maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kwan: The Die Is Cast

Harvemmin tulee pelkästään yhdestä asiasta kirjoitettua merkintää. Mutta kun aikaa ja aihetta löytyy, niin antaapa mennä sitten...

Kävin tänään kirppiksellä, tavaroita kirppikselle viemässä (äiteellä pöytä, johon vietiin tavaraa). Samalla kävin kirppiksen läpi, minkälainen tarjonta on tällä kertaa. Sattumalta huomasin eräässä alennus-lapulla varustetun pöydän. Uteliaisuuttani kävin pöydän tarjonnan läpi, varsinkin musiikin. Mukaan tarttui eräs albumi, Kwan -yhtyeen The Die Is Cast. Maksoi vain 50 snt!

Harvemmin nykyään tulee ostettua musiikkia CD:llä. Oikeastaan en ole juuri koskaan musiikkia kuunnellut CD:ltä, enemmän tulee kuunneltua radiosta tai YouTubesta musaa. Mutta tällä kertaa oli pakko ostaa kyseinen teos. Tuli nimittäin mieleen nuoruus. Muistoja, ajalta jolloin yhtye oli pinnalla. Tai ainakin enemmän pinnalla kuin nyt.

Aikoinaan ostin uutena kyseisen levyn uutena kaupasta. Aluksi meinasin pitää levyn itsellä, mutta annoin sen sijaan albumin lahjaksi toiselle. Olisinkohan lähettänyt silloiselle kirjeystävälle jonnekin ulkomaille? Kun kerta tuli levy vastaan, niin pitihän se itselle sitten ostaa...

Tietojen mukaan albumi on julkaistu vuonna 2002, joten aikaa on kulunut reilusti 10 vuotta. Mihin tämä aika on mennyt?!

Linkit
Levyjen arvosteluita
Soundi 11/2002
Nyt 17.10.2002

YouTube
Kwan - Shine

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti