maanantai 5. elokuuta 2013

Elokuvat ja muutama pohdinta niistä

Viikonloppuna tuli televisiosta Kevin Costnerin Waterworld-elokuva. Tänään päätin katsoa toisen Costnerin elokuvan, The Postman -leffan.

Molemmat leffat ovat ittellä DVD:llä, jotka olen hankkinut muistaakseni viime talvena. Kovan työn takana oli levyjen hankinta. Toisen leffan DVD:n julkaisu oli loppunut ajat sitten, joten piti hieman kaivella Huuto.net-sivustoa...

Pohdinnat

Waterworld sijoittuu jonnekin hamaan tulevaisuuteen, jossa napajäät ovat sulaneet ja lähes kaikki maat on peittynyt veden valtaan. IMDb-sivuston arvelujen mukaan elokuva sijoittuu muutaman vuosisadan päähän. Vuosi 2500 taidettiin mainita sivustolla?

Mietin muutamaa asiaa... Waterworld-elokuvassa suurin osa laivoista oli peräisin 1900-luvulta. Miten ihmeessä laivat ja muut tavarat ovat säilyneet käyttökelpoisena? Metallit ruostuvat kumman nopeaa kosteassa ympäristössä. Muovin vielä ymmärrän, mutta suurin osa metallista ja puusta on säilynyt yllättävän hyvin. Entäpä säilykkeet ja ruokatarvikkeet? Eräässä kohtauksessa jaettiin lihavalmistetta, spammia eli nötköttiä. Miten ovat säilyneet vuosia ellei peräti vuosisatoja syömäkelposina?

Postman-elokuvassa päähahmo löytää postiauton ja postinjakajan ruumiin. Ruumiista ei ole jäljellä muuta kuin vaatteet päällänsä. Costnerin hahmo ottaa haltuunsa postimiehen puvun ja kirjeet. Miten ruumiista voi jäädä jälkeen pelkkä luuranko, mutta puku on lähes uuden veroinen? Millä ihmeellä asut on tärkätty, että on säilynyt vuosia ilman suurempia vahinkoja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti