sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Postimerkeistä, jälleen

Tuleepas merkintää nykyään tiheään. Eilen tein viimeksi merkinnän, ja postimerkeistäkin tein merkinnän pari päivää sitten. Mutta kun aiheita löytyy, niin parempi tehdä heti. Ettei unohdu täysin...

Sain viikolla postimerkkejä, joissa erikoisempi leima. Yksi merkeistä sisälsi Kirjepostin uusjako -merkinnän. Eli posti sai 1. ja 2. luokan jaottelun. Tämähän tapahtui 1980-luvulla, eli 30 vuotta sitten. Etsiskelin edellistä postimerkintää tehdessä taustatietoja kyseisestä tapahtumasta (ja leimoista). Törmäsin silloin myös aiheeseen liittyviin merkkeihin. Repertuaariin kuuluu siis lukematon määrä niin merkkejä kuin leimojakin. Aloin jo tuolloin miettimään missä olen kyseisiä postimerkkejä nähnyt... No tänään välähti, ja aloin kaivamaan arkistojani. Multahan löytyy pari sarjan merkkiä! No samantien päätin liittää kuvat blogiin...


Sain kokoelmiini tässä vähän aikaa sitten uudenlaisen Leijona-postimerkin. Ihmettelin uutta kuosia. Nimittäin aiemmin näkemäni ja kokoelmani merkit ovat niitä "klassisia" Leijona-merkkejä. Aloin pohtimaan, että missä vaiheessa merkit ovat uusittu. Olenko ihan totaalisesti pudonnut kelkasta? Ei nimittäin kovin usein tule vastaan uudempia Leijona-merkkejä. Merkit ja niiden kehitys on jäänyt hieman toispuoleiseksi, kun ei ole pahemmin nähnyt kyseisiä merkkejä liikenteessä.
Milloin Leijona-merkki sai uuden kuosin?
Milloin sai uuden designin?

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Viiankiaapa

Tänään aiheena luonto ja kohteena Viiankiaapa, eli soidensuojelualue Kersilössä. Paikka sijaitsee Kersilössä, Sodankylän keskustasta parisenkymmentä kilometriä pohjoiseen. Alue on tullut viime aikoina tutuksi kaivosuutisista. Viiankiaapa kuuluu Natura-alueeseen ja alueen rikkauksia (malmi ja kaivannaiset) havittelee kaivosteollisuus. Suurimpana kysymyksenä on siis se miten nämä kaksi asiaa voidaan sovittaa yhteen.

Tosiaan, kaverin kanssa päätettiin käydä Viiankiaavalla. Voisi sanoa, että vihdoin ja viimein tuli käytyä Viiankiaavalla. Itse en ole käynyt kertaakaan kyseisellä luontoreitillä, vaikka suunnitelmissa (ja puheissa) onkin ollut useamman vuoden ajan... Kaveri kyllä on käynyt useammankin kerran Viiankiaavalla.

Tulipahan käveltyä, useamman kilometrin... Päivän päätteeksi aivan naatti! Luontoon.fi -sivuston mukaan reittien pituus vaihtelee neljästä kilometrista aina reiluun 7 kilsaan. Pisimpää reittiä emme kävelleet, mutta kyllä tuossa lyhyemmässäkin reitissä on ihan kunnioitettavasti matkaa.

Mitä kaikkea teimmekään? Tai siis mikä oli kohteemme... Luontopolkua seuraamalla päädyimme Viiankijärven kodalle. Kodalla nautimme retkiruokaa, eli toisin sanoen paistoimme makkaraa ja joimme kahvit.

Maisemat olivat erinomaiset, järvimaisema ja suoalueen kasvillisuus... Mukava paikka laavulle, ei valittamista.

Mitä muuta näimmekään matkan varrella? Pari lintua tuli bongattua, pikkulintuja pääasiassa. Takaisinpäin tullessa törmäsimme myös joutseneen. "Törmäsimme", huono sanavalinta... Paremmin sanottuna: näimme joutsenen uimassa erämaalammikossa.












Luontopolun varrella on erittäin informatiivisa ja hyvin toteutettuja infotauluja. Itse ainakin pidin taulujen tyylistä ja ulkoasusta, sisällöstä puhumattakaan...






Linkit
Viiankiaavan soidensuojelualue, Luontoon.fi
Viiankiaapa, Ymparisto.fi

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Postimerkit ja erikoisemmat leimat

Edellisessä merkinnässä mainitsin saaneeni postimerkkejä, suurin osa varustettu erikoisemmalla leimalla. Yhdeksän erilaista merkkiä ja yhdeksän eri leimaa.

Pikaisesti laskettuna kokoelmiini on kerääntynyt varmaan n. tusinan verran hieman erikoisempia leimoja. Aiemmin olen saanut kokoelmiini mm. Saariselän ja Kilpisjärven leimat.

Mutta asiaan... Tutkailin hieman leimojen historiaa ja taustaa. Eli käytännössä googletin leimojen tekstillä, yritin etsiskellä hieman tietoa leimojen takana. Suurin osa osumista vei netin eri huutokauppoihin (Huuto.net, antikvariaatit etc), mutta löytyi parista leimasta hieman lisätietoakin...

Lahden seimikaupunki -leima on vuodesta 2005 alkaen käytetty leima, käytössä nimensä mukaan Lahdessa joulun aikana. Eli kohta kymmenen vuotta tätä leimaa on käytetty. Erikoisleiman on suunnitellut Tapani Talari, henkilöiden taustalla on Lahden Ristinkirkon torni ja paikalla olleen puukirkon takorautainen risti.

Kaikkien museo postitalossa... postimuseo -leima kertonee kaikki oleellisen. Postin museo sijaitsi Postitalossa Helsingissä aina vuoteen 2012 asti. Tämän jälkeen vuodesta 2014 alkaen Postimuseo on sijainnut Tampereella. Ehdin käymään Helsingin museossa alkukesällä 2011 ollessani psoriasis-aiheisella kurssilla. Mielenkiintoinen museo...

Napapiiri, Rovaniemi ja Joulupukki, erottamaton yhdistelmä! Rovaniemen napapiirillä sijaitsee nimittäin Pajakylä sekä Joulupukin pääposti. Napapiirin posti on toiminut 1990-alusta alkaen, ja posti on saanut oman leiman...

Löysinköhän minä muista merkeistä jotain tietoa? Kirjepostin uusjako -leimaan löysin hieman informaatiota Postin/Itellan kotisivuilta Historia-osiosta. Vuonna 1984 ilmeisesti tehtiin hieman rukkausta lähetysluokka, eli tulivat nämä nykyisin(kin) käytössä olevat 1. ja 2. luokan postimerkit/luokat.

Törmäsin myös Ylen uutiseen "Posti lopettaa erikoisleimoja" vuodelta 2009. Sinänsä sääli, näin merkkejä keräilevänä. Tarjonta vähenee, kapenee... Olen tainnut aiemminkin valitella asiasta, kun postin lajittelua keskitetään tietylle paikkakunnalle jne. Paikallisuus, paikallistuntemus samalla katoaa...


Linkit

Lahti on seimikaupunki, Lahden kaupunki 4.12.2006
Seimikaupunki Lahti -erikoisleima 2011, Postin verkkokauppa
Lahden seimitapahtumalle oma erikoisleima yhdeksättä kertaa, Posti 3.12.2013

Postimuseo jättää hyvästit Postitalolle, Yle 21.6.2012
Postimuseo, Wikipedia

Joulupukin Pääposti juhlii 20-vuotista taivaltaan, Posti 3.11.2011
Joulumaan poroja Rovaniemen juhlamerkissä, Yle 26.9.2012


PS:
Aiemmissa merkinnöissä olen maininnut nk. automaattipostimerkeistä eli automaatista "tulostetuista" postimerkeistä (kts. merkintä). Tarkastelin merkkejä hieman tarkemmin ja huomasin ahma-postimerkin olevan myös näitä automaattimerkkejä. Kokoelma karttuu... =) Taitaa olla muuten Suomen luonto aiheena näissä automaattimerkeissä. Ainakin ne itselläni olevat merkit ovat luontoaiheisia: ahma, poro, hanhi...

torstai 26. kesäkuuta 2014

Postimerkkejä ja leimoja

Positiivinen yllätys tänään! Sain postissa pari merkkiä, oikeastaan merkkejä varustettuna hieman erikoisimmilla leimoilla. Kaikenkaikkiaan puolisen tusinaa merkkejä ja leimoja sain eräältä postimerkkejä harrastavalta keräilijältä. Sydämmelliset kiitokset siis siitä.

Tulen tekemään aiheesta vielä tarkemman merkinnän, mutta voisi lyhyesti kertoa mitä kaikkea tuli postissa. Muutama joulupostimerkki ja aiheeseen liittyvä leima. Paikkakuntamerkkejä taisi olla suurin osa. Lisäksi taisi yksi leimoista olla Napapiirin leimalla? (Laitoin merkit kansioon, kansio jäi toiseen huoneeseen, ja muisti on sitä mitä se on.) Kyseinen leima (Napapiiri/joululeima) löytyykin jo kokoelmista, ja olenkin tainnut mainita leimasta aiemmin blogissani. Mutta muut merkit ovatkin uusia minulle.

Mutta lisää merkeistä sitten myöhemmin.

Linkkivinkkiä ajattelin laittaa. Nimittäin hetken mielijohteesta googletin erikoisleima-hakusanalla kuvia. Minkälaisia leimoja on olemassakaan... Törmäsin hakutuloksissa pariin mielenkiintoiselta vaikuttavaan blogiin, jotka käsittelevät postimerkkejä tai postia tavalla tai toisella.

Filateliasta ja keräilystä

Passion for postcrossing

Waiting for your letter

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Välipäivityksiä

Tutkailin blogiani, kävin läpi mm. lukuluetteloa eli listaa lukemistani blogeista. Poistin raakasti kaikki blogit joita ei ole tai ne olivat kutsuttujen luettavissa.

Saman kohtalon koki sivuston välilehtien sisältö (yksi välilehti lähti siis pois). Käydessäni läpi tekstiä, päädyin siihen että teksti ei ole tärkeä...

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Sekalaisia merkintöjä

Sunnuntai, joten juhannuksen voinee sanoa jo loppuneen... Kylmä sää, joten ei pahemmin ole viitsinyt ulkona olemaan jussin aikana.

Lueskelin FB:n kansalaiskanavaa, jossa keskusteltiin paikallisista yrityksistä. Tai oikeastaan niiden aukioloajoista ja kotisivuista. Muistui aiemmin kirjoittamani kotisivu-merkinnät, eli mikä merkitys on kotisivuilla markkinointiin jne.

FB:ssä etsittiin mm. tietoa miten yritykset ovat auki juhannuksen aikana. Toinen haun kohteena oli LVI-alan yritykset. Tietoa löyty ja asiakkaat löysivät etsimänsä. Tässä näemme millainen merkitys sosiaalisella medialla on. Ja toivottavasti myös kotisivuilla.

Muuten... Simosen kotisivut eivät vieläkään toimi!

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Juhannus 2014

Tänään perjantaina on juhannusaatto, eli keskikesän juhla... Sää ei ole mikään kaunein, vettä on satanut koko päivän. Ja lämpötilakaan ei ole mitenkään kehuttavaa, alle 10 astetta. Saisi olla kyllä lämpimämpää!

Aikomus oli tänään grillata, mutta säätilan vuoksi kokkaus siirtyi sisätiloihin. Menu on hieman aiottua suppeampi, eli tällä kertaa vain pihviä ja täytettyjä sieniä. Pihvit ovat ihan peruspihvejä... Mutta pitkästä aikaa sain täytettyjä sieniä! Mmmm, vesi oikein herahtaa kielelle pelkästä ajatuksesta... Eli herkkusienistä kannat pois, tilalle Koskenlaskija-juustoa ja kääritään pekoniin. Tämän jälkeen paistetaan ja nautitaan =) Grillissä tulisi parempi, mutta pitää tällä kertaa tyytyä uunin apuun.

Mitäs vielä? Elokuvista ja DVD-levyistä voisi mainita.

Loppuviikosta kävin pikaisesti kirppiksellä, ja silmiini sattui Veren vangit -elokuva. Olen aiemmin lukenut kirjan ja useamminkin nähnyt elokuvan televisiossa. Erinomaisia teoksia molemmat... Aika ajoin olen myös yrittänyt metsästää kyseistä leffaa, yleensä Huuto.net ja Discshop -sivustoilta. Nyt loppui tämä metsästys. Parilla eurolla löyty nimittäin tämä leffa.

Etsintä ei ole kuitenkaan aivan lopussa vielä. Nimittäin 'sarjan jatko-osa' on vielä löytämättä (tai oikeastaan hankkimatta). Anne Ricen tuotantoon kuuluu myös Kadotettujen kuningatar -teos, joka on filmatisoitu 2000-luvulla. Tämän elokuvan jos vielä saisi kokoelmiini...

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Tekemisiä kesälle 2014

 Kesä 2014... Mitä silloin tapahtuu? Mitä voisi tehdä?

Ennustaja en ole, joten en osaa sanoa mitä kaikkea tuleva tuo tullessaan. Mutta suunnitelmista voisi kertoa. Ja jo tapahtuneista asioista.

Maanantaina ja tiistaina Sodankylässä oli markkinat. Markkinoilla tuli käytyä, vaikka mitään erikoista en ostanutkaan. Perinteiset metrilakut tuli hankittua...

Eilen tiistaina Jeesiönrannan koulun pihalla järjestettiin sirkusnäytös. Sirkus Finlandia pysähtyi kiertueellaan Sodankylässä, ja pitihän se pitkästä aikaa käväistä sirkuksessa. Hyvän ystävän kanssa tuli katsottua parituntinen esitys. Mukavahan se oli tosiaan pitkästä aikaa sirkuksessa käydä. En edes muista milloin viimeksi olen sirkuksessa käynyt...

Pari kuvaa otin esityksestä. Valitettavasti kännykkälaatua, ei mitenkään esityskelpoisia. Pari kuvaa uskalsin kuiten blogiin liittää...

Aasinsiltana voisi käyttää: sirkuksen tirehtööri mainitsi käyneensä katsomassa vanhaa sirkustelttaansa. Eli kyseessä elokuvafestareiden esitysteltta. Festarit ovat hankkineet vanhan sirkusteltan ja näyttävät siellä festareiden aikana elokuvia.

Midnight sun film festival eli festarit alkoivat (vai alkavat?) tänään keskiviikkona. Siellä voisi piipahtaa, viimeistään perjantaina. Julkkiksia bongaamassa ja tutustumassa muutenkin festareiden tarjontaan. En ole vielä tutustunut ohjelmistoon, joten en tiedä vielä mitä elokuvia käyn katsomassa. Jos nyt ylipäätänsä elokuvia ehtii käydä katsomassa :D Tarkoitus kuiten olisi käydä katsomassa ainakin yksi leffa.

Julkkiksista jos pari sanaa sanoisi. Perinteisesti festarilla on saanut bongattua useamman julkkiksen. Pari kesää sitten yhdeltä istumalta sain lukemaksi tusinan verran julkkiksia (näyttelijöitä, muusikkoja, ohjaajia). Viime kesänä en tosin tainnut bongata kuin yhden julkkiksen...

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Normandian maihinnoususta 70 vuotta

Luin illalla pari mielenkiintoista artikkelia koskien II maailmansotaa. Kyseessä oli 70 vuotta sitten tapahtunut Normandian maihinnousu. Kesäkuussa 1944 liittoutuneet (Yhdysvallat, Iso-Britannia, Kanada jne.) aloittivat maihinnousu-operaation Ranskan länsirannikolla.

Eräs lukemani artikkeli käsitteli Pelastakaa sotamies Ryan (Saving Private Ryan) -elokuvaa vuodelta 1998. Itse en ole tainnutkaan nähdä kyseistä elokuvaa, en ainakaan kokonaan. Aihe vaikuttaa kyllä erittäin mielenkiintoiselta ja elokuvaa on kehuttu hyväksi, en silti ole tainnut kyseistä leffaa nähdä (muistaakseni). Toinen aiheeseen liittyvä sotadraama on Taistelutoverit (Band of Brothers) -televisiosarja vuodelta 2001. Olen tainnut sarjasta aiemminkin kertoa, olen nimittäin hankkinut sarjan DVD:llä. Molemmissa taustatekijöinä muuten Tom Hanks ja Steven Spielberg... (Listaan voisi lisätä vielä Schindlerin lista -elokuvan, mutta se ei suoraan liity Normandian maihinnousuun.)

Linkit
Ilta-sanomat
¤ Mitä jos maihinnousu olisi epäonnistunut?
¤ He olivat sotamies Ryanin oikeat pelastajat

Helsingin Sanomat
¤ Normandian taistelutanner on nyt suosittu uimaranta – 13 vaihtokuvaa näyttää muutoksen

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Elokuvia ja muistoja

Katselen tässä samalla Yle Teemalla esitettävää Peter von Baghin Sodankylä ikuisesti -dokumenttisarjan ensimäistä osaa, Ensimmäisen elokuvamuiston kaiho. Keskeisimpiä aiheita jaksossa on ensimäiset nähdyt elokuvat. Minkä elokuvan on nähnyt ensimäisenä, kokemuksia nuoruuden elokuvakokemuksista. Dokkari on koottu pääasiassa festareiden aamukeskusteluissa käydyistä haastatteluista. (Festareilla aamuisin tilaisuus, jossa ohjaajat kertovat taustoistaan jne.)

Aloin itse miettimään minkä elokuvan itse näin ensimäisenä. Pakko tunnustaa, ei harmainta aavistustakaan. Ei millään tule mieleen, vaikka kuinka yritän pinnistellä... Todennäköisesti jokin Disney-leffa. Olisiko ollut Pelastuspartio Bernard ja Bianca tai Pieni merenneito?


Linkit
Kulttuuridokumentti - Sodankylä ikuisesti, Yle Teema
Sodankylä ikuisesti, osa 1/3, Yle Areena

Filmifestivaalit

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Pihatöitä ja muuta mukavaa

Pihalla tuli touhuttua, puutarhantöitä lähinnä. Sää on tänään ollut mukavan aurinkoinen, joten ulkona tarkenee hieman paremmin kuin viikonloppuna. Eilen ja toissapäivänä satoi vettä, välillä kuin kaatamalla...

Kokeilin oksasilppuria, joka hankittiin tässä jokin aika sitten. Kovin paksua oksaa en viitsinyt kokeilla, onhan masiina oksasilppuri. Ihan mukavan kokoista silppua tuli, vaikka mielestäni hieman hienompaa silppua olis saanut olla. Laitoin silpun kompostiin, vaikka olisihan sitä voinut käyttää myös vaikka pensaiden alle kateaineena...

Mitä vielä? Pari pienempää lehtikasaa oli jäänyt pihanperälle. Tuli nekin siirrettyä kompostiläjään.

Tulevaa...

Ensi viikolla riittää tapahtumia ihan mukavasti. Sirkus Finlandia esiintyy tiistaina 10.6. täällä Sodankylässä ja keskiviikkona 11.6. alkaa elokuvajuhlat (Midnight Sun Film festival). Samalla viikolla perinteisesti on ollut markkinat, mutta en tiedä sitten onko tänä vuonna (en ole mainoksia nähnyt vielä).

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Rengasrallia...

Kuvat antavat osviittaa
renkaista ja niiden kunnosta.
Mistäköhän aloittaisi? Monta asiaa mielessä, enkä tiedä mistä aloittaisi... Josko aloittaisi otsikolla. Tai siis otsikon asialla, eli rengas-aiheella.

Omistan Ladan, tuon idän suuren ihmeen. Kesärenkaina ovat olleet alkuperäiset "Made in USSR" -merkinnällä olevat renkaat. Talvirenkaat ovat olleet koko ajan ihan perinteiset/kotimaiset Hakkapeliitat (Venäjällähän ei ole tietääkseni käytössä talvirenkaita, ei ainakaan nastarenkaita). Aikaa siis on kulunut, onhan Neuvostoliitto ollut "pelkkä muisto" jo ainakin 22 vuotta.

Aiemmin kaksi kesärenkaista (etupään renkaat) on vaihdettu mm. kulumisen vuoksi. Aurauskulma lienee ollut väärä? Tänään kävin vaihtamassa viimeisetkin neukku-renkaat uudempiin kumeihin. Kulutuspintaa vaikutti vanhoissa olevan ainakin lain salliman rajoissa. Mutta valitettavasti sivussa alkoi saumat(?) irvistämään sen verto, että en viitsinyt niitä enää kauemmin katsella.

Kesärenkaat vaihdan auton alle huomenna torstaina.

Torstaista kun tuli puhetta... Huomenna on helatorstai, eli pyhä- ja vapaapäivä.

Muut asiat
Tällä viikolla loppuvat koulut, eli kesälomat alkavat. Ammattikoululla päättäjäiset järjestetään tänään keskiviikkona (huominen helatorstai toi muutoksia aikatauluihin tjsp).

Sää on ollut nyt iltapäivällä aurinkoinen, lämpimästä en osaa sanoa. Jos jää alle 20 asteen tai peräti alle 15 asteen, niin onko lämmintä? Miten sen nyt ottaa...

Tuli istutettua pari marjapensasta, punaisia herukoita. Isä oli jostain hankkinut marjapensaita ja ne piti istuttaa...

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kesää odotellessa

Ensi viikolla alkaa tämän talven viimeinen viikko, koulutuksessa siis. Elokuussa alkaa seuraavan kerran sähköalan opiskelu... Kolme päivää jäljellä, maanantaista keskiviikkoon ja neljän tunnin päiviä.

Keskiviikkona on muuten täällä Sodankylän ammattikoulussa valmistumispäivä.

Ilma ja sää on ollut lämmin, parinkymmenen asteen tietämillä. Perjantai-iltana ukkosti aika mukavasti, pitkälle lauantain puolelle salamoi...

Mitäs muuta voisi kertoilla? Ei kait mitään kummempaa tällä kertaa.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Lämmin päivä ja pihan siivousta

Tänään tuli pihaa siivottua. Tai lähinnä valmiit roskakasat siirsin kompostiläjään... Samalla tuli bongattua kevään ekat kukat. Kukkapenkissä pari hentoa kukkasenalkua kasvamassa.

Mitäs vielä? Lämmintä on ollut koko päivän. Aurinko paistanut ja lämpötila on ollut parinkymmenen asteen paremmalla puolen. Huh hellettä, voisi sanoa.

Mitäs vielä? Parista blogista olen bongannut sisältöön liittyviä juttuja: hakusanat. Eli millä hakusanalla ihmiset ovat löytäneet blogiin. Pitkiä listoja, mitä erikoisimpia sanoja... Aloin itsekin tutkailemaan oman blogin tilastoja ja hakusanoja. Pakostakin alkaa miettimään onko blogini tylsä, sisällöltään nimittäin. Mikse itselläni ole yhtään erikoista hakusanaa? Muilla vaikuttaisi olevan mitä erikoisimpia hakusanoja, itsellä arkipäiväisiä ja hieman tylsähköjä sanoja...

Avainsanat! Miksi menee termit sekaisin? Haku- ja avainsanat...

Tilastojen kärjessä keikkuu puun paino. Olen joskus tehnyt merkinnän tai pari asiasta. Ystävänpäivä ja itsenäisyyspäivä... Ymmärrettävää, juhlapäivät kiinnostavat kaikkia. Erikoiskolikot-haullakin on löytänyt pari hakua blogiini.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Sekalaisia merkintöjä

Käväsin loppuviikosta katselemassa hieman paikkoja. Kun oli vapaa-aikaa oli ja sää kaunis, päätin käväistä Pappilanniemessä.

Ilma oli lämmintä, aurinko paistoi. Mikäs siinä, ei valittamista... Ainoastaan lumen alta paljastuva väritön luonto ei oikein miellyttänyt. Tiedättehän sen tylsänharmaan/ruskean korsikon ja mullikon, kun maa ei ole alkanut vielä vihertämään? No eiköhän se kohta ala vihertämään.

Mitäs vielä?

Pappilanniemessä sijaitsee kivi, johon on kaiverrettu teksti "Pastos päivva kiufvresist", paistakoon päivä kirkkaasti. Pienen googlettamisen jälkeen törmäsin Olaus Sirma -nimiseen henkilöön, jonka käsialaa teksti on (tai siis runo).





Linkit
Maalainen: Kulnasatz poroni sekä toinen runo

maanantai 12. toukokuuta 2014

Tapahtumia ja terveyttä

Tänään täytyi pitää sairaspäivä, eli en mennyt kouluun... Yskä ja kuume vaivasi, joten päädyin sairastamaan tämän päivän kotona. Kuumetta oli aamulla yli 37 astetta, kun normaalisti on jotain 36½.

Mitäs muuta? Perjantaina liputuspäivä, sunnuntaina liputuspäivä, tänään maanantaina liputuspäivä. Eli perjantaina oli Eurooppa-päivä, sunnuntaina oli äitienpäivä, tänään on JV Snellmanin päivä eli suomalaisuuden päivä. Juhlapäiviä riittää...

tiistai 6. toukokuuta 2014

Linkkivinkki: Internet Archive / Wayback Machine

Lueskelin eilettäin Yhteishyvä-lehden toukokuun 2014 numeroa. Törmäsin lehden lyhyeen artikkeliin vanhoista kotisivuista. Tarkemmin sanottuna Internet Archive -organisaation Wayback Machine -palveluun. Ahaa-elämys, olenhan aiemminkin blogissani linkittänyt ja vertaillut vanhoja kotisivuja...

Kyseisellä sivustolla pystyy etsimään ja tarkastelemaan eri kotisivujen vanhoja versioita. Yritys tallettaa nimittäin ajoittain tietokantoihinsa (koti)sivujen "versioita". Vanhoja sivuja pystyy hakemaan ja vertailemaan miltä sivut näyttivät milloinkin.

Linkit
WP: Wayback Machine, Internet Archive (englanniksi)

PS:
Mitä tarkoittaa englannin billion? Onko se miljardi vai biljoona? Wayback Internet -sivuston etusivulla kirjoitetaan "410 Billion web pages saved over time".

Euroopan ja Yhdysvaltojen billion-käsitteen välillän on nimittäin ero. Euroopassa biljoonassa on 12 nollaa, Yhdysvalloissa "vain" yhdeksän... Siis kyseessä luvun 1 000 000 000 kirjoitusasu.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Politiikkaa ja sotaa

Päivällä kaupassa käydessäni kuuntelin radiota, tarkemmin sanottuna kuuntelin uutisia. Uutisissa käsiteltiin Ukrainan tilannetta, eli maa on vaipumassa sekasortoon. Viimeisin konflikti käsittelee lyhyesti ja ytimekkäästi Venäjä vs. Muu maailma -asiaa (osa haluaa Venäjän alaisuuteen, osa taas ei). Taustalla on myös muutakin poliittista konfliktia (joka johti mm. poliittisen johdon eroon/vaihtoon), mutta en sen tarkemmin ala asiaa tässä ruotimaan.

Uutisten loputtua juolahti mieleen eräs asia. Tai oikeastaan kysymys, jonka voisi esittää täällä(kin):
Pitäisikö kirjoittaa enemmän ajankohtaisista asioista blogiin? Uutisia, ilmiöitä... Oli ne sitten poliittisia tahi ei.


Linkit
WP:
- Itä-Ukrainan kriisi 2014
- Ukrainan vallankumous 2014
- Krimin kriisi 2014

torstai 1. toukokuuta 2014

Sodankylä tietosanakirjoissa

Selailin vanhjoja tietosanakirjoja 1980- ja 1990-luvuilta. Uteliaisuutta katsastin kotikuntani kohdalta miten ja mitä Sodankylästä on kirjoitettu. Ei pahemmin muutoksia vaikka painoksien välissä kymmenisen vuotta. Samat asiat tietosanakirjan aneemiseen tyyliin, lyhyesti ja ytimekkäästi...

Taskutietojätti A-Ö (1984/1986) ja Koululaisen tietosanakirja (1992),
molemmat Gummeruksen kirjoja

Onhan se hieman eri asia tietysti, jos vertaa esimerkiksi Wikipedian artikkeleihin. Sodankylä-artikkeli on huomattavasti laajempi ja ajankohtaisempi. Painetun kirjan tekstiä rajoittaakin fyysinen tila: teksti pitää olla lyhyttä, jotta kirjaan mahtuu kaikki tarpeellinen/oleellinen asia.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vappu 2014

Hyvää vappua kaikille tasapuolisesti!

Mitään kummempia suunnitelmia ei tälle vuodelle ole. Todennäköisesti vietän koko vapun kotona... Vapaa-aikaa kyllä tuntuisi olevan ihan mukavasta, huomisen vapun lisäksi perjantai on vapaata. Eli viikonloppu on 4 päivää pitkä =)

Linkit
WP: Vappu

Yle
Tippaleipiä, simaa, ilmapalloja – vappu on eri perinteiden sekamelskaa
Vappu 1.5.