perjantai 23. maaliskuuta 2018

Postimerkkiasiaa ja muuta turinointia

Pitkästä aikaa asiaa filateliasta ja keräilystä. Vai olisiko vaihteeksi-sana parempi? Kovin tiheään en kirjoittele jostain aiheesta. Toisaalta tuntuu, että vastahan kirjoitin jostain aiheesta...

Mutta asiaan, eli postiin. Tilasin tässä jokin aika sitten keräilytarvikkeita. Pari viikkoa sitten? Kolikkokansion sekä postimerkeille tarkoitettuja säilytys/välilehtiä. Mainitsinkin asiasta jossain aiemmassa merkinnässä. Tavarat tulivat viime keskiviikkona. Jeee! Pääsee järjestelemään irtomerkit, ainakin. Osa merkeistä lie kuinka kauan järjestelemättä kunnolla.

Hieman kritiikkiä kuitenkin annan tuosta episodista. Itse tilaus ja kaupankäynti ongelmaton. Mutta toimitus hieman tökki. Ainakin tiedonkulun osalta. Toimitusajaksi luvattiin 2 viikkoa, joten tiesin odottaa lähetystä tällä viikolla. Ehkä loppuviikoksi, alkujaan laskeskelin. Mutta lähetys oli leimojen mukaan Sodankylässä jo maanantaina. Mutta koska Posti on Posti ja Kusti ei polje enää yhtä vikkelään, niin noutolappu oli itselläni vasta keskiviikkona viiden jälkeen iltapäivällä. Ja olin tuntia aiemmin käynyt postissa toimittamassa ulkomaille lähtevää postia. Ärsytys...

Mikä ärsyttää? 1) Posti tulee nykyään yhä myöhemmin ja myöhemmin. Ennen oli lähempänä puoltapäivää, nykyään jos ees seuraavaksi päiväksi. Saattaa aamun lehden kanssa tulla edellispäivän kirjepostia (pari kertaa näin käynyt tänä vuonna). 2) Miksei tullut ennakkoilmoitusta tai seurantakoodia sähköisesti? Tilatessa ilmoitin kyllä s-postin ja numeroni... Aiemmin muista firmoista tilatessani myyjä on laittanut seurantakoodit eteenpäin ostajalle eli mulle. En tiedä sitten.

Jatketaas...

Kävin viemässä paperiroskaa kierrätykseen. Huomasin papereiden seassa muutaman kirjekuoren. Mielen vika iski, uteliaisuus, piti tarkistaa kun oli hollilla. Suurin osa oli yritys- ja mainoskuoria. Mutta parissa kuoressa oli mukana postimerkkei ja erikoisempaa leimaa. Frankkeeraus-leima? Oli nimittäin kyseessä Säästöpankin (mainos)leima itse arvoleiman jatkeena. Virtain säästöpankin kuori ja leima... Talteen! Olikohan päiväys peräti 1970-luvun lopulta? Hieman epäselvä päiväys. Ainakin meittin silmille.

Niin, sainhan minä siitä postipaketistakin merkkejä. Ei ollut näitä tarramaksujuttuja mitä normaalisti näkee pakettien kyljessä. Pakettiin oli kieltämättä liimattu lähes A4:n alalle postimerkkejä! Filatelistin märkä päiväuni?
Ja seuraavaksi kirjallisuuden pariin. Viime viikolla lainasin Anne Ricen pari vampyyriaiheista romaania. Pitäis lukea ennen ko laina-aika loppuu. Tänään sain Juha Vuorisen No, velli -teoksen. Kirppislöytö. Sen(kin) voisi lukaista jossain vaiheessa. Kirppiksistä mieleen, eli aiemmin hankkimani sarjikset. Muutamalla eurolla löysin mm. Hämähäkkimies-pokkarin, jota olen pikkuhiljaa lueskellut. Eli aamupalaluettavaa...
Kirja + leffa
Mitä muuta? Mikä aihe seuraavaksi? Sosiaalinen media kenties? Kummasti hurahtanut Jodel-palveluun. Tosin Sodankylän jodel on aika hiljainen suurempien paikkakuntien jodlauksiin verrattuna. Kummasti aiheet pyörivät samoissa vanhoissa (intti ja baari).
Kas, tällanen jobi myönnetty


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti