keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Sekalaisia merkintöjä syyskuun alusta

En ole ehtinyt ja jaksanut kovin ahkerasti blogia päivittämään, niin päätinpä jonkinlaisen (väliaika)päivityksen kirjoitella. Sekalaisia merkintöjä siitä mitä on tapahtunut syyskuussa (ja syksyllä yleensäkin), ajankohtaisia uutiskatsauksia lähinnä...

Uusia postimerkkejä
Tom of Finland -taiteilijanimellä toiminut persoona on saanut oman postimerkin. Merkki julkaistiin nyt syyskuussa 2014, mutta postimerkki sai suurta suosiota jo ennen sitä. Kiihkeimmät (nk. "kukkahattutädit") pitävät merkkiä liian epämiellyttävänä, moraalittomana. Onpa kyseistä merkkiä vastaan kerätty myös addressi (Ei Tom of Finland -postimerkkiä Suomeen!).

Yle Tampere päätti kokeilla pääseekö kyseisellä merkillä varustettu lähetys Venäjälle. Uutisen mukaan Venäjälle lähti useampikin lähetys, jotka oli joko osittain tai kokonaan maksettu Tom of Finland -merkeillä. Mielenkiinnolla jään odottamaan pääseekö lähetys perille...

Posti ilmoitti sivuillaan postimerkistä keväällä 2014.


Mitäs vielä? Aiemmin on pitänyt mainita Robin Williams. Näyttelijä, joka kuoli elokuussa 2014. Erinomainen näyttelijä, niin draamaa kuin komiikkaakin. Aloin miettimään mitä Williamsin elokuvia olen nähnyt. Tai muistaisin... Ensimäisenä tulee mieleen Patch Adams (1998). Monia muitakin hyviä elokuvia löytyy, ei jaksa kaikkia tähän listata.

Kenenkä muun kuoleman olen bonganut uutisista? Richard Attenborough herätti huomioni. Iltapäivälehdistä huomasin uutisia Joan Riversin kuolemasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti