maanantai 30. tammikuuta 2017

Missä kaikki ovat?

Välillä huomaan pysähtyväni miettimään menneitä. Lähinnä mietin missä kaikki ovat, mihin ovat tuttavuudet tai koulukaverit muuttaneet jne. Mihin kaikkialle ihmiset ovat muuttaneet? Mitä he tekevät nykyään?

Muisteloissa ovat lähinnä koulukaverit. Mihin ihmiset ovat lähteneet esimerkiksi lukion jälkeen. Suurimman osan henkilöistä muistan, nimikin muistuu mieleen suurimmalta osin. Ja suurimmalle osalle osaan kertoa jonkinlaisen historian, siis missä ovat ja mitä tekevät.

Mutta osa henkilöistä on "kadonnut kartalta". En osaa sanoa missä ovat nykyään, missä vaikuttavat tai mitä tekevät. Saattaa jäädä omaa laiskuuttani kohtalot pimentoon, lähinnä kuriositeettina tulee mietittyä ihmiskohtaloita.

Btw, eli by to way... Peruskoulussa hankittiin luokkasormukset ja samalla päätettiin luokkakokouksesta. Päivämäärää en muista, mutta kyseinen päivä oli suurinpiirtein 10 vuoden päässä koulun loppumisesta. (Peruskoulu loppui vuosituhannen vaihteessa.) Eipä ole kukaan tietääkseni järjestänyt kyseisiä pippaloita, ei ainakaan itselle ole kutsua tullut...

2 kommenttia:

  1. Hei, Olisiko sinulla lisää Napaseutu-jaksoja :) Laittaisitko youtubeen vaikkapa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti löytyy vain yksi jakso (ja sekin osittainen)...

      Poista