torstai 17. maaliskuuta 2016

Elokuvia ja musiikkia

Tällä viikolla olen käynyt pari kertaa kirpputorilla, ja molemmilla kerroilla mukaan tarttui pari leffaa.

James Cameronin Titanic, jota par'aikaa katsonkin. Sattumalta muuten kuulin jumpalla ollessani elokuvan tunnusbiisin My heart will go on italiaksi tulkittuna. No pitihän mun sitten tänään työpäivän päätteeksi katsoa leffa.

Pari kirjaan perustuvaa elokuvaa tuli myös ostettua. Vuoden 2010 Liisa Ihmemaassa -elokuva sekä Stieg Larssonin kirjoihin perustuva Millennium-leffasarja (se alkuperäinen ruotsalainen trilogia).

Elokuvien lisäksi ostin myös pari CD:tä. Klassista ja J. Karjalaista. Siitä tulikin mieleen. Lauantaina on hotellilla J.Karjalaisen keikka, jonne olenkin menossa... Sen johdosta ostinkin levyn. Pääsee tunnelmaan.

Olikohan muuta? Tänä keväänä olen käynyt liikuntaryhmissä, jumppaa jne. Taitaa olla jokin kunnan liikuntatoimen Kunnossa kaiken ikää -niminen juttu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti