lauantai 23. helmikuuta 2013

Sekalaisia merkintöjä

Mistäköhän kertoisi? Mistäköhän aloittaisi?

Josko koulusta. Perjantaina oli kaivospuolen työhallin avajaiset. EU-rahoitteinen projekti, halli remontoitu ja koulutusta kehitetty etc. Paikalla opetusministeriä, kaivospomoja ja muita silmäätekeviä. Eipä tuo mun arkea kovin paljoa hetkauta.

Terveydestä vois seuraavaksi pari sanaa. Nuha vaivannut tällä viikolla. Nokka tukossa ja kurkku kipeä(hkö). Kuumettakin ollut parina päivänä. Toivottavasti menee pian ohi...

Mitäs vielä? Lueskelin tuossa juuri Hevijuntin aivolaskiämpäri -blogia. Mielenkiintoista tekstiä, mm. merkintä ruotsista herätti oman mielenkiintoni. Kuinka usein tarvitsemme ruotsin kieltä? Onko kielen opiskelu turhaa? Pärjääkö englannilla?

Mietin kuinka usein olen itse tarvinnut ruotsia sen jälkeen kun aloitin kielen opiskelun peruskoulussa. Ruotsin opiskelu taidettiin aloittaa seiskalla, eli omalla kohdalla viitisentoista vuotta sitten. Olen jo aiemminkin pohtinut kuinka usein olen käyttänyt ruotsia edellisen 10 tai 15 vuoden aikana. Ainoastaan kerran. Kesällä ruotsalainen asiakas kysyi puhelinkeskustelun alussa puhutaanko ruotsia vai englantia. Päädyttiin englantiin, mun kielivarastoni ja ulosantini ruotsin suhteen liian huono...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti