lauantai 7. tammikuuta 2017

Pari asiaa eli sekalaisia huomioita

TV ja kanavat
Laskeskelin eräs päivä kanavien lukumäärää. Siis Suomessa ilmaiseksi näkyviä kanavia, ja kaapelissa näkyviä. Antennissa eri määrät. Luvuksi sain 16, siihen lisäksi vielä puolentusinaa muuta kanavaa (musiikki- ja jeesuskanavat ym. marginaalijutut). Lueskelin juuri, että olisi tulossa uusia kanavia kevään aikana. Miten tässä ehtiikään kaikkia kanavia katsoa? Kun jo nyt ei aika riitä nykyistenkään kanavien katsomiseen...

Kotona tv on kaapelissa, jossa nk. ilmaiskanavia eli peruskanavia on enemmän. Näkyy siis useampi kanava. Antennitalouksissa asia on erikseen, näkyy vähemmän kanavia. Ja nyt vielä ilmoitettiin muutaman kanavan katoavan osassa Lappia...

Linkit
Kaksi tv-kanavaa katoaa telkkareista osassa Lappia – näin vastaa MTV, Yle
Ava ja Sub eivät jatkossa enää näy koko maan antenniverkossa.

Suomeen kuusi uutta televisiokanavaa – kolme maksutonta, Yle
Kanavia myönnettiin 14 yritykselle. Suurin osa kanavista on vanhoja tuttuja.

Pakkaskelit
Keskiviikkona ja torstaina oli aikamoiset kelit, lämpötilan suhteen. Pakkasta oli peräti 35 ja 40 asteen välillä. Tämän talven ennätys tais olla -41.5°C eli kylmää oli. Loppiaiseksi onneksi lämpeni, pakkasta "enää" kymmenkunta astetta... Ilmeisesti kylmä rintama on siirtymässä etelämmäksi, Keski-Euroopassa alkaa olemaan normaalia kylmempää.

Linkit
Jäätävä pakkaskeli koettelee Eurooppaa – 10 puolalaista paleltunut kuoliaaksi, Yle
Rankka lumentulo ja purevat pakkaset koettelevat ihmisiä eri puolilla Eurooppaa. Ainakin 20 ihmistä on kuollut kylmyyteen.

Tulppa puhkesi – sää lämpeni huikeaa vauhtia, Yle
Muutaman päivän kestänyt pakkasjakso päättyi eilen ja viime yönä koko Suomessa hyvin nopeasti. Paikoin lämpötila nousi jopa 20 astetta ja etelässä muutamassa minuutissa yli kymmenen astetta.

Pakkasennätys paukkui taas: Muoniossa 41,7 astetta puolenyön jälkeen, Yle
Lähes yhtä kylmää oli Sallan Naruskalla, missä mittari näytti pakkasta 41,4 astetta. Ensi yönä pakkanen kiristyy Etelä- ja Keski-Suomessa.

Taidetta ja Suomi100
Tänä vuonna Suomi täyttää 100 vuotta. Teemavuoden kunniaksi tapahtumia järjestetään jos jonkinlaista. Itseä kiinnostaa eräs Korundin näyttely, joka on käsittääkseni koottu Ateneumin kokoelmista. Järnefeltiä, Edefeltiä... Vois joskus kävästä ja tutustua klassikkoteoksiin.

Linkit
SUOMEN TAITEEN TARINA – ATENEUMIN KIERTÄVÄ KOKOELMA, Korundi

SuomiFinland100.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti