttelyn sisältö oli pysynyt samanlaisena, aiheet siis. Ulkoasu oli luonnollisesti hieman muuttunut isännän vaihtuessa.

Sompio-talossa käynnin jälkeen suuntasin kultamuseolle. Museolla ei muutoksia sen kummemin, mitä nyt nuo korona-jutut (kasvomaskit, turvavälit jne) toivat omat "mausteensa" vierailuun. Vaihtuvana näyttelynä nyt tänä kesänä(?) on kultamailla vaikuttaneista naisista. Mielenkiintoinen infopaketti. Olisin tosin ehkä toivonut hieman enemmän esineistöä. Olisi tuonut jotenkin... Elävämmäksi ja lähemmäksi, konkreettisemmaksi. Mutta kyll se tälläki...

Reissu päättyi klassisesti ruokailuun Wanhan Waskoolimies -ravintolassa. Kullankaivajan hampurilaisen tilasin, erinomainen valinta. (Ehti hampurilainen hieman jäähtyä, kun uutisten lukeminen kilpaili aluksi huomiostani.)




maanantai 5. heinäkuuta 2021

Heinäkuun 2021 eka postaus: KUUMA!!

Eletään heinäkuun ekaa viikkoa. Olotilaa voisi kuvailla tuskalliseksi, nimittäin viikon ajan hellettä! 30 asteen lämmöt on jo liikaa, kun on tottunut alle 20 asteen lämpöihin...

Ei jaksa kirjoittaa pitempää merkintää. Ei jaksa, helle vie kaikki ytyn ajatustyöstä ja kirjoittamisesta.

perjantai 18. kesäkuuta 2021

Sekalaisia merkintöjä, vko 24/2021

Vierähtänyt tovi edellisestä merkinnästä. Inspiraation ja ennen kaikkea aiheiden vähyyden vuoksi jäänyt vähemmälle. En ole saanut aikaiseksi minkäänlaista pitempää tekstiä vähistä mielenkiintoisista aiheista. Tai siis, en viitsi kirjoittaa mitään tynkämerkintää ilman sisältöä.

Mutta asiaan!

Tällä viikolla on sadellut ruhtinaallisesti. Ei ole ollut ihan kaatosadetta, mutta joka päivä jossain vaiheessa tullut vettä liiankin kanssa. Edellisellä viikolla olikin sitäkin aurinkoisemmat kelit. Ei tainnut olla virallisesti mitkään hellelukemat (+25 astetta taitaa olla virallinen määritelmä), mutta pilvettömältä taivaalta porottava aurinko lämmittää ihan kunnolla...

Sadeilma taitaa olla perinteinen festari-ilma, vaikka tänä(kään) vuonna ei järjestetäkkään perinteistä elokuvajuhlia. Elokuvajuhlat on tänä vuonna järjestetty jo toista kertaa virtuaalisesti, eli verkon välityksellä.

Luonto-aiheilla jos jatkais muutamalla sanalla... Viime aikoina on hälisty erään hyttyskarkotteen (oikeastaan hyönteismyrkyn) toiminnasta. Eli Thermacell on osoittautunut myrkyllisemmäksi mitä kuluttajat luulivat. Ja boikottia, boikottia... Osa yrityksistä veti laitteen myynnistä. Asiasta voi lukea vaikkapa Ylen artikkeleista (uutinen 1, uutinen 2).

Olikohan muuta? Vois seuraavaksi laskuja alkaa makselemaan...

tiistai 25. toukokuuta 2021

Don't panic!

Tänään, 25. toukokuuta, vietetään pyyhepäivää, englanniksi towel day. Päivää on vietetty jo 20 vuotta, eli toukokuusta 2001 lähtien.

Päivää on vietetty Douglas Adamsin ja hänen Linnunrata-teoksien innoittamana. Teoksessa pyyhettä pidetään liftareiden ja matkaajien tärkeimpänä varusteena. Antaa suojaa ja apua tiukoissa paikoissa. Pyyheen lisäksi kirjasarjassa esiteltiin erittäin käyttökelpoinen neuvo matkaajille: Älä panikoi!

Sattumaa tai ei, mutta nyt parin viikon aikana olen lukenut Adamsin teosta. En tosin ole päässyt vielä päässyt kovin pitkälle lukemisessa, mutta enköhän ole saanut luettua teoksen nyt kesän aikana.

Asiasta kukkalaatikkoon. Tai ei kukkalaatikkoon, mutta luontoon silti. Mainitsinko viime merkinnässä muuttolinnut? Nyt parin edellisen viikon aikana muuttolintujen määrä on kasvanut huomattavasti. Pikkulintuja ainakin parveilee kohta liiankin kanssa takapihalla. Lokkeja on ainakin pari kappaletta pörrännyt läheisen vesistön tuntumassa. Puhumattakaan muista vesilinnuista. Mutta nyt viikon ajan on tuossa viereisessä lammikossa uiskennellut joutsenpariskunta. Etsiiköhän pesäpaikkaa?


perjantai 21. toukokuuta 2021

Tekemisiä ja niin eespäin

Pitkästä aikaa tännekin jotain merkintää. Jälleen kerran klassinen aloitus. Eli parin viikon välein tehtävä merkintä, jonka aloituksessa voivotellaan harvakseltaan syntyviä merkintöjä.

Mutta asiaan!

Mitä olen tehnyt? Mitä on kuulunut arkeeni? No ei mitään kummempaa. Kotona olen viihtynyt pääasiassa. Rovaniemen reissusta taisinkin viime merkinnässä kertoakin. Muualla en olekaan käynyt. Tylsä minä, harvoin tulee matkusteltua...

Luontoaiheisiin seuraavaksi. Eletään toukokuuta eli kevätaikaa. Valonmäärä on lisääntynyt, lumet sulaneet (tai sulamassa), luonto alkaa heräilemään talven jäljiltä. Inspiroidun tässä vähän aikaa sitten kukkamultien vaihtamisesta. Nyt kevättalven aikana katselin aikani paria kasvia, mietiskelin pitäisikö vaihtaa mullat. Oikeastaan kasvien ruukut alkoivat olemaan liian pienet kasvien kokoon nähden.

Viimeksi vaihdoin kasvien mullat pari vuotta sitten, jolloin vaihdoin myös ruukut pariin kukkaan. Olisi ehkä voinut hankkia ruukuista kokoa isommat versiot? No, sama kait tuo... Edelliset ruukut taisivat olla halkaisijaltaan 18 cm ja nyt nämä uudet taisivat olla 20 sentin ruukkuja. Korkeusero taisi olla samaa luokkaa. Ans katsoa sitten parin vuoden päästä onko kasvit kuinka paljon kasvaneet, jos ovat parissa vuodessa kasvaneet, no paljon.

Kolmen kasvin mullat ja ruukut ovat vaihdettu. Vielä olisi sama operaatio parin kasvin kanssa. En vain vielä uskalla koskea kasveihin, sillä ovat tällä hetkellä kukassa. Varsinkin kun yksi kasveista sen verto ranttu, ettei joka vuosi kuki. Toisaalta, edelliskerralla pukkas kukkaa pari kertaa tyyliin parin kuukauden välein. Pitänee sitten kukkimisen jälkeen tehdä vaihto-operaatio. Ja samalla jakaa kasvi useampaan ruukkuun. Lähtenyt pari "ryöstökästä" kasvamaan varsinaisen kasvin rinnalle.

Käväsin pitkästä aikaa alkuviikosta eli maanantaina verikokeissa. Psoriasislääkitykseen kuuluvia (turva)verikokeita... Jälleen kerran käsi mustelmilla, vaikka verinäytteet saatiinkin otettua suht helposti. Minulla passaa olemaan nuo verisuonet välillä hakusassa, joten välillä niitä on jouduttu etsimään pitempään ja useamman hoitsun toimesta. Ja välillä ei tarvi kauaa istua labranpenkillä, kun koeputket on jo valutettu täyteen melkeinpä silmänräpäyksessä.

Aloinkin miettimään... Kuinkakohan paljon hoitohenkilökunnan tietotaito yms vaikuttaa verikokeenottotilanteeseen. Itse olen aina inhonnut neulanpistoja (ja sairaalaan puhdistusaineiden hajuja), joten varmaankin se on suht vakio. Matemaattiset termit, prkl! Muuttuja ja vakio... No kuiten. Välillä on hoitajia, joiden ei tarvitse ees etsiä suonta ja saa koeputkeen tarvittavat aineet. Toisilla taas menee jo pitempään. Onkohan hoitsuissa vampyyreja tai sääskiä?

Mitäs vielä olen hommaillut? Olen tietsikalla naputellut tekstityksiä. Koneella on pari leffaa, jossa ei ole ollut suomi-tekstejä. Niihin on pitänyt sitten naputella tekstit.

Olenkohan joskus kertonut tekstityksistä? Hämärä mieli- ja muistikuva asiasta... No, kertaus on opintojen setä. Eli yksinkertaisimmillaan tarvitaan vain tekstinkäsittelyohjelma, jolla tekstitys ja aikakoodit naputellaan talteen. Eli millä kohtaa mitäkin sanotaan. Tämä tiedosto sitten tallennetaan samaan kansioon .srt-päätteellä, ja videosoitin tunnistaa tekstityksen ja näyttää sen. Toivottavasti. Eilettäin sain valmiiksi Ihmeellinen on elämä -leffan tekstityksen (esimerkkinä kuvakaappaus).


lauantai 8. toukokuuta 2021

Rovaniemi extempore

Tuli torstaina käytyä pitkästä aikaa Rovaniemellä. Ex tempore eli hetken mielijohteesta. Aikaa kun oli, niin aattelinpa kävässä "isolla kirkolla". Pitemmän päälle nk. neljän-seinän-sisällä-homehtuminen ei oikein tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta. Jotain vaihtelua tartti saada arkeen.

Mitään kummempaa suunnitelmaa ei ollut, tuolla pitää ehdottomasti käydä -kohteita ei ennakkolistalta löytynyt. Ennakkoon olin suunnitellut vaihtoehdot kohteista, joissa voisi ehkä käydä. Lopullinen listan kokoonpano varmistuisi vasta tultuani kotiin. Kun varmaksi ei voi sanoa kuinka kauan matkalla menisi ja kuinka kauan uhrautuisi eri kauppapaikoissa...

Läksin liikenteeseen sen verto myöhään, että Rovaniemelle päästyäni oli päivä puolessa ja lounasaika. Ruokailupaikaksi valikoitui tuttu ja turvallinen Comico. Vuosien ajan käynyt syömässä Comicossa, ja en ainakaan kummempaa valittamista ole koskaan löytänyt. Olenkohan juminut ja urautunut? Huomasin juuri, että tilaan aina saman pihvin (mikäköhän cotsico se nyt olikaan). Kastike tainnut vaihdella aina kattauksen mukaan...

Liekö nuo koronarajoitukset tai -pelot, mutta kumman vähän oli asiakkaita syömässä. Normaalisti/aiemmin olisi ollut useammassa pöydässä asiakkaita (vähintään puolillaan?). Nyt tais olla niin, että mun lisäksi kahdessa tai kolmessa pöydässä muutama hassu asiakas. No ainakin turvaetäisyydet toimii tuolla asiakasmäärällä.

Missä tuli muualla käytyä? Katsastin Minimani-myymälän, taitaa olla ketjun uusin myymälä ja samalla Rovaniemen uusin hypersupersuurimarketti-osaston myymälä Rovaniemellä. No, isohan se oli. Ja uusi. Avattu viime vuonna? No, kauppa itsessään ei herättänyt mitään ahaa-elämystä. Ihan perus superhypermarketti, jota nämä jo tutuksi tulleet prismat ja cittarit muutenkin edustavat. Hintatasoon en kummemmin perehtynyt, kun piipahdin pikaisesti "vain ovensuussa" katsastamassa kaupan (ja toteamassa kaupan olevan samasta muotista kuin muutkin kaupat). Hintavertailua sen suhteen siis en tehnyt.

Suuntasin Minimanin jälkeen SPR:n Kontti-myymälään. Voiko Konttia kuvailla kirppikseksi? Ei ihan perinteisessä mielessä kirppis, vaikka samaa ajatusta noudattaakin käytetyn tavaran myynnin osalta. Wikipedian artikkelin määrittelee sanalla kierrätystavaratalo. Englanniksi taidetaan käyttää termiä second-hand? Mutta asiaan... Mitä ostin? No kirjallisuutta ainakin. Douglas Adamsin Linnunrata-kirja tarttui mukaan. Palatessanin kotiin huomasin ostaneeni kirjan jo aiemmin. Ei siinä mitään, toinen kirja on uudemaa painosta ja toinen vanhempaa. Pitänee katsoa onko eroja (ja laittaa toinen kiertoon, jos ei ole eroja). Täydensin myös astiastoani parilla lasilla. Olen saanut joskus pari lasia lahjaksi, ja nyt täydensin sarjaa nyt löytämilläni laseilla. Kun ei koskaan tiedä milloin seuraavan kerran törmää vastaaviin laseihin, ainakaan halvalla. Harvemmin nimittäin olen nähnyt niitä laseja myynnissä kirppiksillä yms. Kirjojen ja lasien lisäksi ostin pari leffaa. Aina Kontissa käydessäni tutkailen kirja- ja leffaosaston, josko löytyisi jotain mielenkiintoista. Aina ei löydy, mutta silloin tällöin löytyy jotain jonka voisi lukea tai katsoa.

Olikohan muuta? Citymarketin kautta kotiin. Hieman alkoi hirvittämään kassalla, kun loppusaldo alkoi lähestymään satasta. Innostuin nimittäin ostelemaan hieman vaatteita. Jostain syystä tulee ostettua vaate tai pari, kun käyn cittarissa. Tarjonta sen verto hyvä, että löytyy minullekin jotain.

Kansien kuvat poimittu netistä.

lauantai 24. huhtikuuta 2021

Katsaus kirjallisuuteen (ja keräilyyn)

Tämän merkinnän voisi omistaa kenties kirjallisuudelle. Tällä viikolla "törmäsin" muutama kirjaan ja kirjallisuuteen liittyvä tapaukseen, josta voisi tarinoida. Törmätä on ehkä liian voimakas sanavalinta, ehkä paremminkin asioita joita tapahtui tällä viikolla.

Tässä eräs päivä kysyttiin kirjasuosituksia. Perinteisesti suosittelen Arto Paasilinnan teoksia, mutta kaikille varmaan kyseisen kirjailijan teokset "uppoa". Itse olen tykästynyt Paasilinnan teoksiin sen verto, että kirjahyllystä taitaa löytyä suurin osa romaaneista. Olisiko 2/3 teoksista? Paasilinnahan on julkaissut uransa aikana lähes 40 romaania. Uusin julkaistu teos taitaa olla postuumisti julkaistu "esikoisteos" Laki vaatii vainajia (teos WSOY:n sivuilla). En ole itse vielä lukenut kyseistä teosta, mutta voisi jossain vaiheessa hankkia sen. Kirjasta voi lukea lisää vaikka Ilta-sanomien jutusta (5.10.2019).

Eräänlaisena aasinsiltana voisi mainita Nätti-Jussin, Lapissa vaikuttanut ja legendaarisen tarinankertojan maineeseen noussut metsätyöläinen ja lentojätkä. Ilmeisesti Arto Paasilinnan ideaan tai/ja materiaaliin perustuen Lasse Lehtinen kirjoitti kirjan Nätti-Jussista kymmenisen vuotta sitten. Meinasin sanoa pari vuotta sitten, mutta näemmä aika rientää yllättävän nopeaa. Mielenkiintoinen kirja, voisi hankkia tämän(kin) kirjan joskus. Kirjasta lisäinfoa Kirjasampo-sivustolla. Fiktiosta faktaan... Lapin yliopisto julkaisi keväällä 2019 teoksen Nätti-Jussista. Useamman kirjoittajan tekemä teos, joka valottaa niin Nätti-Jussin elämää kuin hieman aikakauttakin. Vaikutti sen verto mielenkiintoiselta, että voisi kenties hankkia tämäkin... Kirjasta voi lukea vaikkapa Lapin yliopiston uutisesta. Niin juu, toisen uutisen mukaan kirjasta otettu kolme painosta lokakuuhun 2019 mennessä. Suosittu kirja siis.

Keräilen tosiaan kirjoja. Paasilinnan teoksien lisäksi olen kerännyt Mystiikan maailma -sarjaa. Kaikenkaikkiaan 17 osaa (tarkistetaan), joista yksi osa oli "kadoksissa" vuosia. Nyt tällä viikolla sain Rajaton ihmismieli -osan. Jeeee! Pitänee jossain vaiheessa ajatuksen kanssa lukea niin tämä kuin muutkin kirjasarjan kirjat.

Olikohan muuta tällä kertaa? Ei tule äkkiseltään mieleen... Mutta jos jotain tulee aiheesta mieleen, niin eiköhän sitä aina voi lisääkin kirjoittaa toiseen merkintään.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Koodausta ja kotisivuja

No niin, nyt on omat kotisivut pystyssä. Uulan kotisivut näkivät tänään päivänvalonsa!

Josko lähtisi liikkeelle taustatiedoilla ja -tarinalla? Mistä kaikki alkoi -osio... Kaikilla ja kaikellahan on tarinansa, joten vois tosiaan valaista hieman taustoja tälle kotisivu-operaatiolle.

Alku sijoittuu jonnekin kauas, aikaan jolloin netti kirjoitettiin vielä virallisesti Internet. Isolla i-kirjaimella. Joskus aikoinaan nuoruudessani, olisiko ollut vuosituhannen vaihteen tietämillä, etsiskelin "sitä oikeaa". Eli mikä olisi hyvä sähköposti, ilmainen sellainen. Päädyin käyttämään amerikkalainen Hotmail-tiliä (nykyään tunnetaan nimellä Outlook), mutta tuli hankittua kokeeksi myös muutama muukin eri sivuston sähköposti. Yksi s-posteista oli suomainen Jippii-sivuston/palvelun sähköposti. Erinnäisten yrityskauppojen ja fuusioiden ja nimenvaihdosten jälkeen sivusto päätyi Elisalle.

Tänä talvena (2020-21) ilmoitettiin Elisan yritysryppääseen kuuluneiden/kuuluvien ilmaisten sähköpostien muuttuvan maksullisiksi. Jos ei määräaikaan mennessä reagoi asiaan, s-posti poistuisi lopullisesti. Hinta taisi olla pari euroa kuukaudessa. Paha hinta? Ei kait...  Kyllä tosta voi maksaa sen pari euroa kuussa. Varsinkin kun pakettiin kuuluu kotisivu-palvelu (rajallinen sellainen, muistin määrä nimittäin).

Aluksi ajattelin jättää sähköpostin, siis antaisin poistua. Mihin tarvitsen toista s-postia? No itse asiassa kyllä minä vaan tarvitsen toista(kin) s-postia! Olen linkittänyt Hotmail- ja Jippii-osoitteet keskenään. Hotmailissa on ominaisuus, eräänlainen kaksivaiheinen todennus, mikäli s-posti on syystä tai toisesta lukkiutumassa. Tällöin Hotmail lähettää toiseen s-postiin vahvistusviestin, jolla pyritään estämään postin lukkiutuminen. Ei voi siis poistaa tätä toista s-postia...

Ja tosiaan, se mainitsemani kotisivu-mahdollisuus! Olen vuosia pohtinut miltä tuntuisi "omistaa" omat sivut... No nyt siihen tuli mahdollisuus. Kyseiseen Elisan s-postijuttuun kuuluu pieni kotisivutila, joten päätin hyödyntää sen oitis.

Olen joskus koodannut HTML-kielellä pienimuotoisesti ihan perus kotisivun tynkiä. Joten sen puolesta tuttu juttu. Mutta ei ne kotisivut silti ihan ongelmitta syntyneet. En saanut aluksi FTP-siirtopalvelua toimimaan. Eli tapa/ohjelma millä siirretään tiedostot minun koneeltani palvelimelle tökki jonkin verran. Aluksi ei saanut yhteyttä ei niin millään... Koko ilta tuhraantui siihen, kun kokeilin sen kolmea eri siirto-ohjelmaa ja sen neljä eri selainta. Ei niin ei! Aamulla kokeilin sitten uudestaan, niin siirto onnistui ongelmitta. Jeee!

Mutta eipä ne ongelmat siihen vielä loppuneet. HTML-koodissa oli jotain vikaa. Skandit eli ääkköset eli kirjaimet Ä ja Ö eivät näkyneet kunnolla osassa tekstiä. Sen ratkaisemisessa menikin sitten puoli päivää. Sain koodin korjattua (mm. alkuun UTF8-merkinnät eli merkkikoodiston tunnukset), mutta ei auttanut. Puolet sivuista vieläkin sillisalaattia... Perinteinen ongelmanratkaisutapa kehiin, eli KVG! Kyllä Googlesta löytyy tarvittava apu. Löysinkin eräältä keskustelualueelta eräästä sivulauseesta vinkin mikä voisi olla vikana. Onko tallennuksen yhteydessä itse ohjelmassa valittu oikea koodaus? Siinäpä vika... Eli ANSII:n tilalle UTF-8 ja nyt kaikki pelaa!

Käykääs tutustumassa sivustoon! Osoite on www.elisanet.fi/uula.makitalo

Tarkkana, että tulee oikea koodaus!

 

perjantai 16. huhtikuuta 2021

Linkkivinkki: Arkistojen aarteita eli eri tietokantoja

Selailin tässä eräs päivä Uusi Rovaniemi -lehden artikkelia, jossa kerrottiin erään rovaniemeläisen henkilön kuvakokoelmasta. Raijan albumista -juttusarja, ensimmäiset osat julkaistu 2018, osa jutuista löytyy Lapin Kansan artikkelihaulla (Lapin Kansa ja Uusi Rovaniemi ovat nykyään osa Kalevaa.) Lisäksi luin Lapin Kansan artikkelin Seinätapetiksi vaikka Kekkonen Pohjanhovissa – Museoviraston kokoelmassa satoja Rovaniemi-kuvia vapaaseen käyttöön (27.1.2021), jossa kerrottaan Finna-palvelun kautta löytyvistä vapaasti käytettävissä olevista valokuvista. Näistä artikkeleista sain kipinän, idean, koota eri arkistopalveluita yhteen merkintään. Osa arkistoista on keskittynyt johonkin tiettyyn aiheeseen ja aineistolajiin, osalla taas on laajempi laji- ja sisältöpohja.

FINNA
www.finna.fi, esim. kuvahaku
Esittelynsä mukaan "koti miljoonille kulttuuri- ja tiedeaineistoille". Kansalliskirjaston ylläpitämä palvelu eri arkistojen, kirjastojen ja museoiden materiaaleille.

KANSALLISARKISTO
arkisto.fi, esim. Digitaaliarkisto (hakupalvelu)
Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen kuuluva organisaatio/virasto. Tehtäviin kuuluu mm. eri viranomaisten asiakirjojen asiakirjojen säilyttäminen. Wikipedian artikkelin mukaan "arkisto huolehtii säilyttämänsä asiakirjallisen kulttuuriperinnön tarjoamisesta tutkijoiden käyttöön. Se osallistuu myös alansa tutkimus- ja kehittämistoimintaan". Eri osa-alueille (esim. kartta- tai kirkonkirja-arkistot) eri hakupalvelut.

ELKA, Suomen elinkeinoelämän keskusarkisto
elka.fi, hakusivut
Nimensä mukaisesti elinkeinoelämän eli pääasiassa kaupallisten tahojen (kaupat jne) eli elinkeinoelämää koskevan datan/historiatiedon säilyttämiseen (ja julkaisemiseen) tarkoitettu arkisto. Hakutoiminnolla löytyy esimerkiksi Sodankylä-hakusanalla 260 tiedostoa (kuvia, muistioita, esitettä jne). Maininnan arvoisia lienee esimerkiksi kuvat pankeista (KOP, SYP) ja tekoaltaiden rakentamiseen liittyvät kuvat.

LAPIN MAAKUNTAMUSEO (Arktikum), kuva-arkisto
Rovaniemi.fi, hakupalvelu (kuvat)
Sivustolta löytyy maakuntamuseon kuva-arkiston aineistoa, joka on osa Rovaniemeä ja Peräpohjolaa koskevaa kokoelmaa. Hakupalvelu on jaoteltu kolmeen eri osa-alueeseen (kuvat, esineet, arkistoaineisto). Arkisto sisältää noin 350 000 kuvaa, esimerkiksi kuvia hakutoiminnolla löytyy lähes 13 000. Sodankylä-hakusanalla löytyy reilu parisataa kuvaa.


Ylen palvelut ja arkistot
Yleisradiolla on omat arkistonsa ja hakusivustonsa. Areena on kai tunnetuin Ylen palveluista, jossa on ajankohtaiset tv- ja radio-ohjelmat. Elävä arkisto on Ylen palvelu, johon on koottu vanhoja/historiallisia ohjelmia (tai nk. tietoiskuja menneestä).

Ohjelmissa ja elokuvissa on vuosien ajan käytetty äänitehosteita. Ylen on laittanut Freesound-sivustolle jakoon käytössään olleita äänitehosteita, jotka ovat vapaasti muiden käytettävissä. Esitetekstin perusteella Ylen arkistoissa on kymmeniä tuhansia äänitteitä, joita digitoidaan ajan kanssa. Tähän mennessä sivustolla on reilu 1000 äänitettä tarjolla. Lisää äänitehosteista voi lukea vaikka tästä ja tästä.


KAVI, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti
Kavi on nimensä mukaan audiovisuaalista historiaa (elokuvia yms) tallentava organisaatio.

Elonet-sivusto on sivusto, josta löytyy Kavin hallinnassa olevien kotimaisten elokuvien hakusivusto. Sivustolla voi katsoa palvelusta löytyviä elokuvia. Uutisen mukaan (12/2019) sivustolta löytyy reilu 200 elokuvaa, ja loput tulee löytymään myöhemmässä vaiheessa.

Elävä muisti on hakupalvelu, josta löytyy Kavin arkistojen materiaalia. Sivuston materiaali mielestäni keskittynyt enemmän nk. uutiskatsauksiin ja lyhyempiin juttuin (kun taas Elonet on enemmän elokuvien sivusto).

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Pitkää ikää ja maittavaa unta

Näköjään nyt sunnuntaina (21.3.21) tulee kuluneeksi kuukausi edellisestä merkinnästä. On siis aika päivitellä kuulumisia ja katsastaa tapahtumia. Mitään kummempia ei kait ole tapahtunut, mutta kait sitä aina jotain kerrottavaa löytyy... Ja kas, päivämäärä näyttäisi olevan symmetrinen. Ainakin jossain mielessä.

Mistä aloittaisi? Josko aloittaisi knoppitiedolla? Olisi tarjolla luonnontietoa, biologiaa ja historiaa. Tiesittekö, että Darwinilla oli kilpikonnia, joista ainakin yksi eli 2000-luvulle asti?

Tässä yksi päivä lueskelin jotain evoluutioteorian historiaa käsittelevää artikkelia. En muista tarkalleen mitä kaikkea artikkelissa kerrottiin, ja sitä paitsi minun englannin taidolla osa tiedosta taisi mennä ohi ihan kokonaan. Mutta muutama knoppitieto jäi artikkelista mieleen.

Englantilainen luonnontieteilijä Charles Darwin (1809-1882) on evoluution tunnetuin tutkija, jonka aihetta käsittelevä Lajien synty -teos julkaistiin 1859. Darwin teki tutkimusmatkan HMS Beaglella 1830-luvulla eteläiselle pallonpuoliskolle. Palatessaan Darwilla oli mukanaan kilpikonnia. Näistä yksi, Harriet eli vuoteen 2006 asti. Iäksi on arvioitu 175 vuotta.

Kaivelin hieman lisätietoa vanhimmista kilpikonnista. Joissain lähteissä mainitaan vanhimman kilpikonnan eläneen yli 250-vuotiaaksi (Adwaida-kilpikonna Intiassa) tai jopa yli 300-vuotiaaksi (Afrikassa). Iltalehden artikkelin perusteella tällä hetkellä vanhin elossa oleva kilpikonna on ilmeisesti Saint Helenalla elävä Jonathan (n. 190 vuotta vuonna 2021). Wikipedian artikkeleiden (englanniksi, suomeksi) perusteella pitkäikäisimmät eliöt ovat mikro-organismeja, jotka voivat elää tuhansia tai jopa miljoonia vuosia.

Siirrytäänpä luonnosta hieman arkisempiin aiheisiin. Tällä viikolla olen "shoppaillut" ruhtinaallisesti. Ainakin rahallisesti. Rahaa on palanut yli tonni, vaikka olen ostanut vain pari tuotetta...

Mulla on psoriasikseen piikitettävä lääkitys, jonka hinta taitaa pyöriä jossain 3300 euron tietämillä ilman alennuksia. Onneksi Suomessa on käytössä lääkekatto, joten lääkkeestä piti maksaa "vain" kuutisensataa euroa. Ja nyt tästä lähtien loppuvuoden ajan reseptilääkkeet maksavat pari euroa. Lääke on kolmen kuukauden välein pistettävä lääke, ja nyt ensi viikolla pitää pistää seuraava piikki. Onneksi ei tarvitse kovin usein olla piikittelemässä.

Mitäs muuta minä ostinkaan? Niin juu, sängyn! Vanha sänky alkaa olemaan jo tiensä päässä. Jouset osittain löystyneet ja osa alkaa puskemaan kankaista ja patjoista läpi... Onhan se jo kait kymmenisen vuotta vanha sänky. Aika siis uusia sänky. Minkäslaisen sängyn hankin? 120cm leveän jenkkisängyn, joka maksoi 750 euroa. Viitisensataa enemmän mitä alkujaan suunnittelin, mutta viitisensataa vähemmän mitä olisi maksanut ilman tarjousta/alennusta. Joten voinee olla tyytyväinen? Kyseessä on siis Jyskin Gold C35 -sänky. Toivottavasti takaa makoisat unet moneksi vuodeksi.

Aluksi suunnittelin parinsadan luokan sänkyä, joko jenkki- tai runkopatjasänkyä. Mutta juteltuani myyjän kanssa päädyin hieman paremman (hinta)luokan sänkyyn. Tuntui hieman tukevammalta ja korkeuskin täsmäsi paremmin omia mittoja. Ja tosiaan, toivottavasti säilyy paremmin ja pitempään kuin halvempi sänky.

Mulla ei taida tällä kertaa olla muuta, joten seuraavaan kertaan siis!

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Sekalaisia helmikuun merkintöjä (vko 7/2021)

Hetken piti miettiä mitä kaikkea on tapahtunut lähiaikoina, onko mitään maininnan arvoista tapahtunut. Ja mistä lähtisi liikenteeseen.

Niin, mistäs aloittais? Josko aloittais viime viikonlopun tapahtumista? Viikko sitten oli ystävänpäivä. Samalle viikonlopulle, oikeastaan samalle päivälle sattui myös laskiaissunnuntai. Tapahtumat osuivat siis tänä vuonna samalle sunnuntaille. En tiedä sitten kuinka usein ovat samana päivänä... Lehdet eivät ainakaan kovin asiaa hehkuttaneet, en ainakaan itse huomannut asiasta puhuttavan iltapäivälehdissä.

Vaikka ystävänpäivä olikin sunnuntaina, järjestivät eri järjestöt pienehkön tapahtuman järjestökeskus Kitisen pihalla jo perjantaina. Olikohan paikalla eläkeläisten porukka ja sotilaskodin myyntiauto. Pitihän se sitten kävässä perjantaina nauttimassa sotkun munkkikahvit. Lie milloin viimeksi sotkun munkkikahvia... Jos vuoteen en ole päässyt nauttimaan näitä makunautintoja, niin onhan se... No nyt kyllä katosi adjektiivit, voit täyttää tyhjän kohdan jollain positiivisella termillä.

Loukkasin kyllä käteni, kun käväsin kahvilla. Otin tukea noustessani korokkeelle (sen verto ylhäällä myyntiluukku, että tarvitsee korokkeen) ja samalla jotenkin nyrjäytin oikean olkapääni. Vihlasi ja muutaman minuutin tunnoton. Voiko olkapää nyrjähtää? Samaan tapaan kuin nilkat? No samantapainen tilanne kuiten. Viikonloppu meni olkapäätä varoessa, ja on se nyt pikkuhiljaa viikon aikana parantunut. Tosin nyt on alkanut hieman vihoittelemaan vastakkainen puoli, eli vasemman puolen joku lihas muistuttelee olemassaolostaan jos väärässä asennossa kumartuu (tjsp). No toivottavasti parin päivän sisään lakkaa muistuttelemasta...

Käväsin tällä viikolla pitkästä aikaa kirjastossa. Kirjoja en tällä kertaa lainannut, vaikka kotiin raahasinkin kassillisen kirjoja. Kirjastossa nimittäin poistomyynti, hinnat tais olla tyyliin euro/teos tai 2e/kassi. Puolentusinaa kirjaa tarttui mukaan. Muutaman "löydönkin" tein (ainakin omasta mielestä). Löysin Hannu Lukkarisen piirtämän Karvainen miespalvelija, joka perustuu Arto Paasilinnan teokseen Rovasti Huusosen petomainen miespalvelija. Minähän kerään (ja luen, tottakai) Arto Paasilinnan teoksia, joten tämä sarjis on oiva lisä kokoelmiin. Onkohan Paasilinnalta ilmestynyt vajaa 40 romaania? Näistä romaaneista kaksi on sovitettu sarjakuvaksi.

Mitäs (muita) kirjoja minä nyt ostinkaan? Pari sarjakuvaa, muutama tietokirjan, joitain fiktiivisiä teoksia. Vois varmaan mainita Vänrikki Stoolin tarinat. Jotenkin alkoi tuntumaan siltä, että kaikkien pitäisi tietää kirja, mutta kukaan ei ole lukenut sitä (vapaaehtoisesti). Kuuluu samaan kategoriaan Väinö Linnan Tuntemattoman ja raamatun kanssa, jokaisella pitää olla kirjahyllyssään "statussymbolina"?



keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Etätapaamisia, tietoteknisiä huomioita ja muita höpinöitä

Tänä talvena olen osallistunut useampaan kokoukseen, tapaamiseen tai tapahtumaan etänä. Eli käytännössä kotisohvalla olen tuijottanut läppärini ruutua ja yrittänyt seurata käsiteltävää asiaa. Mietin juuri mitä yhteistä kyseisillä tapahtumilla on. Siis sen lisäksi että järjestetään verkossa. Ei taida olla... Jokaisella tapaamisella eri aihe ja jokaisella kerralla eri ohjelmisto. No ne kaikki ohjelmistot olivat/ovat tosin nk. VoIP-sovellutuksia, eli ääni netin yli lontoon murteesta karkeasti käännettynä (netissä toimivat puhelut).

Ekana taisin käyttää Skypeä, tai oikeastaan sen yritysversiota. Tosin itselläni ei tarvinnut hankkia maksullista versiota, kun kutsulinkin kautta osallistuin tapaamiseen. Vastaavasti myöhemmin osallistuin kokoukseen Microsoft Teams -palvelulla. Verkkoversiolla tällä kertaa... Itselläni ei vielä tuossa vaiheessa ollut sovellusta tai tunnuksia palveluun. Eikä taida vielä nytkään olla tunnareita muuhun kuin ilmaisversioon. (Jaoteltu ilmeisesti ilmaiseen ja yritysversioon.) Pitäis varmaan tuohon sovellukseen perehtyä hieman, jos joutuu koronasta johtuen järjestämään opetusta etänä.

Eilen torstaina järjestettiin Mätsis-rekrymessut (tapahtuman FB-sivut). Käväsin pikaisesti tutustumassa mitä kaikkkea tarjolla. Pariin työpajaan tuli samalla osallistuttua (mm. CV:n laatiminen).

Tuli parin päivän tauko kirjoittamisessa. Pitäis opetella kirjoittamaan kerralla loppuun ja julkaisemaan sopivassa aikataulussa, ettei tuu turhia katkoksia. Olikohan minulla muuta mitä olis pitänyt kirjoittaa tähän merkintään? Pari päivää ollut selkä kipeä, oikean puolen kylki ollut jotenkin hellä. Hellä on ehkä vähän väärä sana kuvaamaan tilaa. Ajoittain väärässä asennossa esiintyy kipua. Todennäköisesti revähdyttänyt jonkun lihaksen jostain paikkaa...

Mutta ei kait siinä muuta kuin euraavaan kertaan! Meitti aloittaa leffaillan, töllöstä tulee Riiviöt 2!

tiistai 19. tammikuuta 2021

Pikainen postaus ja hieman mainostakin

Milloinkas viimeksi postasin? Olikos viime merkinnässä juttua säästä? Huono muisti... Tilastoista taisin mainita jotain. Mutta säästä en tainnut pahemmin puhua mitään? No se asia korjataan nyt!

Joulun tietämissä ja vuodenvaihteessa ei säässä ollut pahemmin valittamista. Siis pakkasten suhteen. Ei ollut mitään tulipalopakkasia, ei ollut 30 asteen ennätyspakkasia. Mutta nyt viime viikolla sitten olikin hieman kylmempää. Käväsikö parhaimmillaan 30 ja 35 välillä täällä kylillä. Muualla (Lapissa) taisi pakkaset liikkua lähempänä 40.

Senhän tietää mitä se tekee autolle. Tai ainakin akulle. Auto ei inahtanutkaan, vaikka olikin viitisen tuntia roikannokassa. Tyhjä mikä tyhjä... Ja nesteen tieten ihan tönkissä. Mutta loppuviikosta ilmojen hieman lämmetessä akku laturiin pariksi tunniksi. Kyllä se siitä sitten iltapäivällä käyntiin läks.

Oisko mainoksien paikka tähän väliin?

Opetan kansalaisopistossa tietotekniikka (olen tainnutkin mainita). Revontuli-opiston kevään kurssit ovat alkamassa näillä näppäimillä. Koontilista Sodankylän kevään kursseista löytyy opiston sivuilta. Itellähän on pyöriny koko lukuvuoden ajan mm. yksilöopastus, maaliskuussa alkaa Hyötyä ja iloa - digitaidot haltuun kirjastossa -kurssi.

Olikohan muuta? Ei tainnut olla tällä kertaa...