lauantai 10. syyskuuta 2016

Pubivisailua ja erikoiseuroja

Eilen käväsin pitkästä aikaa pubivisassa. Pisteitä tuli perinteisesti tusinan verran. Ensimmäisen erän pisteillä olin top kolmen joukoissa, mutta loppujen lopuksi ei sitten pisteitä kertynytkään tarpeeksi palkintosijoille...

Ilta ei mennyt silti ihan huonosti. Tuli nimittäin kerrytettyä kolikkokokoelmaa. Tahattomasti... Eli vaihtorahoissa oli pari erikoiseuroa: Eino Leino -kolikko vuodelta 2016 ja Ilmari Tapiovaara -kolikko vuodelta 2014. Vaihtorahoissa oli myös latvialainen kolikko, mutta kolikko paljastuikin tarkemmassa tutkailussa ihan normikolikoksi. Eihän sitä tiedä millaisia kolikoita on olemassa, kun ei aiemmin ole kyseisiin kolikkoihin törmännyt. Ainakaan livenä.

Montakohan erikoiskolikkoa kokoelmasta löytyy? En ole tarkempaa lukua pitänyt. Olisko lähempänä 50 kappaletta? Tammikuussa 2016 kirjoittamassani blogimerkinnässä mainitsin luvun 40. Yhdeksän kuukauden aikana tullut pari kolikkoa lisää. Vois jossain vaiheessa käydä läpi tarkemmin kolikkokokoelma ja tarkastella mitä kaikkea sinne onkaan tullut lisää.

PS. Kolikoista löytyy nk. risuraha, eli suomalainen erikoiseuro vuodelta 2004 (EU:n laajentuminen). Olenkohan maininnut jo kolikon hinnasta jotain? Huuto.net-palvelussa halvimmillaan vajaa 20 euroa, Eurokolikot.com-sivustolla hintaa on 35 euroa!

Linkit
Keskustelua risurahasta Numismaatikoiden tietopankki -sivustolla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti