keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Hiljaista eloa, eli pääsiäisviikon menoja (vko 16/2019)

Nimestään huolimatta pääsiäisviikko ei ole (kaikille) hiljainen. Hiljainen viikko on täynnä jos jonkinlaista tapahtumaa. Menoa riittää joka lähtöön ja jokaiselle löytyy jotain tekemistä.

Pääsiäisviikko alkoi jo viime sunnuntaina eli palmusunnuntaina. Perinteisesti virpojat ovat liikenteessä palmusunnuntaina (jossainpäin liikkeellä vasta seuraavana sunnuntaina). Sattumalta(?) viime sunnuntaina oli myös eduskuntavaalit.

Pääsiäisviikon perjantai on pitkäperjantai, jolloin ainakin Sattasessa järjestetään porokisat. YouTubesta löydyy Mediapajan tekemä mainosvideo kisoista. En lupaa mitään, mutta vois kävästä katsastamassa mitä tarjolla. Ainakin itse poroajojen lisäksi suopunginheittoa (johon osallistun korkeintaan katsojana). Illalla taitaa olla muissakin kylissä tapahtumia, karaokea ja tansseja mainostettiin jossain mediassa.

Perjantaina on luvassa myös huumoria. Nimittäin hotelli Sodankylässä standup-esitys, jossa on esiintymässä Fredi Lilius ja Matti Patronen. Tänne ainakin olen menossa.

Olikohan muita menoja? No päivitellään sitä mukaa kun ilmenee tai muistetaan...

Linkit
Pääsiäisviikon päivien nimityksien selityksiä
- Yle 26.3.2016
- Länsi-Uusimaa 22.3.2016
- IS 23.4.2011
- Kotimaisten kielten keskus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti