perjantai 27. maaliskuuta 2020

Viikon 13/2020 kuulumisia

Lienee aika jälleen päivitellä niin blogia kuin maailman menoakin. Olikohan edellisestä merkinnästä 10 päivää? Ei ihan paria viikkoa kuiten...

Jonkinlainen laiskuus iskenyt kevään aikana. Ja kun tuo koronaepidemia toi hieman muutoksia rytmeihin, niin tylsyyskin vaivaa. Olen ollut tänä talvena kansalaisopiston digiopastuksessa parin ryhmän vetäjänä. Nyt tämä korona pisti pakkaa sekaisin niin, että lähiopetus loppui kokonaan. (Tämä tosin koskee myös muitakin kuin kansalaisopistoja.) Mitä sitä tekisikään lisääntyneellä vapaa-ajalla? Kun ei tarvitse suunnitella seuraavan tunnin materiaalia jne.
Opiston kevään 2020 kursseja

Ei siinä, opistolla pyörii vielä verkkokurssit, eli kurssit ja opetus tapahtuu netin kautta. Olikohan nyt kirjoitushetkellä parisenkymmentä kurssia verkon kautta suoritettavana opetuksena? Ja nyt keväällä alkoi uutena puhelimen välityksellä tapahtuva digiopastus. Eli nyt olis mahdollista varata n. puolen tunnin aika, jonka aikana selvitellään ja opiskellaan digilaitteiden saloja. Kurssin kuvaus ja ilmoittautuminen löytyy täältä.

Olikohan muuta? Koronatilanne selvitetty, työkuvioita käyty läpi...

Pitää kävässä tänään perjantaina apteekissa. Kävin jo alkuviikosta apteekissa, mutta piti sopia lääkkeiden haku myös loppuviikolle. Ei ollut täyttä määrää tarvitsemaani lääkettä (psoriasislääkitys), niin loput meni tilaukseen. Tällä kertaa lääkkeiden vähyys ei johtunut korononatilanteeseen liittyvästä hamstrauksesta, vaan siitä että lääkettä ei säilytetä apteekeissa kovin paljoa alun alkaenkaan.

Tosin tällä kertaa sisäinen hamsteri heräili hieman. Nimittäin otin tällä kertaa 3 kuukauden määrän lääkettä, kun normaalisti otan kuukauden annoksen. Ei sitä välttämättä tiedä mihin suuntaan nämä karanteeni yms jutut suuntautuu, pääseekö sitä ens kuussa hakemaan lääkettä jne.


En mä nyt enempää tällä kertaa keksi kirjoitettavaa, joten lopetellaas sitten tähän tällä kertaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti