lauantai 16. maaliskuuta 2013

Uutisia, postimerkkejä, pohdintaa historiasta

Kävin Oulussa syksyllä 2011, samalla reissulla tuli käytyä myös Pohjois-Pohjanmaan museossa. Pääasiassa Oulun seudun historiaa, mutta erittäin kattavasti edustettu koko Pohjois-Suomi.

Museo tuli mieleen, kun muistelin mitä nähtävyyksiä Oulussa on. Erityisesti muistui mieleen osasto, jossa oli eri aikakausilta kouluun liittyviä esineistöjä. Millainen oli kouluympäristö ja mitä nuoriso teki vapaa-ajallaan. Pieniä näyttelyhuoneita sisustettu esimerkiksi 1940-luvun ja 1960-luvun tyyliin. Uusimmat esimerkit olivat elektroniset pelit, käsikonsolit ja Commondore 64 -koneet jne. Aloin pohtimaankin millainen olisi vastaavanlainen osasto tulevaisuudessa. Millaista esineistöä olisi meidän (tai minun) nuoruuteni välineistö? Mikä edustaisi nuoruuttani, jonka voisi laittaa museoon? En osaa sanoa mikä olisi edustavin otos museon näyttelyyn... Pakostakin miettii miten maailma on muuttunut aikojen kuluessa.

Wikipedia: Pohjois-Pohjanmaan museo

Uutisia postimerkeistä
Törmäsin tuossa erääseen uutiseen postimerkeistä. Pariskunta veivät arvioitavaksi useampia postimerkkikansioita, joista useimmat olivat arvoltaan ja aiheiltaan perusmerkkejä. Mutta seasta löytyi myös harvinaisempia postimerkkejä 1960-luvun Kiinasta. Hinta kyseisellä kansiolla tämän johdosta hintaa 3000 euroa.

Joten kannattaa pitää hoksottimet avoinna, ettei mene roskiin mitä sattuu...

IS: Usein jopa 3000€ – monen komeron pohjalla lojuu aarre

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti