perjantai 26. lokakuuta 2018

Sekalaisia merkintöjä ja huomioita

Takapihan talvinen maisema 25.10.2018
Kävin kirjastossa, pysähdyin pitkästä aikaa tutkailemaan sarjakuvaosaston tarjontaa. Sattumalta huomasin Luupäät-sarjakuvat. Tai oikeastaan nk. kokoomateoksen Luupäistä. Aiemmin teokset ovat ilmestyneet (suomeksi) yhdeksänä eri mustavalkoisena sarjakuvakirjana. Nyt kirjat ovat julkaistu kolmessa osassa, yhteen niteseen siis kolme aiemmin erikseen julkaistua kirjaa. Ja vieläpä väreissä! Jeee! Varasinpa samantien sarjan muutkin osat....
Kirjastosta mieleen. Sompion kirjasto julkaisi FB:ssä päivityksen runoutta ja poistokirjoja koskien. Ovat tekemässä, tai siis tarjoavat mahdollisuuden tehdä runoutta vanhoista kirjoista. Eli repimällä tai saksimalla sanoja poistomateriaalista ja liimaamalla ne paperille luodaan sanataidetta.

Onko sanataide oikea termi tällaisesta tuotoksesta? Luulisin... Kirjasto taitaa käyttää tässä yhteydessä termiä Runograffiti.

Taiteesta mieleen. Tulipahan tehtyä viime viikolla taidetta itsekin. Leikkaa-liimaa-periaatteella tehty teos, lehdistä etsittiin materiaalia joka kuvaisi millainen tuleva voisi olla. Ilmeisesti kyseessä on unelmakartta. On olemassa toinenkin termi, mutta valitettavasti muisti alkaa hatastamaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti