perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä 6.12.2013

Pitänee kirjoittaa jonkinlainen merkintä tällekin viikolle, ensimmäinen niin tälle viikolle kuin tälle kuukaudelle...

Tänään vietetään itsenäisyyspäivää. Suomi täyttää valtiona siis 96 vuotta.

Perinteisiin, jokavuotisiin TV-ohjelmiin ja tapahtumiin kuuluvat Linnanjuhlat ja Tuntematon sotilas. Tänä vuonna itsenäisuuspäivän vastaanotto järjestetään Tampereella, sillä Presidentinlinna on remontissa.

Millainen on minun ohjelma, agenda ja suunnitelmat tälle päivälle? Lepäilyä suurin osa päivästä, käyn kenties jättämässä lottorivin jossain vaiheessa. Illalla katson ainakin osan linnanjuhlista, Tuntematon sotilas -leffaa en varmastikkaan tänä(kään) vuonna katso. Illemmalla varmaankin suunnistan kohti keskustaa ja iltaelämää (eli baariin).

Joukostamme poistuneet henkilöt
Marraskuun lopulla ja joulukuun alussa kuoli pari tunnettua henkilöä.

Marraskuussa kuolivat näyttelijät Matti Ranin (1926-2013) ja Paul Walker (1973-2013). Ranin näytteli mm. aiemmin mainitussa Tuntematon sotilas -elokuvassa. Walker oli tunnettu amerikkalainen leffatähti.

Walkerin kuoleman olisin varmaan sivuuttanut, mutta kummasti sai huomiota Facebookissa.

Tällä viikolla, itseasiassa eilen 5.12. kuoli Nelson Mandela, eteläafrikkalainen poliitikko. Mandela on tullut tunnetuksi johtohahmona Afrikan vapautumispyrkimyksissä apartheidista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti