sunnuntai 12. elokuuta 2018

Kirjallisuutta ja Muumimukeja

Seurasin sosiaalisessa mediassa Noidan käsikirja -teoksesta käytävää keskustelua. Kirja on noussut jonkinlaiseen kultti- ja klassikkomaineeseen. Suuren suosion saaneena Tammi (kustantaja) päätti ottaa uuden painoksen kirjasta. Olenkin odottanut milloin kirja julkaistaan. No tällä viikolla kirja julkaistiinkin. Olikon 9. päivä? Eräässä kirjaan keskittyvässä ryhmässä hehkuttivat kirjan julkaisusta (ja ennakkotilauksista). Tästä innostuneena, tai oikeastaan uteliaisuuttani käväsin paikallisessa kirjakaupassa kysäsemässä olisko kirjaa (jo) siellä myytävänä. Ei valitettavasti ollut, tilauksesta olisi saanut ainakin tässä vaiheessa. Hintaa kysyin samalla, taisi mainita hinnaksi vajaat 30 euroa.

Päätin tutkailla asiaa ja lupasin palata asiaan, jos mielenkiintoa vielä löytyy. Kotiin päästyäni tutkailin vielä netistä millä hinnalla kirjaa on myynnissä muualla. Halvimmat myynnissä olevat kirjat jäivät alle 15 euron. Ja postikulujenkin kanssa alle 15€. Kummastakohan kannattaisi hankkia? Päädyin tilaamaan kirjan AdLibriksestä. Parinkympin ostoksesta on vielä matkaa jokunen euro kirjakaupan hintaan.

Tuli tuossa mieleen. FB:ssä kansalaiskanavalla käytiin keskustelua paikallisista liikkeistä. Tai oikeastaan liikkeiden loppumisesta (taisin mainitakkin parista liikkeestä jossain merkinnässä?). Puolesta ja vastaan, nimittäin mistä ostaa tavaransa ja millä kriteereillä ostokset tekee jne. Kirjaostoksia tehdessäni mietinkin samaa asiaa. Mielelläni tekisin ostokset paikallisessa liikkeessä, mutta rahallinen ulottuvuus ratkaisi tässä tapauksessa. Kriisiä pukkaa? Jaa'a...

Uutisia lukiessani törmäsin Muumimukeihin. Tällä viikolla oli myynnissä erikoiserä mukeja (Muumin päivä), vain yhden päivän ja hinta taisi olla 30 euron luokkaa. Mukit sai liikkeelle niin trokarit kuin meemitkin. Huuto.net-palvelussa kalleimpien mukien hinta nousee yli tonnin. Ja näyttäisipä olevan yksi myynnissä myös 10.000 eurolla. Järki hoi!

Linkit
Muumivillitys täytti sosiaalisen median vitsimukeilla: "Muumiomuki 3 200 euroa, jonoon järjesty!"
Ihmiset odottivat satojen metrien jonoissa muumimukeja – kolmenkympin mukista pyydetään jo tuhansia euroja
Kuvan lähde
Paljonko maksaisit mukista?
PS/edit:
Ovatko muumimukit sopivia keräily- tai sijoituskohteita?
Jyrki Vainio, Ilta-Sanomat 11./12.8.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti