perjantai 21. elokuuta 2015

Urheiluaiheisia postimerkkejä

Kokoelmani urheilijamerkit
Tällä viikolla postimerkkikokoelma täydentyi Kimi Räikkösen postimerkillä. Aiemmin olen saanut pari urheilija-merkkiä (Nykänen, Häkkinen, Mäkinen), joten luontevalta tuntui täydentää kokoelmaa myös Räikkös-merkillä. Aloin eräs ilta miettimään kokoelmassa jo olevia merkkejä ja kenestä on tehty merkki, jolloin muistui mieleen Räikkönen. Osui sopivasti budjettiin sopiva merkki Huuto.net-sivustolla, joten päätin kokeilla onneani ja tein tarjouksen. No, nyt olen onnellinen merkin omistaja... Tämän hankinnan jälkeen voinee sanoa, että urheilijakokoelma alkaa olemaan hyvin edustettu.

Olen tainnut passiivisesti haaveilla tuosta Räikkös-merkistä jo pitemmän aikaa. Nimittäin muistan himoinneeni merkkiä jo sen julkaisuaikana. Merkissä mainitaan julkaisuvuodeksi 2008. Asuin/opiskelin Rovaniemellä, ja tarkoitus oli julkaisupäivänä käväistä Joulupukin postissa. Olisin saanut nk. ensipäivänkuoren. Mutta homma kaatui siihen, että itse asuin keskustassa ja kyseinen posti Napapiirillä. Useampi kilometri väliä, ei omaa autoa, enkä kävellenkään viitsinyt sitä väliä kävellä. Mutta nyt on kuiten merkki kokoelmissa, joten sen puoleen ei tarvitse murehtia... =)

Kuvan lähde
Tuli tuossa mieleen: Räikkönen on edustettuna myös eräässä afrikkalaisessakin postimerkkisarjassa. Keski-Afrikan postimerkki-julkaisussa koottu F1-henkilöitä, ja Räikkönen on yksi heistä.

Aloin miettimään urheilijoita ja postimerkkejä. Kuinka moni on päässyt postimerkkiin? Kenestä on tehty merkki? Mielessä pyöri esimerkiksi Paavo Nurmi. Vai muistelenko vanhaa kympin seteliä? Se sininen kymmenen markan seteli... Oli pakko googlettaa, ja onhan niitä postimerkkejä useampiakin. Ja onhan niistä muistakin urheilijoista tehty merkkejä. Pari eri olympiavoittajaa näytti olevan ikuistettu postimerkkiin.

Tällä hetkellä kokoelmiini kuuluu nyt nämä urheilijat, pääasiassa ralliurheilu edustettuna. No ans kattoo miltä tuleva näyttää, millainen kokoelma tulevaisuudessa on...

Linkkivinkkiä ja artikkeleita
Törmäsin pariin mielenkiintoiseen artikkeliin googlettaessani lisä- ja taustatietoja.

Iltalehti, 22.3.2015
Löytyykö kaapeistasi näitä aarteita? Helsingissä huutokaupattiin vanha kirje 15 000 eurolla

Suomen filatelistiliitto / Filatelistiforum
Mitä voin tehdä perimilleni postimerkeille

Artikkeleissa kerrotaan mm. mistä löytyy lisätietoa ja miten kannattaa toimia postimerkkien kanssa. Mikäli varastoista löytyy vanhoja mummon tai vaarin kokoelmia, eikä tiedä mitä tekisi niillä tai minkälainen arvo kokoelmalla on, artikkeleista saa osviittaa kyseisiin asioihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti