Mistäs aloittais? Vaikea valita...
Tänään alkoi toinen viikko koulua. Mukavan rauhallisesti on alkanut koulu, ei valittamista. Tänään oli nelisen tuntia asiaa johdoista, sähköjohdoista nimittäin. Jaettiin varusteet, jonka jälkeen aiheena sähköjohdot (tai lähinnä niiden rakenne ja kuorinta).
Koulun jälkeen kahden maissa käväsin passikuvassa. Kela-korttia varten lähinnä hankin, mutta voihan noita muuallakin käyttää. Kuvallisia Kela-kortteja ei enää myönnetä, mutta vielä pystyin sen saamaan koska jo aiemmin sen olin hankkinut.
Mitäs vielä? Kirpputoreilla kävin. Toisesta en löytänyt muuta kuin hengenahdistusta ja karseita hintoja. Ilmeisesti jollakin oli voimakashajuiset hajusteet levinnyt, nimittäin niin pistävä ja tunkkanen ilma. Kyseisellä kirppiksellä oli myös myynnissä Budowskis-kaupan huutokauppakatalogi vuodelta 1995, hintaan 10€ (uudet katalogit maksavat n. 15€).
Toiselta kirppikseltä tarttui mukaan kirja ja postimerkkikansio. Kansio ehkä olisi jäänyt sinne, ellei olisi ollut mukana paria ulkomaalaista merkkiä...
maanantai 13. elokuuta 2012
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Videota koulusta...
Aloitin peruskoulun 1990-luvun alussa, vuosi oli muistaakseni 1991. Yläasteelle siirryin 1997, koulu tunnettiin tuolloin nimellä Jeesiönrannan koulu. Kuvaamataidon tunnilla oli mahdollista kokeilla myös videokuvaamista. Pitihän sitä siis kokeilla... Ajankohtaa en valitettavasti muista, päivämäärää en aikoinaan videota kuvatessa laittanut ylös. Kuvattu joskus vuosien 1997 ja 2000 välillä. Aloitin nimittäin lukion syksyllä 2000.
Jeesiönrannan koulu -video YouTubessa
Muokattu 03/2018
Jeesiönrannan koulu -video YouTubessa
Muokattu 03/2018
perjantai 10. elokuuta 2012
Tekemisiä ja muuta mukavaa
Ensimmäinen viikko koulua takana. Ei täysi viikko, kouluhan alkoi keskiviikkona. Leppoisat kolme päivää on ollut, ei valittamista. Helppo/iisi alku, kouluun tutustumista ja eri osa-alueisiin paneutumista etc.
Tulipahan käytyä hieman saitsiinkillä (sightseeing = nähtävyyksien katselu). Sodankylän pohjoispuolella sijaitsevalla padolla tuli käytyä. Eli Kemijoki-yhtiön Kelukosken voimalaitoksella tuli ihailtua maisemia. Sääkin oli mitä mainioin: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
Tapahtumia
Intissä taitaa olla tänään valapäivä (tai siis ennemminkin oli, menneessä muodossa). YLE:n uutisen mukaan reilu 600 alokasta valalla ja omaisia & puuta tilaisuuden seuraajaa paikalla parisen tuhatta. Paljon väkeä siis liikenteessä. Seita-säätiön mediapaja on julkaissut vuosittain Saapumiserävideon, viiden viikon jakson saapumisesta valaan. Kannattaa käväistä Mediapajan kotisivuilla tutustumassa Saapparivideo-osioon.
Tällä viikolla on Luostolla (Pyhä-Luosto tarkemmin?) järjestetty LuostoClassic-tapahtuma, taitaa olla kymmenes kerta. Kovasti on mainostettu pääesiintyjää, BBC:n orkesteria (BBC Philharmonic Orchestra). Taitaa olla ekaa kertaa Suomessa. Kotimaisia vieraita/soittajia on mm. Lapin kamariorkesteri.

torstai 9. elokuuta 2012
Pohdintoja & huomioita sanakirjoista
Seikkailin Wikipediassa, jotain tietoa etsiskelin. Ajankuluksi pari asiaa tarkistin... Jossain vaiheessa eksyin suomalaisesta wikistä eteläisen naapurivaltion versioon. Eli viron Wikipediaan.
Erikoinen kieli tuo eesti. Samoja piirteitä, tunnistettavia sanoja. En kyllä osaa kuitenkaan parin vilkaisun jälkeen kieltä lukea...
Ei ole vielä kovin kattava viron Wikipedia. Otos ei kovin laaja (pari satunnaista artikkelia), mutta sen totesin että artikkelien pituudet ei ollut kovin pitkiä. Parin lauseen mittaisia.
Kaiken kaikkiaan viron wikissä artikkeleita n. 99 000 ja suomalaisessa 303 000 kipaletta. Kokoeroa siinäkin...

tiistai 7. elokuuta 2012
Työtä ja opiskelua
Tänään oli viimeinen työpäivä. Huomenna alkaa koulu. Sähköalaa lähden opiskelemaan.
Kenties lyhin postaus tähän mennessä?
Kenties lyhin postaus tähän mennessä?
lauantai 4. elokuuta 2012
Shoppailua Rovaniemellä
Tulipahan käytyä Rovaniemellä. Shoppailemassa. Ostoksia tekemässä.
Mitä tuli hankittua:
- puku
- vihko & luentolehtiö
- Lohdutuksen säveliä -musiikkikokoelma
Naxos-merkin cd-kokoelmia on tullu jo aiemminkin ostettua, mm. Sinisiä hetkiä.
Tapahtumia
Sampokeskuksessa oli jonkinlainen tapahtumalauantai. Jokin tanssiesitys oli kun sinne saavuttiin, ilmeisesti jokin tanssikoulu mainosti tarjontaansa. Pari tuntia myöhemmin alkoi musiikkiesitys. Nuorisobändi. Liittyi jotenkin Simerokkiin?
Sampoaukiolla Lordinaukiolla (tai oikeastaan sen välittömässä läheisyydessä) järjestettiin juoksutapahtuma/kilpailu, Miesten Satanen.
Mitä tuli hankittua:
- puku
- vihko & luentolehtiö
- Lohdutuksen säveliä -musiikkikokoelma
Naxos-merkin cd-kokoelmia on tullu jo aiemminkin ostettua, mm. Sinisiä hetkiä.
Tapahtumia
Sampokeskuksessa oli jonkinlainen tapahtumalauantai. Jokin tanssiesitys oli kun sinne saavuttiin, ilmeisesti jokin tanssikoulu mainosti tarjontaansa. Pari tuntia myöhemmin alkoi musiikkiesitys. Nuorisobändi. Liittyi jotenkin Simerokkiin?
Tunnisteet:
kauppa,
musiikki,
Rovaniemi,
tapahtumat,
vaate
maanantai 30. heinäkuuta 2012
From Russia with love, eli voi venäjä sentään!
Loma loppui ja työt alkoi. Päivän piti olla helppo, mutta saahan sitä unelmoida.
Aamupäivällä videoiden ja c-kasettien digitointia. Iltapäivä olikin aamua hektisempi. Venäläiset nimittäin "löysivät" SER:n ehtymättömät varastot. Eli venäläiset yrittivät sähköromun kierrätyspisteen tavaroita ostaa. Paha vain, kielimuuri oli ylitsepääsemätön. Venäläiset eivät puhuneet suomea ja englantia, me emme vastaavasti osaa venäjää.
SER:n vastuuhenkilö tulee paikalle vasta keskiviikkona, joten tietokoneita pystymme myymään vasta silloin. Mitenkäs tämä sitten selitetään, kun ei ole yhteistä kieltä? Vaikea homma...
Kun vihdoin ja viimein "asiakkaat" saatiin pihalle, päätettiin tulostaa info-lappu (romunmyynti vasta keskiviikkona). Kolmella kielellä, että asia varmasti tulee ymmärretyksi... Toivottavasti edes oman kielen lukutaito on parempi kuin puhuttu englanti.

lauantai 28. heinäkuuta 2012
Sähköistä postia ja huijausta
Tässä päivänä yhtenä sain sähköpostiini viestiä. Viestin lähettäjä oli omien sanojensa mukaan parikymppinen nainen Somaliasta, jolla oli vaikeuksia saada käyttöönsä isänsä lähes 5 miljoonan dollarin perintöä. Eli kyseessä perinteinen "nigerialaiskirje".
Missä vaiheessa pitäisi kellojen soida? Eli pari asia mistä tunnistaa huijauksen...
A) Onko kellään afrikkalaisella todella 5 miljoonaa dollaria? Maassa, jossa murto-osalla ihmisistä palkka/elintaso ylittää länsimaisen minimiansion käsitteen ja määritelmän
B) Miksi pitää maksaa rahasta?
Jääkööt hieman keskeneräiseksi. Ruoka-aika ja vieraita käymässä...

perjantai 27. heinäkuuta 2012
Emmä tiiä...
Keksi en kirjoitettavaa, ainakaan mitään järkevää. Alkoi tuntumaan, että tekstiä pitäis kirjoittaa. Tekstiä ei silti tunnu tulevan...
Lapin kesä
http://www.youtube.com/watch?v=L7U8MCbyhY8

tiistai 24. heinäkuuta 2012
Verikokeita ja sotkun munkkikahvit
Tänään tuli käytyä verikokeissa. Verikokeissa on rampattu parin viikon välein aina toukokuusta asti. Psorilääkityksen vuoksi pitää seurata mm. maksa-arvoja, onko muutoksia etc. Nyt akuuteimman(?) vaiheen jälkeen verikokeiden väli pitenee, seuraavan kerran pitää käydä vasta syksyllä (lokakuussa muistaakseni).
Mitäs vielä? Tuli käytyä munkkikahvilla sotkussa. Kahvi ja donitsi sotilaskodissa... Halpa paikka verrattuna muihin paikkoin: kahvi + tuore donitsi = 1,80€

Paljonko munkkikahvi maksaa huoltoasemalla?
Kaksi euroa, vähintään?
maanantai 23. heinäkuuta 2012
272. merkintä / Videoita & tilastoja
Pitkästä aikaa tuli ladattua video YouTubeen, ei kuitenkaan omatekemä. Parin vuoden takaa YLE:n kanavilta tullut Kulttuuritorstai-ohjelmasarjan Ihmisiä suvityössä -otsikon alla ilmestynyt ohjelma Sodankylän elokuvafestareista.
Tilastot
Tämä merkintä taitaa olla blogin 272. merkintä. Lienee aika jälleen hieman tilastotietoa ilmoitella...
Uulis84-blogi
Sivun katseluja lähes 10 000 kipaletta (9 456 kpl). Eniten katsojia/lukijoita/klikkauksia on saanut merkintä erikoiseuroista (reilu 500 kpl), suurin kävijämäärä Suomen lisäksi on Yhdysvalloista ja Venäjältä.
YouTube-videot
YouTubessa vuodesta 2009. 25 videota. 7 824 katselukertaa. 3 tilaajaa. Eniten katsojia Leveä kuljetus -videolla, lähes 3000 katsojaa...

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Historiaa ja kirjallisuutta
Tulipahan käytyä kirjastossa, kirjoja ostelemassa. Jälleen kerran sorruin tähän paheeseen, niin sanoakseni. Miksi luopuisinkaan? Lukemisesta pidän, historiasta ja yleistiedosta eteenkin. Ja voisi todeta kirjaston poistomyynnin olevan "ohitsepääsemätön tarjous". Eurolla kirja, jonka lähtöhinta muualla saattaa olla 20+ euroa?
Neljä kirjaa tuli ostettua, 4€ siis yhteishinnaltaan.
Sukupolvien perintö -kirjasarja (3 osaa, aiheena talonpoikaiskulttuuri Suomessa) sekä Sauna kautta aikojen -kirja.
Laiskuuttani en viitsinyt kuvaa itse ottaa, vaan googletin netistä kirjojen kuvat. Sattumalta oli Huuto.net -sivustolla myynnissä tuo Sukupolvien perintö -sarja. Halvimmillaan 30€, loput taisivat olla 60 ja 90 euron väliltä. (Siis koko sarjan hinta.) Sauna kautta aikojen -kirjan lähtöhinta samaisella Huuto.net-sivustolla halvimmillaan 14€, erään antikvariaatin nettisivuilla 30€.
Huh mitä hintoja...

lauantai 14. heinäkuuta 2012
Terveyttä ja sitä rattaa...
Josko hieman päivittäis pitkästä aikaa psorista...
Aloitin uuden lääkityksen toukokuun alussa, eli pari kuukautta sitten. Sandimmun Neoral -niminen lääkitys menossa. Aika erikoinen lääkitys, kun ensisijainen käyttökohde elinsiirtopotilaat. Psoriasis mainitaan kolmantena tai neljäntenä tautina...
Verikokeissa on pitänyt käydä parin viikon välein nyt alkuvaiheessa. Maksa- ja munuaisarvoja seurattu. Ei kait veriarvoissa mitään erikoista ole ollut, kun ei ole soittoa tullut LKS:n iholääkäriltä. Verenpainettakin silloin tällöin seuraillut kotitesterillä, mutta ei ole ollut mitään radikaalia poikkeamaa. Ainakin meittin mielestä normaaleissa rajoissa paineet olleet.
Mitäs muuta? Psori lähtenyt suht mukavasti pois. Ainakin hilseily on radikaalisti vähentynyt. Ei taida olla hilseilyä muualla kuin toisen käden kyynärpäässä pari laikkua. (Psorihan tunnetaan myös hilseilytauti-nimellä ja näkyvin ilmiö lie juuri ihon karsta/hilseily.)
Ainoa hieman erikoinen piirre on ihon pigmenttimuutokset. En tiedä onko paha/häiritsevä muutos, mutta ainakin näkyvin... Käsissä ja kämmenselissä tummempia ja vaaleampia alueita.
Eipä siinä, ei valittamista =)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Pappilanniemi
Pitkästä aikaa tuli käytyä Pappilanniemessä, luontopolulla ihailemassa paikkoja. 1½ km pitkä reitti Sodankylän keskustan tuntumassa Vanhan pappilan lähettyvillä oleva alue on mitä mukavinta aluetta samoilla. Pappilanniemi on nimensä mukaan niemi, kahden joen risteyksessä sijaitseva luontoalue. Kitisen ja Jeesiöjoen väliin jäävällä alueella on sijainnut aikoinaan pappila sekä peltoja. Alueen lähettyvillä sijaitsee nykyään(kin) mm. kirkko ja kirkkoherranvirasto.
Polun varrelta löytyy luontokohteita sekä niistä kertovia kylttejä. Lisäksi Pappilanniemen alueella on aika ajoin järjestetty taidenäyttelyitä (tilateoksia?).
Polku on sorattu (sorapintainen) ja kosteimpien paikkojen ylitse on pitkospuut ja sillat, joten alueella on helppo liikkua ja tutkailla ympäristöä.
Jatkuva ilkivalta on ainoa huonompi asia alueella. Alueella on sijainnut aiemmin hirsistä tehty puolikota, mutta jotku vähäjärkiset tuhosivat ja polttivat sen. Alueelle jäi vielä toilet- ja vajarakennukset, mutta eipä nekään ole jääneet rauhaan... Lisäksi alueella ollut parikeinu on saanut tuta tuhon voiman: kaltoinkohdellun keinun raato on heitetty Kitiseen.

tiistai 10. heinäkuuta 2012
Euroja, kirjoja ja muuta mukavaa
Eilen tuli käytyä pitkästä aikaa munkkikahvilla sotkussa, Sodankylän sotilaskodissa... Kumma miten kaksi kahvia kaikkine lisukkeineen voi maksaa niin vähän. Itse otin kahvin ja munkin, kaveri osti munkkikahvin lisäksi pillimehun ja leivän. Yhteensä maksoi n. 5½ euroa. Kuudella eurolla ei saa paikkakunnan Nesteeltä edes kahta munkkikahvia!
Mitäs muuta?
Tänään käväsin kylillä. Maksaessani ostoksia huomasin kolikkopörssissä olevan kaksi erikoiseuroa. Suomalainen ja italialainen. Italialainen oli vuoden 2006 kolikko, Torinon talviolympialaisten kunniaksi lyöty. Toinen oli vuoden 1809 tapahtumien kunniaksi tehty kolikko, eli Suomen autonomian ja suomalaisen keskushallinnon 200-vuotisraha.
Tulipahan käytyä tänään kirjastossa(kin). Ostin kirjan, historiakirjan. Historiaa kohta itsekkin. Sisäkanteen oli liimattu teksti, jossa kirjan olleen lahjoitus Yhdysvaltain hallitukselta. Mikä lie ystävyysprojekti, en tiedä. Pitänee ottaa jossain vaiheessa selvää, jahka pääsee kunnolla etsiskelemään tietoja... Kirja, jolla alkaa olemaan historiallista arvoa jo itsessään. Painettu vuonna 1959, kirjassa kerrotaan Abraham Lincolnin elämästä. Ilmeisesti Yhdysvaltain hallitus on tukenut Suomen kirjastolaitosta lahjoittamalla kirjoja, ilmeisesti ASLA fund -järjestön avustuksella.
Kirja löytyi Yhdysvaltain kongressin kirjaston luettelosta sekä digitaalisena kopiona Hathi Trust Digital Library -sivustolta.
Linkit
Wikipedia
- Eurokolikot
- 2 euron erikoisrahat

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Saunailta Vuotsossa
Jaahas, kotiuduttu on... Grillailtu ja saunottu on.
Kävästiin saunomassa ja grillaamassa Vuotsossa, kanavan rannalla ihailemassa kesäistä luontoa. Aamulla oli pilvistä ja sateisen oloinen sää, mutta iltapäivällä olikin jo auringonpaistetta ja hellettä.
Mitäs muuta? Ei kait tässä muuta... Kävästiin autoilemassa ja ihailemassa luontoa. Nattaset. Sompiojärvi. Sompion luonnonpuisto. Matkan varrella sattui tokka porojakin tien varteen...
Linkit
Luontoon.fi
- Sompion luonnonpuisto
- Sompiojärvi ja Kiiskismarkkinat
Suomi-neidon povella: Pyhä-Nattanen, Sodankylä
Sompiojärveä palautetaan Lapin kala-aitaksi, Yle 18.7.2011

torstai 5. heinäkuuta 2012
Ruokaa ja muuta turhanpäiväistä jorinaa
Kenties turhamaisin postaus tähän mennessä:
Syön meksikolaista ruokaa. Tortilloja.
Töissä tuli puheeksi tacot, assosioitui erään asiakkaan nimestä. Viikon ajan olen himonnut tätä latinalaisen maailman ruokaa... Tänään sain vihdoin ja viimein hankittua tarvikkeet tortillojen tekemiseen.
Linkit
- Taco, tortilla ja texmex WP:ssa

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Kirjoja, lehtiä ja blogeja
Käväsin töiden jälkeen pitkästä aikaa kirjastossa. Lukemassa päivän lehdet ja muuta vastaavaa. Tarttui pari kirjaakin mukaan poistomyynnistä. Michael Crichtonin Verkossa-kirja sekä Sami Feiringin ja Heikki Ojan Päivien kirja -teos. Eli jännitystä ja ihan perus yleistietoa...
Mitäs vielä? Sattui silmään Helsingin Sanomista eräs juttu, jossa kerrottiin Paatero-kasvista sekä kasvin kasvattajan pitämästä blogista: Suomen Virallisen Kotikasvattajan blogi. Hesarin artikkelissa kertoiltiin kannabiskasvin suosiosta ja laiton vs. laillinen -asetelmasta. Jutussa mainittiin blogi, jossa avoimesti kerrotaan mm. kannabiksen kasvattamisesta ja kuinka poliisi ei ole ollut vielä yhteydessä kasvattajaan (vaikka onkin peräti itse kysellyt poliisilta asiaa, kirjallisestikin).

maanantai 2. heinäkuuta 2012
Erinäisiä merkintöjä ja termejä postimerkeistä ja filateliasta
Maanantaipäivä, viikon ensimmäinen työpäivä. Postimerkkikokoelmaa tuli täydennettyä niin koti- kuin ulkomaisilla postimerkeillä. Merkkejä kertyy pääasiassa kotimaasta, mutta muutama tulee silloin tällöin ulkomailtakin. Ruotsista, Saksasta, Virosta. Tänään sain merkin, jonka otsakkeena oli Helvetia.
Päätinpä tämän johdosta etsiä termin taustoja, ja jakaa ne teillekin...
Helvetia
Helvetia on alue, joka paremmin tunnetaan Sveitsinä. Aikoinaan roomalaiset kutsuivat Sveitsin alueella ollutta aluetta Helvetiaksi. Ilmeisesti Helvetia-nimeä käytetään samaan tapaan kuin kotimaista Suomi-neito -termiä kuvaamaan Sveitsin henkilöitymää...
MUITA FILATELIAAN LIITTYVIÄ TERMEJÄ
Filatelia eli postimerkkeily, postimerkkien keräily
Postimerkkien, postilähetysten, postileimojen ja postihistoriaan liittyvien kohteiden keräilyä ja tutkimista. Filateliaa harrastavaa kutsutaan filatelistiksi.
Postileima
Merkintä, jolla postimerkki mitätöidään ja osoitetaan kuljetusmaksuksi käytöstä. Postileimasta ilmenevät yleensä postituspäivä ja -aika sekä postituspaikka. Postileima voidaan lyödä lähetykseen käsin (käsileimasimella tai ketjuleimasimella) tai koneellisesti.
Itse kerään tällä hetkellä pelkästään merkkejä, mieluummin leiman kanssa. Leima siis kokonaan (oli se merkin päällä tai merkin vieressä). Jotkut liottavat (tai poistavat jollain muulla tavalla) merkin irti paperista, itse en tätä suosi. Mielestäni leiman tulisi näkyä kokonaisuudessaan, kertoo enemmän merkistä ja taustoista. Ja joskushan postilla on nk. erikoisleimoja, jotka ovat oivallinen kohde kerätä ja ihailla.
Pari kertaa olen törmännyt "Postimerkkeily on kivaa" -lisätekstiin ja tänään törmäsin erikoiseen Kilpisjärven postileimaan. Voiko tällaista leimaa heittää hukkaan vain sen takia ettei se ole "oikeaoppisesti" kokonaan postimerkin päällä? Tai no millä perusteella kukin rajaa haluamansa. Kuka haluaa pelkän merkin, kuka taas leiman?
Paha vain... Postilla, nykyään Itellalla on sama mantra kuin muillakin voittoa havittelevilla yhtiöillä: tehostaminen ja supistaminen sekä tätä kautta voiton maksimointi. Postitoimistoja lakkautetaan, postit kerätään isompiin keskuksiin (postikeskus?), joissa merkit ja lähetykset leimataan. Ei löydy enää "pienten paikkakuntien" leimoja kovin hyvin...

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Pohdintaa, pankkeja ja kierrätystä
Pankit ja korot
Keskustelimme ystäväni kanssa pankkitileistä ja koroista. Itselläni on aikoja sitten avattu säästötili, jonka korkoprosentti jää alle yhden prosentin. Muistaakseni 0.5% luokkaa. Säästötilillä pitää olla useampi tonni ennen kuin nousee yli prosentin (muistaakseni peräti 10 000).
Kotiin päästyäni piti hieman selvitellä pankkien korkoprosentteja. Nordealla tilin tyypistä (esim. käyttötili) ja ehdoista riippuen korko taitaa olla alimmillaan 0,15%. Taitaa olla jotain sidonnaisia prime- yms korkoihin ja talletuksen kestoon... Miten kuiten voi olla näin pienet korot?! Useampi tonni pitää olla ennen kuin korot nousee yli prosentin. Ei pienituloisella kerry kovin nopeaa säästöön rahaa...
Joskus olen törmännyt mainoksiin, jossa luvataan 2.5% korkoa. Paha vain, että minimitalletus taisi olla 5000 euroa.
Kierrätys: komposti
Olen pari kertaa aiemmin kompostoinnista tehnyt merkintöjä. Törmäsin pariin sivustoon, jossa vinkkejä ja ohjeita kompostoinnista. Mainosvaltaisia sivustoja, mutta kyllä niistä tietoa mukavasti löytyy.
- Puutarha.net: Kompostoimalla jätteet kiertoon
- Biolan: Kompostointiopas

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)