perjantai 18. syyskuuta 2020

Syksyn sekalaisia merkintöjä

Pitäisi jossain vaiheessa pihaa haravoida hieman paremmin. Piha täynnä nimittäin lehtiä. Ajelin kyllä eilettäin ruohonleikkurilla osan lehdistä kasalle, mutta osa lehdistä jäi vielä maahan... Se on muuten kätevä peli tuo keräävä ruohonleikkuri myös lehtien osalta. Nimensä mukaan kerää roskat, saa tosiaan yhdellä kertaa kaikki (lehti)roskat yhdellä kertaa. Ei tarvitse haravan kanssa heilua. Ainoa ongelma on se, että leikkurin pussi on aika pieni. Täyttyy nopeasti, useamman kerran pitää ajaa ennen kuin saa koko pihan ajettua kokonaan.

Kanavaseikkailin tässä yks päivä alkuviikosta, kun pysähdyin katsomaan erästä Jari Tervon teokseen pohjautuvaa elokuvaa. Kyseessä on Rovaniemelle sijoittuva Rikos & Rakkaus -elokuva, valmistunut 1999. Mielenkiinnolla aloin seuraamaan leffaa. Juonen lisäksi aloin seuraamaan elokuvan ympärisöä. Siis fyysistä maisemaa. Tunnistaako maisemia, miltä ympäristö on näyttänyt 20 vuotta sitten.

Voisi mainita vielä toisen Tervon kirjoihin perustuvan elokuvan, joka sijoittuu Rovaniemelle. Poliisin poika taisi ilmestyä pari vuotta aiemmin kuin Rikos ja rakkaus -leffa. Tunnelmaltaan ja maisemiltaan samantyylinen teos. Kannattaa katsoa leffat. Kirjoista en osaa sanoa, kun en ole lukenut...

Tällä viikolla on säätiedotuksissa lupailtu myrskyä loppuviikoksi. Uhkailivat keskiviikolle ja torstaille myrskytuulia ja muuta vastaavaa. Mutta miten minusta tuntuu, että se vähän lässähti alkutekijöihinsä? Ainakaan täällä ei ole myrskystä tietoakaan. Ainakaan alkuperäisen aikataulun mukaan/perusteella. Keskiviikkona satoi kyllä vettä, mutta ihan normi syyskelin verran. Sama homma torstaina, aamupäivällä pilvistä ja iltapäivästä aurinkoisempaa (pääsin peräti putsaamaan lehtiä, kuten alussa mainitsin). Ainoastaan tänään on jotain viitteitä myrskyntapaisesta, kun satelee ja hieman tuulee.

Viikonlopulle on kyllä lupailtu hieman kovempaa tuulta. Ans kattoo sitten millanen tuuli se todella on...

Olikohan minulla muuta? Työllisyystilannetta ja politiikkaa vois hieman pohdiskella?

Tämä nykyinen hallitus on suunnittelemassa muutoksia työllisyysjuttuihin. Eläkeputken poistoa jne. Se nyt ei ehkä ole vielä minun juttu näin alle 40v. Ehkä eniten kiinnostaa otetaanko miten käyttöön aktiivimalli2-nimellä tunnettu paketti. Aiemmin se kuopattiin vastustuksen johdosta, ja nyt sitä ollaan tuomassa takaisin eri nimellä. Eli työttömät velvoitetaan hakemaan työpaikkoja X määrä, tai karenssi uhkaa. Okei, ei siinä mitään... Mutta jos viikossa pitää lähettää esim. neljä (4) hakemusta, niin se on jo sanonko mistä ja mitä! Vapaita työpaikkoja on rajallinen määrä, työnhakijoita taas tuntuisi olevan rajaton määrä. Ei onnaa sitten ollenkaan.

Hallituksen päämääränä on vähentää työttömyyttä, eli työttömien määrä laskuun. Samaan aikaan suuret yhtiöt lakkauttavat tehtaitaan jne. Viimeksi taidettiin lopetuspäätöksiä uutisoida niin paperi- kuin polttoaineteollisuudesta. Jotain mätää yhtälössä? Samaan aikaan kun tehtaita ajetaan alas ja työpaikkoja menetetään, niin pitäisi raapia töitä.

Kiitos ja näkemiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti