perjantai 10. huhtikuuta 2020

Viikot 14-15/2020: Kirjallisuutta, kaupankäyntiä, pääsiäistä, apatiaa

TYLSÄÄÄÄÄ!!! Apatia vaivaa!!!

Näin karanteeniaikana aika alkaa käymään tylsäksi. Joka paikka on kiinni ja ketään ei saa nähdä... Mitä sitä tekisi? Kirjat ja lehdet alkavat käymään jo muutaman viikon aikana tutuksi. Ei välttämättä jaksa samoja teoksia aina lukea. Onneksi on vielä DVD-kokoelma, jossa useampi leffa ja sarja. Mutta kuinka pian käy kuin kirjojen kanssa? Leffat katsottu ja kuunneltu läpi...

Jos olisi hoksannut aiemmin, ennen koronakaranteenin alkamista, olisi voinut käydä kirjastosta muutaman teoksen lainaan. No, turha sitä surkutella.

Ei siinä, onneksi on olemassa internetti. Olen kerännyt muutamaa kirjasarjaa (Mystiikan Maailma, Kariston Pokkaristo-sarja, Arto Paasilinnan romaanit), joista jokaisesta puuttuu muutama kirja. Viime viikolla tutkin uteliaisuuttani eri netin kauppapaikkoja, löytyiskö sieltä puuttuvia kirjoja. Kyllähän sieltä löytyi. Itse asiassa löytyi enemmänkin. Pokkaristo-sarjasta löytyi pari tiedossa ollutta teosta ja lisäksi yksi minulle tuntematon teos. Positiivinen yllätys!

Kummasti luulee löytävänsä kaikki teokset, mutta jostain pulpahtaa pintaan uusi teos. Miksiköhän joitain sarjoja ei listata missään? Ainakaan niitä ei löydy helposti. Kahdessa kirjasarjassa on käynyt samanlailla: olen listannut tiedossani olevat kirjat, ja jonkin ajan päästä löytyykin kirjoja joista ei ole ollut mulla tietoakaan.

Pitää nyt muistaa laittaa palautteet myyjälle. Huuto.net-palvelussa nimittäin on palautteisiin perustuva järjestelmä, jossa annetaan kolmiportaisella asteikolla arvosana onko kauppa onnistunut vai ei. Tällä kai pyritään vertaisarvioinnin kautta helpottamaan kaupankäyntiä, näkee suoraan arvioista ja arvosteluista onko kauppias minkälainen myyjä (luotettavuus jne).

Tällä viikolla vietetään pääsiäistä. Viikko sitten sunnuntaina oli palmusunnuntai ja nyt tänään perjantaina on pitkäperjantai.

Tän koronaviruskaranteeniaikana tosin kaikki tapahtumat peruttu, joten ei ole pääsiäisnoitia ollut liikenteessä. Palmusunnuntaina ei käynyt virpojia, ja nyt perjantaina ei ole Sattasessa porokisoja. Kisoissa olis ollu muuten ilmeisesti uusittu rata käytössä ekaa kertaa. Ainakin pitkin talvea uutta rataa rakentaneet...

Perinteisesti pääsiäisen aikoihin on ollut Kelekka-kiertue, jossa koomikot ovat kiertäneet Lapin eri (hiihto)keskuksia. Tänä vuonna sekin ilottelu on peruuntunut... Pitää katsoa standupit vaikka juutuupista.

Olikohan muuta? Käväsin viikolla verikokeissa. Psoriasiksessa on käytössä lääkitys, joka vaatii säännöllistä veriarvojen seurantaa. Aluksi mietin pääseekö kokeisiin ollenkaan, onko sairaala karanteenissa jne. Onneksi pääsi, ei ollut paikat lukossa. Hiljaista tosin oli sairaalassa hyvinvointikeskuksessa, ei ollut vieraita pahemmin liikenteessä...

Ens viikolla olis Rovaniemellä käynti LKS:ssä, pitäis saada iholääkärin lausumat Kela-korttia ja erikois/erityiskorvattavuutta varten. Torstaina Rovaniemelle, jos nimittäin ei tule peruuntumisia. Osa keskussairaalan osastoista ja lääkäriajoista on peruttu ja suljettu tän koronatilanteen johdosta. Soitin jo alkuviikosta onko peruutuksia tiedossa, mutta silloin eivät osanneet sanoa onko seuraava viikko minkälainen varattujen aikojen suhteen.

No, sen näkee sitten ensi viikolla minkälainen loppuviikosta muodostuu.

Muut höpötykset

Tilastojen aika? Kävijämäärälaskurin mukaan kävijöitä on ollut reilusti yli 61 tuhatta. Ja perinteeksi muodostuneet ihmettelyt: suurin kävijämäärä on päivämäärällä 4.4.2020 tullut sadan kävijän piikki.
Eurobilltracker-sivustolla pystyy seuraamaan setelirahojen liikettä. Itellä on tullut tämän kevään aikana pari osumaa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti