maanantai 28. marraskuuta 2022

Luontoa, rahaa, keräilyä, kaikenlaista...

Pahoittelen kuvanlaatua
On tiaista, tinttiä, löytyy varpusta, tikkaa... Löytyy valkoista, ruskeaa, keltaista, punaista, mustaa, harmaata... Kaikenlaisia lintuja löytyy lintulaudalta, on talitinttiä, hömötiaista, tikkaa ja varpusta. On lintulaudalla käyny varikset ja harakat myös, mutta niitä olen hieman hätistellyt pois. Ja oravatkin ovat saaneet eräänlaisen porttikiellon. Rikkovat paikat ja syövät kaiken kerralla.

Etteikö nuo pikkulinnutkin sais lintulautaa tyhjäksi hetkessä. Täydentänyt jyvälaarin sunnuntai-iltana ja maanantai-iltaan mennessä hyvä jos pohjan enää peittää. Ja onkohan tuo syöttölaite n. puolen litran pönttö? Ja keskiviikkoon mennessä neljästä talipallosta on "raadot" jäljellä...

Mitäs mun pitikään kirjailla tänne? Niin, sitähän mun piti tulla kertomaan!

Päivittelin Keräilijän kertomaa -blogiin parista kolikosta, jotka olen saanut nyt lähiaikoina. Tai no lähiaikoina ja lähiaikoina. Kaksi kolikkoa sain eilen ja kolmannen saanut jo aikaa sitten. Käykääs lukasemassa blogista millaisista kolikoista kyse.

Muistin virkistämiseksi, niin itselle kuin muillekin. Kotisivut (elisanet.fi/uula.makitalo) siirtyvät vuodenvaihteessa ajasta ikuisuuteen, eli lopettavat olemassaolonsa. Ainakin Elisan palvelussa. Pitäis varmaan etsiä jokin muu palvelu/palvelin, johon lykätä kotisivujen sisältö. Pari vaihtoehtoa mielessä, mutta pitää miettiä vielä. Blogi(t) säilyvät vielä niin kauan kun jaksan päivitellä niitä. Tai niin kauan kunnes Google keksii sulkea palvelut?

No oli miten oli... Pakko lähteä nyt töihin, joten seuraavaan kertaan!

Edit 1.12. ja 2.12.2022: Kuvien lisäys

Hieman parempilaatuisempia "lähikuvia"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti