perjantai 31. heinäkuuta 2015

Meillä osataan - uutisia Sodankylästä

Tämänkertaisen blogimerkinnän aiheena uutisvirrasta poimitut Sodankylä-uutiset. Uutiset, jotka ovat herättäneet suuria tunteita. Suurin osa tunteista voinee laskea ärtynyt-kategoriaan...

Kanttori jälleen vauhdissa
Musiikilliset erimielisyydet ovat johtaneet yhteentörmäykseen, jälleen kerran. Muistelin jo viikko sitten tehdyssä merkissä kanttorin mielipiteestä Veteraanien iltahuuto -teoksesta ja tempaksesta. Joudittiin poistamaan tilaisuudesta, koska ei pitänyt valittua kappaletta sopivana hautajaisiin. Tästä tapahtumasta on siis pari vuotta aikaa. Sama meno tuntuu jatkuvan nykyäänkin. Tällä kertaa erimielisyyttä herätti ilmeisesti laulu nimeltään On laiva valmiina lähtöön. Meistä on joka lähtöön. Mutta eikö ammattimaisen muusikon olettaisi käyttäytyvän hillitysti?

Kanttori hyllytettiin: vastusti Peppi Pikätossun lähtölaulua muistotilaisuudessa, Yle 30.7.2015
Mari Rantasila - On laiva valmiina lähtöön

Päiväkodin remontti ja homekoulu väistötilana
Uutinen, joka tuli puun takaa vähän jokaiselle. FB:n kansalaiskanavalla eräs bändi alkoi kyselemään treenikämpää, koska päiväkoti tarvitsisi tiloja väistötiloiksi. Tämä oli yllätys kaikille, koska kukaan ei tiennyt asiasta mitään. Tiedotus pettänyt ja pahasti. Päätös tarhan korjauksesta/väliaikaismuutosta tehty ilmeisesti juuri ennen lomaa, ja lomat loppuvat elokuussa... Kaikkein epäjohdonmukaisin piirre on väistötilojen sijainti. Miten tarha voidaan sijoittaa tiloihin, jotka ovat jouduttu sulkemaan kertaalleen koulukäytöstä home/kosteus/sisäilmaongelmien vuoksi? Viimeisimmät mittaustulokset ovat ilmeisesti parin-kolmen vuoden takaa, jolloin lukio oli evakossa "vähiten ongelmaisimmassa" osassa koulua. Mutta se ei vielä kerro mikä on tilanne tänä päivänä. Kuinka laajalle alueelle homeet ym leviää muutamassa vuodessa? Ja lapset ovat eri asia kuin lukiolaiset. Soveltuuko tilat tai ilmasto alle kouluikäisiin?

Tiloissa on tehty remonttia. Mutta tietääkseni se on jäänyt nk. kosmeettiseksi paikkailuksi (sisäpintojen maalausta jne) ylemmissä kerroksissa. Itse ongelman lähteille ei ole tehty mitään. Perustuket ovat vielä kosteat, ikkunat ovat alkuperäiset, ilmanvaihto lie ajalta miekka ja kilpi... Hei haloo! Saahan sitä vetää pakkelia naamaan, mutta ei se vielä poista alkuperäistä ongelmaa! Se pitää tehdä kunnolla ja kaikki kerralla, eikä sieltä täältä parilla pensselinsutasulla ja toivoa ettei kukaan huomaa...

Homeen tyhjentämään Kitisenrantaan siirretään päiväkotilapsia, Yle 28.7.2015

Muistui mieleen pari Karpolla on asiaa -ohjelman pätkää, jotla katdsoin alkuviikosta YouTubessa

Karpo - Hometalo 1998

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti