sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Uutisia ja tapahtumia

Historia
Marraskuussa 2014 tulee kuluneeksi neljännesvuosisata eräästä tapahtumasta, joka muutti erään valtion rajoja. Eli Berliinin muurin kaatumisesta tulee kuluneeksi 25 vuotta. Muuri jakoi aikanaan Saksan kahteen osaan, Itä- ja Länsi-Saksaan. Toinen edusti kapitalistista maailmannäkemystä ja toinen kommunistista... Muurin murtuminen edustaa 2. maailmansodan jälkeisen Kylmän sodan päättymistä, osa Kylmän sodan loppumiseen johtaneista tapahtumista.

Linkit
Muurin murtajat, HS:n teemasivu

Tapahtumat ja ilmiöt
Perjantaina 7.11. vietettiin Nenäpäivää. Tapahtumassa kerättiin rahaa mm. köyhimpien maiden lasten koulutuksen kehittämiseen. Tähtitieteen professori Esko Valtaoja lupautui ajamaan partansa mikäli keräyssumma ylittää 3 miljoonaan euron rajapyykin. Näin tapahtuikin... Valtaojahan on siis tunnettu parrastaan, jota hän ei ole lähteiden mukaan ajanut pois ikinä.

Asiasta voi lukea vaikka Ilta-sanomien tai Iltalehden artikkeleista.

Parrasta mieleen. Marraskuussa järjestetään perinteinen Movember-tapahtuma, eli viiksien kasvattamalla kampanjoitava hyväntekeväisyystapahtuma.

Terveys
Marraskuussa aletaan jakamaan myös nk. flunssarokotteita. Influenssarokotteella pyritään nimensä mukaan ennaltaehkäisemään flunssaepidemioita. Tietyt väestöryhmät, riskiryhmät, saavat rokotuksen ilmaiseksi. Itse kuulun astman (ja nyt syksyllä aloitetun psoriasislääkityksen) vuoksi riskiryhmään. Ensi viikolla pitäisi varata aika ja käydä piikityksellä...

Linkit
Maksuttomat influenssarokotukset alkavat marraskuussa, THL:n tiedote

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti