maanantai 7. maaliskuuta 2011

Politiikkaa, vaaleja ja blogeja

Eduskuntavaalit lähestyvät vauhdilla, joten päätinpä kirjoittaa aiheesta merkinnän. Tarkoituksena olisi hieman pohtia vaalimainontaa ja sen eri muotoja ja tapoja. (Saatan olla osittain jälkijunassa joidenkien väittämieni kanssa.)

Vaalit järjestetään huhtikuussa (varsinainen äänestyspäivä su 17.4.2011) ja ehdokkaat ovat aloittaneet vaalikampanjansa, kuka milläkin tavalla. Perinteisiä valtaväyliä ehdokkaan sanoman/aatteen levittämiseksi ovat sähköinen media (tv, radio) ja perinteinen printtimedia (lehdet, julisteet, pamfletit etc). Mutta ainakin pienimmille ehdokkaille suurimmaksi kynnykseksi käyttää mainontaa lehdissä ja televisiossa lienee raha. Helsingin Sanomissa 1/4 sivun kokoinen mainos maksaa reilusti yli 2500€. Ei ainakaan kovin useaa mainosta tule lehdessä olemaan... Lisäksi vaalimainokset ovat aika suppeat, tilansa vuoksi.

Aloin tuossa eilettäin miettimään, että Internet tuo oivan avun ajatuksien laajempaan levittämiseen. Ja eikä ole niin kallis. Ei toki sulje perinteisiä/perinteisimpiä medioita pois, eikä toki poissulje esim. kansan pariin jalkautumista. Enneminkin miellän netin palvelut tukevaksi mainonnaksi.

Ensimäisenä mielessäni oli blogi, totta kai kun itsekkin sellaista kirjoittelen. Helppo, nopea ja vieläpä ilmainen* väylä kertoa ajantasaisista tapahtumista. Eikä blogin pitäminen välttämättä tarvitse päättyä/keskittyä pelkästään vaalikauteen. Sitähän voi pitää pitempäänkin...

*Ilmaisella blogilla tarkoitan palveluita, joista ei tarvitse maksaa mitään. Esimerkiksi Blogger-palvelu/sivusto ei vaadi maksuja.

Seuraavaksi mielessäni käväisi YouTube. Tarvitaanko elävän kuvan välittämiseen välttämättä televisiota? YouTube on oiva väline vaalimainosten levittämiseksi, ja mikseipä sinne voi lisätä videodataa vaikkapa vaalikiertueelta. Itse YouTube pitäisi olla ilmainen (meittille ainakin), mutta mahdolliset oheislaitteet maksavat toki jonkin verran (kuten välttämätön kamera videoiden filmaukseen). Tavallisen digikameran saa tarjouksessa parilla kympillä. Tulee halvemmaksi (silti) kuin TV-mainonta.

Kotisivut ovat kai kaikkein suosituin ehdokkaan sanoman levittämisessä ja itsensä mainostamisessa. Ainoana ongelmana itse näen kotisivuissa on se, että sivut passaavat jäämään siihen nk. vaali-tilaan. Eli usein vaalien jälkeen sivuja ei enää päivitetä. Itse haluaisin kyllä lukea ehdokkaan (tai vaalien jälkeen ehkä siis edustajan) kuulumisia vaalienkin jälkeen, esim. kuinka vaalit sujui ja miten työt etenee etc.

Lukijautelut:
Oletko törmännyt (vielä) vaalimainontaan netissä? Millainen olisi teittin mielestä hyvä vaalitoiminta, tapa kamppanjoida?

Itse en ole vielä törmännyt moneenkaan vaalimainokseen tai ehdokkaan ilmoitukseen. Netissä en ole tainnut nähdä yhtäkään mainosta vielä näille vaaleille.

Linkit (ja lähteet):
- Vaalit.fi
- Hesarin mediatiedot 2011, mm. ilmoitushintoja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti