tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kuvien muokkausta ja ohjelmien testausta

Olen töissä skannaillut paikallisen valokuvaajan/valokuvausliikkeen arkistoja digitaaliseen muotoon. Vanhimmat negatiivifilmit ovat jostain 1940- ja 50-luvuilta ja uusimmat ovat 1990-luvulta. Osa kuvista on julkaistu Facebookissa (Sodankylän historiaa -kanava). Kanavalla on julkaistu mm. kyläkuvia/-maisemia sekä kansanopistolaisten ja lukiolaisten ryhmäkuvia.

Satuin törmäämään erääseen kuvapariin, jossa pätkä keskustan katua. Erinomainen kohde luoda panoraamakuva. Koska töissä on käytössä Photoshop-kuvankäsittelyohjelma, samalla olisi erinomainen mahdollisuus opiskella ohjelman eri ominaisuuksia. Tänään sattui olemaan hieman luppoaikaa, joten päätin tarttua tilaisuuteen ja kokeilla millaista jälkeä kuvista tulee.

Panoraamakuvissa vertailun vuoksi tein kuvakollaasin myös Zoner Photo Studio -ohjelmalla. Itse käytän kyseistä ohjelmaa kotona, koska ohjelmasta on saatavilla (myös) ilmainen versio.

Photoshop-versio
Zoner Photo Studio -versio

Photoshopissa voi valita millaisen panoraamakuvasta tehdään. Onko kuvassa esimerkiksi nk. tynnyrivääristymää? Zoner Photo Studiossa ei voi valita millainen panoraamasta tulee, kuvaan tulee aina jonkinlaista vääristymää...
Photoshopin eri vaihtoehdot
Photoshop: Automaatti
Photoshop: Cylindrical
Photoshop: Reposition

Zoner Photo Studio
Alkuperäiset kuvat panoraamaa varten
Samalla tutustuin HDR-ominaisuuteen (High Dynamic Range). Luin erästä digivalokuvaukseen liittyvää kirjaa, jossa mainittiin kyseinen kuvankäsittelytapa. Myös HDR:ssä monesta kuvasta koostetaan yksi kuva, mutta tässä pääosassa ovat kuvan värit ja värisävyt. Kuvia otetaan mahdollisimman monta eri asetuksilla (valotusarvo), joista luodaan yksi kuva. Uudessa kuvassa eri alueet saavat mahdollisimman "kirkkaat" värit, eikä mikään osa-alue jää varjoon jne.
Alkuperäiset kuvat
Kuvan koostamisessa pystyy säätämään kuvien väriarvoja tai valitsemaan "profiilin" valmiista malleista.
City Twilight -asetuksilla tehty HDR
Omilla säädöillä tehty HDR
City Twilight -ennakkoasetukset
Default- eli oletusasetukset

Linkit (Photoshop-ohjeita)
Panoraama
HDR

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti