perjantai 21. helmikuuta 2020

Ärsytys! Ja muita puheenaiheita

Alkuun perinteiset vali(s)tukset ajankulusta:
Edellisestä merkinnästä reilusti kaksi (2) viikkoa! Mihin tämä aika menee?!? Enkö minä vasta kirjoittanut tänne jotain? No, aikansa kutakin...

Mitä tällä kertaa aion käsitellä? Mitkä asiat ovat tämän merkinnän aiheena? Otsikosta päätellen aion valittaa asioista. Totta. Pari asiaa nimittäin ärsyttää esimerkiksi kaupassa. Tarkemmin tavaroiden hinnoittelussa ja miksi päädyin käyttämään nettikauppaa.

Olen tainnut joskus aiemminkin kertoa paikallisten liikkeiden ongelmista, lähinnä omakohtaisista kokemuksista asiakkaana. Kuinka jotain tavaraa ei löydy, vaan se on etsittävä muualta. Viime viikolla totesin kuinka tarjonta ei täysin vastaa kysyntää. Tai sitten olen liian vaativa asiakas.

Yllättäen ilmeni tarvetta lisämuistille, ulkoinen kovalevy piti siis saada. (Muisti tällä kertaa ei ollut minulle vaan oli nk. toimeksianto.) Vaatimuksena muistin määrä vähintään 1 tera (kerrannaisyksikkö, 1 tera = 1000 gigaa) ja hinta enintään 100 euroa. Tiesin (ja tiedän vieläkin) vastaavien muistien maksavan halvimmillaan 50-60 euroa niin netissä kuin suurimmassa osassa "oikeita" kauppoja, joten oletin hintojen olevan samassa hintaluokassa myös täällä. Mutta oliko täällä teran muisteja alle satasen? Ei! Toisessa liikkeessä olivat loppuneet (hinta olisi ollut halvemmassa vaatimusten mukainen). Toisessa oli muisteja, mutta hinta oli sitäkin suolasempi. En ala maksamaan 120 euroa muistista, joita saa muualta samaan hintaan kaksi. Postikuluineen. Ja rahasta jää vielä jäljellekin jotain.

Ja ostin kyllä itsellekin muistin. Varmuuskopioita varten toisen muistin. Klassinen Älä pidä kaikkia kananmunia samassa korissa -sanonta pitää paikkansa nykyajan digiyhteiskunnassa. Mikäli yksi muisti rikkoutuu, on toinen muisti vielä ehjä ja käytössä.

Mistä mahtaa asiakas hankkia tavaransa näillä hintaeroilla? Alkoi tuntumaan, että joissain asioissa kivijalkakaupat ovat iskeneet kirveensä omaan varpaaseensa, hinnoitelleet itsensä ulos.

Tilasin tosiaan netistä tavaraa. Mutta ei sekään täysin oikuttelematta mennyt. Tilauksen yhteydessä sai valita toimitustavan ja -paikan. Sodankylässä oli valittavissa kolme eri paikkaa, joista valitsin lähimmän postiautomaatin. Mutta mihin paketti toimitettiin? Kauimmaiseen noutopisteeseen... Kiitos! No eihän se viitisen minuuttia toisaalta ole paha?
LK:n uutinen
S-kylän kaupoista

Jatketaas uutisilla, kauppaan liittyvää toki. Sodankylässä lopettaa eräs vaatekauppa. Perusongelma, johon itsekin tuossa aiemminkin viittasin. Netti ja asiakaskato ovat kait isoimmat syyt loppumiselle. No ei siinä, vaikka vaatepuoli loppuis, niin muut yrityksen osat käsittääkseni jatkaa entisellään (maali, erä ja liikunta/vapaa-aika). Ja yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten myötä eräs työkalukauppa siirtyy jossain vaiheessa loppuneen vaatekaupan tilalle. Toivottavasti jatkuu kyseinen kauppa samanlaisena. Yksi harvoista paikoista, varsinkin rautakaupoista, jossa olen saanut kunnollista palvelua.

Niin paikallislehdessä kuin Lapin Kansassakin on ilmestynyt juttua Sodankylän kaupoista ja liinkkeistä. Lisäsinkin kuvakaappauksen LK:n artikkelin "etusivumainoksesta" (eli se perinteinen Lue lisää sivulta X ja Y -teksti, jolla lukija pyritään ostamaan ja lukemaan se tietty lehti).

Ärsytystä, tai ainakin suurta ihmettelyä on herättänyt ulkomainonta ja nämä nk. infokyltit ja tienvarsimainokset. Yleensä teiden varsilla on enne kohdetta jonkinlainen infopiste, jossa kerrotaan jotain alueesta karttoineen ja härpäkkeineen. Opastaa alueen nähtävyyksiin jne. Pysähtyessäni Torvisessa olevan Pyhä-Luoston infopisteen luona, ei voi muuta kuin ihmetellä missä on järki.

Aikoinaan rakennettiin uus ja parempi tie Luostolle, ainakin alkuosa. Nelostien risteykseen rakennettiin kunnolliset ja näyttävät pysähtymispaikat infotauluineen. Ja "Aate" Alajärven kurki-aiheiset veistokset. Kyllähän nuo asiansa ajaa. Lumettomaan aikaan! Mutta kenellä on vastuu puhdistaa kyltit lumesta talvella? Mitä järkeä ja hyötyä on opasteilla, joita ei näe?!?! Tänä vuonna lunta on tullut ennätyksellisesti, mutta kylttiongelma on jokavuotinen...
Mitä mahtaa olla tarjolla Luostolla?
Mikä vielä ärsyttää? Mistä vielä vois valittaa? Vaikkapa puhelinkauppiaat!

Olen saanut nyt talven aikana useita "häläreitä" tietystä numerosta. Niin lyhyitä, etten ole ehtinyt vastaamaan. Kaksi sekunttia puhelulokin mukaan. Kuka siinä ajassa ehtii puhelimen kaivaa taskusta ja vastaamaan? Minä en ainakaan.

Tässä yks ilta sen tuhannenmiljoonannen kerran jälkeen päätin blokata/estää numeron, eli estot päälle numeron suhteen. Itsellä ainakin löytyy puhelimesta nk. musta lista, johon voi koota numerot, jotka haluaa estää. Kätevää...
Niin kerta!
Uutisvirrasta poimittua

Sodankylän lumitilanne on syvältä. Lunta on siis 110 cm verran. Eli hanki on syvä ja korkea reilu metrin verran. Asiasta on kertonut mm. Yle (19.2.2020).

Sodankylässä koulut ovat kärsineet sisäilmaongelmista. Siispä sen johdosta tänne rakennetaan uusi keskuskoulu. Ennen uuden rakentamista, pitää vanha purkaa. Hinta purkamiselle tais olla puolisen miljoonaa. Asiasta voi lukea vaikkapa Ylen uutisesta (18.2.2020). Ja tässä kuussa järjestetään käsittääkseni irtaimiston huutokauppa. Asiasta lisää kunnan sivuilla.

Sodankylän vanha jäähalli, "rättihalli", on romahtanut viime viikollalumikuorman vuoksi. Asiasta kertoo mm. Lapin Kansa ja Yle. Myös kunnan sivuilla on tietoa tapahtuneesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti