maanantai 16. marraskuuta 2020

Pikainen väliaikapäiväitys (mainoksia, knoppitietoa, terveyttä)

Alkuun mainoksia: Sanasta kiinni -blogissa uusi merkintä!! Käykääs vilkasemassa...

Knoppitiedon paikka? Aiheena televisio ja taide...

Lähde: YLE
1970-luvulla kehitettiin teksti-tv, nimensä mukaisesti välitti tietoa (uutiset, ohjelmatiedot, tekstitys jne) tekstin avulla. Suomessa teksti-tv aloitti 1980-luvun alussa. Vaikka tietoa välitetään tekstinä eli kirjaimien avulla, voi järjestelmässä esittää kuviakin. Ei varsinaisia kuvia, vaan järjestelmän ominaisuuksia hyödyntäviä pikselimäisiä kuvia, itse käyttäisinkin termiä pikselikuva tai kirjaintaide (joillekin saattaa olla tuttu myös ASCII-taide). Kuvia on koottu Ylen teksti-tv:n sivulle 805. Ja taidetta on koottu myös Museum of Teletext Art MUTA -sivustolle.

Ja teksti-tv:stä on ilmeisesti olemassa applikaatio eli sovellutus kännyköille.

Muut asiat: Sodankylässä on alettu jakaa kausi-influenssarokotuksia, ilmeisesti jakelu on keskitetty viikoilla 46 ja 47. Tänä vuonna rokotuksiin on pitänyt varata aika. Tällä kertaa sain ajan sunnuntaille, ensimmäistä kertaa viikonlopulle sain (minkäänlaista) aikaa terkkarille (tai tk:hon).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti