tiistai 25. syyskuuta 2018

Kansalaisopistossa töissä

Olen kuukauden työharjoittelussa kansalaisopistossa, työkkärin uravalmennukseen kuuluva osio. Toimenkuvaani kuuluu mm. tietojen etsintä toisten (kansalais)opistojen kursseista. Eli mitä kursseja muissa opistoissa järjestetään, painopiste tietotekniikassa. Ensimmäinen viikko takana, toinen viikko aluillansa.

Olen käynyt Kansalaisopistot.fi-sivustolta löytyviä opistoja läpi, kaikenkaikkiaan parisataa opistoa. Lähes kaikki opistot ovat Suomessa. Eräs opisto yllätti sijainnillaan. Nimittäin Sofiaopisto sijaitsee Espanjassa. Opistossa kurssitarjonta noudattelee perinteistä kurssien jaottelua: on kieliä ja käsitöitä, taidetta ja kädentaitoja löytyy joka lähtöön. Suurimman kurssitarjonnan kattaa kielet. 50 kurssia lähes sadasta kurssista. Eli yli puolet kurssitarjonnasta on kielten opiskelua. Suurin kieliryhmä luonnollisestikin on espanja 45 kurssilla. Sijaitseehan opisto Espanjan Aurinkorannalla. Sijainti näkyy myös muissakin kursseissa. Nimittäin esimerkiksi taide- ja käsityökursseilla on otettu huomioon paikallinen kulttuuri. Taidetta Malagassa; Bilbao, paljon muutakin kuin Guggenheim; Kulttuurimatka Tangeriin; Madrid, kulttuurin kehto. Muutama kurssi, joissa paikallisuus otettu huomioon...

Kiinnitin huomiota Pohjois-Suomessa sijaitsevien opistojen kielitarjontaan. Vaikka opistot sijaitsevatkin nk. saamelaisalueella, kieltenopetuksessa se ei näy. Harvassa on saamen opetus. Onkohan vetovastuu muilla kouluilla?

Tuntuisi, että Suomessa kurssitarjonta on homogeenisempaa. Suurimmassa osassa opistoja kurssitarjonta on samanlaista, samankaltaisia kursseja joka paikassa. Rannikkoseudulla korostuu toki ruotsinkielisyys. Ummikkosuomalaisena vaikea kahlata läpi ruotsinkielistä kurssimateriaalia...

Huomioni kiinnittyi elokuva-alan koulutukseen ja kursseihin, kun asun paikkakunnalla, jossa järjestetään kesäisin elokuvafestareita. Vain parilla paikkakunnalla kokoontuu elokuvakerho (mm. Järvenpää, Saarijärvi). En ole huomannut kotipaikkakunnalla elokuva-alaan liittyvää toimintaa. Useammalla paikkakunnalla järjestetään muutamia perustason kursseja videoeditoinnista ja -julkaisuista, mutta syvällisempää kurssia ei taida juuri missään olla.

Usealla paikkakunnalla on otettu huomioon Suomen itsenäisyyden juhlavuosi (Suomi100-teema). Tai ainakin itsenäisyyden ajan tapahtumia. Suuremmilla paikkakunnilla historia-kursseilla on  luentoja, jotka liittyvät esimerkiksi itsenäisyyden alun aikaan, miten Suomi itsenäistyi jne. Suomen sisällissota -nimellä tunnetut tapahtumat ovat ollaat usealla opistolla Historia ja yhteiskunta -osion kursseissa.

Nyt kun Kansalaisopistot-sivuston lista on käyty läpi, voinee tehdä hieman yhteenvetoa kurssimäärien osalta. Eli hieman dataa tiedossa... 180 opistoa, joilla tietotekniikkaan liittyviä kursseja lähes 3500 kappaletta.

Osa kursseista tuotti hieman hankaluuksia, "harmaata aluetta" niin sanoakseni. Onko esimerkiksi kaikki (digi)valokuvaukseen tai videointiin kuuluvat kurssit tietotekniikkaa? Osa opistoista on listannut esimerkiksi editointiin liittyvät kurssit tietotekniikan alle, osa taas taide-osioon. Olenkin noudatellut samaa jaottelua näiden kurssien osalta. Mikäli kurssilla käsitellään puhtaasti tietokoneella tehtävää editointia (nk. photoshoppaus), olen laskenut kurssit tietotekniikkaan. Vastaavasti "kameran kanssa kikkailut" (kameran säädöt, valotus jne) olen jättänyt pois luvusta.

Poimintoja kursseista
Törmäsin pariin mielenkiintoiseen kurssiin. Joko nimi tai sisältö vaikutti mielenkiintoiselta, tai peräti omanlaatuiselta, hauskalta.

Levottomat kotonakulkijat ja muut kummittelijat, Tampere, 4h
https://opistopalvelut.fi/tampere/course.php?l=fi&t=25494Esivanhemmillemme tuonpuoleinen henkimaailma oli vahvasti läsnä kuoleman lähestyessä, kuoleman hetkellä ja sen jälkeen. Tutustumme menneiden sukupolvien ihmisille tärkeisiin kuoleman ennnusmerkkeihin ja siihen, mitä he ajattelivat tapahtuvan ihmisen kuollessa. Paneudumme niin ikään muinaissuomalaisten käsityksiin kummituksista ja kummittelun moni-ilmeisistä syistä.

Kummituksia ja räyhähenkiä, Ylöjärvi, 2h
https://opistopalvelut.fi/tampere/course.php?l=fi&t=25536Luento käsittelee kansanomaista tarina- ja uskomusperinnettä, joka liittyy erilaisiin kummituksiin, aaveisiin ja räyhähenkiin. Luennolla paneudutaan vanhoihin arkistoaineistoihin Ylöjärven seudulta ja erityisesti Martinin piruihin, joka sai paikallishistoriallisena tapauksena aikoinaan laajalti huomiota Suomessa.

Tylsän valokuvauksen työpaja, 7h, Hiiden opisto
https://www.opistopalvelut.fi/hiidenopisto/course.php?t=8209
Työpajassa opetellaan kuvaamaan tylsiä valokuvia kuvaustehtävien avulla sekä kuuntelemalla tympeitä ja mitäänsanomattomia alustuksia seuraavista aiheista: - Kuva kuin elämä - opi näkemään tylsyys ympärilläsi - Kuvasommittelun tylsät mahdollisuudet - Ankeutta värisävyillä - beigen ja harmaan ikuinen liitto - Huono valaisu ja lattea kontrasti - Lyhyt johdatus betoniestetiikkaan Välineinä osallistujat käyttävät omia digikameroita tai kännyköitä. Työpajassa myös katsellaan aikaansaannoksia ja saadaan huonoja neuvoja.

Pokemon Go - taskuhirviöitä ympärillämme, 2h, Hyvinkään opisto
https://www.hyvinkaa.fi/hyvinkaan-opisto/yleisluennot/yleisluento-25.10.-pokemon-go--taskuhirvioita-ymparillamme/
https://www.opistopalvelut.fi/hyvinkaa/course.php?t=6451
Pokemon Go -peli toi Pokemonit uudelleen pinnalle vuonna 2016. Peli nousi ilmiöksi ja liikuttaa edelleen valtavia määriä pelaajia ympäri maailmaa. Tule luennolle kuulemaan, mistä paljon huomiota saaneessa pelissä oikein on kysymys! Luennolla käsitellään Pokemonien historiaa 1990-luvulta alkaen, Pokemon Go -pelin idea ja teknologia sen taustalla, mitä pelaaminen on käytännössä sekä ilmiötä yleisemmin. Luennon jälkeen ymmärrät paremmin, mitä esimerkiksi lapsesi tai lapsenlapsesi kännykällään metsästää ja mitä ovat puhelimien kanssa puistoihin kokoontuvat ihmisjoukot, jotka hetken päästä hajoavat.

Pimeän uhka? Kirkkonummen kansalaisopisto
Retki vie sinut syksyisen metsän pimeään syliin! Joka saattaa tuntua pelottavaltakin, mutta avaa sitten aisteille upean ja erilaisen maailman luonnossa. Retkellä tutustutaan luonnossa kulkemiseen ja olemiseen hämärällä sekä pimeällä, käyttäen sopivasti nykyaikaisia valaisimia, otsalamppuja ja taskulamppuja. Harjoitellaan valaisinten käyttöä fiksusti niin, ettei sokaista itseä eikä toisia. Kokeillaan oikeaa pimeässäkin olemista ja ihmisen näköaistin hämmästyttäviä kykyjä. Turvallisesti ryhmässä, vaikkakin siellä villin, öisen luonnon sisässä! Huipennuksena koetaan nuotiopiirin ikiaikainen lumo makkaranpaistoineen.

Jokiläänin kansalaisopistolla on muutama mielenkiintoinen kurssi. Huomioni kiinnittyi Sipulitietä Suure-Jaaniin -retki Viroon, taide/kulttuuri- ja historiapainotteinen matka. Nimi herätti huomioni... Lisäksi nyt tänä vuonna ilmiöksi noussut hyönteisten käyttö ravintona (länsimaissa) on saanut oman Potkua sirkoista! -kurssinsa.

Muutkin opistot järjestävät kulttuurimatkoja niin kotimaassa kuin ulkomaillekin. Osa matkoista on teatterimatkoja naapurikuntaan, osa on nk. virtuaalimatkoja. Esimerkiksi Naantalin opisto järjestää Neiti Marplen ja komisario Morsen maisemissa -luennon, jossa kieltenopettaja Heli Hukkasen johdolla matkataan Oxfordin ja Readingin ympäristöissä, kaupungissa ja maaseudulla.

Useammalla opistolla on sama kurssi (etä)luentona tai verkkokurssilla, järjestäjänä ilmeisesti Jyväskylän yliopisto.
Onko tämä taidetta? Katsaus nykytaiteeseen
Jyväskylän kesäyliopiston välittämällä verkkoluennolla filosofian tohtori Liisa Väisänen luo katsauksen nykytaiteeseen. Luento on Jyväskylän ikääntyvien yliopiston tarjontaa.

Teknologia, turvallisuus ja tulevaisuus
Ikääntyvien yliopiston yleisluentosarjassa: "Teknologia, turvallisuus ja tulevaisuus", Esko Aho, entinen pääministeri.

Maininnan arvoiset kurssit:
- Yleisöluento: Ekomummo ("Edustusrouvasta ekomummoksi - Marketta Horn kertoo ekoelämästään Saarijärven Mörkökorvessa. Miten järkiinsä tullut ihminen voi elää?"), Järvi-Saimaan kansalaisopisto - Kuningatarjooga, KanTo kansalaisopisto (ex Kannuksen kans.op.)
- Sekokuoro Ruisrääkät - laulutaidottomien kuoro, KanTo kansalaisopisto (ex Kannuksen kans.op.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti