torstai 13. syyskuuta 2012

Juhlia ja kuvaamista

Milloinkahan viimeksi kirjoitin? Syyskuun alussa varmaankin... Aikaa kulunut kuiten.

Viime viikonloppuna tuli kuvailtua. Videokuvaa siis. Sukulaisen juhlat oli viime lauantaina, lupauduin videoimaan tapahtuman. Vaikea sanoa tuliko minkälainen videosta. Nimittäin omasta videosta ei oikein pysty antamaan puolueetonta mielipidettä.

Vanhassa kirkossa tuli kuvattua tapahtuma. Sodankylän vanha kirkko on rakennettu 1680-luvulla, mukavan pieni ja intiimi paikka järjestää mm. häitä ja muita juhlia. Ainoa ongelma on paikan kylmyys, ainakin näin syksyisin. Ja videokuvauksen kannalta ei välttämättä kaikkein optimaalisin: ei sähkö eli ei valoja, ikkunoista tuleva valo on aika vähäistä loppupeleissä... Mutta muuten ihan mukava paikka.

Vaikka kuinka yritin vältellä tilannetta, tulipahan omakin pärstä kuvattua. En pidä itseäni mitenkään kuvauksellisena, en oikein osaa olla kameran edessä. Oli se sitten perinteinen still-kuva tahi video... Ennemmin kameran takana kuin edessä.

Ja tavallisuudesta poiketen tulipahan lisättyä kyseessä oleva kuva tännekin. Todistamaan olemassaoloa ja todistuksena työskentelystä.

1 kommentti:

  1. Kohta varmaan levy katsottu puhki, sen verto usein kuulunut taustalta videon äänet ja musat... Itse en ole kunnolla katsonut lopullista videota alusta loppuun asti, hyvä jos ees editointivaiheessa.

    VastaaPoista