perjantai 8. huhtikuuta 2022

Sekalaisia merkintöjä ja pohdintoja, vko 14/2022

Vihdoin ja viimein sain päivitettyä kotisivujen opetus-osion. Piti jo viikko-pari sitten päivittää, mutta ikuinen muut hommat häiritsi -(teko)syy siirsi ja siirsi päivitystä. Ei siinä, asia on vielä ajankohtainen. Ainakin ens syksyyn asti. Päivitin nimittäin kevään ja kesän opetuksesta. Tai siis... Opetusta ei kesällä, ja sen jotenkin muotoilin sivuille. Kevään kurssit alkaa olemaan taputeltu ja seuraavan kerran ATK:ta voi opiskella sitten syksyllä.

Selailin tuossa kalenteria, tutkailin ja päivittelin niin menneitä kuin tuleviakin tapahtumia ja tapauksia. Totesin kalenterin sivujen olevan aika ohkasia, näkyy seuraavan aukeaman teksti läpi. Eikä oikein uskalla käyttää nk. huomio- eli yliviivaustusseja. Olen käyttänyt toistuvissa merkinnöissä värikoodausta, selkeyttää ja näkee mitä asioita on milloinkin. Mutta kun sivut tosiaan ovat hieman ohuempia kuin tavallinen tulostuspaperi, ei oikein uskalla käyttää mitä tahansa väriä/kynää.

Millä nimellä sitä kalenterin tuunausta nyt oikein kutsuttiinkaan? Tee se itse -periaatteella (englanniksi do it yourself) taidetaan tehdä lähes mitä tahansa. Päiväkirjoja taidetaan tehdä bullet journal -nimityksen alla... Mutta onko journal, diary ja calender samoja asioita? Siis jos lontoonmurteella puhutaan... Eli onko päiväkirja ja kalenteri sama asia? Termien määrä on suuri ja vivahde-eroja on, ainakin muunkielisessä termistössä. Kaikille taitaa olla yhteistä se, että kirjataan ylös päivän (tai tietyn ajanjakson) tapahtumia ja tarvittaessa tuunataan/koristellaan sivut asiaan kuuluvalla reksiviitalla.

Minkälainen on oma suhteeni kalenteriin tai päiväkirjaan? Kalenteria olen käyttänyt lie kuinka kauan. Ensimmäiset kalenterit taisin hankkia lukioaikana, kun kokeet, kurssiaikataulut ja muut menot (mm. ajo/autokoulu) piti merkitä jonnekin muistiin. Tosin nuo kalenterit ovat joutuneet jonnekin jo aikaa sitten... Päiväkirjaa olen pitänyt pitempään kuin kalenteria, tosin en yhtä aktiivisesti. Käsin paperille kirjoittaen aluksi, myöhemmin kuvioihin tuli mukaan sähköinen versio eli blogi. Päiväkirjan koristeluun en ole kyllä ikinä hurahtanut, vaikka mahdollisuuksia siihen on ollut.

Lisää kirjojen ja kalentereiden tuunaamisesta voi lukea vaikkapa Ylen artikkelista.

Mitäs minun pitikään muuta kirjoittaa?

Tänään on perjantai. Ainakin kirjoitushetkellä, lukuhetkellähän päivä saattaa olla jokin toinen.

Viikonlopun tapahtumista piti kirjoittaa... Luostolla järjestetään pitkästä aikaa parin päivän mittainen Martin pilkki, lisää voi lukea vaikkapa Luosto.fi-sivustolta. Ilmeisesti alkaa nyt tänään (pe 8.4.) ja jatkuu huomenna lauantaina. Tänään taitaa olla reilun tunnin mittainen iltapilkki klo 18 alkaen, ja lauantaina itse päätapahtumat ja -pilkit. En ole itse tainnut kertaakaan käydä pilkillä kyseisessä tapahtumassa... Tuskin käyn tänäkään vuonna. Ainakaan tänään perjantaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti